Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Tänne liittyneet kirjoittelevat tarinoita hahmoillaan. Tarinoista saa pituuden ja laadun mukaan kp:ita, joilla kehität hahmoasi ja joilla voit päästä toivomustesi mukaan johonkin ryhmään (esim. suositut, urheilijat yms.). Tarina voisi mieluusti olla vähintään kymmenen riviä pitkä, mutta muuten ei ole rajaa tarinan pituudelle.

Oikoluethan aina tarinasi ennen lähettämistä! Se vähentää kirjoitusvirheiden määrää.
Laita nimi-kohtaan nettinimesi ja tarinasi alkuun hahmosi nimi! :)

 

Puheenvuorot eri riveille, että tarina saa selvyyttä.
 

  • Jos puheenvuoro yleensä loppuisi pisteeseen, niin loppuun ei tule pistettä, vaan heittomerkkien jälkeen laitetaan pilkku. Pilkkua ei tule kysymys- tai huutomerkkien kanssa. Esimerkiksi:
     
  • "Hei Emily!" huusin ystävälleni.
  • "Hei Emily", sanoin ystävälleni.
  • "Oletko Emily?" kysyin tytöltä.
     
  • Jos haluat jonkun muun jatkavan tarinaasi, laita tarinan loppuun //-merkit ja sitten hahmon nimi, jonka haluat jatkavan.
     
  • Kirjoita mieluiten imperfektissä, eli menneessä muodossa.
  • Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ehdottomasti kielletty, ja jos huomaat jonkun autohittaavan vakavammin, on siitä viipymättä ilmoitettava ylläpidolle!

Vakavaa autohittaamista on esimerkiksi: Toisen roolijan hahmon ja sinun hahmon välille esim. syntyvä rakkaus.

 

Muuta:

​Vuodenaika:​ Vuodenaika on sama (ainakin melkein) kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, joten voit selvittää sen katsomalla ulos ikkunasta. Jos et kuitenkaan sitä kykene näkemään, vuodenaika on alkukevät.

 

 

<  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Silverglow

22.12.2018 13:55
Elias Hale, -

//kun Eli menee Nolan huoneeseen nii sovitaan et Nolal oli jotai vaatteita kuitenki päällä koska muuten se ois vähä outoo XDD

Ellén ja James lähtivät omaan huoneeseensa - he nimittäin jakoivat yhden huoneen - ja jättivät minut kuljeskelemaan ympäri koulun käytäviä. Minusta tuntui kummalta, ehkä vähän pahaltakin. Nolan vuoksi.
Tytöllä oli ollut ihan hirvittävän iso läntti kuivunutta verta hupparissaan - tai no, en minä tiedä oliko se jo kuivunutta - ja hänet oltiin viety terveydenhoitajallemme. Nyt hän luultavasti oli joko huoneessaan lepäilemässä tai terveydenhoitajalla tutkittavana. Oli miten oli, haava - tai haavat, mistä minä sen tietäisin - oli varmasti kipeä. En tiennyt uskaltaisinko ja haluaisinko häiritä Nolaa juuri nyt, mutta koska tiesin tytön majailevan yksin, päätin mennä koputtamaan tuon oveen. Ihan vain että voisin sanoa kiitos aiemmin pihalla tapahtuneiden asioiden vuoksi.

Tiesin, missä Nolan huone oli, sillä se oli ihan oman huoneeni vieressä. Meidän kahden - ja tietenkin minun huoneparini Katherinen, huoh - huoneiden lisäksi käytävällä ei ollut muita huoneita, jonka vuoksi käytävä oli ihan typötyhjä. Autio.
Kävelin Nolan huoneen oven eteen ja koputin kolmesti. Kuulin Nolan äänen sisältä.
"Kuka siellä?"
"Elias. Haluun puhua", vastasin oven läpi. Nola ei vastannut mitään, mutta avasin oven hitaasti ja suljin sen perässäni. Tyttö ei tosin valittanutkaan, joten oletin olevani ainakin osittain tervetullut. Nolan kasvoja kiersi valkoinen side, joka näytti jatkuvan tytön hupparin alle. En ollut osannut odottaa sellaista. Nolan ruhjeet tosiaan olivat aika pahat.
"Mitä nyt?" hän kysyi.
"Halusin tulla sanomaan kiitos siitä pihalla tapahtuneesta jutusta. Oot aika hyvä valehtelija." Katselin Nolan ilmettä. Se oli muuttunut hieman lämpimämpään suuntaan, mutta se oli edelleen aika kireä. Oletin kireyden johtuvan siteistä ja siitä kaikesta vaivasta.
"Ei se mitään. En voinu antaa niiden syyttää sua niin vakavasta asiasta turhaan. Ethän se oikeasti ollu sä?"
"En tietenkään. Mä tulin melkein sun perässä ulos, mutta sä et tainnu nähä mua, koska menin suoraan Jamesin luokse, joka taas oli Ellénin luona. Yllätys yllätys", kerroin. Nola teki jonkun hymähdyksen tapaisen ja laski katseensa. En tiennyt, hymyilikö tyttö vai ei.
"Vai niin. Silloinhan sä et ois mitenkään voinut sytyttää tulipaloa."
"Niin. Koska en tehnyt sitä", sanoin kärsivällisesti.

"Oli miten oli, sanoit jo kiitos. Voit siis varmaan poistua", Nola sanoi. En uskonut sen olevan pyyntö, mutta avasin silti suuni:
"Haittaako, jos jään vielä hetkeksi?"
Nola näytti hämmentyvän. Hän ei sanonut hetkeen mitään eikä tehnyt elettäkään. Mutta toisaaltahan ei myöskään sanonut ei.
"Mietin vain, että kuinka kauan sinulla on nuo siteet? Tai että saatko ne viikon sisällä pois.. tai okei mitä mä selitän.. haluutko tulla mun kaa joulutansseihin?" kysyin hitaasti.
Nolan silmät rävähtivät enemmän ammolleen.
"Sun kanssa? Joulutansseihinko?" hän kysyi hiljaa.
"Niin. Ihan vaan ystävinä, koska.. no, sanotaanko vaikka niin, että en tunne kovin montaa muuta tyttöä paitsi Ellénin tietysti, ja uskon et se menee Jamesin kanssa. Mut en ois kyl muutenkaan pyytäny sitä. Mut nii, mitä sanot? Tuutko sä?"

//Nola? Juu, öö en jaksanu oottaa nii toivon ettei haittaa et se tuppautu sinne huoneesee XD

Vastaus:

6kp

-Silverglow

Nimi: Ghost

20.12.2018 00:29
Pira Nola Valentine, -

Minut raahattiin terveydenhoitajalle, vastusteluistani huolimatta.
"Mitä tapahtui? Kuka tämän teki?" kysyi terkkari vaikka kuinka monetta kertaa. Mutta minä en vastnnut. Terveydenhoitaja istutti minut tuolille, samalla kun hääri kaapeilla etsien jotain.
Olin heikossa kunnossa ja verensokerini olivat todella alhaiset, joten pyörryin istuaalteni tuoliin, ja oli lähellä etten pudonnut lattialle.

Kun palasin tajuihini, makasin terveydenhoitajan huoneessa sohvalla, eikä terkkaria näkynyt. Nousin istuaalteni ja tunsin kuinka nälkä kurni vatsaani. Huomasin näköni olevan hieman toispuoleinen, ja hämmästyin. Säpsähdin kun näin itseni peilistä. Ensin huomasin, että vasemman silmäni päällä oli valkoinen side. Siitä siis toispuoleinen näkö. Toisessa poskessani oli naarmuja, muttei sen pahempia haavoja. Katseeni siirtyi alaspäin vartalossani. Tajusin, ettei minulla ollut ylävartalossani ollenkaan vaatteita. Ainoastaan side, joka kiersi rintani ja selkäni moneen kertaan, peittäen lapaluiden haavan. Onneksi terveydenhoitajamme oli nainen.
Onneksi minulla oli sentään housut jalassa.
Käsivarteni ja kämmeneni olivat myös siteissä, jotka rajoittivat hieman kyynärpääni nivelen liikkumista, sillä ne oli sidottu kireälle.

Nousin seisomaan ja näin, että terveydenhoitajan pöydällä oli lappu, jossa luki aivan ylimpänä minun nimeni. Otin lapun käteeni ja luin sen.

'Nola Valentine, sidoin haavasi, vaikken tiennytkään mistä ne olivat tulleet. En tiennyt miloin heräisit, joten kirjoitin tämän ohjelapun sinulle. Alla on lista asioista jotka sinun täytyy tehdä, tai muistaa.
- Mene huoneeseesi. Siellä on sinulle ruokaa, sillä päivällisaika on mennyt jo.
- Pesin paitasi ja hupparisi, mutta älä laita paitaa päälle. Voit kyllä käyttää hupparia.
- Selvitin, että osaan ja voit käyttää piilolinssejä, eikö niin, joten pöydällä on sinulle piilolinssejä, jotta voit käyttää terveessä silmässäsi. Älä kuitenkaan laita sidottuun silmään.
- Kaikki tavarasi on pakattu laukkuusi, joten ei tarvitse huolehtia mahdollisesti tänne jäävistä tavaroista.
- Tule huomenna vaihdattamaan siteesi, jotteivat haavat tulehdu.
Paranemisia, Kelley Williams, terveydenhoitaja.'

Tottelin terveydenhoitajan käskyä. Laitoin terveeseen silmääni piilolinssi ja laitoin lopun paketin laukkuuni. Pujotin päälleni hupparin, jonka suljin, koska en halunnut herättää huomiota sen enempää, mitä puolet kasvoistani peittävä side herätti. Etenkään kuljeskelemalla ylävartalo paljaana käytävällä.
Käytävällä kävellessäni tunsin tuhat katsetta selässäni, kun kuljin ihmisten ohi. Vetäisin hupparin hupun päähäni peittääkseni edes hieman kasvojeni sidettä.

Pääsin viimein huoneeseeni. Huokaisin helpotuksesta ja ripustin laukkuni roikkumaan tuolin selkänojalta. Totesin, etten voisi saada vaatteita pois päältä, muuta kuin hupparin, joten riisuin sen päältäni ja rojahdin sitten vatsalteen sängylleni makaamaan. Makasin siinä hetken kunnes muistin, että minulle olisi pitänyt olla tuotuna ruokaa. Ja niin olikin. Tarjouttimella oli leipää, jogurttia, yksi omena ja teetä isossa termosmukissa. Kyllä se minulle kelpasi.
’Kaipa tuolla pitäisi pärjätä yön yli. Ksoak minä en ole lähdössä minnekään enää’, ajattelin. Nappasin omenan käteeni ja rupesin nakertamaan sitä kuin hiiri. Minu; täytyi nimittäin olla varovainen kasvojeni siteen kanssa — joka kiertyi osittain leukani alta — jottei se löystyisi ja irtoaisi.

// Nolalle seuraa???

Vastaus:

Kuvailit hienosti siteitä, jotka terveydenhoitaja oli laittanut kiertämään ympäri Nolan kehoa.

Tarinaa oli mukava lukea, ja kieliasu oli hyvä. Löysin muutaman pienen kirjoitusvirheen, mutta ei välitetä niistä.

Saat tarinastasi 6kp

-Silverglow

Nimi: Windy

19.12.2018 20:23
Primrose Laurent, -

Katselin hieman järkyttyneenä peilikuvaani, jolta puuttui kulmakarvat, ripset ja hiukset. Olin saanut muutamia pipoja sairaalalta, niin että en varsinaisesti ollut kalju, mutta olin huomannut, että sairaalassa ei kukaan käyttänyt pipoja tai peruukkeja.

