Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Tänne liittyneet kirjoittelevat tarinoita hahmoillaan. Tarinoista saa pituuden ja laadun mukaan kp:ita, joilla kehität hahmoasi ja joilla voit päästä toivomustesi mukaan johonkin ryhmään (esim. suositut, urheilijat yms.). Tarina voisi mieluusti olla vähintään kymmenen riviä pitkä, mutta muuten ei ole rajaa tarinan pituudelle.

Oikoluethan aina tarinasi ennen lähettämistä! Se vähentää kirjoitusvirheiden määrää.
Laita nimi-kohtaan nettinimesi ja tarinasi alkuun hahmosi nimi! :)

 

Puheenvuorot eri riveille, että tarina saa selvyyttä.
 

  • Jos puheenvuoro yleensä loppuisi pisteeseen, niin loppuun ei tule pistettä, vaan heittomerkkien jälkeen laitetaan pilkku. Pilkkua ei tule kysymys- tai huutomerkkien kanssa. Esimerkiksi:
     
  • "Hei Emily!" huusin ystävälleni.
  • "Hei Emily", sanoin ystävälleni.
  • "Oletko Emily?" kysyin tytöltä.
     
  • Jos haluat jonkun muun jatkavan tarinaasi, laita tarinan loppuun //-merkit ja sitten hahmon nimi, jonka haluat jatkavan.
     
  • Kirjoita mieluiten imperfektissä, eli menneessä muodossa.
  • Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ehdottomasti kielletty, ja jos huomaat jonkun autohittaavan vakavammin, on siitä viipymättä ilmoitettava ylläpidolle!

Vakavaa autohittaamista on esimerkiksi: Toisen roolijan hahmon ja sinun hahmon välille esim. syntyvä rakkaus.

 

Muuta:

​Vuodenaika:​ Vuodenaika on sama (ainakin melkein) kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, joten voit selvittää sen katsomalla ulos ikkunasta. Jos et kuitenkaan sitä kykene näkemään, vuodenaika on alkukesä.

 

 

 1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Silverglow

04.07.2019 17:27
Ellén Farley, suositut

Makoilin sängylläni ja selailin puhelintani läpi ja vilkaisin aina välillä, mitä James teki. Hetken kännykkää selailtuani päätin laittaa sen pois ja kysyin sitten Jamesilta:
"Mitä tehdään nyt?"
"En tiedä. Mitä sä haluaisit tehdä? Käydä uimassa, syömässä jäätelöä tai jotain?" James kysyi minulta. Kohautin olkiani merkiksi siitä, että minulle oli ihan sama mitä tekisimme. Yhtäkkiä joku kuitenkin koputti oveen, ja James nousi sängyltään ja käveli avaamaan oven. Oven takana seisoi joku, mutten nähnyt kuka. Hetken kuluttua James kääntyi takaisin minua kohti, ja sanoi sitten:
"Ellén! Primrose kysyy sua."
Nousin sängyltäni ja kävelin Jamesin luokse ja otin hänen paikkansa ovella. Toden totta, Primrose seisoi siinä edessäni, kaikkien niiden kuukausien -- niinkö kauan siitä tosiaan oli? -- jälkeen. Tyttö näytti melko epävarmalta ja hermostuneelta, mutta sanoi vain:
"Haluaisin jutella kahden kesken." Hän viittoili puhuessaan kohti käytävän vessoja.
"Kai se käy", vastasin ja käännyin sitten Jamesin puoleen.
"Meen juttelemaan Primin kanssa, mä tuun kohta takas." James nyökkäsi, ja niinpä me kaksi lähdimme kohti vessoja.
Pysähdyimme laavuaarien luokse, jossa Primrose huokaisi ja kääntyi sitten minua kohti.
"Haluan kertoa sinulle jotain", tyttö sanoi hiljaa. Hän tarttui hiuksistaan kiinni ja veti. Vastoin odotuksiani tytön "hiukset" lähtivät irti ongelmitta, ja näin Primrosen pään. Kauhistuin. Jäin tuijottamaan tyttöä silmät suurina hämmästyksestä ja suu auki. Primrose vilkaisi minua ja jatkoi sitten:
"Minulla on leukemia, verisyöpä."
Syntyi hiljaisuus. En tiennyt mitä sanoa, enkä saanut sanaakaan suustani. Laskin katseeni Primin silmiin ja suljin suuni. Nielaisin useamman kerran ja avasin suuni sitten jälleen puhuakseni.
"Mä oon niin hirveän pahoillani! Milloin tää tapahtui? Oothan sä kunnossa? Millanen tilanne sulla on nyt, ootko sä vaarassa?" En osannut lopettaa kysymysten tulvaa. Primrose keskeytti minut ja alkoi puhua:
"Olen kunnossa. Ei sun tarvitse huolehtia musta, enkä mä ole hengenvaarassa just nyt." Primrose katsahti minuun nopeasti ja laski sitten katseensa.
"Ajattelin vain että on hyvä kertoa sulle."
"Tärkeintä on, että sä oot kunnossa. Oon niin pahoillani..."

Juttelimme vielä melko kauan Primin tilanteesta ja sitten lähdimme pois vessasta. Outoa oli se, että olin kuulevinani välillä jonkun muun hengityksen äänen, mutta uskoin sen olevan vain mielikuvitukseni temppuilua. Eihän vessassa edes ollut ketään meidän lisäksemme.

Eihän?

//Primrose? Sori lyhyt D:

Nimi: Koirafani

29.06.2019 19:44
Claire Castellan, -

Selailin epätoivoisesti Instagramia ja yritin löytää tilejä hakusanoilla Emma Farley ja Willow Shields. Tilejä kyllä löytyi, mutta profiilikuvien perusteella kaikki ylläpitäjät vaikuttivat ikäistäni vanhemmilta. En ollut aktiivinen Instan käyttäjä, mutta kun minulla kerran oli tili, käytin sitä tietysti hyväkseni etsiäkseni kuvia tulevista huonetovereistani. Olin matkalla Juuripolun sisäoppilaitokseen, kouluun jossa isosisarukseni Noel ja Leslie jo opiskelivat. Minun oli oikeastaan tarkoitus lähteö sisäoppilaitokseen vasta vuoden päästä, mutta vanhassa koulussani minulle oli tullut hieman kaverisuhdeongelmia, joten olin pyytänyt vanhemmiltani pääsyä Juuripolkuun jo vuotta aikaisemmin. Tuleviksi huonetovereikseni oli määrätty tytöt nimeltä Willow ja Emma. Kumpikin vaikutti kuulemani mukaan mukavilta ja ystävällisiltä, ja Emma oli lisäksi kai jonkun Leslien kaverin pikkusisko. Kumpikin tytöistä oli tullut koululle jo minua aikaisemmin, joten osasin varautua siihen, että huoneen parhaat paikat oli jo varattu. Esimerkiksi paras sänkypaikka. Itse pidin seinän vieressä nukkumisesta, mutta en luonnollisestikaan voinut mitään, jos paremmat sängyt oli jo viety.
Taksin pysähtyessä sisäoppilaitokseen pihaan nousin reippaasti autosta, ja menin hakemaan matkalaukkuni auton tavaratilasta. Minulla oli mukanani myös pikkureppu, johon olin sullonut puhelimeni ja muistikirjani (kannoin sitä aina mukanani). Otin laukkuni ja kiitin kuskia kyydistä. Sitten, tarkemmin koulurakennusta katselematta astuin ovista sisään.

Haettuani rehtorin kansliasta avainkortin huoneeseen, lähdin kävelemään pitkin käytäviä yrittäen tajuta logiikkaa huonenumeroissa. Muutamien sekaannusten jälkeen päädyin kuitenkin oikean oven luokse ja vilautin korttia lukijalle oven vieressä. Ovi loksahti kevyesti ja vedin sen auki. Huoneessa ei ollut ketään, mutta näin, että kahdelle sängyistä oli heitetty kassit, ja niillä oli istuttu. Varattuja olivat sänky aivan ikkunan vieressä, sekä kaapin vieressä. Niiden välissä oli seinää vasten pitkittäin sänky, jonka oletin kuuluvan minulle. Sujautin matkalaukkuni sängyn alle ja heitin reppuni sängylle. Kurkkasin myös kaappiin ja näin ylimmällä ja keskimmäisellä hyllyllä tavaraa. Alin oli siis jätetty minulle. Olin kaikin puolin tyytyväinen huoneeseemme. Sitten ovi kävi ja käännyin katsomaan tulijoita.
Toisella tytöllä oli suklaanruskeat hieman olkapäiden yli ulottuvat, ja toisella vaaleahkot todella pitkät hiukset. Vaaleatukkainen oli huomattavan pitkä.
"Moi", sanoin ja työnsin silmälasejani kevyesti paremmin nenälleni. "Oon Claire, ja te ootte sit varmaan Emma ja Willow."
Hymyilin leveästi kummallekin tytölle.
"Oletin että toi sänky oli vapaana, niin laitoin tavarani siihen, toivottavasti se tosiaan oli vapaa", huomasin vielä sanoa ja osoitin sänkyä.

//Emma? Willow?

