Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Tänne liittyneet kirjoittelevat tarinoita hahmoillaan. Tarinoista saa pituuden ja laadun mukaan kp:ita, joilla kehität hahmoasi ja joilla voit päästä toivomustesi mukaan johonkin ryhmään (esim. suositut, urheilijat yms.). Tarina voisi mieluusti olla vähintään kymmenen riviä pitkä, mutta muuten ei ole rajaa tarinan pituudelle.

Oikoluethan aina tarinasi ennen lähettämistä! Se vähentää kirjoitusvirheiden määrää.
Laita nimi-kohtaan nettinimesi ja tarinasi alkuun hahmosi nimi! :)

 

Puheenvuorot eri riveille, että tarina saa selvyyttä.
 

  • Jos puheenvuoro yleensä loppuisi pisteeseen, niin loppuun ei tule pistettä, vaan heittomerkkien jälkeen laitetaan pilkku. Pilkkua ei tule kysymys- tai huutomerkkien kanssa. Esimerkiksi:
     
  • "Hei Emily!" huusin ystävälleni.
  • "Hei Emily", sanoin ystävälleni.
  • "Oletko Emily?" kysyin tytöltä.
     
  • Jos haluat jonkun muun jatkavan tarinaasi, laita tarinan loppuun //-merkit ja sitten hahmon nimi, jonka haluat jatkavan.
     
  • Kirjoita mieluiten imperfektissä, eli menneessä muodossa.
  • Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ehdottomasti kielletty, ja jos huomaat jonkun autohittaavan vakavammin, on siitä viipymättä ilmoitettava ylläpidolle!

Vakavaa autohittaamista on esimerkiksi: Toisen roolijan hahmon ja sinun hahmon välille esim. syntyvä rakkaus.

 

Muuta:

​Vuodenaika:​ Vuodenaika on sama (ainakin melkein) kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, joten voit selvittää sen katsomalla ulos ikkunasta. Jos et kuitenkaan sitä kykene näkemään, vuodenaika on lopputalvi.

 

 

 1  2  3  > [ Kirjoita ]

Nimi: Silverglow

16.01.2019 15:12
Ellén Farley, suositut

Istuin sängylläni hieroen silmiäni ja hapuilin sitten harjaani yöpöydältä. James makasi silmät kiinni sängyllään, mutta tiesin että poika oli hereillä. Yhtäkkiä huoneemme oveen kuului koputus, ja hieraisin loputkin unihiekat silmistäni.
"Saanko tulla sisään? Mulla on uutisia!" kuului oven takaa.
James ponnahti istumaan, sillä hänkin oli varmasti tunnistanut äänen.
"Tuu vaa", hän vastasi.
Elias asteli huoneeseen täysissä pukeissa, omena kädessään ja silmissä sellainen kiilto, että hän todella halusi kertoa jotain.
"Mitä nyt?" kysyin ja vedin harjaa hiuksieni lävitse. Se aiheutti inhottavan ja rasahtelevan äänen osuessaan takkuihin, mutten välittänyt. Elias katsoi minua hetken ja avasi suunsa:
"Ensinnäkin, meen tansseihin Nolan kaa."
Harja melkein putosi kädestäni.
"Nolan? Ai sen tytön joka sai sen haavan?" kysyin.
"Joo", Elias sanoi ja nyökkäsi.
Katselin Eliakseen ärsyttävästi hymyillen, mutta Elias sivuutti minut ja istahti Jamesin sängylle.
"Sitten se toinen asia", hän sanoi ja vilkaisi minuun kummallisesti.
"Tehän tiedätte, että Katherine on mun huonetoveri?"
"Joo", vastasin halveksivasti ja käänsin katseeni pois. Suljin silmäni ja ristin käteni rinnalleni. James tuli luokseni, polvistui sänkyni eteen ja kietoi kätensä ympärilleni. Avasin silmäni ja käännyin poikiin päin. James katsoi minua, hymyili ja nousi taas seisomaan. Nyt hän jäi istumaan minun viereeni. Elias katseli minuun epävarmana, mutta jatkoi sitten huokaisten:
"No. Kävi ilmi, että Katherine petti Christiania."
"Häh?" ähkäisin aika kovaa ja käänsin ihmetyksestä pyöreät silmäni jälleen kohti Eliasta. Elias nyökkäsi ja hymähti.
"Se oli kuulemma Christianin kanssa vaan loukatakseen sua."
Henkäisin ja pidätin henkeä hetken, ennen kuin purskahdin nauruun.
Peitin kasvoni käsilläni ja nauroin kuin viimeistä päivää. He kummatkin katselivat minua kummastuneina. Pojat olivat varmasti olettaneet erilaista reaktiota.
"Ihanko tosi? Oi! Mulla on ekana matikkaa ja istumajärjestyksessä oon Katherinen takana. En malta odottaa", sanoin ja ilmeeni muuttui taas normaalin iloiseksi. Nojasin päätäni Jamesin olkapäähän, ja Elias katseli meitä iloisen hämmentyneenä. Suljin silmäni ja nautin hetkestä.

//Sori jos on lyhyt. Joku?

Nimi: Silverglow

30.12.2018 16:27
Elias Hale, -

Katselin Nolaa hetken hiljaisuuden vallitessa, minkä jälkeen avasin suuni:
"No, minä tästä lähden häiritsemästä."
Nola ei sanonut mitään, nyökkäsi vain merkiksi siitä, että oli kuullut. Kävelin kohti huoneen ovia, astuin ulos hämärälle ja erittäin kylmälle käytävälle ja suljin oven perässäni. Käännyin poispäin ovesta, mutta jäin oven eteen seisomaan, ja puuskahdin. En helpotuksesta, en siitä, että oli kylmä. Vaan koska minua väsytti. Ja siksi päätin mennä omaan huoneeseeni lepäämään.

Toivoin syvästi, ettei Katherine olisi huoneessa, koska olin kuullut tytöstä ilkeitä juttuja eikä hän muutenkaan ollut mikään enkeli, mutta toiveeni ei selkeästikään toteutunut.
Kun astuin huoneeseen, minua odotti yllättävä näky. Katherine istui sängyllä jonkun pojan kanssa, ja - yäh - melko vähissä asusteissa. Heistä kumpikaan ei ollut huomannut minua, mikä oli oikeastaan ihme. Suljin silmäni, ja aioin kävellä pois huoneesta, vaikka Jamesin luo, mutta kuulin takanani istuvien hahmojen äänet, ja pysähdyin niille sijoilleni. Olin olettanut Katherinen kanssa istuvan pojan olevan Christian. Mutta ääni ei tosiaankaan kuulunut hänelle. Hei, olinhan minä kuitenkin ollut Christianin tuttu, ja olin edelleen.
Sitten päätyin puuttua asiaan, koska minua häiritsi syvästi, että Katherine teki ja puhui jotain niin henkilökohtaista huoneessa, jossa myös minä nukuin.
"Ihan tosi, voitteko mennä jonnekin muualle?" sanoin mahdollisimman kuuluvasti kääntyessäni taas kaksikkoa kohti.
Katherine kiljaisi korviasärkevästi, ihme ettei koko koulu heti rynnännyt huoneeseen. Olin varma, että ainakin Nola oli kuullut sen, mutta tyttö oli varmaan väsynyt, eikä jaksanut välittää.
Katherine pakeni nopeasti kävellen huoneen vessaan, ja lukittautui sinne. Jäin kasvotusten minua vuoden tai pari vanhemman pojan kanssa.
"Luulin että oot Christianin kanssa", sanoin ivallisesti osoittaen sanani Katherinelle. Toivoin, että tyttö kuulisi sanani oven lävitse. Katherine vinkaisi, tiesin, että tyttö oli kuullut sanani. Mutta niin oli myös poika edessäni.
"Aha", poika sanoi, heitti koululaukkunsa taas olalleen ja marssi pois huoneesta tönäisten minua tahallisesti matkalla.

Kului monta minuuttia, ja pian Katherine astui ulos vessasta täysissä pukeissa. Näin tytön poskilta, että hän oli itkenyt. Hänen meikkinsä oli sotkeutunut.
"Olisitko voinut olla mainitsematta Christiania?" hän kysyi hieman heikosti, mutta selkeästi ärtyneenä.
"Miksi? Ai menikö teillä poikki, vai?" kysyin, koska halusin ärsyttää tyttöä.
"Ei! Mutta Max oli ainoa, jota oon rakastanu aikoihin!" Katherine sanoi jo hieman vahvemmin.
"Mutta miksi olit sitten Christianin kanssa?"
"Olin Christianin kanssa vaan jotta saisin Ellénin kärsimään. Ellén on niin ärsyttävä pikku kakara, ja nythän sillä on jo joku toinen, hmm? Yllättävän nopeasti pääsi yli Christianista!"
Ovi avautui jälleen, ja tällä kertaa tulija oli sitten Christian, joka tuijotti hämmentyneenä ja vihaisena Katherineen. Hän ei sanonut mitään, mutta äkillinen poistuminen ja oven kiinni pamauttaminen taisivat olla merkkejä ärtymyksestä. Ai että Katherinella meni hyvin just nyt.
"Ja nyt sait Christianinkin häipymään! Kato nyt mitä oot tehnyt!" Katherine huusi minulle raivokkaasti, ehkä surumielisenä.
"Anteeksi nyt vaan, mutta mä en oo tehny mitään! Mä en tiedä sun syitä pettämiseen, mutta mä en oo osallinen tähän mitenkään, joten ole kiltti ja pidä mut poissa tästä!" huusin takaisin.
Katherine näytti loukkaantuvan, mutta otti reppuni maasta ja heitti sen kovaa minua kohti. Reppu osui jalkoihini, joka ei hetkauttanut minua paljoa, koska mitään arvokasta minulla ei ollut siellä. Katherine katseli minua mykkänä. Sitten hän otti käteensä paksun matikankirjan ja heitti sen minua päin. Se osui rintaani, mikä tuntui jo vähän inhottavammalta. Heitin sen takaisin, mutta pidin huolen, ettei se osunut Katherineen. En sentään vajoaisi hänen tasolleen.
"Sä oot uskomattoman tyhmä!" tuhahdin, ja sitten käännyin reppuni puoleen.
Siistin omaa puoltani huoneesta ja tarkastelin samalla, mitä Katherine teki. Tyttö istui nyt sängyllä ja näpytteli kännykällään. Luultavasti laittoi viestiä. Hän näytti edelleen kiusaantuneelta, vihaiselta ja surulliselta. Jos tyttö ei olisi ollut juuri hän, olisin varmasti säälinyt häntä.


Heräsin varhain seuraavana aamuna, ja puin vaatteet ja pesin hampaat todella nopeasti. Miltei juoksin ruokalaan syömään aamupalaa. Nappasin omenan käteeni ja join yhden lasillisen vettä, ja juoksin sitten Ellénin ja Jamesin huoneen ovelle omenaa mutustaen. Kumpikaan ei ollut vielä mennyt aamiaiselle, mutten tiennyt olivatko he edes heränneet. En kuitenkaan välittänyt, sillä koputin oveen mahdollisimman lujaa ja kysyin:
"Saanko tulla sisään? Mulla on uutisia!"