Kuulin ovelta koputuksen, ja näin kuinka Amanda avasi oven.
”Hei”, hän sanoi.
”Hei, tule vain peremmälle”, rohkaisin tyttöä, joka seisoi ovenraossa. Taputin vapaata kohtaa sängyllä, johon Amanda istui.
”Ajattelin mennä nuortenhuoneeseen”, Amanda sanoi istuuduttuaan.
”Hei, huomasin vasta nyt. Tervetuloa kerhoon”, tyttö jatkoi ja veti piponsa pois päästään.
”No voin tulla kanssasi, jos sitä mietit”, sanoin ja hymy levisi kasvoilleni.

Kävelimme yhdessä hissille ja kiistelimme siitä, kumpi saa painaa nappia.
Nuortenhuoneen ovella katsahdin ensi kertaa oikeaan nurkkaan ja huomasin siellä pianon.
”Saako tuota soittaa?” kysyin vieressäni seisovalta hoitajalta.
”Toki”, hän vastasi.
Kävelin pianon luo ja istuuduin tutulle, pehmustetulle pianojakkaralle. Sormeni löysivät automaattisesti omat paikkansa ja tunnistin soittamani kappaleen Menuetiksi.
Ensimmäistä kertaa koko sairaalassaoloaikanani muistin perheeni. Isä olisi pysähtynyt, tullut pianon luokse kuuntelemaan. Nuorempi siskoni Lily olisi soittanut viulua. Veljeni Michael olisi avannut huoneensa oven ja laittanut oman musiikkinsa pois. Vanhempi siskoni Alyssa olisi tullut viereeni soittamaan, ja hänen lapsensa Sarah ja Serafina olisivat yrittäneet hyräillä jotain sävelen tapaista. Ja äitini, no hän olisi tullut pilven reunalle ja kuunnellut sieltä. Ollut joka tapauksessa ylpeä lapsistaan.
Sitten minulla välähti. Lopetin soittamisen ja tuijotin tyhjää. Äitini oli kuollut samana päivänä, kun Sarah ja Serafina syntyivät. Hän kuoli... ajatus oli liian pelottava, vaikka se kummitteli muistini laitamilla. Hän kuoli syöpään. Rintasyöpään.
Kun se oli saatu kolmannen kerran remissioon, eli tauti oli ”mennyt piiloon”, se palasi ja nopeasti. Äiti kuoli valtavaan etäpesäkkeeseen keuhkoissa.

”Miksi lopetit niin äkisti?” Amanda kysyi ja tuli lähemmäs.
”Onko kaikki hyvin?” hän jatkoi.
”On, ei mitään hätää”, sanoin ja suljin ajatukset pois mielestäni.
*Tätä nykyä kuitenkin yli 90% leukemiapotilaista paranee täysin ja minulla on vieläpä matalan riskin leukemia. En tule kuulumaan siihen 5%, joka kuolee*, ajattelin.
”Mennäänkö huoneisiin. Minulla on hieman huono olo”, sanoin ja nousin pianon äärestä.

Vastaus:

Varsinkin lopussa oli mukavaa lukea, kun Primrose muisteli mitä perhe olisi tehnyt, mikäli olisi kuullut tytön soittavan pianoa.

Tekstiä oli mukava löytää, enkä löytänyt kirjoitusvirheitä. Mukavaa luettavaa!

Saat tarinastasi 6kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

19.12.2018 15:07
Ellén Farley, suositut

Nola oli juossut luotamme opettajan ja Eliaksen luokse, ja ilmeisesti onnistunut aikeissaan, sillä hän seisoi nyt Eliaksen edessä, vaikka opettaja olikin jo mennyt sisälle.
Katselin heitä hetken, ja tajusin, että James oli tullut vierelleni.
"Onko Nola kunnossa?" hän kysyi. Vilkaisin taas tyttöä. Totta tosiaan, tyttö oli nyt polvillaan maassa, ja jopa kauempaa erotin hänen tärisevän vähän. Elias oli kumartunut tytön ylle.

Juoksin kahden oppilaan luo ja kumarruin itsekin Nolan ylle. Tyttöä näytti vähän häiritsevän se, että me kaikki olimme yhtäkkiä tunkeneet siihen sillä tavalla.
"Ootko kunnossa?" kysyin aidosti huolestuneena. Nola ei vastannut mitään, mutta epäilin sen johtuvan jostain muusta kuin haluttomuudesta. Vilkaisin tuon selkää. Nolalla oli päällä huppari, jonka selkämyksestä erotti nyt selvästi, että se oli verinen. Henkäisin, ja laskeuduin polvilleni maahan. Asetuin tytön naaman eteen niin, että hän varmasti näki ja kuuli minut.
"Sä et oo okei. Joku hakee terkkarin.. Elias?"
Poika lähti matkaan. Olisin voinut lähettää Jamesinkin, mutten halunnut. Halusin pojan olevan tässä juuri nyt. Tukena ja apuna.

Kului vain ihan muutamia minuutteja, kun Elias juoksi takaisin ulos terkkari perässään. Yhteisvoimilla kannoimme vastustelevan Nolan sisälle, terkkarin huoneeseen. Sinne me jätimme tytön yhdessä terkkarin kanssa.

"Se haava näytti aika pahalta, mitäköhän Nolalle tapahtui?" mietin ääneen. Pojat, jotka kävelivät vierelläni, kohauttivat kumpikin olkiaan.
Ajatukseni herpaantuivat muualle, kun näin pikkusiskoni Emman tulevan luokseni. Pikkusiskoni hyppäsi kiinni minuun ja roikkui minussa kiinni halaten minua. Vahempani tulivat Emman perässä.
"Hola, Ellén!" isäni tervehti. Niin, isä ei puhunut kovin sujuvasti suomea. Äiti osasi, mutta kotona me puhuimme enimmäkseen Espanjaa. Vaikka sairaalassa ollessani he olivat kyllä puhuneet suomea. Tai sitten eivät. Ehkä olin ajatuksissani kuullut sen suomena, vaikka he puhuisivatkin espanjaa.
"Hola, papa! Hola, mamá!" vastasin sujuvasti. Huomasin, että James ja Elias tuijottivat minua.
"¿Quienes son?" äitini kysyi ja osoitti poikia ympärilläni.
"Oh! Este es James, y este es Elias", kerroin vanhemmilleni. He nyökkäsivät molemmille pojille.
"Mamá, ¿puedes hablar finlandés? Ellos no te entienden..."
"Ah, sí! Oh, perdón!" äitini sanoi, ja hymyili sitten kaikille.
"Minä olen Michelle, ja hän on Javier", äitini esitteli osoittaen isää. Katselin kumpaakin.
"Hei!" kummatkin pojat vastasivat.
"Miksi tulitte tänne?" kysyin.
"Tulimme puhumaan sinulle! Lähdemme Espanjaan joululomalla! Palaamme vähän ennen uutta vuotta! Isovanhempasi ovat jo siellä."
Tunsin voivani kiljahtaa riemusta. En ollut ollut Espanjassa muutamaan vuoteen, kun isoisäni oli halunnut remontoida jotain. En tiennyt mitä, mutta jotain.
"Jess! ¡Finalmente!" huudahdin. Niin, minulla oli se ongelma, että innostuessani puhuin helposti Espanjaa. Varsinkin perheeni lähettyvillä.
"Lähdemme viikon päästä. Tulemme hakemaan sinut täältä ja pakkaamme kotoa sinun tavarasi, niin pakkaa sinä täältä."
"Okei! Tulette siis tanssiaisten jälkeen?" varmistin vielä.
"Kyllä mikäli ne ovat ennen ensi sunnuntaita."
"Joo on! Kiitos!" huusin ja halasin molempia vanhempiani. Pikkusiskoni oli jättäytynyt isäni taakse katselemaan poikia.
"Nähdään viikon kuluttua!" huikkasin heille ennen kuin he poistuivat koulurakennuksesta.


//jos joku haluaa jatkaa? Noi espanjankieliset puheenvuorot on sitte by google translate joten en tiiä kuinka varmasti ne on oikein joten XDD

Vastaus:

7kp

-Silverglow

Nimi: Ghost

19.12.2018 14:34
Pira Nola Valentine, -

Hoipertelin kohti ulko-ovia. Minulla oli käheikko olo ja päätäni särki. Veren haju tunkeutui nenääni ja olin vähällä oksentaa. Vilkaisin muutamaan kertaan ympärelleni ennen kuin avasin oven ja pujahdin ulos. Olkani, jolla roikkui laukku, alkoi puutua ja kipeytyä. Heilautin laukun toiselle olalle ja oli vähällä kiljaista kivusta. Haavani eivät olleet vielä umpeutuneet ja olivat todella kipeitä. Minulla oli verestäviä haavoja ja naarmuja käsivarsissa, kaulassa ja kasvoissa, sekä iso, kipeä ja likainen haava selässä, lapaluoden päällä.

Näin kauempana jalkapallokentällä Ellénin, Jamesin ja Eliaksen, jota opettaja työnsi kohti koulua, vihaisen näköisenä. Mietin, mitä mahtoi olla tapahtunut.
Astelin noiden luo ja kysyi asiasta Elléniltä.
”Elias oli kuulusteluissa, joista hän karkasi ja nyt opettaja yrittää raahata häntä takaisin”, tyttö vastasi ja muljautti silmiään.
”Mistä kuulustelusta on kyse?” kysyin, sillä minua kiinnosti kaikki koulun tapahtumat. Etenkin kaikki rikokset.
”Eliasta epäillään tulipalosta”, Ellen sanoi ja kohautti olkiaan. Hetkeäkään epäröimättä tein jotain, mitä en koskaan edes osannut kuvitella tekeväni.
Astelin opettajan viereen, joka raahasi vastustelevaa Eliasta kohti koulua.
”Hei, kuulin tapahtuneesta. Siis siitä kuulustelusta”, aloitin ja opettaja lopetti raahaamisen ja jäi kuuntelemaan minua kiinnostuneen näköisenä.
”Uutinen on näköjään levinnyt”, opettaja totesin tyynesti. Minä nyökkäsin.
”Elias ei voi olla syyllinen tulipaloon”, väitin.
”Mistä sinä niin päättelet?” hän kysyi hämmentyneenä. Päätin laittaa kaikki taitoni peliin.
”Elias nimittäin oli minun kanssani äidinkielen luokassa, tukiopetuksessa. Olimme oleet siellä jo useamman tunnin, joten hän ei voi olla syyllinen. Lisäksi hän ei olis voinut ehtiä missään vaiheessa sytyttää tulipaloa, tai käskeä kenenkään sytyttää, sillä lähdimme palohälytyksen kuultuamme suoraan kohti ulko-ovia ja lähdimme eeilleen vasta ulkona. Ja niin, hänen puhelimensa oli minulla. Kuin myös kaikki muut älylaitteet”, valehtelin niin sujuvasti, että uskoin melkein itsekin itseäni. Hymyilin opettajan viettoman herttaisesti.
”Krhm... Vai niin”, opettaja rykäisi. ”Anteeksi tämä häiriö.” Hän puhui nyt Eliakselle, näyttäen olevan oikeasti pahoillaan. Mutta poika tuskin huomasi opettajaa, sillä hän tuijotti minua silmät suurina, suu auki. Mulkaisin häntä, jolloin hän sulki suunsa ja vastasi opettajalle:
”Eipä semitään. Saatiinpahan asia selvitettyä.”