Nimi: Windy

28.06.2019 11:30
Primrose Laurent, oppilaskunta

"Hei, voinko tulla sisään?" Meghanin ääni kuului oven takaa.
"Tietenkin", vastasin. Meghan avasi oven ja tuli istumaan sänkyni laidalle.
"Tulin vain kertomaan, että pääset tänään kotiin. Tai siis koulullesi. Julkisia paikkoja täytyisi kuitenkin välttää pari viikkoa ja sittenkin olisi hyvä varmistaa, ettei kukaan ole esimerkiksi kipeä. Voit tietenkin käyttää myös maskia, mutta uskon, että et käytä sitä kovin mieluusti", hän selitti.
"Joo, luulenpa ettei se ole ihan minun juttuni", sanoin.
"Oletko muuten miettinyt, että haluaisitko jutella jollekulle? Siis asiantuntijalle?" Meghan kysyi.
"No en sillä tavalla, mutta en tiedä. En haluaisi käsitellä näitä asioita, jos ei ole pakko", vastasin. En halunnut muiden pitävän minua avuttomana tai säälivän minua.
"Oletko varma? Usein tällaiset asiat voivat jäädä painamaan mieltä", Meghan vastasi ja sai minut pohtimaan uudestaan.
"Oletko muuten kertonut ystävillesi?" hän jatkoi.
"No yhdelle", sanoin. "En vain halua muiden tuijottavan, olisin se sairas tyttö" jatkoin.
"Ymmärrän, mutta se saattaisi helpottaa. Jos koulusta on stressiä tai asiat tuntuvat ahdistavilta. Sinun ei tarvitsisi varoa muita", Meghan piti pienen tauon. "Mieti asiaa", hän jatkoi ja lähti.
Melkein heti Meghanin lähdön jälkeen, sisään astui hoitaja.
"Hei. Tulin vain ottamaan letkut irti", hoitaja sanoi.
"Voisin muuten ottaa nuo happiviiksetkin", hän vielä jatkoi. Ojensin happiviikseni hoitajalle, joka otti ne vastaan ja alkoi sitten irrottaa letkua katetristani.
Kun hoitaja oli saanut letkun irti, hän lähti ja aloin pakata tavaroitani. Olisi pitänyt ottaa mukaan vaatteita. Olin nimittäin ajatellut, että olisin sairaalassa vain päivän enkä ollut varannut mitään muuta kuin sairaalapaperit mukaan.
Pakattuani, avasin oven ja kävin infotiskillä ilmoittamassa lähdöstäni.
Sitten soitin taksin ja menin ulos.

Keräsin taksissa rohkeutta ja kun pääsin koululle, kävin ensin huoneessani viemässä tavarani. Sitten suuntasin Ellénin huoneeseen.
Koputin oveen varovasti ja oven avasi James.
"Hei, onko Ellén täällä?" kysyin.
"Joo, odotas hetki", James vastasi.
"Ellén! Primrose kysyy sinua", hän huusi huoneeseen. Ellén tuli ovelle ja katsoi minua kysyvästi.
"Haluaisin jutella kahden kesken", sanoin ja viitoin käytävän vessoille päin.
"Kai se käy", tyttö vastasi ja huikkasi ovelta Jamesille, joka oli palannut sohvalle, vielä jotain.
Kävelimme hiljaisuudessa vessoille ja jäimme lavuaareille juttelemaan.
"Haluan kertoa sinulle jotain", sanoin ja vedin peruukin päästäni.
Näin Ellénin ilmeen ja sanoin:
"Minulla on leukemia, verisyöpä."

//Ellén?

Nimi: Koirafani

28.06.2019 08:51
Leslie Castellan, -

Ovi loksahti kevyesti vetäessäni sen kiinni. Työnsin avainkortin taskuuni ja lähdin kävelemään reippain askelin kohti aulaa, ja siitä taas ruokalan suuntaan. Pitkä palmikko liehui selässäni tasaisesti askelteni tahtiin. Sen suunnilleen puolen vuoden aikana jonka olin sisäoppilaitoksessa viettänyt, en ollut löytänyt lainkaan todella hyviä ystäviä. Ensimmäisenä päivänä tapaamani Elias ja muut hänen kaverinsa olivat tällä hetkellä ainoat, joiden kanssa olin jutellut vapaa-ajallani enemmän kuin kaksi kertaa. Tietenkin koulutunneilla olin jutellut lähes kaikkien kanssa. Olin tutustunut ensimmäisillä viikoilla lähes päivittäin uusiin ihmisiin, jotka olivat vähintään iltaan mennessä unohtaneet minut. Minä puolestani muistin vielä nytkin Rosien, jonka olin tavannut ensimmäisessä ruokailussani, Axelin jonka kanssa juttelin kirjastossa, Mimosan, joka lainasi minulle erästä kirjaa (luonnollisesti palautin kirjan hänelle) sekä monia muita oppilaita, jotka kaikki olivat suunnilleen ikäisiäni. Nykyään he eivät edes vilkaisseet suuntaani käytävillä jos kävelimme toisia meen vastaan. Olin onnistunut luomaan melko hyvän yleiskuvan kahdeksasluokkalaisista ikätovereistani. Olin jutellut varmaan jokaisen kanssa, mutta kukaan tuskin muisti jutelleensa minulle. Yhdeksänneltä luokalta tunsin ainoastaan Noelin ja muutaman hänen ystäviään ja seitsemänneltä muistin ainoastaan Nolan. Ketään häntä nuorempaa en ollut puhutellut vielä.
Vietin siis suurimman osan päivistäni yksin, ja maltoin tuskin odottaa kesäloman päättymistä. Kevätlukukauden aikana olin huomannut, että muiden oppilaiden kanssa tutustui helpommin erilaisten koulutöiden kautta. Siispä odotin taas heittäytymistä kouluarkeen ja muiden oppilaiden elämään. Olisin tehnyt sen jo mielelläni, vaan kun ei seurani näyttänyt kiinnostavan. Pisti vain miettimään oliko kyse omasta käyttäytymisestäni. Ongelmat kavereiden kanssa saivat minut vain kaipaamaan vanhaa parasta kaveriani Lyraa, (joka sattui myös olemaan Noelin tyttöystävä) johon olin tutustunut Ranskassa. Hän oli minua vuoden vanhempi, mutta todella ihana ja ystävällinen. Lyra oli asunut Ranskassa koko ikänsä, mutta hän oli muuttanut muutamaa kuukautta ennen meitä Englantiin. Lyrakin oli mennyt sisäoppilaitokseen, mutta koskaan ei ollut ollut tarkemmin puhetta mihin. Toivoni siitä, että hän olisi täällä kanssani oli kuitenkin jo laantunut sillä tiesin että olisin jo nähnyt hänet käytävillä mikäli hän täällä opiskelisi.

Ruokalan tuoksut leijuivat jo sieraimiini, vaikken edes nähnyt koko paikkaa. Tuoksun perusteella osasin päätellä, että ruokalassa tarjoiltiin jonkin sortin kasvissosekeittoa. Ruokalaan päästyäni astuin jonon jatkoksi ja odotin innokkaana pääsyä keiton ääreen. Erilaiset kasviskeitot olivat lempiruokiani, joten tänään tarjoiltava porkkanakeitto vaikutti mahtavan hyvältä. Ammensin lautaseni täyteen ja lähdin kävelemään kohti vapaata pöytää. Juuri kun olin istuutunut ja työntänyt ensimmäisen annoksen herkullista keittoa suuhuni, kuulin nimeni.
"Les! Hei, Les!"
Ääni kuulosti ihmeen tutulta ja kun käännyin katsomaan kuka minulle huuteli olin purskauttaa keitot ulos suustani. En tiennyt tuijotinko todellista ihmistä vai turhan toiveajattelun aikaansaamaa harhakuvaa, mutta joka tapauksessa näkemäni hämmensi minua suuresti.
"Lyra, mitä tää on olevinaan? Oon ollu täällä kohta jo puol vuotta, enkä oo nähny susta vilaustakaan", huudahdin loukkaantuneena heti kun olin saanut porkkanakeiton nieltyä.
"Niin, ekassa sisäoppilaitoksessa tuli jotain sisäilmaongelmia, niin vanhemmat lähetti mut tänne. Oon ollu täällä vasta pari päivää. Onko Noelkin täällä?" Lyra selitti. Tuhahdin mukamas kyllästyneenä ystäväni kysymykselle Noelista.
"Tietty Noel on täällä, pönttö. Voisitko nyt uhrata edes hetken parhaalle ystävällesi ja jutella hänen kanssaan siitä mitä maailmalla tapahtuu", hymähdin ja vein uuden lusikallisen keittoa suuhun.
"No ei kai minulle tässä mitään sen erityisempää. Mutta sinulle kuuluu vaikka mitä! Onnea muuten viistoistavuotiaalle. Taisi lahja olla mieluinen", Lyra sanoi ja iski silmää. Naurahdin ja nyökkäsin. Maaliskuussa, viikko syntymäpäiväni jälkeen oli perheeseemme syntynyt kaksoset, Estelle ja Hugo. Sitä parempaa syntymäpäivälahjaa en olisi voinut kuvitella. Nyt kaksoset olivat jo kolme kuukautta, mutta silti ihanan pieniä ja suloisia.
"Ainakin lahja oli ikimuistoinen. Mut älä kuvittelekaan, että päästän sut noin vähällä. Saat selittää kaiken mitä elämässäs on tapahtunu viimesten kuukausien aikana, iiihan kaiken", sanoin ja loin haastavan katseen Lyraan. Ystäväni naurahti ja alkoi selittää.

"Onpa söpö! Mun huone on vähän isompi, mut siellä asuu mun lisäks myös yks Sofia", Lyra huudahti oitis huoneeseeni astuttuaan. Nyökkäilin sitä mukaa kun hän puhui. Kerrankin en ollut ainoa joka puhui koko ajan.
"Hei muuten eiks Claire tuu tänne kanssa?"
Kysymys havahdutti minut ajatuksistani ja sain väkerrettyä kelvollisen vastauksen:
"Joo, itse asiassa jo ihan näinä päivinä. Sen piti tulla jo aikaisemmin, mut Estellen ja Hugon takia sille tuli vähän niinsanottua tekemistä kotona. Joten joo, en tiiä millon se on tulossa. Toivottavasti pian."
Lyra nyökkäsi. Yhtäkkiä hänen kännykkänsä alkoi soida. Ystäväni vastasi ja jutteli sen jonkun kanssa muutaman minuutin. Sitten hän lopetti puhelun ja sanoi pahoittelevaan sävyyn:
"Hei sori, Noel haluu tavata mut jotain syystä jusy nyt. Sopiiko jos meen?"
"Tietty sopii."
Lyra kipitti ulos huoneesta ja minä seurasin hetken kuluttua perässä mukanani kirja. Siirryin oleskelutilan nojatuoliin lukemaan ajatuksissani. Siispä en heti tajunnut, kun joku tuli istumaan minua vastapäätä. Huomattuani hänet siirsin kuitenkin kirjanmerkin uuteen paikkaan, laskin kirjani syliini ja näin edessäni Eliaksen puhelin kädessä sohvalla istumassa.
"Moi Elias", sanoin, eikä aikeenani todellakaan ollut aloittaa pidenpää keskustelua. Avasin taas kirjan ja jäin odottamaan pojan vastareaktiota.