//jos joku haluaa jatkaa? Jatkan varmaa ite Elléllä tai Jamella, mutta niih. :')

Nimi: Windy

29.12.2018 19:02
Primrose Laurent, -

Seuraavana päivänä makasin sängyllä ja yritin keskittyä ohjelmaan, joka televisiosta tuli.
Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä huone näytti pyörivän ja minulla oli huono olo.
Hapuilin kaukosäädintä yöpöydältäni, ja saatuani sen, painoin ensin väärää nappia.
Kun televisio oli vihdoin kiinni, laitoin kaukosäätimen pöydälle ja aloin tuijottaa seinää.
“Hei, kuulit varmaan hyvät uutiset?” tohtori Smith sanoi ovelta.
“Megan!” hihkaisin, hän ei ollut käynyt aikoihin luonani.
“Siis tohtori Smith”, korjasin, kun tajusin virheeni.
“Ei se haittaa. Harvapa minua kutsuu tohtori Smithiksi”, hän sanoi.
Megan rullasi hoitokärrynsä sisään, ja valmisteli kaiken verikoetta varten.
“Otamme verikokeen, ja jos sen tulos näyttää positiiviselta, pääset huomenna kotiin. Onneksi sairautesi huomattiin niin ajoissa, että se oli vielä helppo hoitaa”, Megan selitti ja veti neulan kädestäni.
Kun Megan lähti, jäin istumaan sängylleni. Katsoin kelloa, joka näytti olevan jo 20.30.
Kömmin peiton alle ja laitoin pöytälampun kiinni.
Nukuin kai aika sikeää unta, kunnes Megan astui ovesta sisään muutama paperi kädessään.
“Anteeksi että herätin, mutta se on työtäni”, Megan sanoi ja hymyili hiukan.
“Ei haittaa”, sanoin ja katsoin papereita Meganin kädessä.
“Hyviä uutisia”, hän sanoi ja laski paperit yöpöydälleni.
“Ja no, huonojakin”, hän sanoi.
“Mitä, onko leukemia levinnyt?” kysyin hätäisesti. Megan katsoi minua myötätuntoisesti ja sanoi:
“Ei sentään, pääset kotiin niin kuin suunnittelimme.”
“No mitä sitten on käynyt?” kysyin, ja rauhoituin hieman.
“On käynyt sillä tavalla, että Amanda, kai muistat hänet?” Megan selitti.
“Tietenkin, mitä kävi?” hoin.
“Hänellä oli huonoennusteinen akuutti myelooinen leukemia, joka saatiin remissioon. Tai niin ainakin luulimme. Viikko kemoterapian lopettamisesta, leukemia uusiutui ja Amanda kuoli sen aiheuttamaan munuaisvaurioon eilen illalla, kotonaan”, Megan selitti. Voi hyvä jumala kaikki ystäväni kuolevat!
“Mutta pääset kotiin, et saa osallistua oppitunneille kuukauteen, vältä yleisiin pintoihin koskemista, pese paljon käsiä, älä kuitenkaan liikaa ja jos tulet kipeästi, palaa mitä pikimmiten sairaalaan”, Megan listasi.
“Ainiin, opettajasi kertoi joulutanssiaisista, voit mennä sinne, mutta älä riskeeraa mitään. Paranemisesi alkoi niin hyvin, että yksi sairastuminen voi olla vaaraksi”, Megan selitti ja antoi minulle listan asioista, joita en saanut tehdä.
“Nyt sinun kannattaa alkaa pakata, sillä opettajasi tulee hakemaan sinua tunnin päästä. Otan ensin vain kanyylin pois”, Megan sanoi ja ryhtyi irrottamaan letkua.
Kun olin saanut kaiken pakattua, odotin ala-aulassa opettajaani rouva Blackia.

Nimi: Ghost

29.12.2018 17:13
Pira Nola Valentine, -

"Mietin vain, että kuinka kauan sinulla on nuo siteet? Tai että saatko ne viikon sisällä pois... tai okei mitä mä selitän... haluutko tulla mun kaa joulutansseihin?" Elias kysyi ja huomasin pojan olevan hiukkasen hermostunut. Vilkuilin poikaa terveellä silmälläni, varoen kuitenkaan luomasta katsdkontaktia välillemme.
"Sun kanssa? Joulutansseihinko?" kysyin hiljaa. Tuijotin jalkoihini ja tunsin pojan katseen selässäni.
"Niin. Ihan vaan ystävinä, koska.. no, sanotaanko vaikka niin, että en tunne kovin montaa muuta tyttöä paitsi Ellénin tietysti, ja uskon et se menee Jamesin kanssa. Mut en ois kyl muutenkaan pyytäny sitä", Elias kiirehti tarkentamaan. "Mut nii, mitä sanot? Tuutko sä?"
"Joo, kyllä mä varmaan. Ei sitä koskaan tiedä milloin tulee toinen tilaisuus. Ei mua kuitenkaan kukaan muu pyydä", puhuin aivan hiljaa, enemmän itselleni kuin Eliakselle.
"Kiva kuulla", poika vastasi lempeästi. Näin silmäkulmastani kuinka hän hymyili minulle.
En tiennyt miksi, mutta puna kohosi kasvoilleni. Tai no oikeastaan tiesin. En olisi koskaan odottanut kenenkään pyytävän minua tansseihin. Eihän kukaan välittänyt minusta. Mutta silti hän, poika joka istui vieressäni, oli juuri pyytänyt minut mukaansa tanssiaisiin.

"Onko tukiopetus vielä voimassa?" Elias kysyi keskeyttäen ajatukseni. "Ajattelin vaan, että jaksatko?"
"Joo, kyllä mä jaksan. Oon ihan kunnossa", vastasin, vaikka todellisuudessa minua heikotti ja väsytti.
"Sä et varmaan tuu tunneille hetkeen, kun–" Elias aloitti, mutta minä keskeytin hänet:
"En jätä yhtääkään tuntia välistä! En voi jäädä jälkeen opiskeluissa, kun sentään aivoni vielä toimivat! Vaikkei toinen silmä toimisikaan!" Äänensävyni oli tiukka ja vihainen. Minä melkein huusin, ainakin omalla mittakaavallani. Elias kyllä taisi säikähtää oikein kunnolla.
"Okei...? Mun mielestä sun kylläkin pitäisi pysyä huoneessasi lepäämässä", poika sanoi hitaasti ja varovasti, mutta kun minä mulkaisin häntä viahisesti, hän jatkoi kiireellä:
"Mutta se on kyllä vain minun mielipiteeni. Tee kuten tahdot."
Sitten hiljaisuus lankesi yllemme

Huomasin pojan olleen hieman säikähtäneen oloinen, ja ymmärsin kyllä mistä se johtui. Hän oli tottunut minuun hiljaisena ja ilmeettömänä tyttönä. Lukutoukkana. Erakkona. Mutta nyt hän oli nähnyt aivan toisen puolen minusta. Ärhäkän, kylmän, varovaisen -- ehkä jopa ilkeänkin -- joka puolustaa kaikkea itselleen tärkeää vaikka kynsin ja hampain, ettei taas menettäisi jotain. Ettei menettäisi enää mitään enempää, kuin on jo menettänyt. Isän, ainoan ystävän ..... ja elämän tarkoituksen.

"Anteeksi kun huusin", mutisin rikkoen yllemme langenneen hiljaisuuden. Olin oikeasti pahoillani.
"Ei se mitään", poika hymyili. "Sulla on varmaan rankkaa." Sitä ei ollut todennäköisesti tarkoitettu kysymykseksi mutta vastasin silti:
"Et arvaakaan..."

// Vähän lyhyt ehk mut inspi loppu. + Kun Silver hoputtaa joka ei oo kivaa. -_- Mut Elias?

Nimi: Windy

25.12.2018 08:15
Primrose Laurent, -

Istuin sänkyni jalkopäässä ja yritin lukea kirjaa, joka oli ollut repussani. Suljin kirjan ja otin kaukosäätimen yöpöydältä.
Painoin käynnistysnappia ja televisio avasi suoraan yhden kanavista.
Menin valikkoon ja katselin mitä ohjelmia oli tarjolla.
Valitsin kanavan 4, jolta tuli huippumalli haussa.
Ristin jalat eteeni ja kädet sängyn laidalle niin, että sain nojautua päälläni käsiin.
”Hei”, kuului ovelta. Tunnistin äänen saman tien. Se ei kuulunut hoitajalle, eikä lääkärille, eikä Amandalle, vaan minun isosiskolleni Alyssalle.
”Olisin ottanut kaksosetkin, mutta osastolle ei saisi tuoda pieniä lapsia”, Alyssa jatkoi.
”Hei! Ihana nähdä”, sanoin ja nousin ylös.
”Miten menee? Onko kaikki hyvin?” sisko kyseli.
”Joo, olen aivan kunnossa leukemiaa lukunottamatta. Olen ollut tosin sairaalassa jo kolme ja puoli viikkoa, joista se puoli meni diagnosointiin. Diagnoosi on siis ollut vasta kolme viikkoa”, selitin.
”Ja pian on joulu”, Alyssa sanoi.
”Jep, mutta laji on matalaa riskiä ja hoitovaste oli kuulemma erittäin hyvä. Voin päästä vuodenvaihteeksi kouluun”, kerroin.
”Sepä hienoa”, sisko sanoi.
”Minun pitäisi nyt varmaan lähteä”, hän jatkoi ja nousi sängyltä, missä olimme istuneet.
”Heippa”, sanoin.

Istuttuani hetken katsomassa huippumalli haussa, ovi aukesi taas.
”Tulin ottamaan verikokeen, hoitosi on kestänyt kolme viikkoa ja ennuste on loistava. Jos olemme saanet hoidon remissioon tai lähelle, palaat kouluun juuri ennen joulua”, hoitaja kertoi ja otti neulan esille.
Olin jo harjaantunut verikokeissa, että osasin olla oikeassa asennossa, niin ettei koe sattunut ollenkaan.
”Tulokset tulevat huomenna”, hoitaja sanoi ja lähti.

”Tulokset tulivat”, sama hoitaja, kuin eilen tuli ovesta sisään melkein itkien ilosta.
”Leukemiasi on melkein remissiossa. Veressä on todella vähän syöpäsoluja ja kaikki arvot ovat juuri ja juuri normaaleiden rajoissa. Kotiudut tänään iltapäivällä.”
”Oikeastikko?” hihkaisin.
”Aivan oikeasti”, hoitaja sanoi.
Sitten suunnilleen hyppäsin häneen kiinni ja halasin.