Opettaja lähti takaisin sisälle, mutisten itsekseen:
”Kaipa hän sitten syytön on. Ei Nola iankaan valehtelisi. Tuskin he edes tuntevat toisiaan jotta tyttö haluaisi puolustaa tai pelastaa Eliaksen.” Mutta kuinka väärässä opettaja olikaan.

Kun opettaja oli palannut sisälle, suli hymy kasvoiltani sekunnissa ja ilmeeni kiristyi. Selkäni haavaa oli alkanut tykyttää, ja kipu sävähti lävitseni. Putosin maahan polvilleni ja huohotin raskaasti. Olin heikkona, ja verensokerini oli matalalla. En ollut syönyt mitään ikuisuuteen. Tarvitsin ruokaa ja äkkiä.

// Elias? Muut tyypit siellä?

Vastaus:

Varsinkin alussa kuvailit hyvin Nolan olotilaa ja hänen saamiaan haavoja. Se auttaa tajuamaan tarinan lopussa tapahtuneen asian. :)

Kieliasu oli hyvä, löysin muutamia kirjoitusvirheitä, muttei se haittaa. :D

Saat tarinastasi 5kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

18.12.2018 18:23
Elias Hale, -

Seurasin naisopettajaa rehtorin kanslian ovelle asti. Olin jo aiemmin ihmetellyt mitä tapahtuisi, mutta nyt minua alkoi jo hieman hermostuttaa. Rehtori ei vihaisena ollut kovin mukava. Sen olin saanut todeta liian monta kertaa...
Opettaja avasi oven ja katseli minua kylmästi. Kyseinen opettaja ei muutenkaan suonut minulle kovin mukavia katseita, sillä hän sattui olemaan minun opettajani. Kemiassa. Hän tuskin piti minusta.

Oven takana huomasin toisen häirikön luokaltani, ja tunnistin hänet heti.
"Michael... " Rehtori katseli minua vihaisena lasiensa takaa, kun astelin Michaelin vieressä vapaana olevaan tuoliin. Michaelkin istui, joten minäkin päätin istahtaa alas. Rehtori katseli meitä hetken, ja avasi sitten suunsa:
"Muistatte varmaan sen tulipalon, mikä vei yhden oppilaistamme tuonpuoleiseen."
"Tietysti", vastasin nopeasti. Miksi rehtori halusi ottaa asian puheeksi? Miksi juuri nyt?
Michaelkin nyökkäsi, joten rehtori jatkoi:
"Olemme saaneet tietoomme, että se syttyi kahdelta poikaoppilaalta, jotka olivat kemianluokassa sekoittelemassa aineksia ihan keskenään ilman lupaa."
Siinä vaiheessa tiesin, miksi meidät oltiin kutsuttu kansliaan.
"Ja sinäkö epäilet meitä?" sanoin hivenen raivokkaasti ja nousin tuoliltani pamauttaen käteni rehtorin pöytään niin, että siitä syntyi kova ääni.
"Istu alas!" rehtori sanoi edelleen vihaisena.
"Niin. Te olette käyttäytyneet sillä tavalla, että koko sotku voisi olla teidän syytänne."
Muistin aivan selvästi, kuinka olin juossut henkeni edestä poikien makuuhuoneesta kohti ovia ja nopeinta reittiä ulos. Miten niin juuri minä olin tehnyt sen? Miksi juuri minua syytettiin?
Okei, myönnetään. Joskus minulla on taipumusta häröillä luokassa. Ei häröily kuitenkaan todista millään kannalla, että olisin ollut kemianluokassa luvatta ja sytyttänyt tulipalon. En minä nyt niin vastuuton ole!

"Sinulla ei ole todisteita! Et voi syyttää viattomia oppilaita jostakin, mitä he eivät ole tehneet!" huusin rehtorille. Se näytti suututtavan tuota lisää.
"Kuulepas nuori mies! Minulla on tässä lista kaikesta mitä sinä olet tehnyt! Viime viikolla sinä huutelit luokassa vastauksia ja vessaan mentyäsi et enää palannut tunnille."
"Nii, mutta se on ihan eri asia! Sulla ei oo oikeutta puhua mulle niin kuin olisin syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa! Ja tiedätkö mitä! Minä koen itseni loukatuksi ja syytetyksi ja lähden!" Sen sanottuani nousin tuoliltani ja juoksin opettajan ohi ovesta ulos. Kuulin rehtorin huutavan perääni,  mutten välittänyt. Ei heillä ollut mitään oikeutta syyttää minua mistään! En ollut tehnyt yhtään mitään.
Juoksin ulos asti, ja näin Jamesin harjoittelevan jalkapalloa kauempana kentällä. Ellén katseli pojan viereltä, kun pallo lensi maaliin kerta toisensa perään.
Kävelin heidän luokseen, ja huomasin Ellénin katsovan minua tympääntyneenä. Tietysti. Olinhan jo toisen kerran häiritsemässä heidän hetkeään.
"Sori, mut mun oli pakko tulla. James, tiedätkö mitä rehtori sano.. "

Jamesin silmät laajenivat, kun kerroin hänelle kaiken. Ellén katseli vierestä ja näytti hänkin järkyttyneeltä.
"Mitä ihmettä!" James huudahti ja vilkaisi ohitseni koulurakennusta kohti. Hän valahti hieman kalpeaksi.
Käännyin nopeasti ympäri ja tiesin mitä odottaa. Se opettaja, joka oli vienyt minut kansliaan, tuli nyt kovalla vauhdilla minua kohti.
"Elias! Takaisin ja heti!"Sitten hän tarttui minua hartioista ja veti.  Hän työnsi minua kohti koulurakennusta.


//joku??

Vastaus:

6kp

-Silverglow

Nimi: Ghost

18.12.2018 16:40
Pira Nola Valentine, -


"Auttaa -- sinua?" kysyin varovasti.
"Joo. Ajattelin vaan kysyy ku autoit Elléniäki", poika sanoi vaivautuneesti. Poika näytti hieman hermostuneelta ja hieroi käsivarttaan vaivautuneesti. Epäilin kuitenkin, että todellisuudessa minä jännitin vieraiden ja puolivieraiden ihmisten kanssa puhumista enemmän kuin hän. Olihan se yksi `peloistani`.
"Kaipa se käy...", vastasin hitaasti. Pakotin kasvoilleni pienen lempeän hymyn, vaikka pieninkin kasvojeni liha tahtoi toista.
"Nähdäänkö tiistaina kirjastossa viideltä?" Elias kysyi ja minä nyökkäsin. Enempää odottamatta, kävelin pojan ohitse ja melkein juoksin käytävää eteenpäin kunnes pääsin kääntymään kulman taakse. Sen jälkeen hidastin vauhtia, mutten pysähtynyt vaan jaktoin matkaa ajatuksissani, kunnes havahduin ja pysähdyin tarkkailemaan ympäristöäni. En hetkeen tiennyt, mihin olin tullut, mutta kun katselin ympärilleni, huomasin saapuneeni opetusalueelle. Pieneen aulaan josta pääsi suurinpaan osaan koulun luokista. Keskellä aulaa oli kasa sohvia joissa lekotteli joitain oppilaita.

Säikähdin kun joku takaani kysyi: "Mitäs se Piru katselee?" Käännähdin nopeasti ympäri ja edessäni seisoi minua ainakin kymmnen senttiä -- ellei jopa kaksikymmentä -- pidempi ja ainakin kaksi vuotta vanhempi poika. Tunnistin hänet ja hänen seuralaisensa heti.
´Fons´, ajattelin. ´Koulun tunnetuin ja pahamaineisin ihminen. Ja tietysti Meera, Daniel, Hugo ja Arnold... Fonsin kätyrit.´
"Mitä pikkuneiti minä-tiedän-kaiken-ja-olen-open-lempi-oppilas tekee täällä?" Fons kysyi, samalla kun hänen kätyrinsä, ympäröivät minut.
"Loppuiko kirjastosta lukeminen?" poika kysyi ivallisesti. "Vai onko kaikki läksyt tehty?"
"Ei kuulu sinulle. Aivoton, toisia kiusaava, idiootti!" tiuskaisin tuskin kuuluvasti. Vertti kumartui niin että hänen silmänsä olivat samalla tasolla omieni kanssa.
"Oliko neiti näsäviisaalla jotain asiaa?" hän kysyi niin, että naamalleni roiskui sylkeä. "Oliko?!" Pudistin päätäni ja Fons nousi suoraksi.
"Meera, vahdi. Hugo, Daniel, Arnold. Te tiedätte mitä pitää tehdä", poika antoi kätyreilleen käskyt virnistäen ilkeästi.
Kätyreistä isokokoisin, Arnold, nappasi minua käsivarsista kiinni riuskalla otteella, ja minusta kuntui siltä kuin hän olisi voinut napsaista käsivarren luuni poikki kuin ohuen kepin.
Seuraavaksi en enää tajunnut mitä tapahtui, sillä taisi menettää tajuntanmi hetkeksi. Ja arvasinkin syyn, kun heräsin. Istuin lattialla Fonsin ja tämän kätyrien ympäroimänä. Joka paikkaan sattui. Käsiin, jalkoisin, vatsaan, selkään... Tunsin kuinka jotain lämmintä valui selkääni pitkin aiheuttaen minulle kylmiä väreitä ja inhottavan tunteen. Haistoin heikosti metallin ja suolan hajun, eikä minun tarvinnut edes tarkistaan selkääni, sillä tiesin mikä sitä vaivasi. Tai pikemminkin mitä sille oltiin tehty. Kun liikahdin, tapahtui silmänräpäyksessä monta asiaa; Meera juoksi vahdistaan Fonsin luo ja kuiskasi tämän korvaan jotain, josta ymmärsin vain sanat, 'lähteä', 'piilo' ja 'valvoja'. Samaan aikaan Hugo ja Arnold vetäisivät minut ylös. Valtava kipu sävähti lävitseni ja jouduin puremaan huultani -- jotten rupeaisi huutamaan -- niin kovaa, että pian siitä valui lämmintä verta suuhuni. Kätyrit kiskoivat minut toiselle käytävälle -- minä kylläkin vain roikuin kivusta velttona heidän otteessaan -- jossa ei ollut ketään. Edes valot eivät palaneet siellä.
"Hyvä, turvassa", Fons huokaisi ja kääntyi sitten minun puoleeni. "Ja niin, meidänhän ei tarvitse huolehtia että kantelet opettajalle? Vai oletko samaa mieltä?"
Nyökkäsin. Tiesin, mitä kävisi jos Fons saisi tietää minun kertoneen opettajalle. Tiesin sen, kokemuksesta. Enkä halunnut edes ajatella sitä, saatika kokea sitä uudelleen.

Vedin vyötärölleni solmimani hupparin päälleni, koska en viitsinyt kulkea koulun käytävällä, iso punainen läiskä valkoisen paidan selkämyksessä. Ja muutenkin minulla oli mukanja vain olkalaukkuni, joka ei olisi peiddänyt läikkää tippaakaan.

// Outo mut ehkä joku?

Vastaus:

Hieno tarina!

