Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Tänne liittyneet kirjoittelevat tarinoita hahmoillaan. Tarinoista saa pituuden ja laadun mukaan kp:ita, joilla kehität hahmoasi ja joilla voit päästä toivomustesi mukaan johonkin ryhmään (esim. suositut, urheilijat yms.). Tarina voisi mieluusti olla vähintään kymmenen riviä pitkä, mutta muuten ei ole rajaa tarinan pituudelle.

Oikoluethan aina tarinasi ennen lähettämistä! Se vähentää kirjoitusvirheiden määrää.
Laita nimi-kohtaan nettinimesi ja tarinasi alkuun hahmosi nimi! :)

 

Puheenvuorot eri riveille, että tarina saa selvyyttä.
 

  • Jos puheenvuoro yleensä loppuisi pisteeseen, niin loppuun ei tule pistettä, vaan heittomerkkien jälkeen laitetaan pilkku. Pilkkua ei tule kysymys- tai huutomerkkien kanssa. Esimerkiksi:
     
  • "Hei Emily!" huusin ystävälleni.
  • "Hei Emily", sanoin ystävälleni.
  • "Oletko Emily?" kysyin tytöltä.
     
  • Jos haluat jonkun muun jatkavan tarinaasi, laita tarinan loppuun //-merkit ja sitten hahmon nimi, jonka haluat jatkavan.
     
  • Kirjoita mieluiten imperfektissä, eli menneessä muodossa.
  • Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ehdottomasti kielletty, ja jos huomaat jonkun autohittaavan vakavammin, on siitä viipymättä ilmoitettava ylläpidolle!

Vakavaa autohittaamista on esimerkiksi: Toisen roolijan hahmon ja sinun hahmon välille esim. syntyvä rakkaus.

 

Muuta:

​Vuodenaika:​ Vuodenaika on sama (ainakin melkein) kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, joten voit selvittää sen katsomalla ulos ikkunasta. Jos et kuitenkaan sitä kykene näkemään, vuodenaika on alkukevät.

 

 

<  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Cecci

22.02.2019 21:27
Ashley Green, -

Seisoin käsi ojossa vieraan pojan edessä ja lopulta hän ojensi kättään himan minun kättäni kohti.
“Brandon. Mäkin oon kahdeksannella luokalla, mutta en tiedä et onko täällä montaa kasiluokkaa”, Brandon sanoi ja huokaistuaan syvään tarttui käteeni. Hymyilin hänelle iloisesti ja hän vastasi hymyyn.
“Öm, etsitkö sä jotain?” Brandon kysyi hieman vaivautuneena. “Siis kun sä tulit, nii näytit etsivän jotain”, hän jatkoi.
“Aa, joo! Etsin mun reppua, kun jätin sen varmaan tänne jonnekkin. Ja siis on täällä useampi kasiluokka”, vastasin vilkuillen käytävää reppuni varalta. Samassa huomasin sen läheisen oven juuressa ja nappasin sen nopeasti.
“Oli hauska tavata, mutta mun pitää nyt mennä...toivottavasti törmätään taas”, sanoin Brandonille ja lähdin takaisin huoneeseeni. Hän vaikutti mukavalta, mietin itsekseni, kun avasin koulureppuni ja kaivoin sieltä tietokoneeni laturin, jonka yhdistin koneeseeni. Laskin sen jälkeen koneen lattialle ja kaivoin koulurepustani kirjan, jonka avasin, mutta suljin heti, sillä puhelimeni alkoi soida.
“Haloo?” vastasin äidilleni.
“Hei! Soitin vain sanoakseni, että nousemme nyt koneeseen ja meille voi soittaa vasta huomenna, mutta nyt minun täytyy mennä. Rakastan sinua, heippa!” hän sanoi ja lopetti puhelun. Jäin selailemaan puhelintani sängylle.

Puoli tuntia myöhemmin sammutin puhelimen ja asetin sen yöpöydälleni. Vilkaisin ulos ikkunasta. Ulkona satoi edelleen lunta ja tuuli huojutti puiden oksia. Voisin lähteä etsimään itselleni seuraa. Mietin itsekseni ja nousin. Lähdin huoneesta ulos vetäen samalla takkia päälle. Kylmä viima puhalsi kasvoilleni, kun astuin ulos parakista. Siellä täällä kulki oppilaita, mutta kukaan heistä ei ollut sellainen, jonka kanssa olisin halunnut viettää aikaa. Lopulta huomasin aikaisemmin tapaamani pojan yhden parakin ulkopuolella. Kävelin hänen luoksee ripeästi.
“Moi! Haluaisitko tehdä jotain? Voisin esitellä paikkoja tai jotain?” ehdotan hieman hermostuneena.

//Brandon?

Nimi: Kyurai

16.02.2019 12:05
Brandon Millers,-

Vilkuilen ympärilläni jatkuvien käytävien seinillä roikkuvia tauluja ja koristeita.
*Mielenkiintoista, että parakki ollaan jaksettu sisustaa,* ajattelen jatkaessani kävelyä. Ääntä kuullessani katson taakseni, kun huomaan että se sama tyttö juoksee perääni. Pysähdyn vastahakoisesti tuon napatessa hihastani kiinni. Katson tyttöä silmiin, kun hän alkaa puhua.
"Hei, odota! Olen Ashley. Oon kahdeksannella luokalla,"
Tyttö, joka ilmeisesti tunnetaan nimellä Ashley, sanoo minulle ojentaen kättään. *Mitä toi tekee? Haluuko se kätellä?* ajattelen hieman hermoillen, mutta lopulta ojennan käteni tämän suuntaan . Hetken takellettuani tokaisen:
"Brandon. Mäki oon kahdeksannella luokalla, mut en tiedä et onk täällä montaa kasiluokkaa." Sen sanottuani huokasin syvään ja tartuin Ashleyn käteen. Tämä hymyili minulle ystävällisesti, joten koin parhaaksi hymyillä takaisin.
*Hän ei vaikuta kovinkaan pelottavalta. Ehkä täällä asumisesta ei tulekaan niin kamalaa.* tuumin ja päästän Ashleyn kädestä irti. Hiustupsu lopsahtaa otsalleni, ja tajuttuani sen alan selvitellä hiuksiani. Siistittyäni niitä katson takaisin Ashleytä kohti.
"Ömm, etsitkö sä jotain? " Kysyn tältä hiljaa. "Siis kun sä tulit ..nii näytit etsivän jotain," jatkan vielä siirrellessäni hiuksiani puolelta toiselle.

Nimi: Windy

12.02.2019 20:37
Primrose Laurent, -

Meikkasimme Annabellen huoneessa, kun olimme ensin vaihtaneet mekot päälle. Annabellellä ei ollut kuin muutamia siveltimiä, joten lainasin omiani hänelle.
Lopputuloksena oli hillitty juhlameikki, minulla mintunvihreää luomiväriä ja hennon vaaleanpunaista huulipunaa, Belillä kultaista luomiväriä ja saman sävyistä huulipunaa kuin minullakin. Olimme siis lähes valmiita.
”Hiukset vielä”, Annabelle sanoi ja avasi lettinsä.
Lopulta päädyimme vain kihartamaan hiuksemme, tai no Annabelle päätyi. Peruukki on katsokaas hieman vaikea kihartaa. Tungin muutaman pinnin hiuksiini, jotta ne pysyivät poissa tieltä.
Nappasimme lopulta puhelimet mukaan ja lähdimme salia kohti.

Kun saavuimme saliin huomasimme, että näihin tanssiaisiin oli panostettu. Ovelta katsoen vasemmalla seinällä oli buffetpöytiä ja oikealla lavaste henkisiä kulisseja, joiden edessä sai ottaa kuvia. Takaseinustalla oli DJ pöytä ja jos en erehtynyt siellä oli kymmenennen luokan poika nimeltä Eric, saatoin kyllä erehtyäkkin.
Kävelimme buffetille ja otimme boolia pieniin muovilaseihin. Kävelimme tanssilattian reunalle ja yritin etsiä tuttuja.

Juotuamme boolimme, kävelimme tanssilattialle ja odotimme seuraavaa biisiä.
Kun se alkoi tanssimme Annabellen kanssa melkein keskellä.
Olimme tanssineet muutaman biisin, kun huomasin Lucasin yksin tanssilattian reunassa.
”Odota ihan hetki”, sanoin Belille ja lähdin kohti Lucasia.
”Hei, tulitko yksin?” kysyin pojalta.
”No joo, sovin Julietin kanssa jo joskus loppu kesästä, että tullaan kahestaan, mutta tiiät miten siinä kävi”, Lucas kertoi.
”Joo, oon pahoillani”, sanoin.
”No eihän se sun vika ollut”, poika vain sanoi ja olimme hetken hiljaa. Ajattelin, että jos olisit jäänyt kirjastoon Julietin kanssa olisiko hän voinut pelastua?
”No tanssitaanko?” Lucas rikkoi lopulta hiljaisuuden.
”Vaikka”, sanoin ja kävelimme tanssilattialle.

”Missä sä olit? Mä huolestuin ku sanoit et lähet jo kymmeneltä”, Annabelle odotti minua vihaisena ovilla.
”Mitä se sulle kuuluu? Mä lähen sit ku mä haluun”, sanoin ja minua suututti, mikä Bel muka oli vahtimaan minua?
”No mä ainaki meen nyt, oon seissy tässä kohta tunnin”, tyttö tokaisi ja kääntyi punertavat kiharat hulmuten.
”Mene vain, eipähän kiinnosta”, jupisin itsekseni. Olin viettänyt mahtavan illan Lucasin kanssa, enkä antanut Annabellen pilata sitä.
Juoksin portaat ylös ja huoneeseeni. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajattelin Amandaa, äitiä, Julietia ja kaikkia muita, jotka olivat hävinneet elämästäni. Ja lopulta ajattelin omaa kohtaloani.
Aina sanotaan, että syöpä oppettaa elämään hetkessä ja arvostamaan elämää. Minusta se oli valetta, en tuntenut niin, halusin vain itkeä rakkaideni puolesta. Käpertyä sohvannurkkaan ja kuihtua pois.
Ihmisen muisti on hatara, kuka jäisi minua kaipaamaan? Ei ainakaan Bel, eikä perheeni, heillä on liian kiire.

Vaihdoin lopulta vaatteet ja menin nukkumaan, seuraavana päivänä olisi kuitenkin loma. Minulla olisi aikaa. Toivottavasti.

Nimi: Silverglow

12.02.2019 18:56
Ellén Farley, suositut

Taksi ajoi tietä eteenpäin, kunnes kykenin jo näkemään lentokentän. Olin niiiiiin innoissani. Emma kiemurteli vierelläni, kun tyttö yritti kurkottaa kaulaansa nähdäkseen ikkunasta ulos. Painauduin penkkiin kiinni, jotta tyttö onnistuisi.

***

Olimme jo käyneet kaikissa lentokentän varmistuksissa ja sen sellaisissa, ja olimme juuri kuulleet, kuinka lentomme kyytiin nousevia pyydettiin saapumaan portin luokse. Äiti ja isä ottivat nopeasti tavaramme, ja minun tehtäväkseni jäi kantaa Mateo ja kulkea Emman vierellä. Jouduin pitämään Mateosta vain yhdellä kädellä, koska Emma heilutteli toista kättäni eteen taakse hypellessään eteenpäin. Sellaista se on, kun on vähän vanhempi.

Kävelimme siirtymäputkea - oikea sana? - eteenpäin, ja pian olimmekin jo lentokoneessa sisällä. Äiti ja isä ohjasivat meidät noin keskipaikoille lentokonetta. Sitten he pysähtyivät ja katsoivat meitä.
”Ellén, mene Mateon viereen. Emma voi tulla myös.”
”Mut äiti-”
”Ei muttia. Muistathan, että Mateota sattuu korviin lentokoneen noustessa ja laskeutuessa.” Äiti käänsi katseensa poikaan ja hymyili hellästi.
”Hyvä on”, huokaisin. Nostin Mateon taas syliini ja kävelin ikkunanviereiselle paikalle. Laskin pojan siihen ja istutin hänet paikalleen. Suljin turvavyön, ja selitin samalla pojalle, että tuo saisi sen pois kunhan kone olisi noussut. Mateo vaikutti kummastuneelta.
Sitten istahdin Mateon viereen omalle penkilleni ja asetin käsimatkatavarani siististi penkin alle. Suljin omanikin turvavyöni samalla, kun Emma istahti vierelleni käytävän puolimmaiselle paikalle ja hapuili turvavyötä kädellään. Lopulta tyttökin sai sen kiinni.
Äiti ja isä istuivat vierekkäin Emman vieressä, vaikkakin välissä oli käytävä. Hetken istuttuamme lentemäntä ilmoitti, että lähtisimme ihan kohta. Sen jälkeen kului vain hetki, kunnes ikkunasta näkyi, että lentokone oli liikkumassa.

Mateo yritti päästä ikkunalle, mutta turvavyöt pitivät pojan aloillaan. Laskin kirjan, jota olin juuri alkanut lukemaan ja asetin kirjanmerkkini huolellisesti sen väliin. Käännyin Mateota kohti. Kohta nousu alkaisi, ja Mateota alkaisi sattumaan korviin. Ja niin tapahtui.