Nimi: Silverglow

22.12.2018 14:14
Ellén Farley, suositut

James avasi huoneemme oven ja kävelimme yhdessä sisälle. Tiesin, mitä aioin seuraavaksi tehdä. Se tuntui jotenkin paljon helpommalta sanoa mielessä kuin ääneen. Vaikka tavallaan ei, koska kyllä James tiesi, mitä tarkoitin. Tietenkin hän tiesi.
"Ellén", James aloitti. Minä olin juuri ollut avaamassa suutani, mutta katselin nyt kysyvästi Jamesia ja annoin hänelle luvan puhua ensin.
"Haluutko tulla mun kaa tansseihin?" poika kysyi ja virnisti. Hymähdin, ja hymyilin pojalle.
"Onko se nyt joku yllätys? Haluan!"
"Tiedätkö, olin juuri kysymässä samaa", sanoin heti perään. James katseli minua virnistäen.
"Mutta nyt minua väsyttää, ja huomenna on koulua. Viimeiset päivät ennen joulua!" totesin Jamesille.
"Niinpä! Vaikket vietäkään joulua Suomessa, kai kuitenkin pidät yhteyttä?" hän kysyi.
"Tietysti!" naurahdin.
James oli tullut halaamaan minua takaapäin lantiolta niin, että sain nojattua päätäni pojan olkapäähän ja katseltua siten hänen naamaansa alhaalta käsin.
Hän katseli minua sinisillä silmillään.
Käännyin oikein päin ja katselin poikaa hetken, kunnes kävelin sängylleni ja otin nopeasti yövaatteeni sängyn päältä.
"Käyn laittaa nää päälle!" huikkasin, ja sipsutin huoneen poikki vessaan ennen kuin James ehti kaivaa omia vaatteitaan.
"Hei!" kuulin pojan huudahtavan leikkimielisesti, kun lukitsin oven sisältäpäin. Nauroin hiljaa ja vaihdoin nopeasti yövaatteet ja pesin hampaani. Sitten avasin lukon, ja annoin Jamesin mennä vessaan. Kävelin itse omalle sängylleni ja istahdin siihen. Nappasin kännykkäni yöpöydältä ja huomasin, että kello oli vasta kahdeksan. Niin tai näin, minua väsytti silti.
Laitoin Primille hyvän yön toivotuksen ja sitten laitoin kännykän pois. Normaalisti olisin jäänyt selailemaan sitä, mutta nyt minua väsytti liikaa.
"Hyvää yötä", sanoin haukotellen pojalle, joka tuli juuri ulos vessasta. Hän tuli sänkyni viereen ja kumartui antamaan suukon otsalleni.
"Hyvää yötä." Sitten nukahdin syvään ja rauhalliseen uneen.

//Jokuu? :D

Nimi: Silverglow

22.12.2018 13:55
Elias Hale, -

//kun Eli menee Nolan huoneeseen nii sovitaan et Nolal oli jotai vaatteita kuitenki päällä koska muuten se ois vähä outoo XDD

Ellén ja James lähtivät omaan huoneeseensa - he nimittäin jakoivat yhden huoneen - ja jättivät minut kuljeskelemaan ympäri koulun käytäviä. Minusta tuntui kummalta, ehkä vähän pahaltakin. Nolan vuoksi.
Tytöllä oli ollut ihan hirvittävän iso läntti kuivunutta verta hupparissaan - tai no, en minä tiedä oliko se jo kuivunutta - ja hänet oltiin viety terveydenhoitajallemme. Nyt hän luultavasti oli joko huoneessaan lepäilemässä tai terveydenhoitajalla tutkittavana. Oli miten oli, haava - tai haavat, mistä minä sen tietäisin - oli varmasti kipeä. En tiennyt uskaltaisinko ja haluaisinko häiritä Nolaa juuri nyt, mutta koska tiesin tytön majailevan yksin, päätin mennä koputtamaan tuon oveen. Ihan vain että voisin sanoa kiitos aiemmin pihalla tapahtuneiden asioiden vuoksi.

Tiesin, missä Nolan huone oli, sillä se oli ihan oman huoneeni vieressä. Meidän kahden - ja tietenkin minun huoneparini Katherinen, huoh - huoneiden lisäksi käytävällä ei ollut muita huoneita, jonka vuoksi käytävä oli ihan typötyhjä. Autio.
Kävelin Nolan huoneen oven eteen ja koputin kolmesti. Kuulin Nolan äänen sisältä.
"Kuka siellä?"
"Elias. Haluun puhua", vastasin oven läpi. Nola ei vastannut mitään, mutta avasin oven hitaasti ja suljin sen perässäni. Tyttö ei tosin valittanutkaan, joten oletin olevani ainakin osittain tervetullut. Nolan kasvoja kiersi valkoinen side, joka näytti jatkuvan tytön hupparin alle. En ollut osannut odottaa sellaista. Nolan ruhjeet tosiaan olivat aika pahat.
"Mitä nyt?" hän kysyi.
"Halusin tulla sanomaan kiitos siitä pihalla tapahtuneesta jutusta. Oot aika hyvä valehtelija." Katselin Nolan ilmettä. Se oli muuttunut hieman lämpimämpään suuntaan, mutta se oli edelleen aika kireä. Oletin kireyden johtuvan siteistä ja siitä kaikesta vaivasta.
"Ei se mitään. En voinu antaa niiden syyttää sua niin vakavasta asiasta turhaan. Ethän se oikeasti ollu sä?"
"En tietenkään. Mä tulin melkein sun perässä ulos, mutta sä et tainnu nähä mua, koska menin suoraan Jamesin luokse, joka taas oli Ellénin luona. Yllätys yllätys", kerroin. Nola teki jonkun hymähdyksen tapaisen ja laski katseensa. En tiennyt, hymyilikö tyttö vai ei.
"Vai niin. Silloinhan sä et ois mitenkään voinut sytyttää tulipaloa."
"Niin. Koska en tehnyt sitä", sanoin kärsivällisesti.

"Oli miten oli, sanoit jo kiitos. Voit siis varmaan poistua", Nola sanoi. En uskonut sen olevan pyyntö, mutta avasin silti suuni:
"Haittaako, jos jään vielä hetkeksi?"
Nola näytti hämmentyvän. Hän ei sanonut hetkeen mitään eikä tehnyt elettäkään. Mutta toisaaltahan ei myöskään sanonut ei.
"Mietin vain, että kuinka kauan sinulla on nuo siteet? Tai että saatko ne viikon sisällä pois.. tai okei mitä mä selitän.. haluutko tulla mun kaa joulutansseihin?" kysyin hitaasti.
Nolan silmät rävähtivät enemmän ammolleen.
"Sun kanssa? Joulutansseihinko?" hän kysyi hiljaa.
"Niin. Ihan vaan ystävinä, koska.. no, sanotaanko vaikka niin, että en tunne kovin montaa muuta tyttöä paitsi Ellénin tietysti, ja uskon et se menee Jamesin kanssa. Mut en ois kyl muutenkaan pyytäny sitä. Mut nii, mitä sanot? Tuutko sä?"

//Nola? Juu, öö en jaksanu oottaa nii toivon ettei haittaa et se tuppautu sinne huoneesee XD

Nimi: Ghost

20.12.2018 00:29
Pira Nola Valentine, -

Minut raahattiin terveydenhoitajalle, vastusteluistani huolimatta.
"Mitä tapahtui? Kuka tämän teki?" kysyi terkkari vaikka kuinka monetta kertaa. Mutta minä en vastnnut. Terveydenhoitaja istutti minut tuolille, samalla kun hääri kaapeilla etsien jotain.
Olin heikossa kunnossa ja verensokerini olivat todella alhaiset, joten pyörryin istuaalteni tuoliin, ja oli lähellä etten pudonnut lattialle.

Kun palasin tajuihini, makasin terveydenhoitajan huoneessa sohvalla, eikä terkkaria näkynyt. Nousin istuaalteni ja tunsin kuinka nälkä kurni vatsaani. Huomasin näköni olevan hieman toispuoleinen, ja hämmästyin. Säpsähdin kun näin itseni peilistä. Ensin huomasin, että vasemman silmäni päällä oli valkoinen side. Siitä siis toispuoleinen näkö. Toisessa poskessani oli naarmuja, muttei sen pahempia haavoja. Katseeni siirtyi alaspäin vartalossani. Tajusin, ettei minulla ollut ylävartalossani ollenkaan vaatteita. Ainoastaan side, joka kiersi rintani ja selkäni moneen kertaan, peittäen lapaluiden haavan. Onneksi terveydenhoitajamme oli nainen.
Onneksi minulla oli sentään housut jalassa.
Käsivarteni ja kämmeneni olivat myös siteissä, jotka rajoittivat hieman kyynärpääni nivelen liikkumista, sillä ne oli sidottu kireälle.

Nousin seisomaan ja näin, että terveydenhoitajan pöydällä oli lappu, jossa luki aivan ylimpänä minun nimeni. Otin lapun käteeni ja luin sen.

'Nola Valentine, sidoin haavasi, vaikken tiennytkään mistä ne olivat tulleet. En tiennyt miloin heräisit, joten kirjoitin tämän ohjelapun sinulle. Alla on lista asioista jotka sinun täytyy tehdä, tai muistaa.
- Mene huoneeseesi. Siellä on sinulle ruokaa, sillä päivällisaika on mennyt jo.
- Pesin paitasi ja hupparisi, mutta älä laita paitaa päälle. Voit kyllä käyttää hupparia.
- Selvitin, että osaan ja voit käyttää piilolinssejä, eikö niin, joten pöydällä on sinulle piilolinssejä, jotta voit käyttää terveessä silmässäsi. Älä kuitenkaan laita sidottuun silmään.
- Kaikki tavarasi on pakattu laukkuusi, joten ei tarvitse huolehtia mahdollisesti tänne jäävistä tavaroista.
- Tule huomenna vaihdattamaan siteesi, jotteivat haavat tulehdu.
Paranemisia, Kelley Williams, terveydenhoitaja.'

Tottelin terveydenhoitajan käskyä. Laitoin terveeseen silmääni piilolinssi ja laitoin lopun paketin laukkuuni. Pujotin päälleni hupparin, jonka suljin, koska en halunnut herättää huomiota sen enempää, mitä puolet kasvoistani peittävä side herätti. Etenkään kuljeskelemalla ylävartalo paljaana käytävällä.
Käytävällä kävellessäni tunsin tuhat katsetta selässäni, kun kuljin ihmisten ohi. Vetäisin hupparin hupun päähäni peittääkseni edes hieman kasvojeni sidettä.

Pääsin viimein huoneeseeni. Huokaisin helpotuksesta ja ripustin laukkuni roikkumaan tuolin selkänojalta. Totesin, etten voisi saada vaatteita pois päältä, muuta kuin hupparin, joten riisuin sen päältäni ja rojahdin sitten vatsalteen sängylleni makaamaan. Makasin siinä hetken kunnes muistin, että minulle olisi pitänyt olla tuotuna ruokaa. Ja niin olikin. Tarjouttimella oli leipää, jogurttia, yksi omena ja teetä isossa termosmukissa. Kyllä se minulle kelpasi.
’Kaipa tuolla pitäisi pärjätä yön yli. Ksoak minä en ole lähdössä minnekään enää’, ajattelin. Nappasin omenan käteeni ja rupesin nakertamaan sitä kuin hiiri. Minu; täytyi nimittäin olla varovainen kasvojeni siteen kanssa — joka kiertyi osittain leukani alta — jottei se löystyisi ja irtoaisi.

// Nolalle seuraa???

Nimi: Windy

19.12.2018 20:23
Primrose Laurent, -

Katselin hieman järkyttyneenä peilikuvaani, jolta puuttui kulmakarvat, ripset ja hiukset. Olin saanut muutamia pipoja sairaalalta, niin että en varsinaisesti ollut kalju, mutta olin huomannut, että sairaalassa ei kukaan käyttänyt pipoja tai peruukkeja.

Kuulin ovelta koputuksen, ja näin kuinka Amanda avasi oven.
”Hei”, hän sanoi.
”Hei, tule vain peremmälle”, rohkaisin tyttöä, joka seisoi ovenraossa. Taputin vapaata kohtaa sängyllä, johon Amanda istui.
”Ajattelin mennä nuortenhuoneeseen”, Amanda sanoi istuuduttuaan.
”Hei, huomasin vasta nyt. Tervetuloa kerhoon”, tyttö jatkoi ja veti piponsa pois päästään.
”No voin tulla kanssasi, jos sitä mietit”, sanoin ja hymy levisi kasvoilleni.