Sait hienosti kuvailtua sen, mitä nuo kiusaajat tekivät Nolalle.
Löysin muutamia kirjoitusvirheitä, ja huomasin, että yhdessä kohdassa Fonsin nimi vaihtui Vertiksi. Mainitsin siitä kuitenkin, vaikka puhuttiin tästä asiasta jo mut ihsm x)

Saat tarinastasi 7kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

18.12.2018 09:50
Ellén Farley, suositut


Istuin Jamesin vierellä sängyllä. Katselin poikaa suoraan silmiin. En ollut osannut odottaa sitä, mitä tapahtui juuri äsken. Hymyilin, ja pian hymyni muuttui nauruksi.
Nauroin ja halasin poikaa samalla. Hänkin hymyili ja tunsin kuinka hän laski kätensä selälleni. Suljin silmäni ja yritin hillitä itseäni. En onnistunut siinä kovin hyvin, joten sanoin pojalle:
"Anteeksi. En tiedä miksi nauran. Olen vain... iloinen."
James naurahti. Työnsin pääni pojan olkapäälle. Hymyilin edelleen.
Sitten kuulin, kuinka ovi pamahti auki. En olisi suonut itselleni aikomustakaan irrottautua Jamesista, ellei tulija olisi ollut juuri hän.
"Elias!" James huudahti, ja vilkaisi minua. Irrottauduin vastahakoisesti pojasta. Elias katseli meitä hetken ihmetellen, mutta virnisti sitten.
"Sori.. huono ajoitus. Oli miten oli, saan tukiopetusta kemiaan, Nolalta", hän kertoi, ja pojan ilme muuttui hieman kummalliseksi. Oli minun vuoroni hymyillä. Okei, olin hymyillyt jo aiemmin, mutta silti.
"Hienoa! Sama Nola, joka auttaa myös mua?" kysyin, vaikka eihän se tavallaan kuuluntkaan minulle. Ei se myöskään haitannut. Jos Nola haluaa auttaa Eliasta, se olisi vain hyvä. Niinhän?
"Joo. En tiedä kuinka monta muuta Nolaa täällä on, tuskin ainuttakaan. Paitsi tietysti se joka auttaa mua kemiassa."
"Okei.. tehäänkö jotain?" James sanoi väliin. Katsahdin poikaan hymyillen.
"Käy mulle!"
Elias katseli ensin minua pitkään, ja sitten Jamesia. Sitten hän rupesi taas hymyilemään ja näytti peukkua merkiksi siitä, että hän oli suostunut.
"Mutta mitä?"
"En tiedä. Mitä te haluaisitte tehdä?" kysyin vieressäni istuvilta pojilta.

Kun Primrose oli sairaalassa, ainoat ystäväni olivat James ja Elias. Tavallaan Elias ei ollut ystäväni, ainoastaan tuttu, mutta koska poika vietti niin paljon aikaa Jamesin kanssa - niin kuin minäkin - voisin jopa kutsua häntä ystäväksi. Nolasta taas en tiedä. En juurikaan näe häntä, ellei hän sitten auta minua kemiassa. Vähän niin kuin Eliastakin.

Kävelimme pois huoneesta, kun opettaja tuli meitä vastaan. Kummastuin, sillä oli sunnuntai. Opettajat eivät yleensä viikonloppuisin tule oppilaiden huoneille.
"Elias, tulisitko mukaani?" opettaja kysyi. Hänen äänensä oli aika kylmän kuuloinen.
"Mitä nyt?" Elias kysyi varautuen, hivenen uhmakkaasti. Pakko sanoa, että ihailen Eliaksen uhkarohkeutta. Minulla ainakaan ei olisi pokkaa puhua sillä tavalla opettajalle!
"Minä esitän kysymykset. Tule nyt!" opettaja patisti, ja kääntyi poispäin. Elias lähti vastentahtoisesti seuraamaan häntä. Katsoin Jamesin kanssa ihmeissämme, kun Elias loi vielä viimeisen kummastuneen katseen meihin, ennen kuin katosi kulman taakse.


//Jatkan sitten Elillä, joten jos kirjotatte siitä nii voitte laittaa sen menee reksin kansliaan, koska mul on vähän suunnitelmii.. tai no Ghost voit kirjottaa Kolalla et se menee eka Jamen ja Ellén huoneeseen. :)

Vastaus:

6kp

-Silverglow

Nimi: Windy

18.12.2018 09:46
Primrose Laurent, -

”Hei”, varovainen ääni sanoi ovelta. Olin jo tottunut siihen, että huoneeseeni tunkeutui kuka milloinkin.
”Haluatko tulla kanssani nuortenhuoneeseen, askartelemme joulukortteja ja vähän muutakin”, nainen sanoi. Tuo henkilö oli siis nainen.
”Vaikka”, sanoin ja nousin. Otin tippatelineen mukaan ja astuin ulos ovesta.
Nuortenhuoneessa oli muutamia muitakin ihmisiä, joista puolilla oli tippateline.
Hoitajat auttoivat tyttöjä liimaamaan vielä muutaman tonttulakin kortteihin ja poikia keksimään tekstejä, joista ystävät yllättyisivät.
Katselin nuortenhuoneeseen jätettyjä kortteja ja jokaisessa luki hieman haparoivalla käsialalla ”Terveisiä sairaalasta, voin hyvin ja toivon että sinäkin voit”.
Tiesin viikon kokemuksella, että puolet noista teksteistä oli valetta. Tai kai se oli hyvinvointia, että jaksoi kirjoittaa kortin.
”Tulkaahan kaikki jotka haluavat askarrella tippatelineeseensä kukkaköynnöksen, tänne”, minulle tuntematon hoitaja sanoi.
Kävelin paikalle ihan vain sen takia, että en halunnut näyttää masentuneelta.
”Ottakaahan silkkipaperia ja tehkää siitä kukkia tällä tavalla. Kun niitä on tarpeeksi solmikaa ne yhteen nauhalla ja minä autan ripustamaan ne tippatelineisiinne”, hoitaja neuvoi.
Kun olin saanut kukkaköynnöksen (jota muuten tein melkein kaksi tuntia) kiinni tippatelineeseeni, lähdin huoneeseeni.
Ehdin istua juuri sängylleni, kun oveen koputettiin. Nuori, vaaleatukkainen poika avasi oven ja astui varovasti sisään.
Mietin hetken kuka hän oli. Ei hoitaja ainakaan, pojalla oli päällään nimittäin mustat farkut ja löysä, harmaa collegepaita.
Sitten tunnistin hänet Lucasiksi.
”Hei”, hän sanoi.
”Tule vain peremmälle, leukemia ei tartu”, sanoin ja nousin.
”Toin läksysi”, Lucas sanoi ja ojensi ne minulle.
”Kiitos, niitä on kyllä jo ihan tarpeeksi”, sanoin ja hymyilin.
”No, menen nyt”, poika sanoi ja lähti.
*Ihana ihminen*, ajattelin ja istuin hymyillen sängylleni.
Lounaan jälkeen otin kynän ja aloin tehdä läksyjä.
Haroin toisella kädelläni hiuksia ja kun aloin kirjoittaa huomasin järkytyksekseni, että käteeni jäi tukko pitkiä, punaisia hiuksiani.
Vedin kevyesti lisää hiuksia päästäni ja katsoin kuinka ne laskeutuivat viereeni sängylleni.
Vedin loputkin hiukset irti ja kävelin peilin eteen.
Katselin kaljua peilikuvaani.

Vastaus:

Mukava tarina! <3

Nuortenhuoneesta saa taas juuri sellaisen kuvaelman, kuin olettaisi sen olevan oikeassakin elämässä. Mainiota!

Harmi Primille, että hiukset lähtivät :(

Saat tarinastasi 4kp

-Silverglow

Nimi: Windy

11.12.2018 10:00
Primrose Laurent, -

Makailin sängyssäni ja tuijotin kattoa. Olin tullut juuri tullut aamiaiselta ja saanut läksyt tehtyä. Katsoin kelloa, joka näytti vasta puoli yhtätoista. Siis 50 minuuttia aikaa.
Nousin istuma-asentoon ja laskin jalkani sairaalan kylmälle linoleumlattialle. Nousin seisomaan sängyn viereen ja kävelin ikkunalle.
Nousin ikkunalaudalle istumaan ja asettelin tyynyn selkäni taakse hyvin.
Katselin ulos ja näin pienten oppilaiden tarpovan lumihangessa kouluun. Ulkona nimittäin oli satanut yöllä lunta ja vaikka sitä olikin vain noin puoli metriä, se oli aika paljon englannissa.
Suurin osa autoteillä olevasta lumesta oli sulanut, mutta jossain näkyi silti lumikola.

Oveen koputettiin ja ehdin juuri laskea jalkani lattialle, kun ovi avautui.
"Hei", tuttu ääni sanoi. Se oli hoidostani vastaava lääkäri, eli seniorilääkäri, Megan Smith.
"Hei", vastasin vaisusti ja kävelin sängylleni.
"Muistat varmaankin eilisen verikokeen?" Megan kysyi. Tai no oikeastaan totesi.
Nyökkäsin pienesti.
"Tulokset ovat tulleet ja ne ovat positiivisia", Megan sanoi.
"Leukemiasi on matalan riskin leukemiaa. Mietimme siis, että hoitosi menisi seuraavasti: laitamme sinulle tänään kanyylin jota kautta saat lääkkeitä. Kaiken pitäisi mennä odotetusti, jolloin otamme kanyylin tammikuun puolivälissä pois ja pääset kouluun, käyt kuitenkin sairaalassa joka viikko saamassa lääkkeitä tiputuksessa. Siinä tulee menemään tunnista puoleen päivään.
Laitamme nyt kanyylin, eikä se satu, jos pysyt paikoillaan", Megan selitti ja alkoi valmistella kaikkea.
"Kanyyli tulee oikeaan käteen ja siihen tulee erikoisteippiä päälle, jotta se pysyy paikoillaan", lääkäri selitti.

Seuraavassa hetkessä minulla olikin jo kanyyli kädessä ja Megan oli lähtenyt.
*Ja tämä kädessä sitten joulun*, ajattelin.
Megan oli myös laittanut kanyyliin ohuen putken, josta tuli lääkkeitä. Jouduin siis raahaamaan tippatelinettä mukanani.

Vastaus:

Taas sellainen tarina, josta minä pidän! Etenee sopivaa tahtia, kuvaillaan sopivasti (toki kuvailua olisi voinut olla vähän enemmän), kerrotaan tarina realistisesti, jotta sitä lukiessa tulee sellainen tunne että hei, täähän on ihan sika hyvä!
Pidän siitä! x)

Saat tarinastasi 5kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

10.12.2018 07:51
James Wilson, -

Ellén katseli minua surumielisen hämmentyneenä. Pakko myöntää, minäkin olin hämmentynyt. Tyttö oli nimittäin juuri kertonut olevansa ihastunut minuun. Hetken hiljaisuuden jälkeen hymyilin ja taputin paikkaa vieressäni. Ellén tuli hitaasti, aika varovasti viereeni istumaan, ja painoi päänsä olalleni. Nostin käteni hänen olalleen. Avasin suuni:
"Mäkin pidän susta."
Ellén ei vastannut mitään. Hän vain kietoi kätensä ympärilleni. Painoin kasvoni tytön hiuksiin.
Siinä me istuimme. Hiljaa, puhumatta mitään. Kukaan ei häirinnyt meitä.

Pitkän, oikeasti pitkän ajan kuluttua Ellén irrotti kätensä minusta ja nousi istuma-asentoon viereeni. Tyttö hymyili. Hymyilin takaisin. Sitten suutelin häntä. Ellén ei vetäytynyt pois.
Tuntui kuin koko maailma olisi hävinnyt ympäriltämme.
Ihan pienen hetken - vaikka se tuntuikin ikuisuudelta - kuluttua vetäydyumme molemmat. Ellén istui vieressäni, edelleen sanattomana. Kumpikaan meistä ei puhunut mitään. Mutta sanoja ei tarvinnut. En ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista. Se tuntui oudolta, ja samaan aikaan mukavalta. Mutta en olisi voinut olla tyytyväisempi.