Pidin pojan korvista kiinni, kun tuo kääntyili edes takaisin ja itki. Puhelin rauhoittavasti, ja kiitin onneani, ettei Mateo huutanut niin että koko lentokoneen väki olisi kuullut sen. Sitten nousu oli jo ohi, ja Mateosta alkoi toivottavasti tuntua paremmalta. Varmuuden vuoksi en vielä irrottanut käsiäni, mutta kun Emmakin rentoutui tuolissaan ja Mateo lopetti vääntelyn ja itkemisen, irrotin käteni pojan korvilta ja pyyhin kyyneleet tuon poskilta. Sitten avasin omani ja pojan turvavyön, ja kaivoin jälleen kirjani esiin. Emma oli vetänyt pikkupöytänsä esiin ja kaivanut paperia ja kynän. Tyttö piirsi tällä hetkellä kissalle päätä. Tai, ainakin se näytti kissalta. Korvat sillä oli jo ja kaikkea.
Mateo läpsytteli käsiään jalkoihinsa ja vaikutti innostuneelta. Hymyilin kirjani takana, näin pojan sivusilmälläni.

Lentomatka oli niinkuin mikä tahansa muukin lentomatka. Laskeutuminen otti taas Mateota korviin, mutta sitten se meni ohi. Kävelimme ulos lentokoneesta, haimme laukkumme ja kävelimme ulos lentokentältä. Isä soitti taksin ja antoi osoitteen, ja niin taksi huristi kohti isovanhempieni taloa.

Olin jo unohtanut, kuinka ihana heidän talonsa oli. Se oli sievä, iso, kenties vähän moderni talo. Pihalla oli iso uima-allas ja aurinkotuoleja. Talossa oli kaksi kerrosta.
Alakerrassa oli keittiö, ruokapöytä ja -tuolit, olohuone ja pienempi vessa. Siellä oli myös makuuhuone, jossa isovanhempani nukkuivat. Yläkertaan vei kauniit, valkoiset portaat, ja sieltä löytyi toinen vessa, jossa oli SUIHKU JA SAUNA, JEE!
Ylhäällä oli toinen makuuhuone, johon äiti ja isä majoittuivat. Mateo sai nukkua sängyssä, jossa Emma oli nukkunut ollessaan pieni. Emmalle raahattiin patja Mateon viereen ja minä sain vierashuoneen ihan omakseni. Heitin kamani nurkkaan ja kaivoin uimapukuni, aurinkolasit, -rasvan, sandaalit, pyyhkeen ja hellehatun esille. Vaihdoin nopeasti vaatteeni uimapukuun, ja heitin vaatteet sängylle. Sitten lähdin huoneesta ulos parahiksi nähdäkseni, kuinka Emma kiskoi uimapukua yllensä. Selkä minua kohti.

Kun pääsin altaan ja aurinkotuolien luokse, heitin kamani aurinkotuolille. Rupesin sivelemään aurinkorasvaa iholleni, jotta en palaisi auringossa. Sitten juoksin altaalle ja hyppäsin ihanan kylmään veteen. Emma tuli ehkä viiden minuutin kuluttua.
Räiskimme toistemme päälle vettä ja nauroimme. Allas oli niin syvä, että saimme sukellella siellä mielin määrin. Ehkä tunnin vedessä oltuamme, Mateo ja äiti ilmestyivät ovesta. Äidillä oli uimapuku, ja Mateolla oli uimashortsit ja kellukkeet. Pojasta näki, että hän oli yltä päältä aurinkorasvassa. Hän juoksi meidän luoksemme, ja antoi äidin laskea itsensä veteen. Hän jäi kellumaan pinnalle, kellukkeiden ansiosta. Lopetimme veden räiskimisen, ja uimme pojan luokse. Mateo läpsytteli vettä käsillään.

Kun olimme uineet tarpeeksi ja kuivanneet itsemme, kävelin vielä vähän märkien hiuksieni ja harjan kanssa olohuoneeseen. Istuin sohvalle, ja rupesin harjaamaan hiuksiani. Emma tuli hetken kuluttua luokseni.
”Voitko harjata myös minun hiukseni?” Emma kysyi ja nosti kädessään olevaa, kimaltelevaa ja pinkkiä harjaa.
”Okei. Tuu tänne kohta, niin harjaan sun hiukset. Harjaan eka omani loppuun”, vastasin. Emma nyökkäsi hymyillen ja käveli takaisin yläkertaan. Jatkoin hiusteni harjaamista.

Kun olin harjannut omat ja Emman hiukset, kävelin isovanhempieni luokse. Puhelin heille niitä näitä, kerroin koulusta ja ystävistäni. Keskusteluun eksyi myös eroni Christianista ja suhteeni Jamesin kanssa. Puhuimme varmaan puolisen tuntia, kunnes menin yläkertaan, kaivoin läppärini esille ja avasin skypen. Soitin Jamesille videopuhelulla ja asetuin makaamaan sängylleni. No, voinko puhua sängystäni, jos se oikeastaan on isovanhempieni sänky? James vastasi hetken kuluttua. Tällä kertaa poika oli yksin huoneessaan. Hän näytti ilahtuvan.
”Ellén! Moi! Olin just syömässä, mitä sulle kuuluu?”
Naurahdin.
”Eipä ihmeempiä. Kävin uimassa sisarusten kanssa ja harjasin Emman hiukset. Sitten juttelin isovanhempieni kanssa ja tulin soittamaan sulle”, kerroin.
”Kuulostaa hauskalta. Ootko jo ottanut paljon kuvia?”
”En vielä. Mutta meen varmaan huomenna kiertelemään, voin napsia kuvia matkan varrelta. Jos haluat, voin tehdä videoesittelyn tästä talosta.”
”Tee vaan, jos mitenkään jaksat.”
Katselimme hetken toisiamme hymyillen. Sitten rikoin hiljaisuuden:
”Ai niin, mun pitikin kysyä. Mites Elias ja Nola?” Virnistin.
”Hyvin niilläkin menee, luulisin. Ei riitele tai mitään. Miks kysyt?” James virnisti takaisin.
”En tiedä. Haluan vain, että ne löytää toisensa... no, ne löys jo. Mutta kysyinpähän vaan”, vastasin.
”No, niillä menee ihan hyvin. Onko siellä kivaa?” James vaihtoi aiheen takaisin minuun ja Espanjaan.
”Onhan täällä. Mitä siellä tapahtuu?” kysyin.
”Ei täällä mitään ihmeempiä tapahdu. Ollaan leikitty vähän lumessa, mutta siellä on varmaan jännittävämpää.”
”Niinpä kai. Tosin tunnelmaa latistaa kaksi pikkusisarusta, joista pitää pitää huolta. Vaikka onhan se ihan mukavaa”, kerroin. James hymähti.
”Mutta mun täytyy mennä kohta syömään. Laitan sulle sen videoesittelyn kohta. Mä soitan varmaan huomenna. Heippa!”
”Heippa”, James ehti juuri sanoa, ennen kuin suljin puhelun. Nappasin kännykkäni läppärin vierestä ja selailin sitä hetken. Sitten tajusin sulkea läppärin.

Kävin ottamassa videon, jossa esittelin koko talon. Se kesti noin seitsemän minuuttia, toivoin, että James jaksaisi katsoa sen. Jos se edes ikinä pääsisi perille.

Mateo ja Emma makoilivat olohuoneen sohvalla ja katsoivat telkkarista espanjankielisiä ohjelmia. Netflixistä.
Mateon vuoksi ohjelmassa oli suomenkieliset tekstitykset, mutta Emma olisi varmaan ymmärtänyt suurimman osan ilmankin tekstityksiä. Satuin kulkemaan ohi, kun kaksi naista keskustelivat keskenään ja puhuivat.
”Voi, olen pahoillani”, toinen sanoi. Huokaisin, ja kävelin keittiöön, jossa mummoni järjesteli astioita.
”Hola!” tervehdin.

//jatkan taas ite koska x)

Nimi: Windy

11.02.2019 19:07
Annabelle Mason, -

“Sairastuin lokakuun lopussa leukemiaan”, Primroseksi itseään kutsuva tyttö sanoi.
Olin hiljaa, mitä tuohon muka voisi sanoa?
”Tiedän, se on outoa ja minunkin pitää totutella siihen ajatukseen”, Prim sanoi pienen tauon jälkeen.
”Enkä varmaan koskaan totu...” tyttö jatkoi. Sen jälkeen laskeutui hiljaisuus, joka oli miltei käsin kosketeltavaa.
”No voitko tulla huomenna tanssiaisiin?” kysyin.
”Hetkeksi, jos kukaan ei ole kipeä. Onko sulla muuten jo mekko?” Prim kysyi vastauksensa lomassa.
”On, haluatko nähdä?” vastasin.
”Vaikkapa”, Prim sanoi.
”Haluatko nähdä mun mekon eka?” Prim kysyi ja alkoi kaivella kaappiaan.
Lopulta tyttö veti esiin kauniin mintunvihreän mekon, joka olisi yltänyt häntä suunnilleen polveen. Mekossa oli hopeisia kirjailuja helmassa ja vyötärön kohdalla hopeinen vyö. Mekon lisäksi henkarissa roikkui pussi, jossa oli pientä tekstiä ja hieman läpinäkyvää kangasta luomassa ikkunan. Pussissa näkyi hieman suklaanruskeita hiuksia.
”Ihana”, henkäisin.
”Kiitos, se on äitini vanha, kun edellinen paloi”, Prim vastasi ja muuttui hieman etäiseksi. Tiesin kyllä tulipalosta.
”No tanssiaiset ovat kai siis tänään”, sanoin.
”Ai niin, muistin että ne olisivat huomenna”, tyttö sanoi ja alkoi pukea mekkoa.
”Meikataanko minun huoneessani?” kysyin lopulta, kun Primillä oli mekko päällään ja päässään suklaanruskeista hiuksista tehty peruukki.
”Käy”, tyttö sanoi ja haki meikkipussinsa.
Kävelimme yhdessä huoneeseeni ja puin päälleni oman mekkoni, joka oli tummansininen (olisin halunnut pinkin, mutta se ei sopinut hiuksiini) ja siinä oli kultaisia varpusia.
”Sitten meikki”, sanoin Primin sulkiessa mekkoni nappeja.

Nimi: Cecci

11.02.2019 18:35
Ashley Green, -

“Milloin siis lähdet?” kysyin Roselta, joka juuri pakkasi tavaroitaan.
“Lähden huomenna kahdeksan aikaan aamulla”, hän vastasi.
“Okei. Voitaisiin katsoa elokuva”, ehdotin mietteliäänä.
“Vaikka”, Rose vastasi ja hyppäsimme yhdessä sängylleni makaamaan. Nappasin tietokoneeni ja käynnistin sen. Kun kone käynnistyi avasin Netflixin ja laitoin sieltä päälle elokuvan.

Kaksi tuntia myöhemmin sammutin koneen ja laskin sen lattialle. Nousin hitaasti istumaan ja avasin verhon, jonka olin elokuvan alkaessa sulkenut. Ulkona oli kaunista ja siellä satoi hienoisesti lunta.
“Elokuvat väsyttävät”, Rose valitti ja sulki silmänsä käveltyään omalle sängylleen. Hän näytti nukahtavan, joten poistuin huoneesta. Ajattelin käydä kiertämässä parakkeja, jotka korvasivat koulua tulipalon vuoksi. Monessa parakissa oli oppilaiden huoneita, mutta monessa myös luokkahuoneita. Kun satuin ulos parakista, jossa minun ja Rosen huone oli, viileä tuuli puhalsi naamalleni. Päätin nopeasti vain lähteä kävelylle. Koulun ympäristö oli kaunis ja puut olivat saaneet kauniin lumipeitteen. Siellä täällä kulki oppilaita, mutta suurin osa vain käveli toiseen parkkiin ystäviensä luokse. Äkkiä jostain kuului kuitenkin ääni: “Kas, kas kukas se siinä?” ja heti päälle kylmää naurua
“Antaisit jo olla Evelyn”, huokaisin ärsyyntyneesti. Evelyn, joka oli paras ystäväni vielä lukukauden alussa, astui eteeni.
“Minne sinulla on kiire?”hän tiedusteli.
“Ei kuulu sinulle!” tiuskaisin. Evelynyn uudet “ystävät” Jessica ja Jasmin nauroivat hekin.
“Mikä teitä ihmisiä vaivaa? En tehnyt sinulle mitään Evelyn!” huudahdin kiukkuisesti.
“Niin, eli kun suutelit poikaystävääni, se ei ollut mitään vai?” Evelyn raivostui.
“Montako kertaa minun pitää sanoa, että en suudellut häntä?” kysyin entistä kiukkuisempana.
“Ihan kuin uskoisin. Sen olisin vielä voinut antaa anteeksi, mutta sen että valehtelet…sitä en voi antaa anteeksi!” Evelyn sylki.
“Empä ole sinua kaivannut”, naurahdin.
“Senkin valehteleva…!” Evelyn aloitti, mutta hän lauseensa jäi kesken, kun nappasin kaakaomukin hänen kädestään ja roiskutin nesteen hänen päälleen.
“Anteeksi, en huomannut sinua”, sanoin ja työnnyin henkeä haukkovan tytön ohi naurua pidätellen. Kun olin kuulomatkan päässä hänestä aloin nauraa, mutta nauruni vaimeni äkisti, koska kova jääpala osui selkääni.
“Mitä sinä luulet tekeväsi?!”huusin Evelynylle, joka virnuili lähelläni.
“Anteeksi, en huomannut sinua”, hän totesi ja käveli pois ystävät perässään. Kaikki kolme nauroivat.
“Loistavaa”, mutisin pidellen selkääni. Sitä särki kohdasta, johon jääpala oli osunut. Lähdin nopeasti takaisin huoneeseeni ja katsoin peilin edessä selkääni. Osumakohtaan oli jo tullut mehevä mustelma.
“Mitä tapahtui?” Rose kysyi minulta huomattuaan ruhjeen.
“Evelyn minulle tapahtui”, mutisin ärsyyntyneenä. Rose näytti pahoittelevalta. Samassa hänen puhelimensa alkoi soida.
“Haloo? Ai, selvä. Tulen heti!” hän puhui nopeasti puhelimeen.
“Lähdenkin jo nyt lentokentälle, lento on siirretty tälle päivälle”, hän sanoi ja nappasi laukkunsa. Lähdin saattamaan ystävääni koulun parkkipaikalle, jolle juuri kaarsi taxi.
“Moikka sitten! Lähetä minulle kuvia!” Huudahdin vielä hyvästiksi, kun Rose astui taxiin halauksen saattelemana.
“Joo joo! Nähdään pian!” hän huusi sulkiessaan ovea, sitten taxi kaartoi pois pihasta ja seisoin yksin lumisateessa. Kävelin takaisin huoneeseeni ja olin nappaamassa koulureppuni, kun tajusin, ettei se ollut huoneessa.
“Jätin sen varmaan käytävälle rehtorin kanslian eteen”, mietin ääneen ja kävelin ulos huoneestani ja parakista, jossa se sijaitsi. Kävelin yhteen toisista parakeista. Siinä parakissa oli rehtorin kanslia ja joitakin luokkia. Rehtorin kanslian ovella seisoi minulle vieras poika. En kiinnittänyt häneen suurempaa huomiota, kunnes hän alkoi heiluttaa villisti kättään. Käännähdin häntä kohti hiukset heilahtaen.
"Hei, onko sulla jokin hätänä?" Kysyin ystävällisesti hymyillen. Poika nyökkäsi hieman nolon näköisenä.
"Tota, ootko nähnyt rehtoria?..Mun pitäis päästä huoneeseeni eikä mul oo avainta vielä," hän selitti.
"Tai, unohda. Ei mun tarvii päästä sinne vielä. Meen varmaa tutkimaa paikkoja”, poika kuitenkin sanoi nopeasti ja lähti kävelemään pois.
“Hei, odota! Olen Ashley. Oon kahdeksannella luokalla”, esittäydyin ja ojensin käteni odottaen pojan reaktiota.