//Elias?

Nimi: Silverglow

27.06.2019 21:25
Emma Farley, -

Tänään. Vihdoinkin. Tänään olisi se päivä, jolloin muuttaisin Juuripolun sisäoppilaitokseen asumaan, juuri niinkuin isosiskoni Ellénkin. Istuin autossa, sillä olimme käyneet kaupoilla ostamassa minulle muistivihkon piirroksiani varten sekä muuta tavaraa, mitä halusin vapaa-ajan tekemiseksi. Katselin ikkunasta ja yhtäkkiä muistin viestin, joka minulle oli laitettu ja jossa tietääkseni puhuttiin jotain huonekavereista. En ollut viestiä tutkinut sen tarkemmin. Avasin sen nyt kännykältäni ja luin sen kunnolla.
Siinä kerrottiin, että asuisin kahden huonekaverin kanssa, jotka onnekseni ovat kumpikin tyttöjä. Claire ja Willow.
"Ellén", huikkasin tytölle toisella puolella autoa.
"Niin?" hän vastasi ja kääntyi minua kohti.
"Eikö Claire olekin Leslien pikkusisko?" kysyin häneltä. Tietääkseni isosiskoni oli Leslien kanssa jonkinlaisissa väleissä, ja jostain nimi Claire oli tuttu.
"Joo kai, en oo varma. Kuinka niin?" isosiskoni vastasi.
"Mulla on kaksi huonetoveria, Claire ja sitten joku Willow. Tiedätkö sä sitä?" kysyin vielä.
"En tunne."
"Aijaa. No miltä Claire näyttää?" kysyin vielä. En edes tiedä miksi.
"En mä oo koskaan sitä nähnyt. Lesliellä on vaaleat hiukset jos se yhtään auttaa, mutta miks haluat tietää?" Ellén kysyi.
"En mä tiedä."
"Ollaan kohta perillä tytöt", äiti huikkasi pelkääjän paikalta meille.
"Okei!" Hymyilin ja suljin kännykän.

***

Äiti ja isä olivat lähteneet pikkuveljeni Mateon kanssa jo takaisin kotia kohti tai minne ikinä menevätkään, ja Ellén johdatti minua ovista sisään. Sieltä tyttö lähti heti jonkun pojan luokse, joka näytti kovasti pojalta, jolle Ellén oli antanut halin ennen kuin lähdimme lentokentälle joululoman alkaessa. Suupieleni kohosivat jälleen ylöspäin ja juoksin Ellénin perään tämän jutellessa pojan kanssa.
"Moi!" tervehdin häntä. Ellén säpsähti ja kääntyi minun puoleeni.
"Säikäytit mut!" Ellén valitti. Poika katsoi minuun hieman hämmästyneenä, ja sitten muistin taas miksi tulin.
"Kuka toi on?" kysyin isosiskoltani ja katsoin samalla poikaa, jottei kysymykseni kuulostaisi epäystävälliseltä. En kyllä tiedä mitä se auttoi mihinkään.
Ellén kääntyi poikaa kohti enkä valitettavasti ehtinyt nähdä hänen ilmettään. Poika hymyili.
"Mä luulin et oon esitellyt Jamesin sulle", Ellén sanoi sitten hieman hämmentyneenä ja kääntää katseensa taas minuun.
"Oon mä sen nähnyt, mut et sä sitä oo esitellyt", vastasin.
"Ai... no, tässä on James. James, tässä on Emma", Ellén esitteli.

Jäin hetkeksi juttelemaan isosiskoni ja Jamesin kanssa ja sitten tajusin että minun pitäisi varmaan etsiä oma huoneeni. Ellén näytti minut huoneiden luokse ja jätti minut sitten yksin etsimään huonettani.

Kesti jonkin aikaa, kunnes numeroltaan oikea ovi seisoi edessäni. Vilkaisin kylttiä, ja siinä luki minun nimeni sekä kahden muun tytön nimet; Claire ja Willow.
Koputin oveen vain testatakseni, olisiko kukaan sisällä ennen minua. Olihan minulla mennyt ikuisuus jutellessani Ellénin kanssa mutta silti. Kun hetkeen ei tapahtunut mitään, avasin oven ja astuin sisään.
Huomasin sisällä seisovan tytön, jolla oli vaalea tukka ja minun tavoin vaaleanruskeat silmät. Muistin Ellénin kertoneen, että Lesliellä oli vaalea tukka, joten oletin tytön olevan Claire.
"Hei", tyttö edessäni sanoi.
"Hei, olet varmaan Claire?" kysyin tytöltä, joka seisoi edessäni.
"Itse asiassa olen Willow. Mutta sä oot sitten varmaan Emma", tyttö päätteli.
*Ai*, mietin hämmentyneenä.

Juttelimme hetken kunnes päätimme mennä uimaan jonnekin. Kannoin uimakamojani käsissäni ja odotin Willow'ta, joka oli jäänyt hetken minusta jälkeen ottamaan avainkorttia, jolla pääsisimme takaisin huoneeseen.

//Sori etten käytännössä jatkanut ollenkaan mut esim. Claire voi tulla mukaan tai jtn?

Nimi: Windy

27.06.2019 20:44
Willow Shields, -

Kävelin koulun käytävää pitkin ja etsin omaa huonettani. Jakaisin sen kahden muun tytön kanssa, mutta he eivät olleet vielä tulleet.
Kun huomasin oikean oven, avasin sen avainkortillani ja astuin sisään. Jätin kengät naulakon alle ja ripustin hupparini, joka oli vyötärölläni, naulakkoon.
Aloin purkaa tavaroitani kaapin ylimmälle hyllylle, jonka valitsin kolmesta hyllystä. Valitsin myös sängyn, joka oli lähimpänä ikkunaa.
Olin juuri tutkimassa vessan peilikaappia, kun oveen koputettiin ja sitten nuori tyttö avasi sen. Tytöllä oli hieman polkkatukkaa pidempi, suklaanruskea tukka ja vaaleanruskeat silmät. Päällään hänellä oli punavalkoraidallinen t-paita ja siniset farkut.
"Hei", sanoin.
"Hei, olet varmaan Claire?" tyttö kysyi. Siitä päättelin hänen olevan Emma.
"Itse asiassa olen Willow. Mutta sä oot sitten varmaan Emma", sanoin.
"Joo, mut kiva tavata", Emma vastasi.
"Hei sori, mä vein jo ton ikkunan vieressä olevan sängyn, oisitsä halunnu sen?" sanoin ja menin pidemmälle huoneeseen.
"No mä voin ottaa ton, Claire saa sit sen mikä jää, ku se tulee vikana", Emma sanoi ja osoitti kaapin vieressä olevaa sänkyä.
"Nii, mitäs tulee sit vikana", sanoin ja hymy nousi kasvoilleni. Meillä synkkasi aika hyvin ja olin iloinen, että huonekaverini ei ollut ääliö tai ihan erilainen kuin minä.
"Mennäänkö kiertää paikkoja, ois myös kiva löytää joku järvi tai lampi, ku on nii kuuma", Emma kysyi.
"Joo, otetaan uikkarit ja pyyhkeet mukaan", sanoin.
"Eiks se oo sillee et kun nyt on loma, nii sadaan poistuu koulun alueelta?" Emma varmisti.
"Siitä pitää kai ilmottaa opettajille, mut joo", vastasin samalla, kun kaivoin uikkariani reppuni pohjalta.
"Mennään", hihkaisi Emma ovelta. Hän oli jo löytänyt uikkarinsa ja saanut kengätkin jalkaansa.
"Joo", sanoin ja vedin uikkarini esiin.
"Laitan vaan nopee kengät jalkaan niin sit mennään", jatkoin, kun Emma jo avasi ovea.
"Hei muista ottaa avainkortti", hän sanoi. Tyttö oli ehtinyt jo käytävälle. kun ryntäsin vielä etsimään omaa avainkorttia yöpöydän sekamelskasta.
"Hyvä kun sanoit", huikkasin ja otin vielä puhelimenikin mukaan.
"Nyt mennään", sanoin, kun kaikki oli vihdoin mukana.