//jatkan sitten varmaa itse. Outo xddddd

Vastaus:

4kp

-Silverglow

Nimi: Windy

09.12.2018 19:42
Primrose Laurent, -

*Kiva saada kaveri. Vieläpä sellainen joka ymmärtää minua*, mietin kävellessäni huoneeseeni. Kävelin hissiltä hitaasti huoneeseeni. Painoin kahvan alas ja työnsin oven auki. Astuin sisään ja katsahdin ensimmäisenä kirjapinoon, joka lojui sänkyni vieressä. Suunnittelin tekeväni läksyt huomenna aamulla, ennen lääkärin kierrosta.
Istahdin sängylle ja katselin seiniä. Sänkyni oli keskellä huonetta, joka oli noin viisi kertaa kolme metriä. aika iso siis. Tai no ei niin iso, kun sinne laittaa sängyn lisäksi yöpöydän, hyllykön, vuodesohvan, tippatelineen ja tarvikepöydän.
Kuului pieni rasahdus, kun ovi avautui ja sisään astui tuttu punatukkainen hoitaja.
"Hei. Tulin ottamaan verikokeen. Lääkkeen aloituksesta on viikko ja lääkäri tarvitsee tiedon, kuinka paljon leukemiasoluja on jäljellä, jotta voimme arvioida onko leukemiasi korkean-, keski-, vain matalanriskin", hoitaja sanoi ja alkoi järjestelemään kaikkea valmiiksi.
Tähän mennessä minulla oli ollut käytössä jotain pillereitä, en ollut varma mitä ne olivat, mutta hiukset pysyivät päässä.
"Tulokset tulevat taas huomenna, todennäköisesti jo lääkärinkierrokselle", hoitaja sanoi ja valmisteli käteni. Hän laittoi siihen tutun liilan kiristysnauhan ja asetteli käteni hyvin.
"Minne menen tämän parin kuukauden jälkeen?" kysyin ja käänsin katseeni pois neulasta, jonka hoitaja käteeni laittoi.
"Jos kaikki menee odotetusti, pääset kouluun ja todennäköisesti voit osallistua oppitunneille. Käyt kuitenkin saamassa sytostaatteja tiputuksessa säännöllisesti", hoitaja selitti samalla, kun katsoi viimeisten veritippojen tippumista koeputkeen. Hoitaja irrotti varovaisesti neulan ja laittoi sen suojaan. Hän antoi minulle lapun ja painoin sen tottuneesti kyynärtaipeeseeni.
Kun hoitaja oli saanut kaiken järjesteltyä, hän laittoi laastarin tapaisen lapun pitämäni kankaanpalan päälle.
"Kun saamme tietää verikokeiden tulokset, mietimme hoitosuunnitelmaan jatkoa", hoitaja vielä sanoi, ennen kuin sulki oven perässään.
Laskin kolmeenkymmeneen, ennen kuin uskalsin lähteä syömään. Kello oli nimittäin jo kuusi.

//Tosi kaunis xddd, mut haluuks joku tulla kattoo Primii

Vastaus:

Mainitsinkin yhdessä tarinassasi, mutta näitä tarinoita on mukava lukea, kun sairaalasta saa sellaisen kuvan, kun sen voi olettaa. Olet hyvä kirjoittaja! <3

Saat tarinastasi 6kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

09.12.2018 17:40
Ellén Farley, suositut

Nyt olisi viimein se hetki. Nyt, eikä yhtään myöhemmin. Tai ehkä sittenkin vähän myöhemmin. Ehkä kuitenkin huoneessa, pois Eliaksen ja Nolan silmien alta...
Oli miten oli, tämän päivän aikana aioin vihdoin ja viimein kertoa Jamesille tunteistani. Olin viimeinkin siihen valmis. Ainoa, mikä minua pelotti, oli Jamesin reaktio. No, sehän on varmasti yleistä. Enkä uskonut, että James edes pitäisi minusta. Ehkä vain ystävänä. Mutta olisi sekin jotain. Ja saisinpahan ainakin tämän taakan pois harteiltani. Ja ehkä hän ymmärtäisi, tai suhtautuisi minuun eri tavalla.
Mutta mitä jos ei? Mitä jos hän vain sysäisi minut pois, jos hän alkaisikin vihaamaan minua? Tai entä jos hänkin olisi niin kuin Christian. Mitä jos hänkin pettäisi minua?
*Ei James ole sellainen. Luulit tuntevasi Christianin, erehdyit. Se opetti paljon. Et erehdy uudelleen*
Ääni pääni sisässä yritti selkeästi rauhoitella minua.

Saavuin huoneeseen, jossa James otti kännykkänsä esiin, ja istahti sängylle. Ehkä nyt olisi aika. Ehkä nyt vihdoin olisi aika kertoa totuus.
Tuntui kuin suuni olisi kuivunut, ja jokin iso ja raskas olisi tukkinut kurkkuni. En pystynyt puhumaan. Mutta sitten pystyinkin. Avasin suuni, ja suljin sen saman tien. Viimein tämä hetki oli käsillä. Miksen siis tarttunut siihen?
"James?" kuulin itseni sanovan, hiljaisesti, mutta tarpeeksi kovaa jotta James olisi kuullut. Hän irrotti katseensa puhelimestaan, sulki sen ja laski puhelimen kädestään sängylle. Hän katseli minua odottavaisena, hymyillen. En halunnut sen hymyn olevan viimeinen.
*Viimeinen tilaisuus perääntyä..*
En perääntynyt. Huokaisin, suljin silmäni, avasin ne ja katselin Jamesia miettien mitä sanoa. Suljin silmäni uudestaan. Lopulta päädyin kaikista yksinkertaisimpaan vaihtoehtoon, ilman että kierreltäisiin tai kaarreltaisiin.
"Mä oon ihastunut suhun." Näin. Nyt se oli sanottu. Avasin silmäni ja tarkastelin Jamesin ilmettä. Hän näytti hämmentyneeltä, tyytyväiseltä ja oudolta samaan aikaan. Vatsanpohjassani kiersi. Eikö James pitänytkään minusta?
Sitten James hymyili, taputti paikkaa vieressään ja avasi suunsa:

//Jatkan ite Jamella sit varmaa kohta, jotenn :3

Vastaus:

5kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

09.12.2018 15:01
Elias Hale, -

Kävelin Jamesin kanssa eteenpäin käytävällä, ja huomasimme Ellénin ja Nolan. James meni puhumaan Ellénille, ja huomasin, että Nola oli lähdössä.
Kävelin ihan Nolan taakse, tartuin tyttöä olasta kiinni ja sanoin hiljaisesti:
"Älä vielä mene."
Nola kääntyi yllättyneenä, ehkä hieman säikähtäneenäkin. Hän kantoi sylissään muutamia kirjoja, ja katseli minua suoraan silmiin. Sitten hänen ilmeensä muuttui kysyväksi, mutta katsettaan hän ei irrottanut silmistä.
"Mihin oot menossa?" kysyin tytöltä, vaikkei se minulle varsinaisesti kuuluisikaan. Nola katsoi minua nyt todella hämmentyneenä. Hämmennyin itsekin siitä, mitä olin sanonut. James tuli vierelleni, tunsin hänen kätensä olallani. Ellén tuli Jamesin viereen, ihan kiinni häneen.
Nola näytti vähän ahdistuneelta. Uskoin, ettei hän ollut tottunut enempään kuin ihan vain muutamaan ihmiseen kerralla luonaan. Samassa hetkessä James kuitenkin lähti pois, kohti huonettaan. Ja yllätys yllätys Ellén lähti mukaan.
"Mitä sanot noista kahdesta?" kysyin yhtäkkiä, nyökäten kohti loittonevia oppilaita.
Nola näytti yhä hämmentyneeltä.
"Tarkoitan, että olisivatko he mielestäsi hyvä pari?" kysyin, ja virnistin.
"Ehkä.. tai en minä tiedä, en osaa sanoa", Nola sanoi hitaasti.
"Minusta tuntuu että heistä tulee vielä pari. Oli miten oli, mitä aiot tehdä myöhemmin tänään?"
Nola katsoi taas minua suoraan silmiin. Varautuneesti. Epäuskoisesti.
"Tarkoitan vain, että voisit ehkä auttaa minuakin kemiassa", sanoin hitaasti. En nimittäin ollut kovin hyvä monessa aineessa, mutta kemia oli minulle sula mahdottomuus. En vain kyennyt siihen, en ymmärtänyt sitä. Ja vaikka kuinka pyytäisin apua, mikään ei jää mieleeni. Ja joskus se oli häiritsevää.

//Nola? :3 mietin et ne vois tutustuu toisiinsa paremmin tukiopetuksessa, tms. Käykö? :D

Vastaus:

4kp

-Silverglow

Nimi: Ghost

09.12.2018 14:41
Pira Nola Valentine, -

Olin juuri käynyt syömässä lounaan koulun suuressa ruokalassa ja kävelin nyt käytävää pitkin omissa ajatuksissani, matkaten kotho kirjastoa. Hyräilin hiljaa erään laulun sävelmää ja huomaamattani, kevensin askeliani tanssilliseksi. Onneksi en sentään ruvennut tanssimaan tai tanssahtelemaan keskellä käytävää, koska sinä seuraavana hetkenä törmäsin johonkuhun.
"Hei", Ellén tervehti ja pysähtyi kohdalleni. Hämmennyin kun hän puhutteli minua ystävällisesti.
"He-i?" vastasin varovaisesti samalla kun noukin lattialta kirjat jotka oli pudottanut törmäyksessä. Kasasin kirjat pinoon ja nostin pinon syliini. "Oliko sinulla jotain asiaa?"
"Eipä oikeastaan. Ajattelin vain kysäistä, voisinko tehdä jotain vastapalvelukseksi siitä, kun autoit minua kemian kanssa. Ilman sinua olisin ollut huomenna niin hukassa tunnilla!" Ellén hymyili herttaisesti, eikä vaivautunut edes pyytämään anteeksi törmäystämme – vaikka se kyllä taisi olla minun vikani.
"Ei ... enpä usko että voi auttaa mitenkään juuri nyt.
"Voi. Ei sitten. No, sinun täytyy pyytää jos tarvitset jotain. Olenhan sinulle palveluksen velkaa. Mihin olet menossa?" tyttö sanoi, ja yritti selvästi tehdä tuttavuutta kanssani.
*Onpa pirteää. Ja hieman tungettelevaa*, ajattelin ja otin muutaman askeleen kauemmaksi kahdeksasluokkalaisesta.
"Kirjastoon olin matkalla", mutisin.
"Oi, kiva! Hei, tuo on hyvä kirja!" Ellén napautti yhden sylissäni olevan kirjan selkämystä. "Vaikken paljoa luekaan, on tämä tullut luettua useampaan kertaan!" Tyttö nappasi kirjan pinosta ja selasi sitä hetken ennen kuin asetti sen pinon päälle ja katsoi taas minuun. Vilkaisin mitä kirjaa hän tarkoitti ja pinon päällä lepäsi Night School, ykköskirja.
"Joo, hyvä kirja", myönsin hiljaa. "Taidankin tästä mennä." en kuitenkaan ehtinyt minnekään, kun minua tartuttiin olasta.
"Älä vielä mene", sanoi joku takaani.