//Brandon?

Nimi: Silverglow

11.02.2019 16:31
Ellén Farley, suositut

Kun astuin Nolan kanssa vessan ovista ulos, ajatus pälkähti mieleeni salaman nopeudella. Lähtisin jo huomenna Espanjaan!
"Apua! En oo pakannut!" kiljahdin. Ryntäsin äkkiä työpöytäni luokse ja kaivoin kännykkäni esille. Äidiltä ei ollut tullut mitään viestiä. Isältäkään ei.
"Voi nyt... ei kai auta muu kuin ryhtyä pakkaamaan!" voihkaisin. Tiedostin, että kaikki katsoivat minuun kummasti. James ja Elias eivät nähtävästi muistaneet, että olivat olleet paikalla kun sain tiedon.
"Lähden Espanjaan huomenna!" sanoin kaikille. James nousi heti sängyltä ja tuli luokseni.
"Mitä sinun tarvitsee pakata?"
"Probablemente todo lo que tengo aquí", huokaisin, ja aloin kaivamaan vaatteita. Kun poika seisoi edelleen paikoillaan hämmentyneenä, tajusin puhuneeni espanjaa.
"Tarkoitin, että luultavasti kaiken, mitä minulla on täällä", suomensin. James nyökkäsi ja istahti viereeni. Hän alkoi taitella siististi vaatteita, joita heitin hänelle, ja pakata niitä suureen kassiin, jonka olin juuri kaivanut esille vaatekaappini perukoilta.
Elias ja Nolakin alkoivat auttaa. Elias alkoi auttaa Jamesia, kun taas Nola toi minulle hiusharjani, hygieniavälineeni vessan lavuaarin yläpuolella sijaitsevasta lasisesta kaapista sekä puhelimen laturini, joka oli jäänyt kiinni seinään.
"Kiitos", kiitin, kun tyttö toi laturini. Pojat olivat saaneet kassiini siististi kaikki vaatteet, mitkä olin halunnut mukaan.
Sitten hain meikit, pyyhkeeni ja uimapukuni - joskus kävin lomilla uimassa, ja jos viettäisin lomani sisäoppilaitoksessa, oli hyvä pitää uimapukua mukana - ja tungin nekin kassiini. Nappasin avaimeni pöydältä ja tungin ne kaiken lisäksi kassiin.

Viimein kaikki oli pakattu, ja saatoin jättää kassin vaatekaappini eteen odottamaan. Elias ja James kävivät suihkussa, ja päätin jättää hampaani harjaamatta, koska olin jo pakannut hammasharjan ja -tahnan. Idiootti.

Hetken kuluttua istuimme kaikki omilla sängyillämme/patjoillamme. Elias ja Nola nimittäin nukkuivat patjoilla. Pidimme valoja yhä päällä, ja karkkikulhot olivat sipsikulhon tavoin melkein tyhjiä. Nappasin juuri viimeisen suklaarusinan, kun James avasi suunsa:
"Kuinka pitkään valvotaan?"
"En tiedä. Ois hauskaa valvoa koko yö, mutta äiti ja isä hakee mut jo kymmeneltä, joten pitäisi nukkuakin vähän", sanoin hymyillen.
"No valvotaan vielä ainakin hetki, vai?" Nola mumisi. Nyökkäsimme, ja sitten rupesimme puhumaan erilaisista asioista.

Olimme menneet nukkumaan puoli kahdelta, ja minä olin nukahtanut viimeistään kahden maissa. Nyt kello oli puoli kymmenen, ja odotin kavereideni kanssa huoneessa äidin tai isän soittoa, että tulisin oville. Sitten he tilaisivat taksin, ja lähtisimme yhdessä lentokentälle.
Juttelimme varmaan ikuisuuden, kunnes puhelimeni pirahti soimaan. Olin yksin sängylläni, joten syöksähdin sen toisesta päästä nappaamaan puhelimen yöpöydältäni ja huomasin soittajan olevan äiti. Hyvä. Saisin puhua suomea.
"Hei, Ellén! Olemme nyt täällä pihalla, tilasimme taksin äsken. Se tulee varmasti ihan pian. Tule ulos nyt, niin päästään matkaan! Mateo odottaa jo kärsimättömänä. Niin myös Emma", äidin ääni puhui. Hymyilin. Emma oli pikkusiskoni, joka aloittaisi ensi vuonna opiskelunsa tässä samassa sisäoppilaitoksessa kuin minäkin. Mateo taas oli pikkuveljeni, joka ei vielä hetkeen joutuisi kouluun.
"Äiti sanoi, että mennään! Tuletteko mukaan?" kerroin, kun lopetin puhelun. Kaikki nyökkäsivät, ja James nosti laukun olalleen. Kiitin poikaa, ja lähdimme sitten yhdessä kohti pääovia, ja niistä ulos.

Ulkona satoi vähän lunta. Äiti, isä ja Emma seisoivat pihalla katsellen meitä, ja Mateo istui äidin sylissä. Poika käänsi katseensa meihin, ja äiti laski hänet alas. Mateo lähti heti kävelemään meitä kohti.
"Mateo! Ei olla nähty pitkään aikaan!" hihkaisin, ja nostin taaperon syliini. Suljin silmäni ja annoin suukon pojan otsalle. Hän nauroi. Niin viattomasti, kuin kaikki pienet lapset. Minulla oli ollut sitä ikävä.
Isä tuli ottamaan Jamesiltä laukkuni, ja nyökkäsi minulle. Äiti otti Mateon ja palasi takaisin Emman luokse. Hymyilin.
"Nähdään sitten uuden vuoden jälkeen", sanoin taas kääntyessäni ystävieni puoleen. He nyökkäsivät.
"Ota paljon kuvia", James muistutti.
"Otan", naurahdin.
"Hyvää joulua!" toivotin, ja halasin poikaa. James halasi minua. Elias ja Nola katselivat sivusta.
Sitten kuulin kuinka auto kaarsi pihalle, ja kääntyessäni näin taksin tulevan meitä kohti. Astuimme sen kyytiin, ja vilkutin vielä Jamesille, Eliakselle ja Nolalle, ennen kuin taksi ajoi pois pihatieltä, ja ystävieni hahmot haalistuivat, ja katosivat lopulta kokonaan.

//Jatkan sit ite :)

Nimi: Windy

11.02.2019 15:15
Primrose Laurent, *Silver se ryhmä.a!!!!)

Kun olin saanut kaiken pakattua, odotin ala-aulassa opettajaani rouva Blackia. 
Hänen saavuttuaan menimme taksilla koululle ja sain asettua huoneeseeni rauhassa. 
Asettelin kaiken huolellisesti paikoilleen, jossa meni vain vartti. Minulla oli nimittäin vain kirjoja, läppäri, koulureppu, kuva perheestäni ja kaksi kansiollista papereita, toinen muistoja, toinen ihan uusi, täynnä sairaalan papereita. 
Huoneessani, oven vieressä oli hyllykkö, johon asettelin kirjat, valokuvan, läppärin ja kansiot. Repun laitoin työpöydän viereen, joka oli ikkunan edessä. 
Huoneen päädyssä oli pedattu sänky niin, että yöpöytänä toimi työpöydän kulma. 
Huoneeni oli kolmannessa kerroksessa, ja pihalle näki vielä siedettävästi. Suljin siis verhot, jotta saisin olla yksin. 
Kaivoin säästöni esiin ja aloin laskea rahoja. Olin sairaalassa laskenut, että peruukki, joka näyttää jotenkin hiuksiltani, maksaa 300 dollaria. 
Tulokseksi sain juuri 305 dollaria. Peruukin saisin. 
Menin rahat laskettua vessaan, ja aloin meikata itselleni kulmia. 
Se oli yllättävän vaikeaa, ja jouduin tekemään kulmat uudelleen varmaan sata kertaa. 
Lopulta, kun sain ne tehtyä, otin Meganin antamat paperit, ja aloin lukea niitä. 
Niissä mainittiin noin sata eri kieltoa ja määräystä, asioista joita en saanut tehdä. 
Totesin, että oli lähes turhaa lukea niitä. Vältän vain julkisia paikkoja ja pintojen koskettelua. Sairaalalle pääsisin taksilla, soittaisin vain tiettyyn numeroon, josta minun oli mahdollista saada taksi mahdollisimman nopeasti. Tosin vain hätätapauksessa. Huomasin myös lukea sivun, jossa mainittiin milloin kemoterapia jatkuisi. Sitä oli joka tiistai ja lauantai, molempina päivinä se alkoi 16.30 ja kesti kaksi tuntia. 
Eipä sinänsä, eihän minulla muuta elämää ollutkaan. Sain nähdä kavereita, jos he olivat terveitä. 
Nostin pääni papereista kuullessani koputuksen ovelta. Vihdoinkin koputetaan, eikä vain rynnitä sisään kymmenen neulan kanssa. 
Kävelin ovelle ja avasin sen. Tuijotin minua melkein päätä pidempää tyttöä, jolla oli kirkuvan oranssi tukka ja naama täynnä pisamia. 
“Oi, anteeksi”, hän sanoi ja oli lähtemässä. Varmaan tukkani takia, tai eihän minulla ollut tukkaa vaan musta pipo. 
“Ei se mitään, eihän täällä muuten kävisi ketään. Miltä luokalta muuten olet, en ole nähnyt sinua aikaisemmin”, sanoin ennen kuin tyttö ehätti lähteä. 
“Olen kahdeksannella, mutta tulin vasta. Asuimme ennen Ranskassa. Isän mielestä siellä oli kai halvempaa. Mutta olin menossa huoneeseeni. Tiedätkö missä on huone numero 3180?” tyttö lopetti lauseensa kysymykseen. 
“No en ole aivan varma, mutta tämä on kai huone 3173. Veikkaisin, että tuonne suuntaan”, sanoin ja osoitin vasemmalle. 
“Kiitos, haluaisitko juttuseuraa? Voisin tulla tänne kun olen vienyt tavarani”, tyttö sanoi. 
“Ainiin, olinpa epäkohtelias! Nimeni on Annabelle Mason”, Annabelle esittäytyi. 
“Primrose Laurent, ja olisi hienoa, jos voit tulla”, vastasin. 
Annabelle lähti ja jäi yksin ovensuuhun seisomaan. Paukautin oven äänekkästi kiinni ja kävelin hymyillen sängylle. 
Piilotin paperit juuri parahiksi kuullakseni koputuksen. 
“Hei”, leveästi hymyilevä Annabelle sanoi ovella. 
“Hei, tule peremmälle”, viitoin sänkyä kohti. Olin kuullut, että kahdenhengen huoneissa oli nojatuolit, mutta yritin selvitä ilman. 
“Ihana huone”, Annabelle sanoi ja istuutui. 
“Ei nyt niin. Milloin tulit?” kysyin. 
“Tänään aamulla, olisin saanut skipata tunnit, mutta päätin mennä”, hän selitti. 
“Ai, sanoit, että asuit Ranskassa. Se oli varmaan hienoa”, sanoin, hyppien aiheesta toiseen. 
“No vähän siinä ja siinä. Asuimme muutaman vuoden Cannesissa. Muutamme aika usein, isä saa töitä milloin mistäkin. Ajattelin, että voisin jäädä tänne, vaikka isän työpaikka vaihtuisi”, Annabelle selitti. 
“Hienoa. Minä synnyin Ranskassa, mutta muutimme Englantiin, kun olin kolmen vanha”, sanoin. 
“Onko muuten tuo tukkasi joku mielenosoituksellinen tempaus?” Annabelle kysyi. 
“No eipä oikeastaan”, sanoin ja katsoin poispäin. Kertoisinko Annabellelle, henkilölle jonka olin ehtinyt tuntea melkein puoli tuntia, ensimmäisenä että minulla oli syöpä? 
“Onko se arka aihe?” tyttö kysyi. Ja jatkoi kun nyökkäsin: 
“Ei siitä ole pakko puhua.” Tein päätökseni ja sanoin hennolla äänellä: 
“Sairastuin lokakuun lopussa leukemiaan.”