//Emma

Nimi: Windy

27.06.2019 19:27
Primrose Laurent, oppilaskunta

"Verikokeen tulokset tulivat", kailotti hoitaja, joka törmäsi sisään ovesta.
"Sinulla on pieni infektio, mutta ei muuta. Olisi hyvä, jos voisit jäädä osastolle pariksi päiväksi. Leukemiasta tosin ei ole enää mitään merkkejä, joten jos se ei uusi saat terveet paperit viiden vuoden päästä", hoitaja jatkoi ja tuli sängyn viereen.
"Kuulin, että et ollut saanut kunnolla henkeä, joten toin sinulle nämä", hoitaja jatkoi. Hän veti lauseiden välissä henkeä, mutta hyvin nopeasti.
"Happiviikset", sain sanotuksi.
"Niin, osaatko laittaa ne?" hoitaja kysyi.
"Luulisin", totesin ja laitoin ohuen muoviputken korvieni takaa niin, että nenään tarkoitettu lyhyt avonainen kohta osui kohdalleen.
"Hyvä, ne saattavat kutittaa aluksi, mutta luulen, että infektion parannuttua saat ne pois", hoitaja sanoi ja lähti.
Sain jo hieman paremmin happea, mutta silti minun oli vaikea hengittää. Joutuisin elämään viisi vuotta pelossa. Pelkäisin joka päivä ja yö sitä, että voin sairastua uudestaan ja joudun käymään kaikki rankat hoidot uudelleen läpi. Olihan minulla vielä yksi sytostaattikuuri saamatta, mutta se ei olisi läheskään yhtä paha asia kuin sairastua uudelleen.
Ovelta kuului koputus. Joku siis osasi vihdoin koputtaa täällä.
"Hei, tulin vain kertomaan, että viimeistä sytostaattikertaasi on siirretty, se on vasta ensi tiistaina, kun olet jo lähes terve. Sen jälkeen saat olla rauhassa kotona ja käyt sairaalassa vain säännöllisesti verikokeissa. Saat kuitenkin lääkkeet mukaasi", lääkärini, Meghan sanoi.
"Ei, ne eivät tiputa hiuksia, mutta hiuksien kasvu saattaa hidastua", hän lisäsi huomattuaan ilmeeni.
"Selvä, kiitos", sanoin ja Meghan lähti.
Jäin happiviiksieni kanssa huoneeseeni makaamaan sängylleni. Mieleni olisi tehnyt repiä ne kappaleiksi ja karata, mutta tiesin ettei se olisi viisasta. Kyllä pari päivää kuluisi.
Eniten minua huolestutti kuitenkin etten ehtisi kevätjuhlaan, jos sinne ylipäätään saisin mennä.

Nimi: Windy

26.06.2019 18:49
Primrose Laurent, oppilaskunta

Heräsin aamuneljän maissa siihen, etten saanut kunnolla henkeä. Yritin juoda vettä ja hengittää syvään, mutta sain aikaiseksi vain yskintää.
"Voi hyvä jumala, en voi sairastua nyt", manasin hiljaa ja kaivoin puhelimeni, soittaakseni taksin.
Vedin ylleni varovasti t-paidan, ettei se vahingoittaisi katetria ja päälle leveälahkeisen farkkuhaalarin, johon olin ommellut perhosia.
Vedin peruukin päähän ja kengät jalkaan. Valitsin viininpunaiset vanssit, koska ne sopivat paitaani, joka oli punavalkoraidallinen. Otin vielä käsilaukkuni penkiltä, jossa oli sairaalapaperit, puhelin, avainkortti ja lompakko.
Kävelin hiljaa pihalle, jossa taksi jo odotti minua. Soittaisin opettajalleni sairaalasta, koska en kumminkaan pääsisi tänään kouluun.
"Fleetwoodin lastensairaalalle, kiitos", sanoin kuskille, joka painoi kaasua.

Kävelin sisään päivystyksen ovista, joista olin kulkenut kerran aikaisemminkin, mutta tajuttomana. Kävelin tiskille ja kerroin nimeni ja oireeni. Hoitaja lähetti minut saman tien syöpäosastolle. Ilmoittautuisin sitten siellä uudestaan.
Kävelin hissille ja painoin tilausnappia. Kun hissi saapui vihdoin, painoin tottuneesti seitsemännen kerroksen nappia.
Hissi nytkähti liikkeelle ja seisoin kyydissä pitäen kiinni kaiteesta. Yritin saada hengitykseni normaalisti, mutta se oli vain pahentunut ja minun oli vaikea saada henkeä.

Kun hissi vihdoin saapui ja jäin pois, kävelin hieman huterin askelin osaston infotiskille.
"Hei, olen Primrose Laurent ja minut käskettiin päivystyksestä tänne", kerroin.
"Selvä", infotiskin takana oleva nainen sanoi ja kirjoitti jotain koneelleen. "Mitä oireita sinulla on?" hän jatkoi ja luki samalla jotain tietokoneelta, varmaan tietojani.
"Hengenahdistusta, joka on lähinnä pahentunut", kerroin naiselle. Hänellä oli tumma iho, pitkä, ruskea, kihara tukka, joka oli poninhännällä niskassa ja hän oli hieman pyöreä.
"Selvä, lääkäri ottaa sinut vastaan kuutosessa viidentoista minuutin päästä, tiedäthän missä se on ", nainen sanoi.
Nyökkäsin ja lähdin taas kohti hissejä.

"Laurent Primrose", lääkäri sanoi. Nousin ylös ja kävelin tutkimushuoneen ovelle.
"Hei, tule vain sisään", lääkäri sanoi. Hänellä oli valkea takki, joka oli hieman iso ja iloiset silmät.
"Hei", sanoin hiljaisesti, ääneni oli hieman käheä, kun en saanut kunnolla happea.
"Sinulla oli siis oireina hengenahdistusta ja perustautina leukemia", naislääkäri täsmensi koneeltaan.
"Joo", sanoin. Olin istahtanut punaiselle tuolille lääkärin pöytää vastapäätä.
"Otetaan verikoe, niin nähdään onko tämä bakteeritulehduksesta johtuvaa ja sitten saat levätä hetken", lääkäri selitti.

//Jatkan joskus

Nimi: pixeli

26.06.2019 11:05
Devereaux Sydney Forrest Chevalier

Olin vasta saapunut uudelle koululleni ja kämppääni, jonka jaoin yhdessä Shelly nimisen tytön kanssa. Tavallaan olisin halunnut pojan, mutta en viitsinyt ryhtyä vaatimaan itselleni toista kämppäkaveria. Shellystä nimittäin näki kauas hermostuneisuuden, josta päättelin hänen olevan ujo. Tytön kanssa ei siis olisi ihan mahdotonta tulla toimeen. Olin sitten päätynyt kyselemään koulun paikkojen esittelystä, mutta itsensä sijasta Shelly ehdotti tapaamaansa tyttöä sen tekijäksi. Hänet pitäisi vain etsiä. Nyökäytin päätäni.
"Joo etsitään vaan"
seurasin tytön liikkeitä ja tämän kääntyessä minuun päin hymyilin kevyesti ennenkuin nousin itsekkin sängyltäni ja astelin huoneesta ulos.
"Missäköhän se tyttö vois olla..kenties huoneessaan? Tiiätsä mis sen huone on?" Kysyin ja käännyin katsomaan tyttöä. Minusta huone voisi olla järkevä paikka etsiä, mutta jos toinen ei olisi siellä niin siitä tulisi hitusen vaikeampaa. Jos Shelly tietäisi tytön huoneen suuntaisin sinne ja koputtaisin oveen(?). Muutoin ehdottaisin toisen etsimistä ruokalasta tai antaisin Shellyn päättää etsintäpaikan.

//Shelly?

Nimi: Cecci

20.06.2019 13:34
Ashley Green, -

Kävelin pois rehtorin kanslialta, kun Shelly koputti oveen. Kuljin hiljaisia käytäviä pitkin takaisin ulos ja vedin syvään henkeä. Tiesin, ettei minun pitäisi antaa Evelynyn kaltaisten ääliöiden pilata elämääni, tai pikemminkin kouluani, mutta oli niin vaikeaa olla välittämättä hänen ilkeilystään. Silloin kännykkä alkoi soida taskussani. Soittaja oli Rose. Vastasin puhelimeen kuulostaen mahdollisimman iloiselta ja kuuntelin Rosen selostusta hänen unelma koulustaan Australiassa jähmetyin paikoilleni, kun Rose kertoo saaneensa koululta viestin, jossa hänet hyväksyttiin sinne. Hän aloittaisi siellä HETI joulun jälkeen, eli muuttaisi kokonaan Australiaan äitinsä luo jo ennen joululoman loppua. Rose lopetti puhelun kun hänen äitinsä kuusi häntä ja minä hoipersin läheiselle penkille istumaan. Paras ystäväni oli lähdössä, jolloin minulle tulee uusi kämppäkaveri. Ei se välttämättä ihan kamalaa ole, ajattelin huulta purren. Mutta minulla ei ole muita ystäviä… Vajosin hieman syvemmälle synkkyyteen. Ehkä siitä uudesta tytöstä voi olla seuraa, Shellykö hänen nimensä oli? Lähdin tallustamaan kohti asuinrakennusta ja kävelin aina huoneeseeni asti, jossa rojahdin sängylleni ja vaikka yritin estää, kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin.

//Joku?

Nimi: Cecci

20.06.2019 11:14
Shelly Carter, -

Suoristin pakkomielteisesti vaatekasojani kaapissa ja silmäni pälyilivät hermostuneesti aina välillä huoneen ovelle päin. Minusta näki helposti, että olin hermostunut, joten yritin vain keskittyä suoristamaan kasoja, vaikkakin se oli aika turhaa.
"Ootsä muuten uus tääl koulus? Mietin vaa et voisitsä ehk näyttää mulle paikkoja", Sydney kysäisi ja sydämeni alkoi takoa nopeammin jännityksen takia.
"Olen juu, mutta tapasin aiemmin mukavan tytön, joka on ollut täällä jo pari vuotta",kerroin muistaessani Ashleyn.
"Voimme käydä etsimässä hänet", ehdotin hermostuneesti ja nousin lattialta sängylle istumaan. Tuijotin seinän kauniisti kirjailtu tapettia sydän pamppaillen. Tunsin kuinka aloin punastua ja suljin silmäni hetkeksi. Miksi olen niin ujo? Raivosin mielessäni. Lopulta siirsin katseeni poikaan nielaisten.

//Sydney?