//Silver jatka jollakulla. :D

Vastaus:

Tarinassa oli muutamia häiritseviä kirjoitusvirheitä (esimerkiksi yhdestä puheenvuorosta puuttui toinen heittomerkki) mutta ei tehdä siitä isoa numeroa.

Sait hyvin kuvattua Nolan tuntemuksia puheenvuorojen aikana. Pidän siitä! :)

Saat tarinastasi 4kp

-Silverglow

Nimi: Windy

09.12.2018 11:30
Primrose Laurent, -

*Tylsää*, mietin. Sitten muistin hoitajan antaman aikataulun. *Hmm.*
Kello 9.00 - 10.45: aamiainen.
Kello 11.00: lääkärin kierros, huone 735 noin kello 11.20.
Kello 12.30 - 14.00: lounas.
Kello 17.45 - 19.15: päivällinen.
Kello 22.00 hiljaisuus ja kello 22.45 valot pois.
Katsahdin kelloa, joka näytti kymmentä yli kolmea. Minulla olisi siis rutkasti aikaa ennen päivällistä. Päätin siis käydä nuortenhuoneessa. Kävellessä ovelle muistin kirjapinon, jonka Lucas niminen poika oli käynyt tuomassa. Lucas oli kai seiskalla tai kutosella ja ollut Julietin hyvä ystävä. Muistin kyllä Lucasin, mutta yritin unohtaa hänet, sillä minulla oli tarpeeksi huolia jonkun syövän ja koulun kanssa. En tarvinnut piinaavia muistoja Julietista. Vaikka pakko myöntää, Lucas oli aika söpö.
No mutta päätin tehdä läksyt myöhemmin. Olihan minulla aikaa.
Astuin hissiin, joka oli ollut tilattu valmiiksi, kai joku oli päättänyt mennä hissillä, mutta ei ollut jaksanut odottaa ja kävellyt sitten portaita. Painoin vitosta ja käännyin samaan suuntaan kuin viimeksi. Kiinnitin huomiota ensimmäisen kerran sairaalan värikkäisiin seiniin: seinille oli maalattu kukkia. Aika paljon pinkkiä ja oranssia. Huoneeni lakanatkin olivat samaa kukallista kuosia, mutta olin olettanut, että se johtui siitä, että olin lapsi. Sairaala taisi olla kokonaan lastensairaala. Olin nimittäin olettanut, että se olisi ihan tavallinen sairaala ilman kukkia ja räikeitä värejä.
Kävelin loppumatkan katsellen kukallisia seiniä ja muita lapsenomaisia piirteitä.
Avasin oven ja kävelin tottuneesti sisälle, katselin ympärilleni ja huomasin nurkassa laihan tytön lukemassa. Tyttö näytti väsyneeltä ja hänellä oli tummat varjot silmiensä alla. Kävelin tytön luo ja sanoin hei.
"Hei", tyttö vastasi tervehdykseeni hieman säikähtäneenä. Hän laski kirjan alas ja teki tilaa säkkituolikasaan.
"Kuka sinä olet?" kysyin, halusin ystäviä, nimittäin pari kuukautta sairaalassa ei kuulostanut kovin mukavalta ilman seuraa.
"Olen Amanda, entä sinä?" tyttö vastasi.
"Olen Primrose, mutta kaikki kutsuvat Primiksi. Mikä sinulla on?" vastasin ja jatkoin kysymysketjua.
"Minulla todettiin leukemia noin kuukausi sitten", tyttö vastasi.
"Ai, minulla todettiin leukemia noin viikko sitten", kerroin.
Loppuajan juttelimme koulusta ja kavereista. Amanda oli myös kasilla, joten puhuimme myös pojista.
"Minun pitää mennä", sanoin, kun kello näytti viittä.
"Minunkin, mutta nähdäänkö huomenna taas täällä vaikka kolmelta?" Amanda kysyi.
"Sopii", sanoin ja nousimme yhtä aikaa ylös.

Vastaus:

Alussa kerroit pitkillä kappaleilla kaikenlaisesta, ja sitä oli mukava lukea! Loppupuolella taas vuoropuhelua, joka oli myös ihan hyvää luettavaa.

Kieliasu oli hyvä, eikä tekstissä jankattu liian kauan yhdestä tietystä asiasta. Hienoa!

Saat tarinastasi 5kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

09.12.2018 08:46

Ellén Farley, suositut

Olin vaihtanut vaatteeni, ja yöllä käyttämäni kokovartalopuku lojui vessanpöntön kannen päällä, johon olin sen tyrkännyt. Olin saanut harjattua hiuksiani, ja niissä oli enää ihan muutamia takkuja, jotka lähtisivät muutamalla vedolla.
Sitten nappasin meikit käteeni, ja rupesin laittamaan niitä. Meikkivoidetta, luomiväriä, ripsaria…
Lopputulos näytti omaan silmääni kauniilta, täydelliseltä. Niin kuin aina. Hymähdin.
Nappasin puvun pois vessanpöntön päältä ja kävelin ulos vessasta. Huomasin Jamesin istuvan sängyllä Eliaksen kanssa, ja tutun näköisen tytön seisovan ovella. Tajusin, että tyttö oli Nola.
"Oletko sinä se Nola, joka antaa tukiopetusta kemiassa?" kysyin hitaasti ja varovasti tytöltä. Hän nyökkäsi.
"Hienoa!" sanoin, ja kävin kaivamassa koulurepustani kynäpenaalini ja muut tarvikkeet. Lähdin Nolan kanssa kohti kirjastoa.
Kävelimme vapaan pöydän luokse, joka oli rauhaisalla alueella syvemmällä kirjastossa. Ja sitten rupesimme hommiin.

Aika kului hitaasti. Tai normaalinopeudella. En tiedä. Nopeasti se ei kuitenkaan kulunut. Mutta pian Nola ilmoitti, että voisimme lopettaa tältä päivältä, ja keräsin kamppeeni ja palasin takaisin huoneeseeni.
Kello oli kymmenen. Olimme olleet kirjastossa noin tunnin.
James istui yhä sängyllään, Elias oli jo lähtenyt.
"No, mennäänkö syömään?" poika kysyi heti ensimmäisenä, kun saavuin huoneeseen.
Olin hämmennyksissäni siitä, että James oli odottanut minua.
"Mennään vain. Mulla on karsee nälkä." James virnisti. Sitten hän nousi sängyltään, ja lähdimme molemmat kävelemään vierekkäin kohti ruokalaa. Siellä oli vielä muutamia oppilaita, mutta juuri kukaan ei enää tullut syömään. Paitsi me, tietenkin. Kävelimme lähes tyhjään pöytään, ja huomasimme Eliaksen saapuvan sinne. Hänkään ei ollut vielä syönyt.
James rupesi juttelemaan Eliakselle, ja minä yritin vain pysyä mukana. Mutta se oli vaikeaa, sillä pojat puhuivat tylsistä aiheista. Tietokonepeleistä, sarjakuvista tai sen sellaisista. Ei heillä ollut mitään mielenkiintoista puhuttavaa! Se nauratti minua.

Kävelin kohti minun ja Jamesin huonetta, ja matkalla törmäsin Nolaan - siihen tyttöön joka aiemmin päivällä opetti minulle kemiaa.
"Hei", tervehdin iloisesti, ja pysähdyin merkiksi siitä, että halusin jutella tytön kanssa. Nolakin pysähtyi, mutta näytti hämmentyneeltä. Hän mutisi:
"Hei."


//Nolaaaa? :D Jaa joss mitenkää viittit jättää tilanteen siihe, ett Jame ja Eli tulee paikalle? :´) Voin sit jatkaa niil

Vastaus:

5kp

-Silverglow

Nimi: Ghost

08.12.2018 21:57
Pira Nola Valentine, -

Heräsin aamulla sateen ropinaan. Vilkaisin kelloa (joka näytti puolta yhdeksää) ja säikähdin pahan kerran.
"Mun piti olla hereillä jo puolitoista tuntia sitten! Unohdin laittaa herätyksen päälle.....!" mutisin itsekseni kun pomppasin ylös sängystä. "Mulla on läksyt tekemättä ja ennen lounasta pitäisi ehtiä vielä sen sen ... Ellénin luo."
Kiskoin päälleni mustat farkut ja vaaleanharmaan hupparin. Harjasin nopeasti takkuiset hiukseni ja pesin hampaani. Vilkaisin itseäni peilistä ja päädyin laittamaan hieman meikkivoidetta ja luomiväriä, jotteivät pussit silmieni alla näkyisi niin vahvasti. Olin nimittäin edellisenä iltana viimeistellyt historian esseeni, joka ahkeruuteni vuoksi oli nyt viisi sivua pidempi kuin vaadittiin.

En kokenut olevani nälkäinen, joten pakattuani tavarat laukkuun ryntäsin suoraa päätä kirjastoon.
Levitin kirjaston pöydälle maantiedon kirjani ja vihkoni ja aloin kirjoittaa läksyjä niin nopeasti kuin kykenin, tekemättä virheitä. Puoli tuntia kirjoitin maantoedon läksyjä ja seuraavan puolitoista tuntia matematiikan ja äidinkielen läksyjä, sekä korjasin esseestäni muutaman kirjoitusvirheen, joita oli tullut sinne tänne kun kirjoitin illalla väsyneenä. Pitkät vastaukset toisensa perään vei aikaa, mutta minähän en läksyjä tee hutiloiden.

Sain läksyni tehtyä ja kiirehdin ulos kirjastosta.
"Huomenta Nea!" tervehdin kirjastonhoitaja Nea Vikkalaa, joka oli tullut minulle tutuksi kouluvuosieni aikana.
"Ai, huomenta Pira!" Nea tervehti. "Onko läksyt tehty, Pirawe?" Kirjastonhoitaja on ainut koko koulusta – tai kenestä muistakaan – joka kutsuu minua oikealla nimelläni, Pira – tai lempinimelläni Pirawe.
"Sain juuri valmiiksi!" huikkasin Nealle.
"Kiva! Me nähdään varmaani taas iltapäivällä?" Heilautin kättäni vastukseksi.

Hidastin vauhtiani kun tulin lähemmäksi Ellénin huoneen ovea. Pysähdyin oven eteen, jossa luki kaksi nimeä; Ellén ja James.
Koputin oveen, jonka takaa kuului iloista puhetta. Puhe taukosi, mutta kuulin jonkun kysyvän:
"Kuka siellä nyt on?" Ovi avattiin ja oven takana seisoi James.
*Yllätys yllätys*, ajattelin. *Tietenkin juuri James avaa oven...* Vaikka eihän asia minua haitannut ollenkaan. Nöin Jamesin ohi, että Elias istui sängyllä, kauempana huoneessa.
"Onko Ellén missä?" kysyin. "Olisi sille asiaa."
"Pukee", poika vastasi lyhyeti ja madaltaen ääntään jatkoi: "On lukkiutunu vessaan." Nyökkäsin.
"Voitko noutaa hänet? Voin odottaa tässä", tokaisin ilmeettömänä ja jäykkänä paikoillano. Poika virnisto, sulki ovea hieman ja käveli ilmeisestikin vessan ovelle, sillä kuulin pian kun hiilikuituun koputettiin napakasti.
"Ellén! Sua kaivataan!"
"Joo! Mä tuun kohta!" kuului vaimea vastaus oven takaa.

// Ellén? James? Elias? Ihan sama kellä kirjotat, Silver, kunhan kirjotat. xp

Vastaus:

Tarina etenee sutjakasti, mutta paikkojen (ja ajan) vaihdoksissa pysyy mukana, kun ne on merkitty hyvin muutamalla rivinvaihdolla. Se myös usein mainitaan tekstissä.