//Jatkan Belillä

Nimi: Kyurai

10.02.2019 21:41
Brandon Millers, -

*Hyvää joulua, kai. Miksi juuri ennen joululomaa piti lähteä? Kai äidillä on parempaakin tekemistä kuin perhejuhlat, työhän on hänen elämänsä keskipiste. No, uusi koulu, uusi alue ja uusi elämä. Ehkä voin aloittaa alusta täällä. Ehkä saan jopa ystäviä...Turha toivo, Brandon. Olet aivan toivoton.* tappelen ajatusteni kanssa taksissa istuessani.
Kolmen tunnin ajomatka Bridgeburgista uuvutti, en ole tottunut pitkiin autoreissuihin. Venytän puutuneita jalkojani hieman siemaisten vettä juomapullostani. Katson ohi vilahtelevia maisemia tylsistyneeä. Viimein auto hidastaa ja nään tulevan kouluni. Astun taksista ulos varuillani, mutta koitan olla viivyttämättä ajajaa enempää. Etsin laukustani äitini matkaan antamat rahat. Kuultuani summan järkytyn. *400 dollaria?! Sinne meni melkein kaikki joulusäästöt..* kauhistelen itsekseni, mutta annan summan ajajalle. Tämä kaahaa tyytyväisenä pois, jättäen minut yksin pihaan.
*Nyt ei ole varaa kääntyä.* tuumin, ja viimein kävelen portista sisään. Valkea lumikerros narskuu mukavasti kenkieni alla kävellessäni leveähköä kivipolkua. Yllättäen kuitenkin lumen peittämillä alueilla onkin vain väliaikaisluokkia ja -huoneita. Hiukan vilkuiltuani löydän pihasta myös remontissa olevan rakennuksen, joka todennäköisesti on kouluni. Pihalla hyörii oppilaita, varmaan kaikki ylä-asteella. Päätän mennä mahdollisimman nopeasti rehtorin luo, ehkä saan sieltä huoneeni avaimet ja sitten voin viimen aloittaa lomani. Avaan varovasti ulko-oven, melkein kävellen sitä päin. "Onpa raskas," mutisen itsekseni, jatkaen matkaani käytävällä. Hetken kuluttua löydän oikean oven. "Kanslia, täältä tullaan" tokaisen koputtaessani oveen. Kukaan ei kuitenkaan avaa ovea, joten turhautuneena avaan puhelimeni.
Jonkin aikaa seisoskeltuani minua vastaan kävelee minua pitempi tyttö, varmaan suunnilleen ikäiseni. Huidon käsilläni hieman, kiinnittääkseni tytön huomion. Tyttö heilauttaa vaaleita, pitkiä hiuksiaan kääntäessään päänsä minua kohti. "Hei, onk sulla jokin hätänä?" Tyttö kysyy. Nyökkään vastahakoisesti. "Tota, ootko nähnyt rehtoria?..Mun pitäis päästä huoneeseeni eikä mul oo avainta vielä," selitän tytölle. "Tai, unohda. Ei mun tarvii päästä sinne vielä. Meen varmaa tutkimaa paikkoja." Murahdan hiljaa ja lähden paikalta. Kuulen ääntä takaani, mutta on parempi jos lähden ennen kun ehdin nolata itseni.


//Sori kun tää on nii lyhyt, mut Cecci??

Nimi: Cecci

10.02.2019 19:28
Ashley Green

Makasin sängylläni kuulokkeet päässä edelleen väsyneenä eilisyön valvomisesta. Kello oli yhdeksän ja Rose oli lähtenyt jo aikaisemmin syömään aamupalaa. Otin kuulokkeet pois, mutta laulu “I’m titanium” pyöri yhä päässäni. Silloin Rose saapui takaisin huoneeseen.
“Ajattelitko syödä tänään aamupalaa?” huonetoverini kysyi virnistäen.
“Ehkä”, mutisin väsyneenä. Makasin sängylläni vielä viisi minuuttia, mutta nousin lopulta seisomaan. Nappasin pyyhkeen, sekä puhtaat vaatteet vaatekaapistani ja raahauduin suihkuun. Vesi oli melko viileää, mutta se ei minua häirinnyt. Pesin nopeasti vaaleat hiukseni kookos shampoolla ja sitten kääriydyin lämpimään pyyhkeeseen, sekä föönasin hiukseni kuiviksi. Hiukseni olivat aivan kiharat föönauksen jälkeen ja sutaisin ne löysähkölle nutturalla pään päälle. Levitin kasvoilleni vähän meikkivoidetta sekä puuteria. Kaivoin meikkipussistani ripsivärin, vihreän luomivärin ja kulmakynän. Huulipunan, poskipunan ja kajaalin jätin puolestaan pussiin. Hoidin ensin vaaleat kulmani uuteen uskoon ja levitin sitten luomivärin. Sitten sipaisin hellästi ripsiväriä ripsiini ja laitoin meikit takaisin pussiin. Avasin hiukseni nutturalla ja harjasin ne, mutta ne olivat edelleen aivan kiharat, joka ärsytti minua hieman. Kiharat ulottuivat olkapäilleni ja pitkän harkinnan jälkeen kiinnitin ne ponnarille. Sen jälkeen vetäisin farkut jalkaan ja vihreän villapaidan päälle. Sitten poistuin vessasta ja lähdin aamiaiselle mukanani Rose, joka tuli mukaan pitämään minulle seuraa.

Istuin yhdessä ruokalan pöydässä Rosea vastapäätä mutustellen sämpylää, joka oli päällystetty voilla ja juustolla.
“Olitko sinä lähdössä jonnekkin jouluksi?” kysyin ystävältäni.
“Jep. Lähden äidin luokse Australiaan”, Rose vastasi iloisesti.
“Niin joo! Vietit viime vuoden isäsi kanssa”, muistin. Rosen vanhemmat olivat eronneet neljä vuotta sitten ja Rose oli siitä asti viettänyt joka toisen vuoden äitinsä luona Australiassa.
“Näetkö sinä perheesi?” Rose tiedusteli puolestaan.
“En usko. Äiti ja isä lähtivät Gisan kanssa Amerikkaan sukulaisten luokse jouluksi ja isoveljeni viettää joulun tyttöystävänsä kanssa tämän perheen luona Suomessa. Minä vain pysyn täällä”, sanoin hieman synkästi.
“Ah, onpa kurjaa”, Rose harmitteli.
“No onhan täälläkin kiva olla. On lunta ja muitakin ihmisiä ympärillä”, totesin hieman iloisemmin.
“Niimpä. Kai kuitenkin soitat heille ja näin? “ Rose varmisti. Nyökkäsin suu täynnä sämpylää.
“Lähdetään takaisin huoneeseen “, ehdotin, kun nielaisin viimeisen palan sämpylää. Niin me sitten lähdimme takaisin valoisaan kotipesäämme. Kastelin nopeasti huoneemme kolme kasvia ja istuin sitten sängylleni katselemaan ulos ikkunasta. Pian Rose istui viereeni.
“Lähdetäänkö kävelylle?” hän kysyi hetken päästä.
“Mikä ettei”, kohautin harteitani ja niin me lähdimme ulos.

Ulkona ei ollut erityisen kylmä, tosin se saattoi johtua siitä, että vihreä toppatakkini oli huomattavan paksu. Kiedoin kuitenkin paksun kaulahuivin tiukemmin kaulani suojaksi.
“Mitä tehdään tänään?” mietin ääneen.
“Voisit laulaa minulle uuden laulusi!“ Rose ehdotti. Pudistin nopeasti päätäni.
“Ei onnistu!” sanoin vielä. Rose naurahti reaktiolleni ja jatkoimme kävelyä hiljaisuudessa, katsellen lumista maisemaa.

Puolituntia myöhemmin palasimme huoneeseemme ja laitoimme lämmityksen päälle. Sitten laitoin musiikin soimaan ja aloitimme niinsanotun “joulusiivouksen”, joka meidän tapauksessamme tarkoitti sitä, että tanssimme musiikin tahtiin ja yritimme järjestellä tavaroita samalla.

//Joku?

Nimi: Silverglow

08.02.2019 15:39
Ellén Farley, suositut

Katselin Eliasta ja Nolaa, jotka istuivat kahdestaan Jamesin sängyllä. Nola istui Eliaksen sylissä, ja kaksikko oli juuri suudellut. Minun antamani tehtävä. Hienoa, Ellén.
Olimme puhuneet tulipalosta ja sairaalasta. Elias oli vilkaissut ikkunaan, ja käänsi taas katseensa meihin. Hän piti edelleen Nolaa sylissään, muttei Nolakaan edes yrittänyt pois. James piti kättään olkapäälläni, ja nojasin päätäni pojan olkapäähän. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään.
”No... mitä tehdään? Mennäänkö ulos leikkimään?” kysäisin. ”Tarkoitan leikkimisellä lähinnä lumessa kierimistä, lumisotaa ja kukkulan kuningasta.”
”Mennään vaan”, muut vastasivat. Nousin ylös ja johdatin joukon ovista ulos. Elias kyllä puki paidan ensin päälleen.

Ulkona satoi hiljalleen kylmiä lumihiutaleita maahan. Minulla oli vaaleansininen takki, jossa oli karvareunuksinen huppu. Ulkohousuja minulla ei ollut. Päässäni minulla oli valkoinen pipo, jossa oli pieni karvatupsu. Käsissäni pidin mustia hansikkaita.

Kiipesin pihalle kertyneistä kasoista isoimman päälle ja huusin muille:
”Kukkulan kuningas... kuningatar!”
James ja Elias lähtivät heti kipuamaan kasaa ylös, ja Nola tuli vähän rauhallisemmin poikien perässä.
James pääsi ensimmäisenä kasan huipulle ja tönäisi minut varovasti alas. Liu`uin lumikasaa pitkin vähän alaspäin, ennen kuin tartuin kiinni Eliaksen jalasta. Poika ravisti käteni irti siitä, ja jätti minut liukumaan. Löysin jalansijan noin puolivälistä kasaa. Nola oli jo huipulla toisiaan tönivien poikien luona.
Vedin itseni ylös puoliksi käsivoimilla. Tuuppasin Eliakselta jalat alta, ja hämmentyneen Jamesin Nola tyrkkäsi juuri alas. Sitten tyttö ojensi minulle käden ja auttoi minut pystyyn.
”Hei! Ei saa tiimata!” Elias huusi alhaalta, jonne hän oli liukunut.
”Saapas!” huusin takaisin ja näytin kieltä. Nauroimme Nolan kanssa kummatkin, kun pojat yrittivät taas kiivetä ylös. Tällä kertaa he luultavasti pelaisivat tiimissä, joten oli tärkeää olla päästämättä heitä ylös.

Jatkoimme leikkiämme pitkään, ja havahduimme vasta, kun koulun seinällä roikkuva iso kello näytti puoli yhdeksää illalla. Kukkulan kuningas-leikkimme oli vaihtunut tytöt vs. pojat -lumisotaan. Sain juuri ison lumipallon niskaani, kun totesin:
”Pitäisiköhän mennä sisälle?”
Muut myötäilivät ja lähdimme sisälle. Housuni olivat märät lumesta, ja sukkani suorastaan uivat vedessä. Siksi minä ja Nola varasimme ensimmäisen suihkuvuoron. Pojat jäivät juttelemaan huoneeseen, kun suljin vessan oven.

//Kola? Sorppa aika lyhyt.

Nimi: Silverglow

08.02.2019 12:24
Elias Hale, -

Irrottauduin Nolasta ja jäin katselemaan Nolaa hymyillen. Nola ei kääntänyt katsettaan pois, mikä oikeastaan hämmensi minua. Ellén katseli meitä hetken iloisen yllättyneenä, ja painoi sitten päänsä Jamesin olkapäälle.
Kiedoin käteni Nolan ympärille ja vedin hänet lähemmäs. Tiedostin kyllä, ettei minulla ollut paitaa, mutta ei kai se haitannut?
Ellén oli sulkenut silmänsä ja hymyili. James piti kättä Ellénin olkapäällä. Hetkeen kukaan ei tehnyt mitään.