Kävelimme yhdessä hissille ja kiistelimme siitä, kumpi saa painaa nappia.
Nuortenhuoneen ovella katsahdin ensi kertaa oikeaan nurkkaan ja huomasin siellä pianon.
”Saako tuota soittaa?” kysyin vieressäni seisovalta hoitajalta.
”Toki”, hän vastasi.
Kävelin pianon luo ja istuuduin tutulle, pehmustetulle pianojakkaralle. Sormeni löysivät automaattisesti omat paikkansa ja tunnistin soittamani kappaleen Menuetiksi.
Ensimmäistä kertaa koko sairaalassaoloaikanani muistin perheeni. Isä olisi pysähtynyt, tullut pianon luokse kuuntelemaan. Nuorempi siskoni Lily olisi soittanut viulua. Veljeni Michael olisi avannut huoneensa oven ja laittanut oman musiikkinsa pois. Vanhempi siskoni Alyssa olisi tullut viereeni soittamaan, ja hänen lapsensa Sarah ja Serafina olisivat yrittäneet hyräillä jotain sävelen tapaista. Ja äitini, no hän olisi tullut pilven reunalle ja kuunnellut sieltä. Ollut joka tapauksessa ylpeä lapsistaan.
Sitten minulla välähti. Lopetin soittamisen ja tuijotin tyhjää. Äitini oli kuollut samana päivänä, kun Sarah ja Serafina syntyivät. Hän kuoli... ajatus oli liian pelottava, vaikka se kummitteli muistini laitamilla. Hän kuoli syöpään. Rintasyöpään.
Kun se oli saatu kolmannen kerran remissioon, eli tauti oli ”mennyt piiloon”, se palasi ja nopeasti. Äiti kuoli valtavaan etäpesäkkeeseen keuhkoissa.

”Miksi lopetit niin äkisti?” Amanda kysyi ja tuli lähemmäs.
”Onko kaikki hyvin?” hän jatkoi.
”On, ei mitään hätää”, sanoin ja suljin ajatukset pois mielestäni.
*Tätä nykyä kuitenkin yli 90% leukemiapotilaista paranee täysin ja minulla on vieläpä matalan riskin leukemia. En tule kuulumaan siihen 5%, joka kuolee*, ajattelin.
”Mennäänkö huoneisiin. Minulla on hieman huono olo”, sanoin ja nousin pianon äärestä.

Nimi: Silverglow

19.12.2018 15:07
Ellén Farley, suositut

Nola oli juossut luotamme opettajan ja Eliaksen luokse, ja ilmeisesti onnistunut aikeissaan, sillä hän seisoi nyt Eliaksen edessä, vaikka opettaja olikin jo mennyt sisälle.
Katselin heitä hetken, ja tajusin, että James oli tullut vierelleni.
"Onko Nola kunnossa?" hän kysyi. Vilkaisin taas tyttöä. Totta tosiaan, tyttö oli nyt polvillaan maassa, ja jopa kauempaa erotin hänen tärisevän vähän. Elias oli kumartunut tytön ylle.

Juoksin kahden oppilaan luo ja kumarruin itsekin Nolan ylle. Tyttöä näytti vähän häiritsevän se, että me kaikki olimme yhtäkkiä tunkeneet siihen sillä tavalla.
"Ootko kunnossa?" kysyin aidosti huolestuneena. Nola ei vastannut mitään, mutta epäilin sen johtuvan jostain muusta kuin haluttomuudesta. Vilkaisin tuon selkää. Nolalla oli päällä huppari, jonka selkämyksestä erotti nyt selvästi, että se oli verinen. Henkäisin, ja laskeuduin polvilleni maahan. Asetuin tytön naaman eteen niin, että hän varmasti näki ja kuuli minut.
"Sä et oo okei. Joku hakee terkkarin.. Elias?"
Poika lähti matkaan. Olisin voinut lähettää Jamesinkin, mutten halunnut. Halusin pojan olevan tässä juuri nyt. Tukena ja apuna.

Kului vain ihan muutamia minuutteja, kun Elias juoksi takaisin ulos terkkari perässään. Yhteisvoimilla kannoimme vastustelevan Nolan sisälle, terkkarin huoneeseen. Sinne me jätimme tytön yhdessä terkkarin kanssa.

"Se haava näytti aika pahalta, mitäköhän Nolalle tapahtui?" mietin ääneen. Pojat, jotka kävelivät vierelläni, kohauttivat kumpikin olkiaan.
Ajatukseni herpaantuivat muualle, kun näin pikkusiskoni Emman tulevan luokseni. Pikkusiskoni hyppäsi kiinni minuun ja roikkui minussa kiinni halaten minua. Vahempani tulivat Emman perässä.
"Hola, Ellén!" isäni tervehti. Niin, isä ei puhunut kovin sujuvasti suomea. Äiti osasi, mutta kotona me puhuimme enimmäkseen Espanjaa. Vaikka sairaalassa ollessani he olivat kyllä puhuneet suomea. Tai sitten eivät. Ehkä olin ajatuksissani kuullut sen suomena, vaikka he puhuisivatkin espanjaa.
"Hola, papa! Hola, mamá!" vastasin sujuvasti. Huomasin, että James ja Elias tuijottivat minua.
"¿Quienes son?" äitini kysyi ja osoitti poikia ympärilläni.
"Oh! Este es James, y este es Elias", kerroin vanhemmilleni. He nyökkäsivät molemmille pojille.
"Mamá, ¿puedes hablar finlandés? Ellos no te entienden..."
"Ah, sí! Oh, perdón!" äitini sanoi, ja hymyili sitten kaikille.
"Minä olen Michelle, ja hän on Javier", äitini esitteli osoittaen isää. Katselin kumpaakin.
"Hei!" kummatkin pojat vastasivat.
"Miksi tulitte tänne?" kysyin.
"Tulimme puhumaan sinulle! Lähdemme Espanjaan joululomalla! Palaamme vähän ennen uutta vuotta! Isovanhempasi ovat jo siellä."
Tunsin voivani kiljahtaa riemusta. En ollut ollut Espanjassa muutamaan vuoteen, kun isoisäni oli halunnut remontoida jotain. En tiennyt mitä, mutta jotain.
"Jess! ¡Finalmente!" huudahdin. Niin, minulla oli se ongelma, että innostuessani puhuin helposti Espanjaa. Varsinkin perheeni lähettyvillä.
"Lähdemme viikon päästä. Tulemme hakemaan sinut täältä ja pakkaamme kotoa sinun tavarasi, niin pakkaa sinä täältä."
"Okei! Tulette siis tanssiaisten jälkeen?" varmistin vielä.
"Kyllä mikäli ne ovat ennen ensi sunnuntaita."
"Joo on! Kiitos!" huusin ja halasin molempia vanhempiani. Pikkusiskoni oli jättäytynyt isäni taakse katselemaan poikia.
"Nähdään viikon kuluttua!" huikkasin heille ennen kuin he poistuivat koulurakennuksesta.


//jos joku haluaa jatkaa? Noi espanjankieliset puheenvuorot on sitte by google translate joten en tiiä kuinka varmasti ne on oikein joten XDD

Nimi: Ghost

19.12.2018 14:34
Pira Nola Valentine, -

Hoipertelin kohti ulko-ovia. Minulla oli käheikko olo ja päätäni särki. Veren haju tunkeutui nenääni ja olin vähällä oksentaa. Vilkaisin muutamaan kertaan ympärelleni ennen kuin avasin oven ja pujahdin ulos. Olkani, jolla roikkui laukku, alkoi puutua ja kipeytyä. Heilautin laukun toiselle olalle ja oli vähällä kiljaista kivusta. Haavani eivät olleet vielä umpeutuneet ja olivat todella kipeitä. Minulla oli verestäviä haavoja ja naarmuja käsivarsissa, kaulassa ja kasvoissa, sekä iso, kipeä ja likainen haava selässä, lapaluoden päällä.

Näin kauempana jalkapallokentällä Ellénin, Jamesin ja Eliaksen, jota opettaja työnsi kohti koulua, vihaisen näköisenä. Mietin, mitä mahtoi olla tapahtunut.
Astelin noiden luo ja kysyi asiasta Elléniltä.
”Elias oli kuulusteluissa, joista hän karkasi ja nyt opettaja yrittää raahata häntä takaisin”, tyttö vastasi ja muljautti silmiään.
”Mistä kuulustelusta on kyse?” kysyin, sillä minua kiinnosti kaikki koulun tapahtumat. Etenkin kaikki rikokset.
”Eliasta epäillään tulipalosta”, Ellen sanoi ja kohautti olkiaan. Hetkeäkään epäröimättä tein jotain, mitä en koskaan edes osannut kuvitella tekeväni.
Astelin opettajan viereen, joka raahasi vastustelevaa Eliasta kohti koulua.
”Hei, kuulin tapahtuneesta. Siis siitä kuulustelusta”, aloitin ja opettaja lopetti raahaamisen ja jäi kuuntelemaan minua kiinnostuneen näköisenä.
”Uutinen on näköjään levinnyt”, opettaja totesin tyynesti. Minä nyökkäsin.
”Elias ei voi olla syyllinen tulipaloon”, väitin.
”Mistä sinä niin päättelet?” hän kysyi hämmentyneenä. Päätin laittaa kaikki taitoni peliin.
”Elias nimittäin oli minun kanssani äidinkielen luokassa, tukiopetuksessa. Olimme oleet siellä jo useamman tunnin, joten hän ei voi olla syyllinen. Lisäksi hän ei olis voinut ehtiä missään vaiheessa sytyttää tulipaloa, tai käskeä kenenkään sytyttää, sillä lähdimme palohälytyksen kuultuamme suoraan kohti ulko-ovia ja lähdimme eeilleen vasta ulkona. Ja niin, hänen puhelimensa oli minulla. Kuin myös kaikki muut älylaitteet”, valehtelin niin sujuvasti, että uskoin melkein itsekin itseäni. Hymyilin opettajan viettoman herttaisesti.
”Krhm... Vai niin”, opettaja rykäisi. ”Anteeksi tämä häiriö.” Hän puhui nyt Eliakselle, näyttäen olevan oikeasti pahoillaan. Mutta poika tuskin huomasi opettajaa, sillä hän tuijotti minua silmät suurina, suu auki. Mulkaisin häntä, jolloin hän sulki suunsa ja vastasi opettajalle:
”Eipä semitään. Saatiinpahan asia selvitettyä.”

Opettaja lähti takaisin sisälle, mutisten itsekseen:
”Kaipa hän sitten syytön on. Ei Nola iankaan valehtelisi. Tuskin he edes tuntevat toisiaan jotta tyttö haluaisi puolustaa tai pelastaa Eliaksen.” Mutta kuinka väärässä opettaja olikaan.

Kun opettaja oli palannut sisälle, suli hymy kasvoiltani sekunnissa ja ilmeeni kiristyi. Selkäni haavaa oli alkanut tykyttää, ja kipu sävähti lävitseni. Putosin maahan polvilleni ja huohotin raskaasti. Olin heikkona, ja verensokerini oli matalalla. En ollut syönyt mitään ikuisuuteen. Tarvitsin ruokaa ja äkkiä.

// Elias? Muut tyypit siellä?

Nimi: Silverglow

18.12.2018 18:23
Elias Hale, -

Seurasin naisopettajaa rehtorin kanslian ovelle asti. Olin jo aiemmin ihmetellyt mitä tapahtuisi, mutta nyt minua alkoi jo hieman hermostuttaa. Rehtori ei vihaisena ollut kovin mukava. Sen olin saanut todeta liian monta kertaa...
Opettaja avasi oven ja katseli minua kylmästi. Kyseinen opettaja ei muutenkaan suonut minulle kovin mukavia katseita, sillä hän sattui olemaan minun opettajani. Kemiassa. Hän tuskin piti minusta.