Kieliasu oli melko hyvä, ja tekstiä oli mukava lukea.

Saat tarinastasi 6kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

08.12.2018 18:28
James Wilson, -

Availin silmiäni hitaasti. Oli sunnuntai, tiesin sen. Ellén oli päässyt edellisenä päivänä pois sairaalasta, ja makasi nyt omassa sängyssään huoneen toisessa päädyssä. Katselin tyttöä, joka oli päätynyt makaamaan kasvot minuun päin, toinen käsi selkänsä takana ja toinen yli sängyn reunan, jalat puolisuorina sängyn päällä. Ellénin kasvoilla oli muutamia hiuksia, jotka liikkuivat edestakas tytön hengittäessä. Hymyilin.
Vilkaisin kelloa. Puoli kahdeksan. Kaivoin kännykän esiin, ja huomasin heti Eliakselta tulleen viestin.
´Heräsitkö jo? Tehtäiskö jotai?´
Naurahdin hiljaa, ja vastasin Eliakselle, joka näytti olevan paikalla.
´Heräsin äsken. En tiiä jaksanko lähtee minnekään. Haluutko tulla tänne?´
Elias vastasi yllättävän nopeasti:
´Mitä tehää sitte?´


Elias istui vieressäni sängylläni, ja juttelimme toisillemme. Lähinnä Christianin ja minun yhteenotosta, ehkä vähän tytöistä..
"Mites se tyttö, jolle juttelit, kun Ellén ei ollut täällä?" Elias kysyi.
"Ai Nola? No, Nola on aika ujo. Ei sen kaa oo helppoo jutella. Nola on ihan kiva kylläkin. Sitä kai kiusataan koulussa, sääli sinänsä, tyttöraukka ei oo tehny mitään."
"Kuka Nola?" kuului uusi, mutta tuttu ääni. Ellén oli herännyt. Nostin katseeni tyttöön, joka makasi kyynärpäidensä varassa sängyllään. Hän oli riuhtaissut peiton pois päältään, joten näin hänen vaaleanpunaisen yöpuvunsa. Tyttö nousi istumaan, veti kädellään hiukset pois kasvoiltaan ja jäi odottamaan vastausta kysymykseensä.
"Ja kuka sinä olet?" Sen kysymyksen hän oli osoittanut Eliakselle.
"Olen Elias. Ja Nola taas on joku tyttö täällä, jonka kaa James teki tuttavuutta sillä välin kun olit sairaalassa."
"Vai niin", Ellén totesi ja hieraisi silmiään kämmenellään. Sitten hän nousi seisomaan, ja käveli vaatekaappinsa luo. Hän veti sieltä paitoja ja housuja, ja vertaili niitä keskenään.
"Laitanko tämän paidan-" Hän näytti likaisenvalkoista napapaitaa.
"-vai tämän?" hän kysyi ja näytti toista, vaaleanpunaista napapaitaa, jossa luki isoin, valkoisin kirjaimin: You are perfect.
"Toi toka", Elia totesi, ja nyökyttelin myöntymisen merkiksi. Ellén nyökkäsi ja otti sen käteensä, ja otti myös muut vaatteet mukaansa. Hän nappasi myös hammasharjansa ja -tahnansa, harjan ja jotain meikkejä. Sitten hän talsi huoneessa sijaitsevaan vessaan, ja lukitsi oven.
"Tykkäätkö sä Ellénistä?" Elias kysyi heti oven sulkeuduttua ja virnisti minulle. Katselin häntä tympäytyneenä, mutta tiesin, etten osaisi valehdella hänelle.
"Uskon niin. Luulen niin. En oikein tiedä. Hän on mukava ja kaunis, mutta... tuntuu vain oudolta pitää jostakusta, tiedäthän, ensimmäistä kertaa", sanoin hiljaisesti, niin ettei tyttö vain kuullut. Elias katseli minua kummallisesti.

//Nola voi tulla vaik huoneeseen jonku jutun takii ja nähä Elin tai jtn?

Vastaus:

6kp

-Silverglow

Nimi: Ghost

08.12.2018 12:38
Nola Pira Valentine, -

Lauluni läheni loppuaan, samoin tanssini. Ja yhtäkkiä muistin asia, jonka olin yrittänyt unohtaa. Lakun.
Sen, kuinka aina minun tanssiessani, oli Laku tullut pyörimään vierelleni ja hypellyn ympäriinsä. Kuin sekin olisi tanssinut. Vedin syvään henkeä. Tanssini oli ollut tarkoitus rauhoittaa, ei tuoda surullisia muistoja pinnalle.

Laulu loppui ja lopetin myös tanssini. Nostin maasta puhelimen ja reppuni js otin kuulokkeet pois korvistani. Silloin vasta huomasin Jamesin joka tuijotti minua.
"James!?" älähdin.
"Tanssit hyvin", poika totesi. Lehahdin tulipunaiseksi. En ollut koskaan saanut tanssistani palautetta muulta kuin isältä. Isältä..... Hän oli aina auttanut minua hiomaan koreografioitani, kohentanut asentoani joka oli hieman vino ja suoristanu polveani joka oli koukussa minun hypätessäni kasakkaa rai jotain muuta hyppyä.
"Kiitos", mumisin nolona ja hieraisin niskaani.

Poika nyökkäsi ja kaivoi sitten puhelimesa esiin, kuin olisi muistanut juuri jotain. Hetken puhelinta tutkittuaan hän pahoitteli, että joutui lähtemään. Poika poistui ja jäin jälleen kerran yksin. Niin ... eihän kukaan pidä seurastani. Ja hän varmasti kehui minua jotta olisi ystävällinen. Ei poika ollut sen kummempi kuin kukaan muukaan.

Ravistelin päätäni ja lähdin sitten kulkemaan kohti etuovia. Luikahdin sisälle oppilaitokseen, joka kylläkin oli vain väliaikaisesti meillä. Siihen asti kunnes oikea koulu saatiin rakennettua uudelleen. Avasin huoneeni oven ja heitin laukkuni lattialle. Rojahdin makaamaan sängylle ja jäin tuijottelemaan kattoa.

Lakun kuva tunki ajatuksiini, vaikka yritin unohtaa sen. Muisto koiran kuolemasta piinasi minua. Yritin ajatella koulua, tai mitä tahansa muuta, mutten saanut unohdettua.
Luovutin ja nappasin pyyhkeen tuolin päältä ja lähdin kohti tyttöjen suihkutiloja, paiskaten oven mennessäni kiinni hieman liian lujaa.
Riisuuduin, heitin silmälasit vaatekasan päälle ja menin suihkuun. Annoin kylmän veden virrata niskaani ja huuhtoa pois kaikki ajatukseni. Hyräilin hiljaa samalla kun pesin paksuja verenpunaisia hiuksiani.

Suihkun jälkeen minulla oli raukea ja väsynyt olo. Mutta myös nälkäinen. Kävin hakemassa itselleni iltapalaa ja palasin huoneeseeni syömään sitä, sillä en halunnut jäädä juttelemaan kenenkään kanssa, enkä jäädä kiusaahien jalkoihin, jotka aina saalistivat minua ilkunnan kohteeksi.
Vedin yöpuvun päälleni ja vilkaistuani kelloa, joka näytti varttia yli yhdeksää, päätin ruveta nukkumaan.

Vastaus:

Useat kappaleet ovat toisistaan kahden rivinvaihdon päässä, joka häiritsee vähän.
Muutaman niistä olisi voinut varmasti kirjoittaa yhden rivinvaihdon päähän.

Löysin tarinastasi muutamia kirjoitusvirheitä, mutta muuten tarina oli mielenkiintoinen (oikea sana?) ja melko hyvä kieliasultaan! <3

Saat tarinastasi 6kp

-Silverglow

Nimi: Windy

07.12.2018 13:35
Primrose Laurent, -

"Sinulla...", hoitaja aloitti.
"No?" tivasin.
"Ei ole diabetesta", hoitaja sanoi.
"Jes", hihkaisin.
"Mutta verikokeen tulokset eivät olleet aivan tavalliset", hoitaja jatkoi.
"Punasoluja oli paljon vähemmän kuin yleensä ja verihiutaleitakaan ei ollut yhtä paljon, kuin yleensä", hoitaja selitti.
"Entä sitten? Mitä se tarkoittaa? Onko minulla joku toinen sairaus?" kyselin.
"Noh, minun piti selittää vielä toinenkin asia, tai no kolmas", hoitaja selitti.
"Verikokeestasi löytyi hieman... tuota niin, leukemiasoluja", hoitaja sanoi pitkän tauon jälkeen.
"Mitä nyt tapahtuu?" kysyin.
"Otamme vielä luuydinnäytteen, jotta asia varmistuisi.
"Miten se tapahtuu?" kysyin. Olin varma ettei diagnoosia tarvitsisi varmistaa, vain tarkentaa.
"Nukutamme sinut ja otamme näytteen. Siinä menee parikymmentä minuuttia, mutta anestesialääkäri nukuttaa sinut tunniksi", hoitaja selitti ja lähti.

// Silver älä sit valita kosk moti loppu Primin suhteen

Vastaus:

Kirjoitit 15 riviä käytännössä alle minuutista. (joo niin varmaan aika moni muukin, mutta ihsm xd) Et siis taaskaan edennyt todellakaan liian nopeasti.

Tarina oli lähinnä vuoropuhelua, mutta se ei haittaa, koska sekin on tekstiä siinä missä tyyppien mietteet ja/tai teot.

Saat tarinastasi 3kp

-Silverglow

Nimi: Windy

04.12.2018 19:54
Primrose Laurent, -

Mutustin pientä palaa suklaata ja kuuntelin hoitajan selitystä. En oikeastaan kuullut mitään, katselin vain ulos ikkunasta.
"Syö vielä tämä pala", hoitaja sanoi ja ojensi minulle hieman isomman palasen samaa suklaata.
"Miksi?" kysyin.
"Teen testin, jos sinulla on diabetes, sinun verensokerit nousevat noin 20 ja jos ei, e pysyvät kuudessa. Tämä ei kuitenkaan varmista mitään. Katsomme vielä verikokeen tuloksen, mutta epilepsia-diagnoosi on peruttu", hoitaja sanoi ja jäi odottamaan. Laitoin siis suklaan suuhuni ja jäin itsekin odottamaan.
Noin viidentoista minuutin päästä hoitaja mittasi taas verensokerini ja näytti tuloksen minulle:
"Eih", minulta paasi.
"Muista, että tämä ei varmista vielä mitään", hoitaja sanoi ja lähti.
*Miksi minä? Miten? Mitä minun olisi pitänyt tehdä paremmin? Miten pidän asian salassa, enhän halua muiden tietävän sairaudestani!* ajattelin. Kaikkiin kysymyksiini olisi varmaankin löytynyt vastaus, mutta en ollut kuunnellut hoitajaa.

*Seuraavana päivänä*

"Tulokset ovat tulleet", hoitaja tuli huoneeseeni muutama paperi kädessään.
"No. mitä niissä lukee?" kysyin.
"Sinulla...", hoitaja aloitti.