Nimi: Silverglow

12.06.2019 20:57
Elias Hale, -

Nola kaivoi kännykkänsä lattialta käsiinsä ja teki sillä sitten jotain. Hetken kuluttua hän näytti muistiota, johon oli kirjoittanut tekstiä. Siristin silmiäni lukeakseni tekstiä ja sain siitä selvää. Nola oli kirjoittanut: 'Auta minut pois'
Hymyilin tytölle ja osoitin sitten siihen suuntaan, mistä olin tullutkin, eli ilmeisesti kirjaston ovia kohti. Sitten Nola kirjoitti jotakin muuta kännykälleen ja näytti kohta tekstiä, jossa luki: 'Tule pian takaisin'
Nyökkäsin hymyillen Nolalle ja nousin sitten ylös. Kännykkäni ei ollut sattunut mukaan, eikä minulla ollut valoa, mutta seiniä tunnustelemalla onnistuin jälleen löytämään tieni kirjaston oville ja siitä eteenpäin vahtimestarin kopin luokse. Päästyäni kopin eteen avasin suuni:
"Hei yks tyttö jäi kirjastoon johonkin lasisilla seinillä ympäröityyn huoneeseen eikä pääse pois. Voitko ottaa sun avaimet ja tulla päästää sen pois?"
Odotin hetken. Ei vastausta. Kirosin mielessäni. Nyt minun täytyisi siis kaiken lisäksi vielä etsiä avaimet pöydältä, ja ilman valoa se olisi aika tuskallista.
Nostin siis käteni pöydälle ja kuljetin sitä ympäri sitä etsien avaimia. Kun käteni osui jonkunlaiseen nauhaan, vieritin kättäni sitä pitkin kunnes tunsin avaimet.
*Jes!*
Noukin avaimet käteeni ja lähdin sitten omaa huonettani kohti avaimet kädessäni. Kännykän valon kanssa olisi paljon helpompaa löytää tie takaisin kirjastoon.

Kesti oman aikansa, ennen kuin löysin tieni jälleen huoneelle, ja koska en löytänyt lukkoa, päätin koputtaa oveen ja toivoa Katherinen yhä istuvan sängyllään.
Onnekseni hetken kuluttua kuului tytön ääni ihan oven takaa.
"Kuka siinä?"
"Elias. Päästä mut sisälle", vastasin nopeasti, ja sitten kuulin kuinka ovea avattiin.
Ovi avautui ja astahdin heti sisälle, kävelin nopeasti sänkyni luokse välittämättä siitä, että onnistuin lyömään jalkani nojatuoliin ja hapuilin kännykkäni yöpöydältä. Laitoin sen taskulampun päälle ja lähdin sen valossa kävelemään takaisin kohti ovea puristaen avaimia kädessäni niin kovaa, etteivät ne varmasti tippuisi.
"Hei et kai sä taas lähde johonkin?" Katherine kysyi turhautuneena.
"Älä välitä siitä, mihin mä meen", vastasin ja suljin sitten oven. Lähdin kulkemaan kännykän sekä ikkunasta kajastavan valon avulla kohti kirjastoa. Jälleen.
Huomasin, ettei minulla ollut enää kauheasti akkua jäljellä, joten koitin olla mahdollisimman nopea.
Saavuttuani kirjaston oville suunnistin sen saman lasisen työskentelytilan luokse ja kiersin sen toiselle puolelle, missä huomasin Nolan. Nola taisi tällä kertaa kuulla tuloni, sillä hän kääntyi melkein heti kun olin laskeutunut kyykkyyn lasin toiselle puolelle.
Avasin itsekin muistion ja kirjoitin siihen:
'Mulla on avaimet. Tuu tonne ovelle, niin mä avaan sen.'
Nola luki hetken ja nyökkäsi sitten. Painoin käteni vielä hetkeksi lasia vasten ja sitten lähdin kävelemään lasiseinämää pitkin kohti ovea.
Ovelle päästyäni otin avaimet esille toisesta kädestäni ja sähelsin niiden kanssa. Kun löysin lukon, kokeilin ensimmäistä avainta. Väänsin sitä edestakaisin ja kokeilin työntää sen toisinpäin, mutta se ei sopinut lukkoon. Seuraavassa avaimessa oli sama ongelma, mutta onneksi kolmatta avainta kokeillessa tunsin, kuinka se työntyi lukkoon nopeasti ja sitten kääntyi, kun käänsin sitä.
Painoin oven kahvaa alaspäin ja se avautui sisäänpäin.
"Nola?" huikkasin pimeyteen.
"Elias!" Nyt näin Nolan. Tyttö seisoi oven edessä ja katsoi minuun vähän ahdistuneena. Kävelin Nolan luokse ja suljin tytön halaukseen. Nola nojasi vasten olkapäätäni.
"Sulla on varmaan tosi kylmä", totesin hetken kuluttua, irrottauduin Nolasta ja vedin sitten hupparini pois päältäni. Minulla oli sen alla vain T-paita ja tiesin, että kylmä tulisi nopeasti, mutta Nola tarvitsi hupparia enemmän kuin minä.
Ojensin sen Nolalle, joka puki sen hiljaa päälleen. Sitten Nola halasi minua uudelleen.
Jäimme siihen seisomaan varmaan pariksi minuutiksi, ja tunsin, kuinka Nola henkäisi ja alkoi sitten nyyhkyttää hiljaisesti. Kiersin käteni vielä tiukemmin tytön ympärille. Toivoin, että sähköt palaisivat pian, lämmitys alkaisi taas toimia ja Nola olisi ihan kunnossa. Suljin silmäni ja painoin pääni tytön hiuksiin.

//Kola? :3

Nimi: Ghost

12.06.2019 20:06
Pira Nola Valentine, -

Istuin kirjaston hiljaisessa työskentelytilassa lukemassa vaikka oli jo myöhä. Toisaalta, joululomaa oli vielä jäljellä ja täydellinen hiljaisuus alkaisi vasta muutaman tunnin kuluttua. Vilkaisin ulos ikkunasta, josta kuu loisti himmeästi lasiseen huoneeseen. Yhtäkkiä kattovalot sammuivat koko kirjastosta ja jäin keskelle pimeyttä.
Keskusradio käynnistyi ja rauhallinen opettajan ääni ilmoitti sähköjen olevan poikki.
Ahdistus valtasi minut sekunneissa. En pidä pimeästä. Yhtään. Pelkään sitä, totta puhuen. Hapuilin puhelintani, jonka tiesin olevan pöydällä vieressäni. Jossain. Onnistuin huitasemaan puhelimen alas pöydältä, lattialle, johon se kolahti säikäyttäen minut. Noukin puhelimen lattialta ja sytytin siitä taskulampun. Se ei auttanut paljoakaan, mutta oli parempi kuin ei mitään. Etsin tieni työskentelytilan ovelle ja yritin avata ovea. Se ei auennut ja minä voihkaisin harmista. Miksi ovien täytyy olla sähköisiä ja toimia sähköisillä lukoilla jotka saa auki oppilaskortilla jolla sai auki työtilojen lisäksi muun muassa liikuntasalin välinevaraston ja kuvataideluokan varaston. Kurkustani pääsi karkaamaan pieni pelon vinkaisu. En pääsisi pois ennen kuin sähköt olisivat palanneet. Yritin estää itseäni joutumasta paniikkiin ja pysymään rauhallisena. Vaelsin taskulampun kanssa huoneen perimmäiseen nurkkaan ja nojasin lasiseinään valuen lattialle istumaan. Kiedoin kädet jalkojeni ympärille ja istuin pienenä keränä lattialla yrittäen olla menettämättä järkeäni.
En tiedä kuinka paljonko aikaa loppuen lopuksi kului, mutta ikuisuudelta tuntuva  hetken päästä, kuulin jonkun liikkuvan lasin toisella puolella. Olin turtana enkä kyennyt liikkumaan joten päädyin odottamaan. Olinhan saattanut kuulla harhoja.
Meinasin hypätä nahoista kun joku koputti lasiin selkäni takana. Käännyin ympäri ja näin Eliaksen huolestuneet kasvot lasin takana.
"Elias!" huudahdin. Lasin takana Elias puhui minulle, mutteb kuullut mitään. Sain luettua pojan huululta sanat 'odota', 'mä' ja 'takas'. Minut valtasi huojennus. Elias oli löytänyt minut ja auttaisi minut ulos. Jotenkin. Kai hän keinon keksisi. Painoin käteni lasia vasten ja Elias painoi omansa minun kättäni vasten lasin toisella puolella. Olin niin lähellä itkeä, että tunsin kyyneleiden polttavan silmiäni, mutta pakotin ne pois.
"Auta minut pois", pyysin. Elias kallisti päätään kysyvästi. Hän ei kuullut minua. Sain äkkiö idean. Otin lattialta puhelimeni ja avasin sieltä muistion.
'Auta minut pois', kirjoitin ja näytin Eliakselle lasin läpi. Hän hymyili ja osoitti suuntaan jossa kirjaston ovi oli. Kai? Olin kadottanut suuntavaistoni. Poistin edellisen tekstin ja kirjoitin uuden:
'Tule pian takaisin.'
Elias lähti ja katosi pian pimeyteen.

//Elias? (Onnustuin laittamaan vahingoss yksityisellä jiten tässä nyt tämä....)

Yksityinen viesti

12.06.2019 20:05

Nimi: Silverglow

11.06.2019 19:25
Elias Hale, -

"Kyllä sen pitäisi käydä. Mutta tosiaan katsotaan sitä lisää lähempänä sitä päivää", Nola vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Nyökkäsin tytölle ja lähdin sitten kohti omaa huonettani, koska minua väsytti hirveästi läksyjen teon jälkeen.

Kun pääsin sisälle huoneeseen, huomasin Katherinen, joka istui sängyllään ja oli ilmeisestikin aikeissa mennä nukkumaan. Vaihdoin itsekin päälle jotkut toiset vaatteet yöksi ja menin sitten sänkyyni makaamaan.
Olin juuri sulkemassa silmiäni, kun valot yhtäkkiä sammuivat, ja kuulin Katherinen pomppaavan istumaan sängyllään.
"Suljitko sä valot, Elias?" tyttö kysyi minulta hitaasti.
"Öö… en... mä luulin että sä?" vastasin aivan yhtä hitaasti.
"Mitä sitten tapahtui?" tyttö ihmetteli.
Hain pimeässä kännykkääni, mutten löytänyt sitä ennen kuin kaiuttimista alkoi kuulua jonkun opettajan rauhallinen ääni:
"Koulussa on tapahtunut sähkökatkos, mutta älkää huoliko. Sähköt palaavat taas pian. Siihen asti toivomme kaikkien pysyvän rauhallisina ja pukevan mahdollisimman lämpimät vaatteet päälle, ettei tule kylmä."
*Sähkökatkos?*
Nousin sängystä ja tunnustelin sänkyni reunaa ja etsin tuntoaistini avulla reittini vaatekaapille, josta kaivoin esille hupparin. Puin sen päälleni, minkä jälkeen tunnustelin seinää vasten tieni ovelle.
"Mihin sä meet? Meidänhän piti pysyä rauhallisina!" Säikähdin Katherinen ääntä ja kavahdin kauemmas ovesta, ja jouduin taas etsimään reittini uudestaan.
"Ei kuulu sulle. Eikä ne käskenyt pysymään huoneessa", tiuskaisin tytölle ja avasin oven.