Oven takana huomasin toisen häirikön luokaltani, ja tunnistin hänet heti.
"Michael... " Rehtori katseli minua vihaisena lasiensa takaa, kun astelin Michaelin vieressä vapaana olevaan tuoliin. Michaelkin istui, joten minäkin päätin istahtaa alas. Rehtori katseli meitä hetken, ja avasi sitten suunsa:
"Muistatte varmaan sen tulipalon, mikä vei yhden oppilaistamme tuonpuoleiseen."
"Tietysti", vastasin nopeasti. Miksi rehtori halusi ottaa asian puheeksi? Miksi juuri nyt?
Michaelkin nyökkäsi, joten rehtori jatkoi:
"Olemme saaneet tietoomme, että se syttyi kahdelta poikaoppilaalta, jotka olivat kemianluokassa sekoittelemassa aineksia ihan keskenään ilman lupaa."
Siinä vaiheessa tiesin, miksi meidät oltiin kutsuttu kansliaan.
"Ja sinäkö epäilet meitä?" sanoin hivenen raivokkaasti ja nousin tuoliltani pamauttaen käteni rehtorin pöytään niin, että siitä syntyi kova ääni.
"Istu alas!" rehtori sanoi edelleen vihaisena.
"Niin. Te olette käyttäytyneet sillä tavalla, että koko sotku voisi olla teidän syytänne."
Muistin aivan selvästi, kuinka olin juossut henkeni edestä poikien makuuhuoneesta kohti ovia ja nopeinta reittiä ulos. Miten niin juuri minä olin tehnyt sen? Miksi juuri minua syytettiin?
Okei, myönnetään. Joskus minulla on taipumusta häröillä luokassa. Ei häröily kuitenkaan todista millään kannalla, että olisin ollut kemianluokassa luvatta ja sytyttänyt tulipalon. En minä nyt niin vastuuton ole!

"Sinulla ei ole todisteita! Et voi syyttää viattomia oppilaita jostakin, mitä he eivät ole tehneet!" huusin rehtorille. Se näytti suututtavan tuota lisää.
"Kuulepas nuori mies! Minulla on tässä lista kaikesta mitä sinä olet tehnyt! Viime viikolla sinä huutelit luokassa vastauksia ja vessaan mentyäsi et enää palannut tunnille."
"Nii, mutta se on ihan eri asia! Sulla ei oo oikeutta puhua mulle niin kuin olisin syyllinen kaikkeen pahaan maailmassa! Ja tiedätkö mitä! Minä koen itseni loukatuksi ja syytetyksi ja lähden!" Sen sanottuani nousin tuoliltani ja juoksin opettajan ohi ovesta ulos. Kuulin rehtorin huutavan perääni,  mutten välittänyt. Ei heillä ollut mitään oikeutta syyttää minua mistään! En ollut tehnyt yhtään mitään.
Juoksin ulos asti, ja näin Jamesin harjoittelevan jalkapalloa kauempana kentällä. Ellén katseli pojan viereltä, kun pallo lensi maaliin kerta toisensa perään.
Kävelin heidän luokseen, ja huomasin Ellénin katsovan minua tympääntyneenä. Tietysti. Olinhan jo toisen kerran häiritsemässä heidän hetkeään.
"Sori, mut mun oli pakko tulla. James, tiedätkö mitä rehtori sano.. "

Jamesin silmät laajenivat, kun kerroin hänelle kaiken. Ellén katseli vierestä ja näytti hänkin järkyttyneeltä.
"Mitä ihmettä!" James huudahti ja vilkaisi ohitseni koulurakennusta kohti. Hän valahti hieman kalpeaksi.
Käännyin nopeasti ympäri ja tiesin mitä odottaa. Se opettaja, joka oli vienyt minut kansliaan, tuli nyt kovalla vauhdilla minua kohti.
"Elias! Takaisin ja heti!"Sitten hän tarttui minua hartioista ja veti.  Hän työnsi minua kohti koulurakennusta.


//joku??

Nimi: Ghost

18.12.2018 16:40
Pira Nola Valentine, -


"Auttaa -- sinua?" kysyin varovasti.
"Joo. Ajattelin vaan kysyy ku autoit Elléniäki", poika sanoi vaivautuneesti. Poika näytti hieman hermostuneelta ja hieroi käsivarttaan vaivautuneesti. Epäilin kuitenkin, että todellisuudessa minä jännitin vieraiden ja puolivieraiden ihmisten kanssa puhumista enemmän kuin hän. Olihan se yksi `peloistani`.
"Kaipa se käy...", vastasin hitaasti. Pakotin kasvoilleni pienen lempeän hymyn, vaikka pieninkin kasvojeni liha tahtoi toista.
"Nähdäänkö tiistaina kirjastossa viideltä?" Elias kysyi ja minä nyökkäsin. Enempää odottamatta, kävelin pojan ohitse ja melkein juoksin käytävää eteenpäin kunnes pääsin kääntymään kulman taakse. Sen jälkeen hidastin vauhtia, mutten pysähtynyt vaan jaktoin matkaa ajatuksissani, kunnes havahduin ja pysähdyin tarkkailemaan ympäristöäni. En hetkeen tiennyt, mihin olin tullut, mutta kun katselin ympärilleni, huomasin saapuneeni opetusalueelle. Pieneen aulaan josta pääsi suurinpaan osaan koulun luokista. Keskellä aulaa oli kasa sohvia joissa lekotteli joitain oppilaita.

Säikähdin kun joku takaani kysyi: "Mitäs se Piru katselee?" Käännähdin nopeasti ympäri ja edessäni seisoi minua ainakin kymmnen senttiä -- ellei jopa kaksikymmentä -- pidempi ja ainakin kaksi vuotta vanhempi poika. Tunnistin hänet ja hänen seuralaisensa heti.
´Fons´, ajattelin. ´Koulun tunnetuin ja pahamaineisin ihminen. Ja tietysti Meera, Daniel, Hugo ja Arnold... Fonsin kätyrit.´
"Mitä pikkuneiti minä-tiedän-kaiken-ja-olen-open-lempi-oppilas tekee täällä?" Fons kysyi, samalla kun hänen kätyrinsä, ympäröivät minut.
"Loppuiko kirjastosta lukeminen?" poika kysyi ivallisesti. "Vai onko kaikki läksyt tehty?"
"Ei kuulu sinulle. Aivoton, toisia kiusaava, idiootti!" tiuskaisin tuskin kuuluvasti. Vertti kumartui niin että hänen silmänsä olivat samalla tasolla omieni kanssa.
"Oliko neiti näsäviisaalla jotain asiaa?" hän kysyi niin, että naamalleni roiskui sylkeä. "Oliko?!" Pudistin päätäni ja Fons nousi suoraksi.
"Meera, vahdi. Hugo, Daniel, Arnold. Te tiedätte mitä pitää tehdä", poika antoi kätyreilleen käskyt virnistäen ilkeästi.
Kätyreistä isokokoisin, Arnold, nappasi minua käsivarsista kiinni riuskalla otteella, ja minusta kuntui siltä kuin hän olisi voinut napsaista käsivarren luuni poikki kuin ohuen kepin.
Seuraavaksi en enää tajunnut mitä tapahtui, sillä taisi menettää tajuntanmi hetkeksi. Ja arvasinkin syyn, kun heräsin. Istuin lattialla Fonsin ja tämän kätyrien ympäroimänä. Joka paikkaan sattui. Käsiin, jalkoisin, vatsaan, selkään... Tunsin kuinka jotain lämmintä valui selkääni pitkin aiheuttaen minulle kylmiä väreitä ja inhottavan tunteen. Haistoin heikosti metallin ja suolan hajun, eikä minun tarvinnut edes tarkistaan selkääni, sillä tiesin mikä sitä vaivasi. Tai pikemminkin mitä sille oltiin tehty. Kun liikahdin, tapahtui silmänräpäyksessä monta asiaa; Meera juoksi vahdistaan Fonsin luo ja kuiskasi tämän korvaan jotain, josta ymmärsin vain sanat, 'lähteä', 'piilo' ja 'valvoja'. Samaan aikaan Hugo ja Arnold vetäisivät minut ylös. Valtava kipu sävähti lävitseni ja jouduin puremaan huultani -- jotten rupeaisi huutamaan -- niin kovaa, että pian siitä valui lämmintä verta suuhuni. Kätyrit kiskoivat minut toiselle käytävälle -- minä kylläkin vain roikuin kivusta velttona heidän otteessaan -- jossa ei ollut ketään. Edes valot eivät palaneet siellä.
"Hyvä, turvassa", Fons huokaisi ja kääntyi sitten minun puoleeni. "Ja niin, meidänhän ei tarvitse huolehtia että kantelet opettajalle? Vai oletko samaa mieltä?"
Nyökkäsin. Tiesin, mitä kävisi jos Fons saisi tietää minun kertoneen opettajalle. Tiesin sen, kokemuksesta. Enkä halunnut edes ajatella sitä, saatika kokea sitä uudelleen.

Vedin vyötärölleni solmimani hupparin päälleni, koska en viitsinyt kulkea koulun käytävällä, iso punainen läiskä valkoisen paidan selkämyksessä. Ja muutenkin minulla oli mukanja vain olkalaukkuni, joka ei olisi peiddänyt läikkää tippaakaan.

// Outo mut ehkä joku?

Nimi: Silverglow

18.12.2018 09:50
Ellén Farley, suositut


Istuin Jamesin vierellä sängyllä. Katselin poikaa suoraan silmiin. En ollut osannut odottaa sitä, mitä tapahtui juuri äsken. Hymyilin, ja pian hymyni muuttui nauruksi.
Nauroin ja halasin poikaa samalla. Hänkin hymyili ja tunsin kuinka hän laski kätensä selälleni. Suljin silmäni ja yritin hillitä itseäni. En onnistunut siinä kovin hyvin, joten sanoin pojalle:
"Anteeksi. En tiedä miksi nauran. Olen vain... iloinen."
James naurahti. Työnsin pääni pojan olkapäälle. Hymyilin edelleen.
Sitten kuulin, kuinka ovi pamahti auki. En olisi suonut itselleni aikomustakaan irrottautua Jamesista, ellei tulija olisi ollut juuri hän.
"Elias!" James huudahti, ja vilkaisi minua. Irrottauduin vastahakoisesti pojasta. Elias katseli meitä hetken ihmetellen, mutta virnisti sitten.
"Sori.. huono ajoitus. Oli miten oli, saan tukiopetusta kemiaan, Nolalta", hän kertoi, ja pojan ilme muuttui hieman kummalliseksi. Oli minun vuoroni hymyillä. Okei, olin hymyillyt jo aiemmin, mutta silti.
"Hienoa! Sama Nola, joka auttaa myös mua?" kysyin, vaikka eihän se tavallaan kuuluntkaan minulle. Ei se myöskään haitannut. Jos Nola haluaa auttaa Eliasta, se olisi vain hyvä. Niinhän?
"Joo. En tiedä kuinka monta muuta Nolaa täällä on, tuskin ainuttakaan. Paitsi tietysti se joka auttaa mua kemiassa."
"Okei.. tehäänkö jotain?" James sanoi väliin. Katsahdin poikaan hymyillen.
"Käy mulle!"
Elias katseli ensin minua pitkään, ja sitten Jamesia. Sitten hän rupesi taas hymyilemään ja näytti peukkua merkiksi siitä, että hän oli suostunut.
"Mutta mitä?"
"En tiedä. Mitä te haluaisitte tehdä?" kysyin vieressäni istuvilta pojilta.