//Jatkan joskus tosta, ja en oo siis viel päättäny miten toi jatkuu

Vastaus:

Löysin muutaman kirjoitusvirheen tarinastasi. Mutta ei se taaskaan mitään haittaa. x)
Tarinassa kerrotaan taas ihan perus sairaalan elämästä. Epilepsia-diagnoosi peruttiin, diabetesta epäillään. Voi Primiä! :'D

Saat tarinastasi 4kp

-Silverglow

Nimi: Windy

03.12.2018 19:27
Primrose Laurent, -

“Pitää mennä”, sanoin tytöille ja lähdin. Hoitaja oli sanonut, että huoneeni oli numero 735 ja hissi toimisi ilman sen kummempia. Kävelin siis hissille ja painoin tilausnappia.
Hissi tuli pian ja astuin sisään. Painoin numeroa seitsemän ja tunsin kuinka hissi nytkähti liikkeelle.
Matka oli lyhyt ja kuuntelin hissin hyrinää, sen ajaessa kaksi kerrosta ylöspäin.
Kävelin huoneeseeni ja minua alkoi heikottaa. Ehkä en ollut syönyt kunnolla.
Hoipuin huterin jaloin sängylleni ja vaivuin rauhattomaan uneen.

”Herätys”, kuulin hoitajan rauhallisen äänen ja nousin istumaan.
”Mitä?” kysyin ja katsahdin hoitajaa jolla oli kädessään neula ja pieni putki.
”Otan sinulta verikokeen. Ihan normaalia tässä vaiheessa”, hoitaja selitti, mutta hänen äänestään kuulsi ettei hän ollut varma sanoistaan.
”Tämän ei pitäisi sattua, mutta pidä käsi kuitenkin rentona”, hän jatkoi ja valmisteli kaiken.
”Onko kaikki varmasti kunnossa?” kysyin ja katsoin hoitajan vihreisiin silmiin.
”On”, hoitajan epävarma ääni sanoi.
”Minulla on oikeus saada tietää”, sanoin aika napakasti ja olin hieman tyytyväinen siitä, että hoitaja selvästi päätti kertoa totuuden.
”Noh, verikokeen tulokset ovat olleet hieman...”, hoitajan ääni hiipui.
”Hieman mitä?” kysyin samalla tiukalla äänellä.
”Hieman pielessä. Otamme näytteen ja mittaamme verensokerin”, hoitaja selitti.
”Aivan tavallista epilepsiassa”, hän jatkoi ennen kuin sain avattua suutani. Äänestä kuitenkin kuuli, ettei se ollut kovin tavallista.
“Noin, verikoe on otettu. Ja verensokerin mittaan sormen päästä. Annatko oikean käden keskisormen”, hoitaja pyysi. Ojensin siis mukisematta hoitajan pyytämän sormen.
”Näin, ja sitten tippa verta tuohon”, hän puristi sormestani veritipan ja katsoi tiiviisti näyttöä.
”Paljonko normaali verensokeri on?” kysyin.
”Noin kolme viiva viisi, ruokailun jälkeen jopa kuusi”, hoitaja kertoi.
”Paljonko minun on?” kysyin.
”Katso”, hoitaja sanoi melkein ilmeettömänä.
”Kaksi pilkku kolme”, luin ääneen.
”Ja nuoli menee alas päin”, hoitaja jatkoi.
”Mitä se tarkoittaa?” kysyin.
”Eli verensokeri on laskussa”, hoitaja selitti.
”Mitä nyt pitää tehdä? Ja miksi verensokeri on niin alhaalla?” kyselin. Kysymyksiä olisi riittänyt loppu päiväksi, mutta hillitsin itseni.
”Noh epäilemme, että sinulla voisi mahdollisesti olla diabetes, mutta se ei ole täysin varmaa. Ja jos sokerit laskevat, pitää syödä jotain missä on hiilihydraatteja, kuten pala suklaata, pillimehu tai hunajaa”, hoitaja selitti ja ojensi minulle palan suklaata.

//Prim nyt pysyy siellä sairaalassa :))

Vastaus:

Jotenkin tarinoitasi lukiessa tuntuu, että osaat kertoa niin hyvin kaikesta, mitä sairaalassa/sairaaloissa tapahtuu! Esimerkiksi toimenpiteiden tekeminen, lääkärien ohjeet, diagnoosit. Aivan mahtavaa! :D

Harmittaa Primin puolesta, että hän joutuu jäämään sairaalaan x)

Saat tarinastasi 5kp

-Silverglow

Nimi: Ekku

12.11.2018 18:53
'Aina se uusi tyttö, aina uusi oppilas', Lizzie mietti kävelleessään koulun käytävää. Selässä reppu ja vasen käsi puristi pienen matkalaukun sankaa, oikea käsi pysyi taskussa piilossa. Päällään naisen alulla oli tummat farkut ja tumman puhuva bändipaita sekä huppari. Pitkät tummat hiukset oli kasattu huolimattomalle nutturalle pään päälle. Lizzien takana sulkeutui ovi ja tyttö käänsi päänsä. Se joka juuri oli pitänyt ääntä, oli jo poissa. Lizzie oli ohjattu oleskelutilaan, joka oli tähän aikaan tyhjänä. Sunnuntai aamu kello puoli yhdeksän. Isän ja äidin oli pakko lähteä tänään aamulla lentokentälle ja kuljettaja oli heittänyt Lizzien heidän lähdettyään. Ja tässä sitä oltiin, yksin uudessa koulussa. Hän ei osannut suunnistaa koulussa, joten käveli sohvien luokse. Hän laittoi reppunsa sohvalle ja asetti lentolaukun sohvan viereen. Jäi itse seisomaan sohvan viereen ja kaivoi puhelimen taskustaan. Lizzie näppäili puhelintaan ja valitsi valikosta äidin numeron. Kun äiti ei vastannut, tyttö naputteli tälle viestin. 'Muistittehan ilmoittaa rehtorilleni tulostani? Täällä ei ole ketään', viestissä luki. Lizzie laittoi puhelimen takaisin taskuun ja toivoi taivaalta ihmettä - edes sammakkoa joka näyttäisi tien omaan huoneeseen. Naisen alku avasi hiuksensa ja heilutteli päätään. Pitkät tummat hiukset ylsivät puoliselkään, korostaen tytön tummanruskeita silmiä. Tyttö heilautti päänsä alaspäin ja solmi hiukset uudelle nutturalle. Hän heittäytyi sohvalle ja jäi odottamaan vastausta äidiltään.

Pelattuaan puolisen tuntia Hill Claim Racingia, naisen alku kyllästyi odottamaan ja avasi saamansa sähköpostin. Missään ei mainittu huoneen numeroa eikä mitään puhelinnumeroa - outoa sinänsä. Lizzie yritti soittaa uudelleen äidille, saamatta vastausta. Hän soitti isälle, sama juttu.
'Varmasti hässivät jossain', naisen alku sanoi puoliääneen väheksyen. Hän soitti Harrylle, perheen omalle kuljettajalle, joka vastasi jo toisen tuuttauksen jälkeen.
'Harry, porukat unohtivat ilmoittaa että saavun tänään. Ei täällä ole ketään', Lizzie sanoi peittämättä halveksuuntaansa.
'Eikö ketään? Oletko kokeillut soittaa vanhemmillesi?' Harry vastasi.
'Mitä luulet?'
'Ovat varmaan lentokoneessa jo... No, minä yritän saada Fannyn kiinni, soitan sinulle pian.'
'Hyvä on, mutta saa kyllä tulla hakemaan pois', Lizzie sanoi vielä ennenkuin Harry sulki puhelimen. Fanny oli sihteeri, jonka oli tarkoitus hoitaa isän työtapaamisia mutta päätyi välillä hoitamaan myös perheen omia juttuja. Avasin varmaan sadatta kertaa Instagramin ja päivitin feedin - ei uusia julkaisuja. Tyttö lukitsi puhelimen ja laittoi sen hupparin taskuun. Tyttö rukoili nyt taivaalta opassammakkoa. Halusi vain huoneeseen tai edes kupin kahvia. Kun mitään ei tapahtunut, tyttö laskeutui kyljelleen sohvalle puolimakaavaan asentoon. Lizzie halasi reppuaan tiukasti, silmät suljettuina. Taisi hän torkahtaakin...

// Joku helppaamaan Lizzietä D: ?

Vastaus:

Mahtava tarina!

Lauseet ja virkkeet olivat melko lyhyitä, mutta niiden määrästä johtuen se ei haittaa.
Yhdessä kohdassa vaihdoit hänmuodosta minämuotoon. Ei se tavallaan haittaa, mutta lukeminen saattaa häiriintyä siinä kohdassa, ja ilmoitin siitä nyt vaan koska miksipä ei.

Pidän todella paljon kirjoitustyylistäsi. Tarkoitan, että tuntuu niin samaistuttavalta ja realistiselta, ja kuten olen aiemmissa arvioinneissa maininnutkin, tykkään lukea ihan vaan elämästä, jossa ei välttämättä koko ajan tapahdu kaikkea. <3

Saat tarinastasi 6kp!

-Silverglow

Nimi: Windy

12.11.2018 15:34
Primrose Laurent, -

Makailin sängyssä ja yritin keskittyä biisin sanoihin. ”But I know I don't posses you.
So go away, God bless you.
You are still my love and my life.
Still my one and only.”
Otin kuulokkeet pois korvilta ja kävelin ikkunalle. Taas. Huoneeni oli osasto kolmosella ja kerros oli kai seitsemän, en ollut käynyt ulkona niin en tiennyt.
Näin vanhan koulun rauniot, suurin osa oli siivottu pois, mutta silmäni löysivät paikan helposti. Niin kuin aiemminkin.
Uusi koulu oli toisella puolella, eikä se näkynyt ikkunastani.

Hoitaja tuli huoneeseeni ja laskeuduin ikkunalaudalta.
”Mietin, mahtaisitko haluta käydä nuortenhuoneessa?” hän kysyi ja astelin sängyn viereen.
”En tiedä, vaikka”, vastasin vastahakoisesti ja lähdin hoitajan perään.
Matkalla oli muutamia ovia, ehkä kolme tai neljä. Jokaisessa oli numero ja nimi, joista luin muutamia: 711 Alyssa, 712 Mia, 713 Valentine.

Hoitaja ohjasi minut hissiin, joka näytti numeroa 7. Siis seitsemäs kerros. Katsoin, kuinka hoitaja näytti lukijalle pientä, mustaa muoviliuskaa ja painoi nappia jossa oli kohokirjaimilla numero 5. Hissi lähti liikkeelle ja liikkui rauhallisesti. Varmaan leikkauspotilaiden takia, vaikka kun katselin ympärilleni tajusin, että hissiin mahtuisi juuri ja juuri pieni sänky, ei sairaalasänkyä, saati hoitajaa lisäksi.
Astuin hissistä ulos, kun ovet olivat vasta hieman raollaan. Hoitaja kääntyi oikealle ja avasi oven, jossa oli numero 549.
”Tässä, mene vain”, hän sanoi ja lähti. Katsoin sisään varovasti ja suljin oven perässäni, kun astuin sisään.
”Hei!” tyttö, jolla oli rento t-paita ja verkkarit, hihkaisi.
”Mikä sun nimi on? Mä oon Lydia”, toinen tyttö hänen vieressä kysyi.
”Mun nimi on Primrose, mut kaverit sanoo Primiksi”, sanoin ja asetuin heidän kanssaan säkkituoleilla täytettyyn nurkkaan.

Vastaus:

Hieno tarina!

Tykkään tosiaan lukea ihan perus elämästä (oli se sitten sairaalassa tai koulussa tai missä vaan), joten tää tarina oli mun mielestä ihan mahtava! <3

Saat tarinastasi 5kp

-Silverglow

©2019 Juuripolku - suntuubi.com