Sitten tajusin, että oli minun vuoroni jatkaa leikkiä. Aiemmat tapahtumat olivat vain saaneet sen pois mielestäni.
”Nola, totuus vai tehtävä?” kysyin tytöltä sylissäni.
”Totuus”, hän kuiskasi. Ellén katsoi meitä hetken innostuneena. Kysymykseni kuullessaan hän suorastaan räjähti.
”Tykkäätkö sä musta?”
Ellén nosti kätensä ilmaan ja kiljahti.
”Jes! Jes!!!! Vihdoiiiiiiiiin! Jeeeeeesssss!” hän huusi, muttei liian kovaa.
Ellén oli mennyt hulluksi. Kaikki tuijottivat häntä hetken, koska tyttö oli nyt noussut seisomaan ja pudonnut polvilleen Nolan patjalle. Hän tuijotti kattoon ja kuiski yhä jotain epämääräistä. Nola vilkaisi taas minua. Katsoin häntä. Odotin. Annoin tytölle aikaa vastata.
”Kyllä”, Nola kuiskasi niin hiljaa että kuulin sen vain nipin napin. Hymyilin. Painoin pienen suukon tytön poskelle. Nola säpsähti mutta hymyili sitten. Ellén näytti siltä, että saisi kohta jonkun kohtauksen. Mutta sitten Ellén havahtui todellisuuteen.
”Mitä täällä on meneillään!?” hän työntyi meitä kohti. James tarttui Elléniä olkapäistä ja veti takaisin vierelleen sängylle. Ellén puuskahti ja istahti takaisin. Hän katsoi meihin oudosti.
”Mun shippi säilyiiiiiii!” hän totesi, kun sai taas suunsa avatuksi.
”Ellén...”
Ellén piti silmiään kiinni ja hymyili viattomasti. James katseli häntä virnistäen.
Nola oli edelleen lähellä minua, ja minun käteni olivat edelleen hänen ympärillään.
”No... nyt kun te ootte yhessä, ei varmaankaan tarvita enää ToTea. Jutellaanko vaan?” Ellén totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Nyökkäsin tytölle, ja hän alkoi heti puhumaan.
”En tiedä tiesitkö sä Nola, mutta Katherine petti Christiania! Ne meni silti tansseihin yhessä, mikä on aika outoa.” Ellén pidätteli naurua, mutta Ellénin silmissä välähti jokin. Kärsimys? No ihan sama, James saisi luvan välittää siitä. Poika kiersi kätensä tytön ympärille, mutta Ellén vain veti henkeä ja hymyili taas. Nola nojasi päätään rintaani. Työnsin pääni Nolan hiuksiin ja suljin silmäni hetkeksi, kunnes nousin taas ylös.
”En tiennyt”, Nola sanoi.
”Niin arvelinkin. No, muilla mitään?”
”En tiedä miksi kysyn, mutta miten te pääsitte tulipalosta?” James kysyi.
”Mä ainakin juoksin vaa ulos”, totesin. Nola nyökkäsi päätään, merkiksi samasta vastauksesta. Ellén ja James vilkaisivat toisiaan.
”Me jäätiin jumiin”, Ellén totesi pirtsakasti.
”Ja terkkari tuli pelastamaan meidät”, James jatkoi.
”Wow... senkö takia jouduit sairaalaan, Ellén?” kysyin.
”Joo.”
”Tietääkö kukaan mitä Primille kuuluu?” James avasi taas suunsa. Ellén kohautti olkiaan.
”Mikä sille tuli?” Nola kysyi hiljaa.
”Se kai sai jonkun kohtauksen. Ja on ollut sairaalassa siitä lähtien”, vastasin.
”Ai... harmi”, tyttö sanoi ja kääntyi minua kohti. Katsoin häntä hetken, ja sitten käänsin katseeni kohti ikkunaa.
Ulkona satoi lunta. Joulu oli tulossa.


//Kola? :3

Nimi: Ghost

08.02.2019 10:08
Pira Nola Valentine, -

Olin juuri rentoutunut Eliaksen sylissä niin hyvin kuin oli edes mahdollista, kun Ellén pudotti pommin.
"Suutele Nolaa", tyttö käski Eliasta. Tunsin kuinka Elias jännittyi allani. Minä tunsin taas punastuksen korventavan poskiani. Mutta ennen kuin ehdin tehdä mitään sen enempää, kiepautti Elias minua niin että istuin, puoliksi makasin hänen sylissään sivuttain ja suuteli minua suoraan suulle. Olin hetken hämmentynyt mutta kun toivoin alkujärkytyksestä, rentouduin, suljin silmäni ja suutelin takaisin. En tiedä kyinka kauan istuimme siinä niin, sylikkäin suudellen toisiamme. Minuutteja, ehkä vain sekunteja. Mutta sillä hetkellä minusta tuntui kuin aika olisi pysähtynyt kokonaan.
Ja samalla se hetki muutti minut ja elämäni täysin. Jokin siinä toi jonnekin hautautuneen osan minusta takaisin.
Viimein Elias irroittautui minusta ja katseli minua lempeä ilme kasvoillaan ja hymyillen suloisesti. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja minä häntä. Vaikka jokainen vaistoni käski kääntää katseen pois, en kääntänyt. Huomasin muuttuneeni täysin. Koska entinen minä ei olisi istunut siinä niin kiltisti ja rennosti. Hymyilin leveästi. Olin onnellinen. Ensimmäistä kertaa piiiiitkään aikaan.

Havahdun kun kuulen tirskuntaa. Olin jo unohtanut meidän olevan Ellénin ja Jamesin huoneessa. Ja että he katselivat.
Katsoin Elléniä vihaisesti ja näytin kieltä leikkimielisesti. James näytti hämmästyneeltä. Hänkin oli näköjään huomannut että jokin minussa oli muuttunut.

Istuin rentona Eliaksen sylissä ja hän kietoi kädet ympärilleni. Minulla oli jotenkin turvallinen olo.

// Tyybähyybät?? xD Tpsi lyhyr inspi loppu kesken ja en oikeen tiiä miten esim. Ellén reagoi tai jotai... xd

Nimi: Silverglow

07.02.2019 17:22
Elias Hale, -

Nola istahti varovasti jalkojeni päälle. Katsoin hetken tyttöä, sitten Elléniä, ja sitten taas Nolaa. Ellén näytti voitonriemuiselta. Nola tuntui jäykältä. Hän katsoi alaspäin.
"Nolan vuoro", James huomautti.
"Ai... No... James? Totuus vai tehtävä?"
Kuuntelin kuinka vuoro siirtyä Jamesilta minulle. Minulta Ellénille. Luulin, että tyttö alkaisi yrittää saada Nolaa lähemmäs minua tai jotain, mutta tyttö hymyilikin vain herttaisesti ja antoi laimeita tehtäviä ja totuuksia jokaiselle. Pian oli taas minun vuoroni, ja valitsin totuuden. En oikein voinut suorittaa tehtävää, kun Nola istui sylissäni. Totuuden antaja oli tällä kertaa James.
Nostin käteni leukani alle tueksi ja nojasin sitten leukaani Nolan päähän. Nola ei sanonut mitään, ei tehnyt mitään.

Peli eteni taas mukavasti, ja pian tunsin, kuinka Nola alkoi pikku hiljaa rentoutua sylissäni. Jalkani olivat edelleen risti-istunnassa. Nappasin sipsin ja söin sen, kun oli jälleen Ellénin vuoro kysyä.
"Elias. Totuus vai tehtävä?" Ellén näytti niin ärsyttävältä ja viattomalta samaan aikaan, että tiesin olevani pulassa valitsisin sitten kumman tahansa. Parempi siis vetää kovilla.
"Tehtävä", vastasin hetken epäröityäni.
Ellén taputti käsiään kahdesti yhteen innostuksen merkiksi. James oli kävellyt lattian poikki tytön viereen, ja istui nyt siinä katsellen tyttöä ihmetellen. Minua pelotti. Ei tavallaan, mutta silti. Tiesin, että Ellén kuitenkin antaisi minulle jotain pahaa. Tiesin sen.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ellén avasi suunsa:
"Suutele Nolaa."
Silmäni rävähtivät ammolleen ja nostin leukani pois Nolan pään päältä. Nola tuntui jännittyvän taas. Vilkaisin ensin Nolaa, sitten Elléniä, ja suljin silmäni. Enää en voisi perääntyä.

//Kola? :D Sorppa tosi lyhyt

Nimi: Ghost

07.02.2019 17:03
Pira Nola Valentine, -

Ellén kysyi meitä muita mukaan Totuuteen ja tehtävään hänen ja Jamesin huoneeseen. Hän sanoi Jamesin lähtevän käymään kaupassa ja Jamesin ilmeestä päätellen siitä ei oltu sovittu etukäteen.
Kun en vastannut mitään, raahasivatt muut minut mukanaansa. En pistänyt ollenkaan vastaan, vaan kävelin kiltisti perässä kun Elias veti minua kädestä. Tai no oikeastaan hän piti kiinni ranteestani mutta silti.

Pojat lähtivät kauppaan ja minä jäin Ellénin kanssa hakemaan minulle ja Eliakselle patjoja ja makuupusseja. Tyttö rupatteli minulle leppoisasti kun raahasimme patjoja kohti huonetta. Emme avanneet vielä makuupusseja vaan jätimme ne pusseihin. Ne olisivat kuitenkin olleet vain tiellä.
Urakan päätteeksi minä istuuduin omalle patjalleni ja Ellén lukittautui vessaan vaihtamaan vaatteita.
Ajallaan Ellen tuli vessasta ja pojat kaupasta. Sitten alkoi itse leikki ja herkuttelu. Napsin jonkin verran karkkeja samalla kun muut asettuivat mukavasti.

"Ollaan totuutta vai tehtävää!" Ellén hihkui innoissaan. Minä pyöräytin silmiäni mutten sanonut mitään vaan hörppäsin hieman juomastani.
"Mä alotan!" Ellén jatkoi. Hän katseli meitä kaikkia ja pysäytti sitten katseensa Eliakseen.
"Elias... totuus vai tehtävä?"
"Tehtävä!" Elias ei empinyt vastaustaan.
"Okei... sun tehtävä on… ota paita pois ja oo silleen koko loppuaika!" Ellé hymyili ilkikurisesti. Hänellä oli ilmeisesti jokin suunnitelma tai idea.
"Mit-... Öö... miks?" Elias kyseenalaisti empien mutta vetäisi sitten paidan päänsä yli. Hän oli vaihtanut päälle mukavampaa vaatetta, mutta nyt t-paita lensi lattialle. Ellén käänsi katseensa pois, enkä minäkään katsonut Eliasta, mitta näin hänet silti silmäkulmastani. Vatsassani muljahti oudosti, enkä tiennyt syytä siihen. Huono olo minulla ei ainakaan ollut.
"Ihan muuten vaan", Ellén vastasi salamyhkäisesti, ja avasi silmänsä. "Sun vuoro."
"Okei... totuus vai tehtävä..." Elias kysyi Jamekselta.

Kuuntelin kum James vastasi totuuteen ja sen jälkeen antoi tehtävän Ellénille. Tyttö suoritti tehtävänsö mukisematta samalla kun muut katsoivat sivusta ja minä napsin sipsejä.

Sitten Ellén käänsi katseensa minuun ja hymyili hieman kiusoitellen.
"Totuus vai tehtävä?"
Mietin jonkin aikaa ennen kuin vastasin. Minulla ei ollut melkein ollenkaan kokemusta totuudesta ja tehtävästä, joten en oikein tiennyt mitä odottaan. Muuta kuin mitä oltiin jo kysytty ja käsketty.
"Tehtävä", vastaan varovasti. Ellén taputtaa hieman käsiään ja sanoo sitten:
"Mee istumaan Eliaksen syliin ja pysy siinä kunnes mä sanon että voit tulla pois."
Lehahdan tulipunaiseksi. Sen jälkeen kun isä kuoli, en ollut ollut ollenkaan kosketuksessa muihin ihmisiin. Paitsi Eliakseen kun tanssimme hitaita. Joka oli ollut yllättäen melko kivaa ja mukavaa. Olin vain antanut Eliaksen viedä minua.
Mutta kun Eliaksella ei edes ole paitaa!!
"Laitanko paidan päälle vai?" Elias kysyi mutta Ellén pusisti päätään kääntämättä katsetta minusta. Nousin varovasti seisomaan ja istuuduin varovasti risti-istunnassa istuvan Eliaksen syliin.

// Tyypit? Vähän lyhyt mut ei enempää aikaa...

Nimi: Silverglow

07.02.2019 16:10
Elias Hale, -

Puraisin suklaakeksiä, joka mureni suuhuni nopeasti. James piti kädessään puoliksi syötyä muffinssia, ja Ellénillä oli kädessään vielä koskematon karjalanpiirakka. Nola ei pitänyt mitään kädessään, mutta oli syönyt jotain. En ollut tytön ruokavalioon pahemmin kiinnittänyt huomiota - olisiko pitänyt? - mutta olin nähnyt hänen syövän jotain.
Juttelimme kauan. Lähinnä minä, James ja Ellén, mutta Nola saattoi joskus nyökätä tai mumista jotain epämääräistä. Ellén yritti juuri avata keskustelua, josta Nola olisi voinut kiinnostua, kun musiikki alkoi soida.

Ellén ja James menivät heti tanssimaan. Ellén veti Jamesin mukanaan, ja James haukkasi kerralla loputkin muffinista ja heitti roskan matkan varrella roskikseen. Hitaat. Voi hemmetti, halusin tanssia Nolan kanssa.
Vilkaisin tyttöä. Hän katsoi Jamesin ja Ellénin menoa. Käännyin kokonaan tytön suuntaan ja annoin hänen nostaa ensin katseensa minuun, kunnes aloin puhumaan:
"Mennään tanssimaaaaaaaaaaan."
Venytin sanaa tahallani, jotta kuulostaisin mahdollisimman maanittelevalta - ärsyttävältä myös. Nola ei sanonut mitään.
"Tuu nyt. Mennään, jooko! James ja Ellénkin meni. Joooooookoooooo."
Nola käänsi katseensa maahan.
"En lopeta ennen kuin suostut", pamautin. Nola vilkaisi minuun taas ärsyyntyneenä, mutta sitten vedin Nolan syvemmälle muiden tanssivien oppilaiden sekaan. Nola oli hämillään.