Kun Primrose oli sairaalassa, ainoat ystäväni olivat James ja Elias. Tavallaan Elias ei ollut ystäväni, ainoastaan tuttu, mutta koska poika vietti niin paljon aikaa Jamesin kanssa - niin kuin minäkin - voisin jopa kutsua häntä ystäväksi. Nolasta taas en tiedä. En juurikaan näe häntä, ellei hän sitten auta minua kemiassa. Vähän niin kuin Eliastakin.

Kävelimme pois huoneesta, kun opettaja tuli meitä vastaan. Kummastuin, sillä oli sunnuntai. Opettajat eivät yleensä viikonloppuisin tule oppilaiden huoneille.
"Elias, tulisitko mukaani?" opettaja kysyi. Hänen äänensä oli aika kylmän kuuloinen.
"Mitä nyt?" Elias kysyi varautuen, hivenen uhmakkaasti. Pakko sanoa, että ihailen Eliaksen uhkarohkeutta. Minulla ainakaan ei olisi pokkaa puhua sillä tavalla opettajalle!
"Minä esitän kysymykset. Tule nyt!" opettaja patisti, ja kääntyi poispäin. Elias lähti vastentahtoisesti seuraamaan häntä. Katsoin Jamesin kanssa ihmeissämme, kun Elias loi vielä viimeisen kummastuneen katseen meihin, ennen kuin katosi kulman taakse.


//Jatkan sitten Elillä, joten jos kirjotatte siitä nii voitte laittaa sen menee reksin kansliaan, koska mul on vähän suunnitelmii.. tai no Ghost voit kirjottaa Kolalla et se menee eka Jamen ja Ellén huoneeseen. :)

Nimi: Windy

18.12.2018 09:46
Primrose Laurent, -

”Hei”, varovainen ääni sanoi ovelta. Olin jo tottunut siihen, että huoneeseeni tunkeutui kuka milloinkin.
”Haluatko tulla kanssani nuortenhuoneeseen, askartelemme joulukortteja ja vähän muutakin”, nainen sanoi. Tuo henkilö oli siis nainen.
”Vaikka”, sanoin ja nousin. Otin tippatelineen mukaan ja astuin ulos ovesta.
Nuortenhuoneessa oli muutamia muitakin ihmisiä, joista puolilla oli tippateline.
Hoitajat auttoivat tyttöjä liimaamaan vielä muutaman tonttulakin kortteihin ja poikia keksimään tekstejä, joista ystävät yllättyisivät.
Katselin nuortenhuoneeseen jätettyjä kortteja ja jokaisessa luki hieman haparoivalla käsialalla ”Terveisiä sairaalasta, voin hyvin ja toivon että sinäkin voit”.
Tiesin viikon kokemuksella, että puolet noista teksteistä oli valetta. Tai kai se oli hyvinvointia, että jaksoi kirjoittaa kortin.
”Tulkaahan kaikki jotka haluavat askarrella tippatelineeseensä kukkaköynnöksen, tänne”, minulle tuntematon hoitaja sanoi.
Kävelin paikalle ihan vain sen takia, että en halunnut näyttää masentuneelta.
”Ottakaahan silkkipaperia ja tehkää siitä kukkia tällä tavalla. Kun niitä on tarpeeksi solmikaa ne yhteen nauhalla ja minä autan ripustamaan ne tippatelineisiinne”, hoitaja neuvoi.
Kun olin saanut kukkaköynnöksen (jota muuten tein melkein kaksi tuntia) kiinni tippatelineeseeni, lähdin huoneeseeni.
Ehdin istua juuri sängylleni, kun oveen koputettiin. Nuori, vaaleatukkainen poika avasi oven ja astui varovasti sisään.
Mietin hetken kuka hän oli. Ei hoitaja ainakaan, pojalla oli päällään nimittäin mustat farkut ja löysä, harmaa collegepaita.
Sitten tunnistin hänet Lucasiksi.
”Hei”, hän sanoi.
”Tule vain peremmälle, leukemia ei tartu”, sanoin ja nousin.
”Toin läksysi”, Lucas sanoi ja ojensi ne minulle.
”Kiitos, niitä on kyllä jo ihan tarpeeksi”, sanoin ja hymyilin.
”No, menen nyt”, poika sanoi ja lähti.
*Ihana ihminen*, ajattelin ja istuin hymyillen sängylleni.
Lounaan jälkeen otin kynän ja aloin tehdä läksyjä.
Haroin toisella kädelläni hiuksia ja kun aloin kirjoittaa huomasin järkytyksekseni, että käteeni jäi tukko pitkiä, punaisia hiuksiani.
Vedin kevyesti lisää hiuksia päästäni ja katsoin kuinka ne laskeutuivat viereeni sängylleni.
Vedin loputkin hiukset irti ja kävelin peilin eteen.
Katselin kaljua peilikuvaani.

Nimi: Windy

11.12.2018 10:00
Primrose Laurent, -

Makailin sängyssäni ja tuijotin kattoa. Olin tullut juuri tullut aamiaiselta ja saanut läksyt tehtyä. Katsoin kelloa, joka näytti vasta puoli yhtätoista. Siis 50 minuuttia aikaa.
Nousin istuma-asentoon ja laskin jalkani sairaalan kylmälle linoleumlattialle. Nousin seisomaan sängyn viereen ja kävelin ikkunalle.
Nousin ikkunalaudalle istumaan ja asettelin tyynyn selkäni taakse hyvin.
Katselin ulos ja näin pienten oppilaiden tarpovan lumihangessa kouluun. Ulkona nimittäin oli satanut yöllä lunta ja vaikka sitä olikin vain noin puoli metriä, se oli aika paljon englannissa.
Suurin osa autoteillä olevasta lumesta oli sulanut, mutta jossain näkyi silti lumikola.

Oveen koputettiin ja ehdin juuri laskea jalkani lattialle, kun ovi avautui.
"Hei", tuttu ääni sanoi. Se oli hoidostani vastaava lääkäri, eli seniorilääkäri, Megan Smith.
"Hei", vastasin vaisusti ja kävelin sängylleni.
"Muistat varmaankin eilisen verikokeen?" Megan kysyi. Tai no oikeastaan totesi.
Nyökkäsin pienesti.
"Tulokset ovat tulleet ja ne ovat positiivisia", Megan sanoi.
"Leukemiasi on matalan riskin leukemiaa. Mietimme siis, että hoitosi menisi seuraavasti: laitamme sinulle tänään kanyylin jota kautta saat lääkkeitä. Kaiken pitäisi mennä odotetusti, jolloin otamme kanyylin tammikuun puolivälissä pois ja pääset kouluun, käyt kuitenkin sairaalassa joka viikko saamassa lääkkeitä tiputuksessa. Siinä tulee menemään tunnista puoleen päivään.
Laitamme nyt kanyylin, eikä se satu, jos pysyt paikoillaan", Megan selitti ja alkoi valmistella kaikkea.
"Kanyyli tulee oikeaan käteen ja siihen tulee erikoisteippiä päälle, jotta se pysyy paikoillaan", lääkäri selitti.

Seuraavassa hetkessä minulla olikin jo kanyyli kädessä ja Megan oli lähtenyt.
*Ja tämä kädessä sitten joulun*, ajattelin.
Megan oli myös laittanut kanyyliin ohuen putken, josta tuli lääkkeitä. Jouduin siis raahaamaan tippatelinettä mukanani.

Nimi: Silverglow

10.12.2018 07:51
James Wilson, -

Ellén katseli minua surumielisen hämmentyneenä. Pakko myöntää, minäkin olin hämmentynyt. Tyttö oli nimittäin juuri kertonut olevansa ihastunut minuun. Hetken hiljaisuuden jälkeen hymyilin ja taputin paikkaa vieressäni. Ellén tuli hitaasti, aika varovasti viereeni istumaan, ja painoi päänsä olalleni. Nostin käteni hänen olalleen. Avasin suuni:
"Mäkin pidän susta."
Ellén ei vastannut mitään. Hän vain kietoi kätensä ympärilleni. Painoin kasvoni tytön hiuksiin.
Siinä me istuimme. Hiljaa, puhumatta mitään. Kukaan ei häirinnyt meitä.

Pitkän, oikeasti pitkän ajan kuluttua Ellén irrotti kätensä minusta ja nousi istuma-asentoon viereeni. Tyttö hymyili. Hymyilin takaisin. Sitten suutelin häntä. Ellén ei vetäytynyt pois.
Tuntui kuin koko maailma olisi hävinnyt ympäriltämme.
Ihan pienen hetken - vaikka se tuntuikin ikuisuudelta - kuluttua vetäydyumme molemmat. Ellén istui vieressäni, edelleen sanattomana. Kumpikaan meistä ei puhunut mitään. Mutta sanoja ei tarvinnut. En ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista. Se tuntui oudolta, ja samaan aikaan mukavalta. Mutta en olisi voinut olla tyytyväisempi.



//jatkan sitten varmaa itse. Outo xddddd

Nimi: Windy

09.12.2018 19:42
Primrose Laurent, -

*Kiva saada kaveri. Vieläpä sellainen joka ymmärtää minua*, mietin kävellessäni huoneeseeni. Kävelin hissiltä hitaasti huoneeseeni. Painoin kahvan alas ja työnsin oven auki. Astuin sisään ja katsahdin ensimmäisenä kirjapinoon, joka lojui sänkyni vieressä. Suunnittelin tekeväni läksyt huomenna aamulla, ennen lääkärin kierrosta.
Istahdin sängylle ja katselin seiniä. Sänkyni oli keskellä huonetta, joka oli noin viisi kertaa kolme metriä. aika iso siis. Tai no ei niin iso, kun sinne laittaa sängyn lisäksi yöpöydän, hyllykön, vuodesohvan, tippatelineen ja tarvikepöydän.
Kuului pieni rasahdus, kun ovi avautui ja sisään astui tuttu punatukkainen hoitaja.
"Hei. Tulin ottamaan verikokeen. Lääkkeen aloituksesta on viikko ja lääkäri tarvitsee tiedon, kuinka paljon leukemiasoluja on jäljellä, jotta voimme arvioida onko leukemiasi korkean-, keski-, vain matalanriskin", hoitaja sanoi ja alkoi järjestelemään kaikkea valmiiksi.
Tähän mennessä minulla oli ollut käytössä jotain pillereitä, en ollut varma mitä ne olivat, mutta hiukset pysyivät päässä.
"Tulokset tulevat taas huomenna, todennäköisesti jo lääkärinkierrokselle", hoitaja sanoi ja valmisteli käteni. Hän laittoi siihen tutun liilan kiristysnauhan ja asetteli käteni hyvin.
"Minne menen tämän parin kuukauden jälkeen?" kysyin ja käänsin katseeni pois neulasta, jonka hoitaja käteeni laittoi.
"Jos kaikki menee odotetusti, pääset kouluun ja todennäköisesti voit osallistua oppitunneille. Käyt kuitenkin saamassa sytostaatteja tiputuksessa säännöllisesti", hoitaja selitti samalla, kun katsoi viimeisten veritippojen tippumista koeputkeen. Hoitaja irrotti varovaisesti neulan ja laittoi sen suojaan. Hän antoi minulle lapun ja painoin sen tottuneesti kyynärtaipeeseeni.
Kun hoitaja oli saanut kaiken järjesteltyä, hän laittoi laastarin tapaisen lapun pitämäni kankaanpalan päälle.
"Kun saamme tietää verikokeiden tulokset, mietimme hoitosuunnitelmaan jatkoa", hoitaja vielä sanoi, ennen kuin sulki oven perässään.
Laskin kolmeenkymmeneen, ennen kuin uskalsin lähteä syömään. Kello oli nimittäin jo kuusi.