Astuin käytävälle, joka oli kylmä, vaikka minulla olikin lämmin huppari päälläni. Tajusin vasta myöhemmin, että olisin voinut yrittää hankkia jonkinlaisen valon itselleni, mutta ihan sama. En aikonut palata takaisin Katherinen luokse.
Kävelin seinää tunnustellen ja ikkunasta paistavan valon avulla Nolan huoneen oven eteen. Koputin oveen mahdollisimman kovaa ja monta kertaa, niin että Nola varmasti kuuli.
Mutta vaikka odotin melko kauan, kukaan ei tullut avaamaan, eikä huoneesta kuulunut yhtäkään ääntä. Aloin jo huolestua. Jos Nola ei ollut huoneessaan, sitten missä tyttö voisi olla? Nojasin oveen ja mietin.
*Nola voisi ehkä olla kirjastossa*, tajusin yhtäkkiä ja lähdin luovimaan tietäni nyt jo vähän varmemmin kohti kirjastoa. Vaikka valoa ei ollutkaan, olin tottunut jotenkuten käyttämään hyväkseni tuntoaistiani ja sitä vähää, mitä ikkunasta paistavan illan valossa näin.
Löysin kirjaston ovet jonkin ajan kuluttua, ja astuin sisälle. Kiertelin kirjastossa, mikä oli vähän vaikeampaa kirjahyllyjen ja pöytien ja tuolien olemassaolon vuoksi. Harmi, etten tuntenut kirjastoa niin hyvin. Siitä olisi ollut suunnattomasti hyötyä juuri nyt.

Kävellessäni ympäri kirjastoa yhtäkkiä törmäsin seinään. Kun yritin kiertää sitä voidakseni jatkaa etsintämatkaani, huomasin jonkun istuvan seinää vasten, jonka nyt huomasin olevan lasia. Nojaajalla oli kädessään kännykkä, jos näin oikein, josta tuli valoa. Epäilin vahvasti, että tyttö oli Nola, mutta oli se kuka tahansa, hänet olisi saatava pois tuolta.
"Nola?" yritin, mutta ilmeisestikään lasin takaa ei kuulunut mitään, sillä nojaaja ei kääntynyt suuntaani. Päätin siis koputtaa lasiin, mikä ilmeisestikin säikäytti nojaajan, joka kääntyi nyt katsomaan minua.
Se oli Nola.
Nola muodosti jotain huulillaan, ilmeisestikin nimeni, mutten kuullut mitään.
"Hei odota siinä, mä tuun kohta takas", puhuin Nolalle, vaikkei hän voinut minua kuulla.
Suunnitelmani oli löytää vaksi ja hakea häneltä avaimet. Ja jos vaksi olisi tiessään, varastaisin avaimet. Ihan sama mitä opettajat sanoisivat. Nola oli pakko saada ulos.

//Nola? Emt jos tönkkö tai jotai mut xdd

Nimi: Windy

09.06.2019 15:39
Primrose Laurent, oppilaskunta

*Hyppään nyt noi selitykset lomasta.*
Olin sulkenut oven Ellénin perässä ja istuuduin sängylle.
Laitoin peruukkini kenkälaatikkoon ja kaivoin kaapista päähäni pipon.
Otin yöpöydältä puhelimeni ja katsoin saapuneet viestit. Niitä oli kolme:
Kaksi parane pian-viestiä sukulaisilta ja yksi Lucasilta.
”Hei, kuulin että pääsit kotiin ja ajattelin, että sopisiko tulla kylään?
Rakkaudella Lucas”
Luin viestin pariin kertaan ja ajattelin, että se oli vain kohteliaisuus. Eihän hän voinut olla ihanstunut, hänhän oli vain tuonut läksyjä. Vai?
En vastannut vielä mitään, vaikka Lucas oli söpö ja kaikkea, en vain saanut mitään järkevää aikaan.
Laitoin puhelimeni pois ja yritin nukkua.

//Super lyhyt

Nimi: Silverglow

27.04.2019 10:11
ARVIOINTI

Annabelle Mason -- 3kp (annan nyt kp:t vaikka Bel taiskin kuolla? poistelen Belin ylipäätään pian)

James Wilson -- 12kp

Ellén Farley -- 28kp

Jennifer Narainsamy -- 18kp

Brandon Millers -- 6kp

Devereaux Sydney Forrest Chevalier -- 8kp

Shelly Carter -- 13kp

Ashley Green -- 8kp

Primrose Laurent -- 13kp

Elias Hale -- 9kp


Nimi: pixeli

14.04.2019 11:55
Devereaux Sydney Forrest Chevalier, -

Matkalla huoneeseeni katselin samalla ympärilleni, sillä uuden kouluni alue oli varsin kiehtova. Myös rakennus oli hieno. Etenin kaikessa rauhassa myös sisätiloissa ja annoin katseeni kierrellä. Otin jo avainkorttini valmiiksi esiin, vaikka jouduinkin hetken aikaa etsiskelemään huonettani. Avatessani oven huomasin, että huonetoverini olikin jo saapunut paikalle. Tervehdin häntä sisälle päästäyni ja suljin ove jäljestäni. Se että toinen oli tyttö sai minut hitusen jännittymään, mutta uskoin tulevani toimen hänen kanssaan, toivottavasti. Toinen sitten esittäytyi itse Shellyksi varmistaen minun nimeni, sekä sen että eihän minua vain haitannut hänen puolenvalintansa.
"Joo oon Sydney ja ei ollenkaan haittaa, eli ei tartte vaihtaa" jos toinen ei ollut vielä tervehdyksestä huomannut niin nyt viimeistään, ettei minun aksenttini ollut ihan originaali. Hymyilin tytölle ennekuin laskin laukun, sekä kitarareppuni alas. Ryhdyin järjestelemään vaatteitani ja samalla katsahdin toista.
"Ootsä muuten uus tääl koulus? Mietin vaa et voisitsä ehk näyttää mulle paikkoja" suoriuduin vaatteistani aika nopeasti ja seuraavaksi valmistelin vuoteeni, jonka jälkeen laitoin vielä applen läppärini pöydälle ja hyppäsin sitten itse istumaan sängylleni. Otin puhelimeni esiin ja tekstasin vastauksen äidilleni tämön kysyessä vointiani.

// shelly?

Nimi: Cecci

13.04.2019 20:03
Shelly Carter, -

Ashley lähti jättäen minut seisomaan rehtorin kanslian ovelle. Koputin varovasti oveen ja tomera ääni vastasi heti “sisään”. Avasin kanslian oven ja sipsutin arasti istumaan tuoliin rehtoria vastapäätä.

Viitisen minuuttia myöhemmin kävelin ulos kansliasta hypistellen uuden huoneeni avaimia. Nappasin tavarani ja aloin raahaamaan niitä käytävää pitkin miettien samalla, miksi rehtori oli laittanut minut samaan huoneeseen pojan kanssa. Kävelin painavien kantamuksieni kanssa asuinrakennukseen ja siellä toiseen kerrokseen, jossa seikkailin hetken, ennen kuin löysin oikean huoneen. Avasin oven avainkortilla ja työnsin sen auki. Huone näytti mukavalta ja koska missään ei vielä näkynyt kenenkään tavaroita, oletin ettei huonekaverini ollut vielä tullut. Aloin rauhassa tutkia huonetta, availlen kaappeja ja kurkistaen kylpyhuoneeseen. Lopulta asetin tavarani huoneen oikealle puolelle. Sillä oli sänky ja vaatekaappi, kuin myös kirjoituspöytä ja yöpöytä. Asettelin vaatteeni siististi vaatekaappiin ja yöpöydän laatikkoon taas laitoin kasan kirjoja ja kuulokkeet. Loput tavar sysäsin sängylle ja tyhjät kassit tungin vaatekaapin pohjalle. Asettelin loput tavarat työpöydälle ja vaatekaapin tyhjiin laatikoihin, sitten istuin sängylleni ja otin kännykän käsilaukustani. Olin saanut muutaman viestin äidiltä ja naputtelin nopeasti hänelle viestin, jossa kerroin kaiken olevan hyvin. Viestin lähettäminen onnistui hyvin, sillä olin matkalla koululle vaihtanut sim-korttini.

Asettelin vielä hygieniatarvikkeeni vessan pienehköön kaappiin ja juuri kun tulin takaisin virallisen huoneen puolelle, huoneen ovi avautui ja sisään asteli lainehtiva tukkainen poika, joka näytti olevan aikalailla ikäiseni.
“Moi!” hän tervehti kävellessään sisään kantamusten kanssa.
“Hei. Olen Shelly. Olet ilmeisesti huonekaverini. Sydney, mikäli en väärin muista? Toivottavasti sinua ei muuten haittaa, että valitsin huoneen tämän puolen! Voin nimittäin vaihtaa puolia jos haluat”, sanoin vaimeasti keräten kaiken rohkeuteni, sillä eniten maailmassa minua ahdistaa tuntemattomille-etenkin pojille-puhuminen. Jäin kiusaantuneena odottamaan pojan reaktiota.

//Sydney?