Asetin Nolan kädet ympärilleni, eikä Nola irrottanut niitä tai tehnyt mitään estääkseen. Hän sulki silmänsä kiinni. Virnistin.
Tanssimme varmaan ikuisuuden. Se oli ihan kivaa. Näin välillä vilaukselta Ellénin ja Jamesin, mutta sitten muut oppilaat peittivät taas näkökenttäni. Hetken ajan olin tosin ihan varma, että Ellén katseli minuun ärsyttävästi hymyillen. Näytin kieltä.

Liian pian musiikki loppui, ja Nola lähti luovimaan tietään oppilasjoukon läpi. Seurasin tyttöä, ja Ellén ja James seurasivat minua. Päädyimme kauemmas muista, ihan salin reunamille. Nola kääntyi voidakseen nojata selkäänsä seinään ja huomasi nyt vasta meidät. Hän katseli meitä ilmeettömänä.
"Mennäänkö kohta meidän huoneeseen? Ollaan ToTee, syödään karkkia ja haetaan teille makuupussit. Vai haluatteko te lähteä yöksi pois?" Ellén papatti. "Ai niin! James käy ostaa karkit."
James katsoi Elléniin en suostunut tähän-ilmeellä. Hän kuitenkin huokaisi ja hymyili.
"Elias tulee mukaan." Nyökkäsin.
"Nola, tuutko sinäkin?" kysyin siirtäen huomioni taas tyttöön.
Nola ei sanonut mitään, joten aloimme kaikki kulkea kohti Ellénin ja Jamesin huonetta. No... Nolaa vedettiin, mutta mitä väliä.

***

Olin käynyt Jamesin kanssa kaupassa, ja olimme tuoneet ostoksemme Ellénin yöpöydälle. Siinä oli nyt sipsikulho, karkkipussi ja muutama pullo juotavaa. Tytöt olivat hakeneet Nolalle ja minulle patjat, ja Nola istui nyt omallaan. Ellén oli sängyllään, ja minä ja James Jamesin sängyllä.
"Ollaan totuutta vai tehtävää!" Ellén hihkaisi. Hymyilin.
"Mä alotan!" Ellén jatkoi. Hän kiersi katseellaan meitä kaikkia, ja katsoi sitten minuun.
"Elias... totuus vai tehtävä?"
"Tehtävä!" vastasin empimättä. En haluaisi olla tylsä, joka ottaisi totuuden.
"Okei... sun tehtävä on… ota paita pois ja oo silleen koko loppuaika!"
"Mit-... Öö... miks?" kyseenalaistin, mutta vedin T-paitani pois. Niin, olin vaihtanut mukavammat vaatteet päälle. Ellén käänsi katseensa pois, Nola ei koskaan ollut katsellutkaan minua.
"Ihan muuten vaan", Ellén vastasi, ja avasi varovasti silmänsä. "Sun vuoro."
"Okei... totuus vai tehtävä..."

//Kolaaaa? :3 en muista kenelle se meni seuraavaks nii voit jatkaa :D

Nimi: Ghost

07.02.2019 15:38
Pira Nola Valentine, -

Tanssiaisiin oli enää viikko, eikä minulla ollut hajuakaan mitä pukea päälle. En voisi mennä sinne housuissa ja paidassa, enkä missään tapauksessa olisi laittamassa päälleni enemmän tai vähemmän koristeellista mekkoa. Ainakaan lyhyttä! Hyi olkoon! Muutenkaan minulla ei ollut yhtään asua jota laittaa päälle. Tai ainakaan yhtäkään kunnollista tanssiaisasua.
Kaivoin esille koneeni ja rupesin etsimään netistä asua eri hakusanoilla.

Pitkän etsinnän jälkeen löysin puvun joka kelpasi minulle. Sen muotoilu muistutti kovasti kaunista housupuvun tyyppistä asua. Sen kaula-aukko ei ollut liian iso minun makuuni, vaan juuri kohtuullinen. Mekon olkaimet olivat aseteltu käsivarsille ja mekkoa piti ylhäällä vain sen tiukkuus. Ajattelin pärjääväni, sillä luokittelin vartaloni olevan melko siro.
Mekko jätti selän paljaaksi joka hieman häiritsi minua muttei haitannut sen enempää. Mietin vain mitäköhän ihmiset mahaisivat ajatella, kun periaatteessa selkärankani paistaa ihoni läpi kaikkine kaarteineen.
*Saakoot ihmetellä!* päätin.
Mekon vyötärö oli tiukka mutta melko paitamainen. Hyvä. Sen helma ei ollut kovin leveä ja se oli toisesta sivusta avoin. Se toi mekkoon väljyyttä.
Mutta yksi asia monua huolestutti. Mekko tulisi satavarmasti laahaamaan maata. Niin lyhyt kuin olin. Ja tulisin niin astumaan helmani päälle. Huokaus...

***

Oveeni koputettiin. Avasin oven ja sen takana seisoi minulle ennestää tuntematon poika.
"Sinulle on paketti", poika sanoi ja nyt huomasinkin paketin hänen kädessään.
"Kiitos", sanoin ja otin paketin. Nyökkäsin ja poika lähti pois. Suljin oven perässäni. Mekkoni oli vihdoin saapunut!

***

Elias oli jo mennyt edeltä juhliin, kun minä taas jäin huoneeseeni kiskomaan mekkoa päälleni.

Kun olin ollut puolialasti, oli Elias koputtanut oveen.
'Ei saa tulla!' olin huutanut. 'Menen edeltä tulen perässä!' Ja ilmeisesti Elias oli mennyt sillä askeleet poistuivat oveni luota. Toisaalta en tiennyt oliko se edes Elias mutta enpä siitä kovinkaan välittänyt.

Nyt yritin hivuttaa vetoketjua kiinni kyljestäni. Se ei liikahtanutkaan ylöspäin. Lopulta pitkän kamppailun jälkeen sain sen vedettyä ylös.
Seuraavaksi oli edessä kamppailu hiusten kanssa.
Ensin kihartimella ja muotovaahdolla -- jonka olin ostanut vain tätä varten -- hieman kiharoita. Taistelin ikuisuuden saadakseni itselleni puolinutturan. Kun vihdoin onnistuin vedin päälle tuhan kerrosta hiuslakkaa. En nimittäin halunnut tehdä samaa uudestaan. Mitä siitä jos en saisi sitä helpolla auki illalla.

Loppusilaukseksi vedin kasvoihini ohuen kerroksen meikkivoidetta, hieman tummaa luomiväriä ja sipauksen hennon väristä huulipunaa huuliin. Ripseni olivan niin tummat ja paksun etten laittanut ollenkaan ripsiväriä. Toisaalta se varmaan olisi muutenkin jo kuivahtanut purkin pohjalle kun käytin sitä niin harvoin.

Vielä mustat pinikorkoiset kengät jalkaa ja sitten olin valmis. Minulla oli pieni laukku jossa puhelin, muutama päänsärkylääke -- olen herkkä metelille -- ja jotain krääsää mistä en edes itse tiennyt mitä siellä oli.

Sammutin huoneeni valot astuessaki käytävälle ja suljin ja lukitsin oven. Laitoin avaimet laukkuuni ja huokaisin syvään ennen kuin lähdin käytävää pitkin kohti salia jossa tanssiaiset pidettiin.

***

Löysin tien saliin ja aloin etsiä katseellani Eliasta. Ja samalla sivusilmällä myös Elléniä ja Jamesia. Huomasin heidät juttelemassa hieman kauempana ja lähdin luovimaan tietäni heidän luokseen.
Seisoin hetken Eliaksesta takaviistoon kunnes Ellén huomasi minut ja nyökkäsi päällään suuntaani. Elias kääntyi ja hymyili minulle hieman. Sallin hänelle lyhyen hymyntapaisen ja katseen mutta käänsin sitten katseeni lattiaan ja ilmeeni muuttui neurtaaliksi.
James ohjasi minut lähemmäs heitä ja jatkoi sitten jotain juttuaan Eliaksen kanssa. Kuuntelin muiden juttuja mutten itse osallistunut paljoakaan keskusteluun. Joukkomme valui yhdessä kohtaa herkkupöydän luokse ja napsi sieltä herkkuja. Itse söin vain muutaman keksin ja kaksi pientä muffinssia. Joka ei ollut oikeastaan mitään siihen miten jotkut kahmivat herkkuja itselleen pöydästä.
Kun päässäni alkoi tykyttää kipu, jouduin ottamaan särkylääkkeen joka onneksi paransi oloni melkein välittömästi.

// Ellén, James, Elias???

Nimi: Silverglow

06.02.2019 19:27
Ellén Farley, suositut

'I'm three steps from the edge'
Musiikki soi päässäni. Rintaani puristi. Muistin liiankin hyvin Christianin.
Makoilin sängylläni läppäri edessäni. Kuuntelin musiikkia valkoisista kuulokkeistani. Olin yksin huoneessa, sillä James oli mennyt tekemään läksyjä Eliaksen kanssa.
Vaikka olinkin todennut olevani paljon onnellisempi ilman Christiania, muisto kummitteli yhä mielessäni. Se sattui. Paljon.
'Every girl is capable of murder, if you hurt her.
Watch out you, don't push me any further'
Suljin silmäni, yritin hymyillä. Muistot tulvivat mieleeni. Tunsin tukehtuvani. En saanut happea. Puristin silmiäni tiukasti yhteen. Hengitin lyhyin, katkonaisin nyyhkäyksin. Musiikki soi.

Kun avasin taas silmäni ja hengitystieni aukesivat jälleen, suljin musiikin ja sammutin läppärini. Vedin kuulokkeet pois korvistani ja laskin ne yöpöydälleni. Painoin läppärin kannen hitaasti kiinni ja asettelin sen sitten siististi yöpöydälleni, kuulokkeiden viereen. Selvittelin ajatuksiani.
*Huomenna on tanssiaiset. Valmistaudu niihin, äläkä ryve itsesäälissä.*
Huokaisin, ja pyyhin silmäkulmaani tiensä taistelleet kyyneleet pois. Nousin sängyltä ja nappasin harjan reppuni vierestä lattialta. Kävelin se kädessäni vessaan, mutta tällä kertaa en sulkenut ovea. Harjaisin vain hiukseni.

Pitkän ja kipeän hiustenharjaussession jälkeen kävelin takaisin sängylleni. Kaivoin kännykkäni esiin reppuni pienemmästä taskusta. Laitoin viestin Primille.
'Moi. Sori, en oo päässy kattoo sua sairaalaan. Ootko kunnossa? Ootko jo päässy pois? Pääsetkö huomenna tanssiaisiin, ja jos pääset, kenen kaa meet? Toivottavasti pääset takaisin pian, koska mulla on kerrottavaa. <3'
Tunsin itseni huonoksi ystäväksi, kun minulla ei ollut hajuakaan Primin tilanteesta. Kävelin juuri vaatekaapilleni selailemaan mekkoja viime hetken valintamuutoksia varten kun James paukautti huoneen oven auki ja käveli sisälle Eliaksen kanssa.
"Moi!" hän tervehti.
"Hei", sanoin kääntyessäni poikia kohti.
"Mitä teet?" Elias kysyi.
"Viime hetken valintoja. Huomista varten, tiedättehän. Tanssiaiset", puhuin katkonaisesti, mutta kuitenkin hymyillen. Pelkäsin, että James huomaisi huonon oloni. Yritin peitellä sitä.
"Hienoa", Elias vastasi vilkaisten Jamesiin, joka katseli minua hieman epäilevänä. Tiesin, että James oli huomannut jotain. Siksi käänsin katseeni taas vaatekaappiani päin ja toivoin, etten puhkeaisi kyyneliin. Olihan huomenna kuitenkin tanssiaiset ja muutenkin hauskaa. Tanssisimme hetken, ja sitten söisimme herkkuja. Juttelisimme.
Sitten palaisimme huoneeseemme, luultavasti myös Elias ja ehkä Nola tulisivat. Voisimme toivon mukaan olla totuutta ja tehtävää. Minulla ainakin olisi muutama kysymys Eliakselle. Fiilistelisimme tanssiaisia ja joululoman alkua. Se olisi mahtavaa.
Pojat herättivät minut mietteistäni kävelemällä kohti Jamesin sänkyä ja istahtamalla siihen. Ravistelin päätäni ja jatkoin vaatekaappini tutkimista. En löytänyt mitään parempaa, kuin jo aiemmin valitsemani vaaleanpunainen - totta kai vaaleanpunainen, sehän on mun lempiväri - kaunis, mutta kuvioton mekko. Se oli tavattoman sievä, vaikka luulisi että pelkkä vaaleanpunainen mekko olisi ihan tylsä. En tiedä, mikä siitä teki niin hienon, mutta aioin käyttää sitä. Hiukset taas pitäisin auki, siististi kammattuina. En itse tykännyt erityisemmin kiharoista, joten ne saisivat jäädä. Laittaisin ohuet, vaaleat sukkahousut ja mukavat ja istuvat juhlakenkäni, joissa oli pieni korko. Saattaisin laittaa hiuksiini jonkun koristeen, mutta siitä en ollut vielä varma.