//Tosi kaunis xddd, mut haluuks joku tulla kattoo Primii

Nimi: Silverglow

09.12.2018 17:40
Ellén Farley, suositut

Nyt olisi viimein se hetki. Nyt, eikä yhtään myöhemmin. Tai ehkä sittenkin vähän myöhemmin. Ehkä kuitenkin huoneessa, pois Eliaksen ja Nolan silmien alta...
Oli miten oli, tämän päivän aikana aioin vihdoin ja viimein kertoa Jamesille tunteistani. Olin viimeinkin siihen valmis. Ainoa, mikä minua pelotti, oli Jamesin reaktio. No, sehän on varmasti yleistä. Enkä uskonut, että James edes pitäisi minusta. Ehkä vain ystävänä. Mutta olisi sekin jotain. Ja saisinpahan ainakin tämän taakan pois harteiltani. Ja ehkä hän ymmärtäisi, tai suhtautuisi minuun eri tavalla.
Mutta mitä jos ei? Mitä jos hän vain sysäisi minut pois, jos hän alkaisikin vihaamaan minua? Tai entä jos hänkin olisi niin kuin Christian. Mitä jos hänkin pettäisi minua?
*Ei James ole sellainen. Luulit tuntevasi Christianin, erehdyit. Se opetti paljon. Et erehdy uudelleen*
Ääni pääni sisässä yritti selkeästi rauhoitella minua.

Saavuin huoneeseen, jossa James otti kännykkänsä esiin, ja istahti sängylle. Ehkä nyt olisi aika. Ehkä nyt vihdoin olisi aika kertoa totuus.
Tuntui kuin suuni olisi kuivunut, ja jokin iso ja raskas olisi tukkinut kurkkuni. En pystynyt puhumaan. Mutta sitten pystyinkin. Avasin suuni, ja suljin sen saman tien. Viimein tämä hetki oli käsillä. Miksen siis tarttunut siihen?
"James?" kuulin itseni sanovan, hiljaisesti, mutta tarpeeksi kovaa jotta James olisi kuullut. Hän irrotti katseensa puhelimestaan, sulki sen ja laski puhelimen kädestään sängylle. Hän katseli minua odottavaisena, hymyillen. En halunnut sen hymyn olevan viimeinen.
*Viimeinen tilaisuus perääntyä..*
En perääntynyt. Huokaisin, suljin silmäni, avasin ne ja katselin Jamesia miettien mitä sanoa. Suljin silmäni uudestaan. Lopulta päädyin kaikista yksinkertaisimpaan vaihtoehtoon, ilman että kierreltäisiin tai kaarreltaisiin.
"Mä oon ihastunut suhun." Näin. Nyt se oli sanottu. Avasin silmäni ja tarkastelin Jamesin ilmettä. Hän näytti hämmentyneeltä, tyytyväiseltä ja oudolta samaan aikaan. Vatsanpohjassani kiersi. Eikö James pitänytkään minusta?
Sitten James hymyili, taputti paikkaa vieressään ja avasi suunsa:

//Jatkan ite Jamella sit varmaa kohta, jotenn :3

Nimi: Silverglow

09.12.2018 15:01
Elias Hale, -

Kävelin Jamesin kanssa eteenpäin käytävällä, ja huomasimme Ellénin ja Nolan. James meni puhumaan Ellénille, ja huomasin, että Nola oli lähdössä.
Kävelin ihan Nolan taakse, tartuin tyttöä olasta kiinni ja sanoin hiljaisesti:
"Älä vielä mene."
Nola kääntyi yllättyneenä, ehkä hieman säikähtäneenäkin. Hän kantoi sylissään muutamia kirjoja, ja katseli minua suoraan silmiin. Sitten hänen ilmeensä muuttui kysyväksi, mutta katsettaan hän ei irrottanut silmistä.
"Mihin oot menossa?" kysyin tytöltä, vaikkei se minulle varsinaisesti kuuluisikaan. Nola katsoi minua nyt todella hämmentyneenä. Hämmennyin itsekin siitä, mitä olin sanonut. James tuli vierelleni, tunsin hänen kätensä olallani. Ellén tuli Jamesin viereen, ihan kiinni häneen.
Nola näytti vähän ahdistuneelta. Uskoin, ettei hän ollut tottunut enempään kuin ihan vain muutamaan ihmiseen kerralla luonaan. Samassa hetkessä James kuitenkin lähti pois, kohti huonettaan. Ja yllätys yllätys Ellén lähti mukaan.
"Mitä sanot noista kahdesta?" kysyin yhtäkkiä, nyökäten kohti loittonevia oppilaita.
Nola näytti yhä hämmentyneeltä.
"Tarkoitan, että olisivatko he mielestäsi hyvä pari?" kysyin, ja virnistin.
"Ehkä.. tai en minä tiedä, en osaa sanoa", Nola sanoi hitaasti.
"Minusta tuntuu että heistä tulee vielä pari. Oli miten oli, mitä aiot tehdä myöhemmin tänään?"
Nola katsoi taas minua suoraan silmiin. Varautuneesti. Epäuskoisesti.
"Tarkoitan vain, että voisit ehkä auttaa minuakin kemiassa", sanoin hitaasti. En nimittäin ollut kovin hyvä monessa aineessa, mutta kemia oli minulle sula mahdottomuus. En vain kyennyt siihen, en ymmärtänyt sitä. Ja vaikka kuinka pyytäisin apua, mikään ei jää mieleeni. Ja joskus se oli häiritsevää.

//Nola? :3 mietin et ne vois tutustuu toisiinsa paremmin tukiopetuksessa, tms. Käykö? :D

Nimi: Ghost

09.12.2018 14:41
Pira Nola Valentine, -

Olin juuri käynyt syömässä lounaan koulun suuressa ruokalassa ja kävelin nyt käytävää pitkin omissa ajatuksissani, matkaten kotho kirjastoa. Hyräilin hiljaa erään laulun sävelmää ja huomaamattani, kevensin askeliani tanssilliseksi. Onneksi en sentään ruvennut tanssimaan tai tanssahtelemaan keskellä käytävää, koska sinä seuraavana hetkenä törmäsin johonkuhun.
"Hei", Ellén tervehti ja pysähtyi kohdalleni. Hämmennyin kun hän puhutteli minua ystävällisesti.
"He-i?" vastasin varovaisesti samalla kun noukin lattialta kirjat jotka oli pudottanut törmäyksessä. Kasasin kirjat pinoon ja nostin pinon syliini. "Oliko sinulla jotain asiaa?"
"Eipä oikeastaan. Ajattelin vain kysäistä, voisinko tehdä jotain vastapalvelukseksi siitä, kun autoit minua kemian kanssa. Ilman sinua olisin ollut huomenna niin hukassa tunnilla!" Ellén hymyili herttaisesti, eikä vaivautunut edes pyytämään anteeksi törmäystämme – vaikka se kyllä taisi olla minun vikani.
"Ei ... enpä usko että voi auttaa mitenkään juuri nyt.
"Voi. Ei sitten. No, sinun täytyy pyytää jos tarvitset jotain. Olenhan sinulle palveluksen velkaa. Mihin olet menossa?" tyttö sanoi, ja yritti selvästi tehdä tuttavuutta kanssani.
*Onpa pirteää. Ja hieman tungettelevaa*, ajattelin ja otin muutaman askeleen kauemmaksi kahdeksasluokkalaisesta.
"Kirjastoon olin matkalla", mutisin.
"Oi, kiva! Hei, tuo on hyvä kirja!" Ellén napautti yhden sylissäni olevan kirjan selkämystä. "Vaikken paljoa luekaan, on tämä tullut luettua useampaan kertaan!" Tyttö nappasi kirjan pinosta ja selasi sitä hetken ennen kuin asetti sen pinon päälle ja katsoi taas minuun. Vilkaisin mitä kirjaa hän tarkoitti ja pinon päällä lepäsi Night School, ykköskirja.
"Joo, hyvä kirja", myönsin hiljaa. "Taidankin tästä mennä." en kuitenkaan ehtinyt minnekään, kun minua tartuttiin olasta.
"Älä vielä mene", sanoi joku takaani.

//Silver jatka jollakulla. :D

Nimi: Windy

09.12.2018 11:30
Primrose Laurent, -

*Tylsää*, mietin. Sitten muistin hoitajan antaman aikataulun. *Hmm.*
Kello 9.00 - 10.45: aamiainen.
Kello 11.00: lääkärin kierros, huone 735 noin kello 11.20.
Kello 12.30 - 14.00: lounas.
Kello 17.45 - 19.15: päivällinen.
Kello 22.00 hiljaisuus ja kello 22.45 valot pois.
Katsahdin kelloa, joka näytti kymmentä yli kolmea. Minulla olisi siis rutkasti aikaa ennen päivällistä. Päätin siis käydä nuortenhuoneessa. Kävellessä ovelle muistin kirjapinon, jonka Lucas niminen poika oli käynyt tuomassa. Lucas oli kai seiskalla tai kutosella ja ollut Julietin hyvä ystävä. Muistin kyllä Lucasin, mutta yritin unohtaa hänet, sillä minulla oli tarpeeksi huolia jonkun syövän ja koulun kanssa. En tarvinnut piinaavia muistoja Julietista. Vaikka pakko myöntää, Lucas oli aika söpö.
No mutta päätin tehdä läksyt myöhemmin. Olihan minulla aikaa.
Astuin hissiin, joka oli ollut tilattu valmiiksi, kai joku oli päättänyt mennä hissillä, mutta ei ollut jaksanut odottaa ja kävellyt sitten portaita. Painoin vitosta ja käännyin samaan suuntaan kuin viimeksi. Kiinnitin huomiota ensimmäisen kerran sairaalan värikkäisiin seiniin: seinille oli maalattu kukkia. Aika paljon pinkkiä ja oranssia. Huoneeni lakanatkin olivat samaa kukallista kuosia, mutta olin olettanut, että se johtui siitä, että olin lapsi. Sairaala taisi olla kokonaan lastensairaala. Olin nimittäin olettanut, että se olisi ihan tavallinen sairaala ilman kukkia ja räikeitä värejä.
Kävelin loppumatkan katsellen kukallisia seiniä ja muita lapsenomaisia piirteitä.
Avasin oven ja kävelin tottuneesti sisälle, katselin ympärilleni ja huomasin nurkassa laihan tytön lukemassa. Tyttö näytti väsyneeltä ja hänellä oli tummat varjot silmiensä alla. Kävelin tytön luo ja sanoin hei.
"Hei", tyttö vastasi tervehdykseeni hieman säikähtäneenä. Hän laski kirjan alas ja teki tilaa säkkituolikasaan.
"Kuka sinä olet?" kysyin, halusin ystäviä, nimittäin pari kuukautta sairaalassa ei kuulostanut kovin mukavalta ilman seuraa.
"Olen Amanda, entä sinä?" tyttö vastasi.
"Olen Primrose, mutta kaikki kutsuvat Primiksi. Mikä sinulla on?" vastasin ja jatkoin kysymysketjua.
"Minulla todettiin leukemia noin kuukausi sitten", tyttö vastasi.
"Ai, minulla todettiin leukemia noin viikko sitten", kerroin.
Loppuajan juttelimme koulusta ja kavereista. Amanda oli myös kasilla, joten puhuimme myös pojista.
"Minun pitää mennä", sanoin, kun kello näytti viittä.
"Minunkin, mutta nähdäänkö huomenna taas täällä vaikka kolmelta?" Amanda kysyi.
"Sopii", sanoin ja nousimme yhtä aikaa ylös.