Nimi: Silverglow

12.04.2019 14:22
Elias Hale, -

Katselin muita Ellénin ja Jamesin huoneessa olijoita, Nolaa sekä uutta tuttavuuttamme Leslietä. Oli ollut hetken hiljaista. James oli kysynyt meiltä, mitä haluaisimme tehdä. Ruokailuun oli tunti. Noin. Pitäisi keksiä tekemistä kokonaiseksi tunniksi!
"No, jos vaikka... tuota... läksyjä?"
*Mitä?*
En voinut uskoa, että olin oikeasti ehdottanut sitä. Ensinnäkin, joululoman viimeiset päivät olivat käsillä, toisekseen, Nola oli eri luokka-asteella -- unohdetaan se, että tyttö antoi minulle tukiopetusta kemiassa -- ja kolmannekseen se, etteivät läksyt kiinnostaneet minua. Enkä minä yleensä ollut sitä vastuullista tyyppiä, joka teki läksyt silloin kun ne tulivat. Jos alkaisin oikeasti tekemään läksyjäni, edessäni olisi pian Mount Everestin kokoinen kasa rästiin jääneitä tehtäviä, läksyjä, projekteja... mitä vielä? Olisi kuitenkin ihan hyvä joskus sentään alkaa tekemään niitä, mikäli halusin selvitä kasiluokasta kohtuullisin arvosanoin. Vaikka olihan kokeisiin lipsahtanut muutamia kutosia, kenties vitosiakin, ei nelosta sentään vielä koskaan ollut merkitty kokeisiini. En todellakaan voinut kehua itseäni tähtioppilaaksi. Heh.
James katsoi minuun kulmat koholla, niin teki myös Nola ja Leslie. Hymyilin ja hieraisin niskaani.
"Mulla ainakin on pari rästiin jäänyttä tehtävää", kerroin.
"Ai pari?" James kyseenalaisti. "Millon oon nähnyt sun tekevän yhtään mitään koulun eteen? Sait viime kokeestakin jonkun kutosen."
"No se on hyvä mulle. Surullista mutta totta", totesin ja kohautin olkiani.
"No mulle se käy. Voin tehdä samalla omia läksyjäni. Ellén tulee kai huomenna takaisin, enkä halua viettää koko aikaa läksyjen parissa", James sanoi, vilkaisi työpöydällän olevia koulukirjoja ja irvisti. Lähdimme siis kirjastoon, kaikki neljä. Paitsi että Leslie oli uusi täällä, ja tyttö oli ilmeisestikin mennyt takaisin huoneeseensa, koska hänellä ei ollut läksyjä tehtävänä.

"No... mistä aloitetaan?" kysyin muilta, kun he olivat istuutuneet.
"Matikka? Äikkä? Yh... ruotsi?" James ehdotteli.
"Aloitetaan ruotsista, se on mun heikoin aine", kumpikin kääntyi katsomaan minua, "kemian lisäksi siis."
Nola hymyili pienesti ja kääntyi sitten matikankirjansa puoleen. Nolalla oli tietekin eri läksyt kuin meillä, joten rupesin tekemään Jamesin kanssa ruotsin läksyjä. Mietin tuskin mitään itse, kopsasin vain Jamesilta kaikkiin vastauksen. Paitsi osasin kyllä yksittäisiä sanoja. Olin sentään oppinut tunneilla jotain.
Ruotsin läksyjen jälkeen matikka, äidinkieli, espanja. Kaikki läksyt oli tehty yhdeksään mennessä, mutta olimme kyllä käyneet syömässä välissä.
James lähti omaa huonettaan kohti, joten jäin kävelemään Nolan kanssa käytäville, etsimään omaa huonettani.
"Harmi, että joululoma on kohta ohitse", haukottelin. Nola nyökkäsi.
"Tiedän, ett' on aika varhaista suunnitella kesää jo nyt, mutta haluatko sä tulla kesällä meille? Voit jäädä vaikka koko kesäksi, oon varma että äiti suostuu. Ja pääset muuallekin täältä", kysyin.
Tiesin Nolan taustasta. En tiedä miten. Kaipa se oli vain jotenkin kantautunut korviini, ehkä olin lukenut onnettomuudesta uutisista tai muuten vain kuullut siitä. Joka tapauksessa tiesin, että Nola asui sisäoppilaitoksella, koska tuon isä oli kuollut joskus, ja äidistä en sitten tiennyt mitään. Luultavasti kuollut myös.
"Ai teille? Kesälläkö?" Nola kysyi kääntyen kohti minua. Hymyilin.
"Niin. Koska en halua, että joudut viettämään koko kesän täällä. Joten vietetään se meillä. Sulle löytyy kyllä tilaa. Uidaan ja syödään jäätelöä... siitä tulis hauskaa! Joten suostutko sä?"
Katsoin Nolaan odottavasti. Tyttö katsoi minuun. Hymyilin ja katsoin suoraan tytön silmiin. Sitten Nola avasi suunsa:

/Kolaaaaaa? :'3

Nimi: Silverglow

24.03.2019 18:35
Ellén Farley, suositut

Juttelimme Primin kanssa joululomasta, mitä kumpikin oli tehnyt tai mitä aikoi tehdä. Se tuntui siltä, miltä sen pitikin tuntua. Jutustelulta ystävän kanssa. Hyvä.
"Kuule, Prim", aloitin hetken hiljaisuuden, joka oli syntynyt kun lomakuulumiset oli kerrottu, jälkeen.
"Niin?" tyttö vastasi kääntäen katseensa jälleen minua kohti. Äännähdin ja nielaisin.
"Oon tosi pahoillani etten ehtinyt käydä sairaalassa", mumisin. Prim hätkähti, ja katsoi minuun hieman varautuen.
*Voi ei... teinkö jotain, joka pahoitti Primin mielen?*, mietin hätääntyneenä.
"Kun kuulemma sulla oli se joku kohtaus silloin tulipalon aikaan. Ja olit sairaalassa niin kauan ja mä vaan olin täällä ja kun kaikkea on tapahtunut ja et ollut täällä mun kaa ja ties mitä sattui sulle ja mä en edes tiedä sun diagnoosia tai onko sulla kaikki okei ja tuntuu tosi huonolta ystävältä tällä hetkellä joten kerrotko mitä ne sanoi sulle… ootko sä ihan kunnossa?" pälpätin ja hengitin syvään heti perään. Prim katsoi minuun tyynesti, vilkaisi maahan ja avasi suunsa:
"Ne totesivat epilepsian, sitten epäilivät diabetesta ja sitten... sitten... sitten ne totesivat ettei mulla ole diabetesta", Primrose kertoi. Jättikö tyttö tahallaan jotain kertomatta? Siltä se minusta vaikutti, mutta tässä asemassa minulla ei olisi kauheasti varaa kysyä mitään.
"Ikävää", mutisin ja halasin tyttöä. Hän hymyili minulle, kun irrottauduin.
"Sillä välin on oikeasti tapahtunut vaikka mitä! Ja jos sä haluat kuulla ne, etkä tiedä niistä vielä, niin ehkä mä voin kertoa, vai mitä sanot?" kysyin, odotin tytön vastausta ja kelasin jo mielessäni miten kertoisin yhtään mitään. Yhtään mistään.

//Prim? Sori tooosi lyhyt :dd

Nimi: Windy

24.03.2019 08:48
Primrose Laurent, oppilaskunta

Istuin kirjoituspöytäni ääressä ja tein läksyjä. Oikeasti siitä ei tullut mitään ja lähinnä piirsin englannin ja matikan vihkoni täyteen. Olin aina ollut keskivertoa parempi matikassa ja numeroni oli ollut 9 tai 10. Tänä vuonna en ollut pystynyt keskittymään kunnolla, kaikki asiat vain pyörivät päässä, eikä sinne mahtunut matikkaa.
Vilkaisin kelloa pöydälläni ja huomasin sen olevan puoli kolme.
*Okei, mä syön nopeesti, vaihan vaatteet ja tilaan taksin*, ajattelin ja aloin kaivaa kaapistani jotain jolla voisin mennä ihmisten keskelle.
Lopulta löysin siistit farkut ja löysän paidan, jonka hihat ylsivät juuri ja juuri kyynärpäideni yli. Vedin vaatteet päälleni ja pakkasin pieneen laukkuun puhelimen, lompakon ja sairaalapaperit. Iloitsin siitä, että tämä oli toisiksi viimeinen kerta, ennen kahden viikon taukoa.

Olin syönyt ja istuin taksissa takapenkillä. Selasin instagramia tykkäämättä yhdestäkään kuvasta.
En ollut julkaissut lokakuun jälkeen mitään, koska ei oikeastaan ollut mitään mitä laittaa. En halunnut edes kertoa syövästäni. Instagram täyttyi lomakuvista Thaimaassa, Alpeilla ja New Yorkissa. Minä vietin oman lomani sairaalan vuodeosastolla.
Siinä hetkessä kaikki tuntui pysähtyvän. Tuntui kuin olisi ollut aikaa maailman ääriin asti. Ajattelin Annabelleä ja tuntui hassulta, että olin tuntenut hänet kuukauden, alle ja hän oli ainoa ihminen opettajien, lääkärien ja perheeni lisäksi, joka tiesi edes syövästäni.
”Olisimme nyt perillä”, taksikuskin ääni etupenkiltä sai minut havahtumaan tähän maailmaan.
”Kiitos”, sanoin ja nousin pois. Taksikyydit sairaalalle maksettiin valtiolta.
Kävelin tottuneesti hissille ja painoin nappia 6. Olin ennen miettinyt mitä siellä oli, jos kerran 7 oli syöpä- ja veritautiosasto ja 5 oli sydänosasto (jossa oli muuten myös nuortenhuone).
6 oli osoittautunut päiväsairaalaksi. Eli siellä hoidettiin kaikki kemoterapiat ja sovitut lääkärikäynnit. Sinne ei ollut menemistä ilman lupaa.