Iltapäivä kului nopeasti, ja pian olikin jo ilta. James hyvästeli Eliaksen, ja kävimme kummatkin nukkumaan. Olisi tärkeää nukkua hyvin, sillä huomenna olisi tärkeä päivä. Piti herätä aikaisemmin. Laittamaan vaatteet, meikit, hiukset kuntoon...
Vaivuin uneen yllättävän nopeasti.

Heräsin aamulla hätkähtäen, kun uneni jäätelötalosta ja minusta sen päällä loppui äkisti siihen, että aurinko sulatti jäätelöä pikku hiljaa.
Hieraisin silmiäni ja vilkaisin kelloa. Kuusi. Jes. Kolme tuntia aikaa.
Nousin äkkiä ylös sängystä ja noukin mukavan kokovartalopuvun matkallani vessaan. Pesin hampaat ja peittelin silmänalusiani. Vedin kokovartalopuvun päälleni, minkä jälkeen kävelin ulos vessasta. Herätin Jamesin, ja kun poika valmisteli itseään, harjasin hiukseni.

Kun James oli valmis, lähdimme aamupalalle. Suuri osa oppilaita oli jo istumassa siellä, mukaan lukien Elias ja Nola. Oikeastaan Elias oli vielä ruokajonossa, ja kävelimme kaikki yhdessä Nolan pöytään. Nola ei vaikuttanut kovin innostuneelta.
Kysyin muilta ideastani olla totuutta ja tehtävää tanssiaisten jälkeen, ja pojat myöntyivät heti. Nola empi, muttei sanonut myöskään ei. Antaisin tytölle aikaa päättää tanssiaisten loppuun saakka. Sitten menisimme.

Lähdimme Jamesin kanssa pöydästä heti kun olimme syöneet. Kävelimme takaisin huoneellemme ja vaihdoimme puvut päälle. James oli valmis varmaan tunnin ennen minua, mutta puoli yhdeksältä minäkin astelin ulos vessasta täysissä pukeissa, hiukset siististi olkapäiden takana ja meikit naamassa. James katseli minuun hymyillen.
"Mennäänkö?" hän kysyi. Nyökkäsin hymyillen, ja avasin oven, joka johti käytävälle.

Kävelimme kohti juhlasalia ja huomasimme muidenkin oppilaiden keräytyvän juhlasalia kohti. Näin matkalla Christianin ja Katherinen. He olivat kaikesta huolimatta menneet yhdessä. Kumpikin näytti vähän vaivaantuneelta, mutta omapahan oli ongelmansa. Jätin heidät yksin murehtimaan.

James johdatti minut Eliaksen luokse. Nola ei ollut vielä saapunut, mikä oli ihan oletettavaa. Juttelimme pitkään, kunnes huomasin liikettä Eliaksen selän takana. Huomasin meitä vuotta nuoremman tytön astelevan epävarmasti salin poikki kohti Eliasta. Nyökkäsin päälläni tytön suuntaan, ja Elias kääntyi. Nola vilkaisi häntä ja käänsi silmänsä vähän pois Eliaksesta. Naamalleni kohosi taas ärsyttävä, vihjaileva hymy.
James tarttui minua kädestä, kun Nola pääsi vihdoin luoksemme. Hän ei ollut kosketuksessa Eliakseen, mutta kaksikko oli niin lähellä toisiaan, että näki heidän olevan pari. Tanssiaisissa siis.

//Nola? Prim? Joku?

Nimi: Silverglow

06.02.2019 17:26
ARVIOINTI

Arvioin vihdoin kaikki tarinat, ja lisään kokemuspisteet tänään, heti tämä jälkeen. Tässä tulokset.

Ellén Farley: 107kp

Primrose Laurent: 118kp

James Wilson: 37kp

Pira Nola Valentine: 27kp

Madeline White (Lizzie): 6kp

Elias Hale: 23kp

Nimi: Silverglow

16.01.2019 15:12
Ellén Farley, suositut

Istuin sängylläni hieroen silmiäni ja hapuilin sitten harjaani yöpöydältä. James makasi silmät kiinni sängyllään, mutta tiesin että poika oli hereillä. Yhtäkkiä huoneemme oveen kuului koputus, ja hieraisin loputkin unihiekat silmistäni.
"Saanko tulla sisään? Mulla on uutisia!" kuului oven takaa.
James ponnahti istumaan, sillä hänkin oli varmasti tunnistanut äänen.
"Tuu vaa", hän vastasi.
Elias asteli huoneeseen täysissä pukeissa, omena kädessään ja silmissä sellainen kiilto, että hän todella halusi kertoa jotain.
"Mitä nyt?" kysyin ja vedin harjaa hiuksieni lävitse. Se aiheutti inhottavan ja rasahtelevan äänen osuessaan takkuihin, mutten välittänyt. Elias katsoi minua hetken ja avasi suunsa:
"Ensinnäkin, meen tansseihin Nolan kaa."
Harja melkein putosi kädestäni.
"Nolan? Ai sen tytön joka sai sen haavan?" kysyin.
"Joo", Elias sanoi ja nyökkäsi.
Katselin Eliakseen ärsyttävästi hymyillen, mutta Elias sivuutti minut ja istahti Jamesin sängylle.
"Sitten se toinen asia", hän sanoi ja vilkaisi minuun kummallisesti.
"Tehän tiedätte, että Katherine on mun huonetoveri?"
"Joo", vastasin halveksivasti ja käänsin katseeni pois. Suljin silmäni ja ristin käteni rinnalleni. James tuli luokseni, polvistui sänkyni eteen ja kietoi kätensä ympärilleni. Avasin silmäni ja käännyin poikiin päin. James katsoi minua, hymyili ja nousi taas seisomaan. Nyt hän jäi istumaan minun viereeni. Elias katseli minuun epävarmana, mutta jatkoi sitten huokaisten:
"No. Kävi ilmi, että Katherine petti Christiania."
"Häh?" ähkäisin aika kovaa ja käänsin ihmetyksestä pyöreät silmäni jälleen kohti Eliasta. Elias nyökkäsi ja hymähti.
"Se oli kuulemma Christianin kanssa vaan loukatakseen sua."
Henkäisin ja pidätin henkeä hetken, ennen kuin purskahdin nauruun.
Peitin kasvoni käsilläni ja nauroin kuin viimeistä päivää. He kummatkin katselivat minua kummastuneina. Pojat olivat varmasti olettaneet erilaista reaktiota.
"Ihanko tosi? Oi! Mulla on ekana matikkaa ja istumajärjestyksessä oon Katherinen takana. En malta odottaa", sanoin ja ilmeeni muuttui taas normaalin iloiseksi. Nojasin päätäni Jamesin olkapäähän, ja Elias katseli meitä iloisen hämmentyneenä. Suljin silmäni ja nautin hetkestä.

//Sori jos on lyhyt. Joku?

Vastaus:

5kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

30.12.2018 16:27
Elias Hale, -

Katselin Nolaa hetken hiljaisuuden vallitessa, minkä jälkeen avasin suuni:
"No, minä tästä lähden häiritsemästä."
Nola ei sanonut mitään, nyökkäsi vain merkiksi siitä, että oli kuullut. Kävelin kohti huoneen ovia, astuin ulos hämärälle ja erittäin kylmälle käytävälle ja suljin oven perässäni. Käännyin poispäin ovesta, mutta jäin oven eteen seisomaan, ja puuskahdin. En helpotuksesta, en siitä, että oli kylmä. Vaan koska minua väsytti. Ja siksi päätin mennä omaan huoneeseeni lepäämään.

Toivoin syvästi, ettei Katherine olisi huoneessa, koska olin kuullut tytöstä ilkeitä juttuja eikä hän muutenkaan ollut mikään enkeli, mutta toiveeni ei selkeästikään toteutunut.
Kun astuin huoneeseen, minua odotti yllättävä näky. Katherine istui sängyllä jonkun pojan kanssa, ja - yäh - melko vähissä asusteissa. Heistä kumpikaan ei ollut huomannut minua, mikä oli oikeastaan ihme. Suljin silmäni, ja aioin kävellä pois huoneesta, vaikka Jamesin luo, mutta kuulin takanani istuvien hahmojen äänet, ja pysähdyin niille sijoilleni. Olin olettanut Katherinen kanssa istuvan pojan olevan Christian. Mutta ääni ei tosiaankaan kuulunut hänelle. Hei, olinhan minä kuitenkin ollut Christianin tuttu, ja olin edelleen.
Sitten päätyin puuttua asiaan, koska minua häiritsi syvästi, että Katherine teki ja puhui jotain niin henkilökohtaista huoneessa, jossa myös minä nukuin.
"Ihan tosi, voitteko mennä jonnekin muualle?" sanoin mahdollisimman kuuluvasti kääntyessäni taas kaksikkoa kohti.
Katherine kiljaisi korviasärkevästi, ihme ettei koko koulu heti rynnännyt huoneeseen. Olin varma, että ainakin Nola oli kuullut sen, mutta tyttö oli varmaan väsynyt, eikä jaksanut välittää.
Katherine pakeni nopeasti kävellen huoneen vessaan, ja lukittautui sinne. Jäin kasvotusten minua vuoden tai pari vanhemman pojan kanssa.
"Luulin että oot Christianin kanssa", sanoin ivallisesti osoittaen sanani Katherinelle. Toivoin, että tyttö kuulisi sanani oven lävitse. Katherine vinkaisi, tiesin, että tyttö oli kuullut sanani. Mutta niin oli myös poika edessäni.
"Aha", poika sanoi, heitti koululaukkunsa taas olalleen ja marssi pois huoneesta tönäisten minua tahallisesti matkalla.

Kului monta minuuttia, ja pian Katherine astui ulos vessasta täysissä pukeissa. Näin tytön poskilta, että hän oli itkenyt. Hänen meikkinsä oli sotkeutunut.
"Olisitko voinut olla mainitsematta Christiania?" hän kysyi hieman heikosti, mutta selkeästi ärtyneenä.
"Miksi? Ai menikö teillä poikki, vai?" kysyin, koska halusin ärsyttää tyttöä.
"Ei! Mutta Max oli ainoa, jota oon rakastanu aikoihin!" Katherine sanoi jo hieman vahvemmin.
"Mutta miksi olit sitten Christianin kanssa?"
"Olin Christianin kanssa vaan jotta saisin Ellénin kärsimään. Ellén on niin ärsyttävä pikku kakara, ja nythän sillä on jo joku toinen, hmm? Yllättävän nopeasti pääsi yli Christianista!"
Ovi avautui jälleen, ja tällä kertaa tulija oli sitten Christian, joka tuijotti hämmentyneenä ja vihaisena Katherineen. Hän ei sanonut mitään, mutta äkillinen poistuminen ja oven kiinni pamauttaminen taisivat olla merkkejä ärtymyksestä. Ai että Katherinella meni hyvin just nyt.
"Ja nyt sait Christianinkin häipymään! Kato nyt mitä oot tehnyt!" Katherine huusi minulle raivokkaasti, ehkä surumielisenä.
"Anteeksi nyt vaan, mutta mä en oo tehny mitään! Mä en tiedä sun syitä pettämiseen, mutta mä en oo osallinen tähän mitenkään, joten ole kiltti ja pidä mut poissa tästä!" huusin takaisin.
Katherine näytti loukkaantuvan, mutta otti reppuni maasta ja heitti sen kovaa minua kohti. Reppu osui jalkoihini, joka ei hetkauttanut minua paljoa, koska mitään arvokasta minulla ei ollut siellä. Katherine katseli minua mykkänä. Sitten hän otti käteensä paksun matikankirjan ja heitti sen minua päin. Se osui rintaani, mikä tuntui jo vähän inhottavammalta. Heitin sen takaisin, mutta pidin huolen, ettei se osunut Katherineen. En sentään vajoaisi hänen tasolleen.
"Sä oot uskomattoman tyhmä!" tuhahdin, ja sitten käännyin reppuni puoleen.
Siistin omaa puoltani huoneesta ja tarkastelin samalla, mitä Katherine teki. Tyttö istui nyt sängyllä ja näpytteli kännykällään. Luultavasti laittoi viestiä. Hän näytti edelleen kiusaantuneelta, vihaiselta ja surulliselta. Jos tyttö ei olisi ollut juuri hän, olisin varmasti säälinyt häntä.


Heräsin varhain seuraavana aamuna, ja puin vaatteet ja pesin hampaat todella nopeasti. Miltei juoksin ruokalaan syömään aamupalaa. Nappasin omenan käteeni ja join yhden lasillisen vettä, ja juoksin sitten Ellénin ja Jamesin huoneen ovelle omenaa mutustaen. Kumpikaan ei ollut vielä mennyt aamiaiselle, mutten tiennyt olivatko he edes heränneet. En kuitenkaan välittänyt, sillä koputin oveen mahdollisimman lujaa ja kysyin:
"Saanko tulla sisään? Mulla on uutisia!"