Nimi: Silverglow

09.12.2018 08:46

Ellén Farley, suositut

Olin vaihtanut vaatteeni, ja yöllä käyttämäni kokovartalopuku lojui vessanpöntön kannen päällä, johon olin sen tyrkännyt. Olin saanut harjattua hiuksiani, ja niissä oli enää ihan muutamia takkuja, jotka lähtisivät muutamalla vedolla.
Sitten nappasin meikit käteeni, ja rupesin laittamaan niitä. Meikkivoidetta, luomiväriä, ripsaria…
Lopputulos näytti omaan silmääni kauniilta, täydelliseltä. Niin kuin aina. Hymähdin.
Nappasin puvun pois vessanpöntön päältä ja kävelin ulos vessasta. Huomasin Jamesin istuvan sängyllä Eliaksen kanssa, ja tutun näköisen tytön seisovan ovella. Tajusin, että tyttö oli Nola.
"Oletko sinä se Nola, joka antaa tukiopetusta kemiassa?" kysyin hitaasti ja varovasti tytöltä. Hän nyökkäsi.
"Hienoa!" sanoin, ja kävin kaivamassa koulurepustani kynäpenaalini ja muut tarvikkeet. Lähdin Nolan kanssa kohti kirjastoa.
Kävelimme vapaan pöydän luokse, joka oli rauhaisalla alueella syvemmällä kirjastossa. Ja sitten rupesimme hommiin.

Aika kului hitaasti. Tai normaalinopeudella. En tiedä. Nopeasti se ei kuitenkaan kulunut. Mutta pian Nola ilmoitti, että voisimme lopettaa tältä päivältä, ja keräsin kamppeeni ja palasin takaisin huoneeseeni.
Kello oli kymmenen. Olimme olleet kirjastossa noin tunnin.
James istui yhä sängyllään, Elias oli jo lähtenyt.
"No, mennäänkö syömään?" poika kysyi heti ensimmäisenä, kun saavuin huoneeseen.
Olin hämmennyksissäni siitä, että James oli odottanut minua.
"Mennään vain. Mulla on karsee nälkä." James virnisti. Sitten hän nousi sängyltään, ja lähdimme molemmat kävelemään vierekkäin kohti ruokalaa. Siellä oli vielä muutamia oppilaita, mutta juuri kukaan ei enää tullut syömään. Paitsi me, tietenkin. Kävelimme lähes tyhjään pöytään, ja huomasimme Eliaksen saapuvan sinne. Hänkään ei ollut vielä syönyt.
James rupesi juttelemaan Eliakselle, ja minä yritin vain pysyä mukana. Mutta se oli vaikeaa, sillä pojat puhuivat tylsistä aiheista. Tietokonepeleistä, sarjakuvista tai sen sellaisista. Ei heillä ollut mitään mielenkiintoista puhuttavaa! Se nauratti minua.

Kävelin kohti minun ja Jamesin huonetta, ja matkalla törmäsin Nolaan - siihen tyttöön joka aiemmin päivällä opetti minulle kemiaa.
"Hei", tervehdin iloisesti, ja pysähdyin merkiksi siitä, että halusin jutella tytön kanssa. Nolakin pysähtyi, mutta näytti hämmentyneeltä. Hän mutisi:
"Hei."


//Nolaaaa? :D Jaa joss mitenkää viittit jättää tilanteen siihe, ett Jame ja Eli tulee paikalle? :´) Voin sit jatkaa niil

Nimi: Ghost

08.12.2018 21:57
Pira Nola Valentine, -

Heräsin aamulla sateen ropinaan. Vilkaisin kelloa (joka näytti puolta yhdeksää) ja säikähdin pahan kerran.
"Mun piti olla hereillä jo puolitoista tuntia sitten! Unohdin laittaa herätyksen päälle.....!" mutisin itsekseni kun pomppasin ylös sängystä. "Mulla on läksyt tekemättä ja ennen lounasta pitäisi ehtiä vielä sen sen ... Ellénin luo."
Kiskoin päälleni mustat farkut ja vaaleanharmaan hupparin. Harjasin nopeasti takkuiset hiukseni ja pesin hampaani. Vilkaisin itseäni peilistä ja päädyin laittamaan hieman meikkivoidetta ja luomiväriä, jotteivät pussit silmieni alla näkyisi niin vahvasti. Olin nimittäin edellisenä iltana viimeistellyt historian esseeni, joka ahkeruuteni vuoksi oli nyt viisi sivua pidempi kuin vaadittiin.

En kokenut olevani nälkäinen, joten pakattuani tavarat laukkuun ryntäsin suoraa päätä kirjastoon.
Levitin kirjaston pöydälle maantiedon kirjani ja vihkoni ja aloin kirjoittaa läksyjä niin nopeasti kuin kykenin, tekemättä virheitä. Puoli tuntia kirjoitin maantoedon läksyjä ja seuraavan puolitoista tuntia matematiikan ja äidinkielen läksyjä, sekä korjasin esseestäni muutaman kirjoitusvirheen, joita oli tullut sinne tänne kun kirjoitin illalla väsyneenä. Pitkät vastaukset toisensa perään vei aikaa, mutta minähän en läksyjä tee hutiloiden.

Sain läksyni tehtyä ja kiirehdin ulos kirjastosta.
"Huomenta Nea!" tervehdin kirjastonhoitaja Nea Vikkalaa, joka oli tullut minulle tutuksi kouluvuosieni aikana.
"Ai, huomenta Pira!" Nea tervehti. "Onko läksyt tehty, Pirawe?" Kirjastonhoitaja on ainut koko koulusta – tai kenestä muistakaan – joka kutsuu minua oikealla nimelläni, Pira – tai lempinimelläni Pirawe.
"Sain juuri valmiiksi!" huikkasin Nealle.
"Kiva! Me nähdään varmaani taas iltapäivällä?" Heilautin kättäni vastukseksi.

Hidastin vauhtiani kun tulin lähemmäksi Ellénin huoneen ovea. Pysähdyin oven eteen, jossa luki kaksi nimeä; Ellén ja James.
Koputin oveen, jonka takaa kuului iloista puhetta. Puhe taukosi, mutta kuulin jonkun kysyvän:
"Kuka siellä nyt on?" Ovi avattiin ja oven takana seisoi James.
*Yllätys yllätys*, ajattelin. *Tietenkin juuri James avaa oven...* Vaikka eihän asia minua haitannut ollenkaan. Nöin Jamesin ohi, että Elias istui sängyllä, kauempana huoneessa.
"Onko Ellén missä?" kysyin. "Olisi sille asiaa."
"Pukee", poika vastasi lyhyeti ja madaltaen ääntään jatkoi: "On lukkiutunu vessaan." Nyökkäsin.
"Voitko noutaa hänet? Voin odottaa tässä", tokaisin ilmeettömänä ja jäykkänä paikoillano. Poika virnisto, sulki ovea hieman ja käveli ilmeisestikin vessan ovelle, sillä kuulin pian kun hiilikuituun koputettiin napakasti.
"Ellén! Sua kaivataan!"
"Joo! Mä tuun kohta!" kuului vaimea vastaus oven takaa.

// Ellén? James? Elias? Ihan sama kellä kirjotat, Silver, kunhan kirjotat. xp

Nimi: Silverglow

08.12.2018 18:28
James Wilson, -

Availin silmiäni hitaasti. Oli sunnuntai, tiesin sen. Ellén oli päässyt edellisenä päivänä pois sairaalasta, ja makasi nyt omassa sängyssään huoneen toisessa päädyssä. Katselin tyttöä, joka oli päätynyt makaamaan kasvot minuun päin, toinen käsi selkänsä takana ja toinen yli sängyn reunan, jalat puolisuorina sängyn päällä. Ellénin kasvoilla oli muutamia hiuksia, jotka liikkuivat edestakas tytön hengittäessä. Hymyilin.
Vilkaisin kelloa. Puoli kahdeksan. Kaivoin kännykän esiin, ja huomasin heti Eliakselta tulleen viestin.
´Heräsitkö jo? Tehtäiskö jotai?´
Naurahdin hiljaa, ja vastasin Eliakselle, joka näytti olevan paikalla.
´Heräsin äsken. En tiiä jaksanko lähtee minnekään. Haluutko tulla tänne?´
Elias vastasi yllättävän nopeasti:
´Mitä tehää sitte?´


Elias istui vieressäni sängylläni, ja juttelimme toisillemme. Lähinnä Christianin ja minun yhteenotosta, ehkä vähän tytöistä..
"Mites se tyttö, jolle juttelit, kun Ellén ei ollut täällä?" Elias kysyi.
"Ai Nola? No, Nola on aika ujo. Ei sen kaa oo helppoo jutella. Nola on ihan kiva kylläkin. Sitä kai kiusataan koulussa, sääli sinänsä, tyttöraukka ei oo tehny mitään."
"Kuka Nola?" kuului uusi, mutta tuttu ääni. Ellén oli herännyt. Nostin katseeni tyttöön, joka makasi kyynärpäidensä varassa sängyllään. Hän oli riuhtaissut peiton pois päältään, joten näin hänen vaaleanpunaisen yöpuvunsa. Tyttö nousi istumaan, veti kädellään hiukset pois kasvoiltaan ja jäi odottamaan vastausta kysymykseensä.
"Ja kuka sinä olet?" Sen kysymyksen hän oli osoittanut Eliakselle.
"Olen Elias. Ja Nola taas on joku tyttö täällä, jonka kaa James teki tuttavuutta sillä välin kun olit sairaalassa."
"Vai niin", Ellén totesi ja hieraisi silmiään kämmenellään. Sitten hän nousi seisomaan, ja käveli vaatekaappinsa luo. Hän veti sieltä paitoja ja housuja, ja vertaili niitä keskenään.
"Laitanko tämän paidan-" Hän näytti likaisenvalkoista napapaitaa.
"-vai tämän?" hän kysyi ja näytti toista, vaaleanpunaista napapaitaa, jossa luki isoin, valkoisin kirjaimin: You are perfect.
"Toi toka", Elia totesi, ja nyökyttelin myöntymisen merkiksi. Ellén nyökkäsi ja otti sen käteensä, ja otti myös muut vaatteet mukaansa. Hän nappasi myös hammasharjansa ja -tahnansa, harjan ja jotain meikkejä. Sitten hän talsi huoneessa sijaitsevaan vessaan, ja lukitsi oven.
"Tykkäätkö sä Ellénistä?" Elias kysyi heti oven sulkeuduttua ja virnisti minulle. Katselin häntä tympäytyneenä, mutta tiesin, etten osaisi valehdella hänelle.
"Uskon niin. Luulen niin. En oikein tiedä. Hän on mukava ja kaunis, mutta... tuntuu vain oudolta pitää jostakusta, tiedäthän, ensimmäistä kertaa", sanoin hiljaisesti, niin ettei tyttö vain kuullut. Elias katseli minua kummallisesti.

//Nola voi tulla vaik huoneeseen jonku jutun takii ja nähä Elin tai jtn?

©2019 Juuripolku - suntuubi.com