//jos joku haluaa jatkaa? Jatkan varmaa ite Elléllä tai Jamella, mutta niih. :')

Vastaus:

7kp

-Silverglow

Nimi: Windy

29.12.2018 19:02
Primrose Laurent, -

Seuraavana päivänä makasin sängyllä ja yritin keskittyä ohjelmaan, joka televisiosta tuli.
Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä huone näytti pyörivän ja minulla oli huono olo.
Hapuilin kaukosäädintä yöpöydältäni, ja saatuani sen, painoin ensin väärää nappia.
Kun televisio oli vihdoin kiinni, laitoin kaukosäätimen pöydälle ja aloin tuijottaa seinää.
“Hei, kuulit varmaan hyvät uutiset?” tohtori Smith sanoi ovelta.
“Megan!” hihkaisin, hän ei ollut käynyt aikoihin luonani.
“Siis tohtori Smith”, korjasin, kun tajusin virheeni.
“Ei se haittaa. Harvapa minua kutsuu tohtori Smithiksi”, hän sanoi.
Megan rullasi hoitokärrynsä sisään, ja valmisteli kaiken verikoetta varten.
“Otamme verikokeen, ja jos sen tulos näyttää positiiviselta, pääset huomenna kotiin. Onneksi sairautesi huomattiin niin ajoissa, että se oli vielä helppo hoitaa”, Megan selitti ja veti neulan kädestäni.
Kun Megan lähti, jäin istumaan sängylleni. Katsoin kelloa, joka näytti olevan jo 20.30.
Kömmin peiton alle ja laitoin pöytälampun kiinni.
Nukuin kai aika sikeää unta, kunnes Megan astui ovesta sisään muutama paperi kädessään.
“Anteeksi että herätin, mutta se on työtäni”, Megan sanoi ja hymyili hiukan.
“Ei haittaa”, sanoin ja katsoin papereita Meganin kädessä.
“Hyviä uutisia”, hän sanoi ja laski paperit yöpöydälleni.
“Ja no, huonojakin”, hän sanoi.
“Mitä, onko leukemia levinnyt?” kysyin hätäisesti. Megan katsoi minua myötätuntoisesti ja sanoi:
“Ei sentään, pääset kotiin niin kuin suunnittelimme.”
“No mitä sitten on käynyt?” kysyin, ja rauhoituin hieman.
“On käynyt sillä tavalla, että Amanda, kai muistat hänet?” Megan selitti.
“Tietenkin, mitä kävi?” hoin.
“Hänellä oli huonoennusteinen akuutti myelooinen leukemia, joka saatiin remissioon. Tai niin ainakin luulimme. Viikko kemoterapian lopettamisesta, leukemia uusiutui ja Amanda kuoli sen aiheuttamaan munuaisvaurioon eilen illalla, kotonaan”, Megan selitti. Voi hyvä jumala kaikki ystäväni kuolevat!
“Mutta pääset kotiin, et saa osallistua oppitunneille kuukauteen, vältä yleisiin pintoihin koskemista, pese paljon käsiä, älä kuitenkaan liikaa ja jos tulet kipeästi, palaa mitä pikimmiten sairaalaan”, Megan listasi.
“Ainiin, opettajasi kertoi joulutanssiaisista, voit mennä sinne, mutta älä riskeeraa mitään. Paranemisesi alkoi niin hyvin, että yksi sairastuminen voi olla vaaraksi”, Megan selitti ja antoi minulle listan asioista, joita en saanut tehdä.
“Nyt sinun kannattaa alkaa pakata, sillä opettajasi tulee hakemaan sinua tunnin päästä. Otan ensin vain kanyylin pois”, Megan sanoi ja ryhtyi irrottamaan letkua.
Kun olin saanut kaiken pakattua, odotin ala-aulassa opettajaani rouva Blackia.

Vastaus:

Apua! x)
Lopussa tuli taas olo, että oot niin taitava kirjoittamaan näitä tekstejä, opeta mulle! :'D
Kieliasu oli todella hyvä, ja tekstiä oli helppoa lukea.

Saat tarinastasi 5kp

-Silverglow

Nimi: Ghost

29.12.2018 17:13
Pira Nola Valentine, -

"Mietin vain, että kuinka kauan sinulla on nuo siteet? Tai että saatko ne viikon sisällä pois... tai okei mitä mä selitän... haluutko tulla mun kaa joulutansseihin?" Elias kysyi ja huomasin pojan olevan hiukkasen hermostunut. Vilkuilin poikaa terveellä silmälläni, varoen kuitenkaan luomasta katsdkontaktia välillemme.
"Sun kanssa? Joulutansseihinko?" kysyin hiljaa. Tuijotin jalkoihini ja tunsin pojan katseen selässäni.
"Niin. Ihan vaan ystävinä, koska.. no, sanotaanko vaikka niin, että en tunne kovin montaa muuta tyttöä paitsi Ellénin tietysti, ja uskon et se menee Jamesin kanssa. Mut en ois kyl muutenkaan pyytäny sitä", Elias kiirehti tarkentamaan. "Mut nii, mitä sanot? Tuutko sä?"
"Joo, kyllä mä varmaan. Ei sitä koskaan tiedä milloin tulee toinen tilaisuus. Ei mua kuitenkaan kukaan muu pyydä", puhuin aivan hiljaa, enemmän itselleni kuin Eliakselle.
"Kiva kuulla", poika vastasi lempeästi. Näin silmäkulmastani kuinka hän hymyili minulle.
En tiennyt miksi, mutta puna kohosi kasvoilleni. Tai no oikeastaan tiesin. En olisi koskaan odottanut kenenkään pyytävän minua tansseihin. Eihän kukaan välittänyt minusta. Mutta silti hän, poika joka istui vieressäni, oli juuri pyytänyt minut mukaansa tanssiaisiin.

"Onko tukiopetus vielä voimassa?" Elias kysyi keskeyttäen ajatukseni. "Ajattelin vaan, että jaksatko?"
"Joo, kyllä mä jaksan. Oon ihan kunnossa", vastasin, vaikka todellisuudessa minua heikotti ja väsytti.
"Sä et varmaan tuu tunneille hetkeen, kun–" Elias aloitti, mutta minä keskeytin hänet:
"En jätä yhtääkään tuntia välistä! En voi jäädä jälkeen opiskeluissa, kun sentään aivoni vielä toimivat! Vaikkei toinen silmä toimisikaan!" Äänensävyni oli tiukka ja vihainen. Minä melkein huusin, ainakin omalla mittakaavallani. Elias kyllä taisi säikähtää oikein kunnolla.
"Okei...? Mun mielestä sun kylläkin pitäisi pysyä huoneessasi lepäämässä", poika sanoi hitaasti ja varovasti, mutta kun minä mulkaisin häntä viahisesti, hän jatkoi kiireellä:
"Mutta se on kyllä vain minun mielipiteeni. Tee kuten tahdot."
Sitten hiljaisuus lankesi yllemme

Huomasin pojan olleen hieman säikähtäneen oloinen, ja ymmärsin kyllä mistä se johtui. Hän oli tottunut minuun hiljaisena ja ilmeettömänä tyttönä. Lukutoukkana. Erakkona. Mutta nyt hän oli nähnyt aivan toisen puolen minusta. Ärhäkän, kylmän, varovaisen -- ehkä jopa ilkeänkin -- joka puolustaa kaikkea itselleen tärkeää vaikka kynsin ja hampain, ettei taas menettäisi jotain. Ettei menettäisi enää mitään enempää, kuin on jo menettänyt. Isän, ainoan ystävän ..... ja elämän tarkoituksen.

"Anteeksi kun huusin", mutisin rikkoen yllemme langenneen hiljaisuuden. Olin oikeasti pahoillani.
"Ei se mitään", poika hymyili. "Sulla on varmaan rankkaa." Sitä ei ollut todennäköisesti tarkoitettu kysymykseksi mutta vastasin silti:
"Et arvaakaan..."

// Vähän lyhyt ehk mut inspi loppu. + Kun Silver hoputtaa joka ei oo kivaa. -_- Mut Elias?

Vastaus:

Hoputin x)

Mukava tarina, kieliasu oli hyvä ja tekstiä oli mukavaa lukea! Olisin mieluummin lukenut lisääkin, mutta well ymmärrän. Olin ilkee x)

Saat tarinastasi 6kp

-Silverglow

Nimi: Windy

25.12.2018 08:15
Primrose Laurent, -

Istuin sänkyni jalkopäässä ja yritin lukea kirjaa, joka oli ollut repussani. Suljin kirjan ja otin kaukosäätimen yöpöydältä.
Painoin käynnistysnappia ja televisio avasi suoraan yhden kanavista.
Menin valikkoon ja katselin mitä ohjelmia oli tarjolla.
Valitsin kanavan 4, jolta tuli huippumalli haussa.
Ristin jalat eteeni ja kädet sängyn laidalle niin, että sain nojautua päälläni käsiin.
”Hei”, kuului ovelta. Tunnistin äänen saman tien. Se ei kuulunut hoitajalle, eikä lääkärille, eikä Amandalle, vaan minun isosiskolleni Alyssalle.
”Olisin ottanut kaksosetkin, mutta osastolle ei saisi tuoda pieniä lapsia”, Alyssa jatkoi.
”Hei! Ihana nähdä”, sanoin ja nousin ylös.
”Miten menee? Onko kaikki hyvin?” sisko kyseli.
”Joo, olen aivan kunnossa leukemiaa lukunottamatta. Olen ollut tosin sairaalassa jo kolme ja puoli viikkoa, joista se puoli meni diagnosointiin. Diagnoosi on siis ollut vasta kolme viikkoa”, selitin.
”Ja pian on joulu”, Alyssa sanoi.
”Jep, mutta laji on matalaa riskiä ja hoitovaste oli kuulemma erittäin hyvä. Voin päästä vuodenvaihteeksi kouluun”, kerroin.
”Sepä hienoa”, sisko sanoi.
”Minun pitäisi nyt varmaan lähteä”, hän jatkoi ja nousi sängyltä, missä olimme istuneet.
”Heippa”, sanoin.

Istuttuani hetken katsomassa huippumalli haussa, ovi aukesi taas.
”Tulin ottamaan verikokeen, hoitosi on kestänyt kolme viikkoa ja ennuste on loistava. Jos olemme saanet hoidon remissioon tai lähelle, palaat kouluun juuri ennen joulua”, hoitaja kertoi ja otti neulan esille.
Olin jo harjaantunut verikokeissa, että osasin olla oikeassa asennossa, niin ettei koe sattunut ollenkaan.
”Tulokset tulevat huomenna”, hoitaja sanoi ja lähti.

”Tulokset tulivat”, sama hoitaja, kuin eilen tuli ovesta sisään melkein itkien ilosta.
”Leukemiasi on melkein remissiossa. Veressä on todella vähän syöpäsoluja ja kaikki arvot ovat juuri ja juuri normaaleiden rajoissa. Kotiudut tänään iltapäivällä.”
”Oikeastikko?” hihkaisin.
”Aivan oikeasti”, hoitaja sanoi.
Sitten suunnilleen hyppäsin häneen kiinni ja halasin.

Vastaus:

Tarina eteni hyvää tahtia. Aina olisi voinut olla vähän lisää kuvailua, tai esimerkiksi sisarien välistä juttelua, mutta miten vain.

En löytänyt kirjoitusvirheitä juurikaan, joka on hienoa. :D

Saat tarinastasi 4kp

-Silverglow

Nimi: Silverglow

22.12.2018 14:14
Ellén Farley, suositut

James avasi huoneemme oven ja kävelimme yhdessä sisälle. Tiesin, mitä aioin seuraavaksi tehdä. Se tuntui jotenkin paljon helpommalta sanoa mielessä kuin ääneen. Vaikka tavallaan ei, koska kyllä James tiesi, mitä tarkoitin. Tietenkin hän tiesi.
"Ellén", James aloitti. Minä olin juuri ollut avaamassa suutani, mutta katselin nyt kysyvästi Jamesia ja annoin hänelle luvan puhua ensin.
"Haluutko tulla mun kaa tansseihin?" poika kysyi ja virnisti. Hymähdin, ja hymyilin pojalle.
"Onko se nyt joku yllätys? Haluan!"
"Tiedätkö, olin juuri kysymässä samaa", sanoin heti perään. James katseli minua virnistäen.
"Mutta nyt minua väsyttää, ja huomenna on koulua. Viimeiset päivät ennen joulua!" totesin Jamesille.
"Niinpä! Vaikket vietäkään joulua Suomessa, kai kuitenkin pidät yhteyttä?" hän kysyi.
"Tietysti!" naurahdin.
James oli tullut halaamaan minua takaapäin lantiolta niin, että sain nojattua päätäni pojan olkapäähän ja katseltua siten hänen naamaansa alhaalta käsin.
Hän katseli minua sinisillä silmillään.
Käännyin oikein päin ja katselin poikaa hetken, kunnes kävelin sängylleni ja otin nopeasti yövaatteeni sängyn päältä.
"Käyn laittaa nää päälle!" huikkasin, ja sipsutin huoneen poikki vessaan ennen kuin James ehti kaivaa omia vaatteitaan.
"Hei!" kuulin pojan huudahtavan leikkimielisesti, kun lukitsin oven sisältäpäin. Nauroin hiljaa ja vaihdoin nopeasti yövaatteet ja pesin hampaani. Sitten avasin lukon, ja annoin Jamesin mennä vessaan. Kävelin itse omalle sängylleni ja istahdin siihen. Nappasin kännykkäni yöpöydältä ja huomasin, että kello oli vasta kahdeksan. Niin tai näin, minua väsytti silti.
Laitoin Primille hyvän yön toivotuksen ja sitten laitoin kännykän pois. Normaalisti olisin jäänyt selailemaan sitä, mutta nyt minua väsytti liikaa.
"Hyvää yötä", sanoin haukotellen pojalle, joka tuli juuri ulos vessasta. Hän tuli sänkyni viereen ja kumartui antamaan suukon otsalleni.
"Hyvää yötä." Sitten nukahdin syvään ja rauhalliseen uneen.

//Jokuu? :D

Vastaus:

4kp

-Silverglow

©2019 Juuripolku - suntuubi.com