Istuin punaiselle nahkasohvalle ja odotin omaa vuoroani.
”Laurent Primrose”, kuului ääni lasiovelta. Kävelin naisen luo ja lähdimme vapaan tuolin luo.
Huoneessa oli kuusi tuolia. Jokaisen vieressä oli tippateline, lääkärin apupöytä ja pieni pöytä täynnä lehtiä.
Istuin tuoliin ja vedin hihaa hiukan ylös, jotta lääkäri sai pistettyä kanyylin käteeni.
Sitten lääkäri otti sairaalapaperini, jotka olin nostanut pöydälle ja etsi annoskokomerkinnän. Hän lähti hakemaan oikeaa määrää sytostaatteja.
Sillä välin otin pöydältä lehden ja aloin lukea sitä.
Kun lääkäri palasi, hän ripusti pussin tippatelineeseen ja asetti letkun kanyyliini.
”Tämän kerran jälkeen sinulla on enää ensi tiistaina ja sitten sinulla onkin tauko”, sanoi hoitaja ja selasi papereitani.
”Lääkäri muuten pyysi sinua tänään verikokeeseen. Sovimme, että puolitoista tuntia riittää ja sitten voit mennä verikokeeseen. Tulosten pitäisi tulla silloin tiistaiksi”, hoitaja jatkoi ja laittoi paperini pöydälle.
”Okei”, sanoin.
”No olet siis kasilla. Oletko jo päässyt kouluun?” nainen kysyi.
”No osittain. Minulle on merkitty muutama tunti, joilta saan olla pois ja jos en pysty menemään tunnille saan olla pois lähettämällä viestin opettajalleni. Toisaalta meillä on ollut nyt joululoma”, vastasin.
”No ainakin saat levätä”, hoitaja sanoi.
Hänen puhelimensa piippasi ja hän kaivoi sen esiin lukeakseen viestin.

Olin päässyt saman tien labraan ja näytteen otossa meni vain hetki.
”Odota täällä vielä noin viisitoista minuuttia. Voit hakea kahvilasta sämpylän tällä lapulla”, miespuolinen lääkäri sanoi ja ojensi minulle lappusen.
”Kiitos”, sanoin vain ja lähdin.
Hain sämpylän kahvilasta ja jäin syömään sitä.

Nousin taksista ja lähdin huoneeseeni.
Ehdin olla siellä vain muutaman minuutin kun kuulin ovelta koputuksen. Avasin oven ja näin Ellénin.
”Hei”, sanoin.
”Hei”, hän vastasi.
”Tule sisään”, sanoin ja olin onnellinen, etten ollut ehtinyt purkaa laukkuani.
”Miten loma meni?” tyttö kysyi.
”Hyvin ja arvaa mitä”, sanoin.
”No?” Ellén selvästi kiinnostui.
”Tiedätkö sen kuudennen luokan Lucasin? Sen ruskeatukkaisen, aika pitkä”, selitin.
”Joo, se”, tyttö vastasi.
”Olin Belin kanssa tanssiaisissa, niin se pyys mua tanssimaan”, sanoin. Muuta en voinut tai kehdannut kertoa.
”Oikeesti?” Ellén kysyi silmät suurina.
”Joo”, vakuutin.
”Entäs sun loma?” kysyin.
”Hyvin, olin Espanjassa ja siellä oli melkeen 10 astetta. Ihan sika lämmin tähän aikaan vuodesta”, Ellén kertoi.
”Kiva, täällä oli jotain -5 astetta”, sanoin pieni kateellisuuden häivä äänessäni.

//Ellén?

Nimi: Cecci

22.03.2019 20:10
Ashley Green, -

“Juu nähään vaan, mä taidan mennä hakemaan sen avaimen nyt”, Brandon tokaisi ja lähti sitten. Itse lähdin takaisin huoneeseeni, jossa avasin tietokoneeltani wikipedian, koska en muita tietolähteitä jaksanut heti alkaa etsimään.

Tuntia myöhemmin esitelmäni oli valmis ja päätin lähteä taas kävelylle. Kävelin ulos huoneestani ja asuinrakennuksesta yleisesti. Ulkona oli edelleen melko kaunis sää ja lähdin kävelemään kohti koulun parkkipaikkaa, jossa kävelin siellä seisovan tytön luokse. Tyttö seisoi parkkipaikalla muutaman matkalaukun kanssa persikan värisessä toppatakissa lievästi meikattuna ja hänen hiuksensa roikkuivat auki aivan kiharina. En ollut nähnyt tyttöä ennen, joten päättelin hänen olevan uusi.
“Hei! Olen Ashley. Etsitkö jotain?” kysyin tytöltä ystävällisesti. Hän hätkähti hieman ja kääntyi minuun päin.
“En. En etsi mitään”, tyttö vingahti arasti. Hän näytti kokoavan itseään ja sanoi lopulta:
“Anteeks. Mä oon Shelly. Olen uus ja tulossa kahdeksannelle luokalle. Ja siis etsin Rehtorin kansliaa, tai ainakin aijon etsiä sitä”, hän naurahti hermostuneesti.
“Voin näyttää tietä. Tänne päin”, viitoin Shellylle hymyillen ystävällisesti ja hän lähti varoen perääni.
“Mäkin oon kasilla. Toivottavasti ollaan samalla luokalla!” kerroin iloisesti johdattaen Shellya kohti toista koulun rakennuksista, joissa rehtorin kanslia oli. Shelly hymyili minulle ja pysähdymmekin sitten koulurakennuksen ovelle. Avasin oven ja otin kantoon yhden Shellyn matkalaukuista. Johdatin hänet käytäviä pitkin rehtorin ovelle ja sanoin hyvästit sekä kehotin häntä tulemaan luokseni, jos hänellä on ongelmia tai jos hän vain haluaa hengailla. Sitten lähden takaisin ulos ja jatkan kävelyä, joka jäi äsken kesken. Siellä täällä oli oppilaita, mutta kasiluokkalisia en huomannut kauheasti. Huonoksi onnekseni kuitenkin huomasin Evelynyn, joka on tulossa suuntaani jonkun opettajan kanssa.
“Kuulin Evelynylta, että läikytit kuumaa juomaa hänen päälleen”, opettaja sanoi tuimasti ja vilkaisin raivostuneena virnuilevaa Evdlynya.
“Niin tin, mutta hän haukkui minua valehtelijaksi ja heitti jääpalalla”, puolustauduin kiukkuisesti.
“Sinä kuitenkin aloitit sen. Vai olenko väärässä`?” opettaja tiedusteli.
“Evelyn alkoi haukkumaan minua kun kuljin hänen ja hänen kavereidensa ohitse! Minulta meni hermot ja läikytin HAALEAA kaakaota hänen päälleen, jonka jälkeen lähdin ja hän heitti minua kuitenkin jääpalalla!” tiuskaisin.
“Vai niin. Pääset sitten varoituksella, mutta ensi kerralla annan jälki-istuntoa ja teidän opettajan asemassa käsken, että sovitte riitanne”, opettaja määräsi ja lähti sitten pois jättäen minut vastatusten virnuilevan Evelynyn kanssa.
“Ihan oikeasti? Kantelit minusta opettajalle ja syytit minua tapahtuneesta?!” sihisin tytölle, joka kohautti vain harteitaan.
“Ehkä”, hän naurahti.
“Ihan sama. Sinä olet kioroontunut käärme, enkä halua olla kanssasi missään tekemisissä!” huusin Evelynylle ja kävelin hänen ohitseen kihisten kiukusta. Hän huusi jotain perääni, mutta en jaksanut välittää.
“Hän on niin inhottava!” puhisen itsekseni ja potkaisen jääpalaa, joka liukuu vähän matkaa jäisellä polulla.

//Joku?

Nimi: Cecci

22.03.2019 19:34
Shelly Carter, -

“Tule jo kulta! Meidän pitää lähteä lentokentälle”, äiti huusi. Vilkaisin vielä kerran peiliin. Peilikuvassa näkyi kalpea teinityttö, jonka kasvoja reunustivat ruskeat kiharat. Huokaisin syvään ja nappasin sitten käsilaukkuni sipsuttaen ulos huoneestani ja leveitä portaita alakertaan.
“Oletko nyt aivan varma, että haluat siihen kouluun?” äiti kysyi lukitessaan ovea takanamme.
“Olen minä varma. Siitä tulee varmaan ihan hauskaa”, huokaisin hiljaa ja kävelin puutarha polkua pitkin ulos portissa ja valkoiseen autoon. Äiti tuli perässäni ja asettui etupenkille. Hän käynnisti auton ja lähdimme liikkeelle. Ajoimme hiljaisuudessa pihatietä pitkin, sitten tuttuja katuja hetken ja sitten olimme moottoritiellä. Katselin ohikiitäviä maisemia hieman haikeasti, mutta ennen kuin huomasinkaan olimme lentokentällä.

Tuntia myöhemmin istun koneessa kohti Englantia.
“Tästä se alkaa. Uusi alku”, mutisin itsekseni ottaen mukavamman asennon penkilläni. Avasin käsilaukkuni ja kaivoin sen sisällä sijaitsevasta sivutaskusta äidin ja isän hääkuvan. Nuori aviopari näytti kuvassa loisteliaalta. Työnsin kuvan äkkiä takaisin laukkuun, sillä tunsin itkun nousevan kurkkuun. Asetin laukun syliini ja kädet hellästi sen päälle. Sen jälkeen aloin tuijottaa ulos viereisestä ikkunasta. Ulkona oli alkanut tulla valoista ja olin siitä iloinen, sillä en pitänyt pimeässä lentämisestä. Kaivoin kännykän laukustani ja laitoin sen lentotilaan. Samassa kone lähti liikkeelle. Seitsemän tunnin päästä olen Englannissa ja samalla uudessa elämässäni. Kone oli saapunut kiitoradalle ja se alkoi kiihdyttämään nopeasti. Hetkeä myöhemmin kone nousi ilmaan ja vatsassani hypähti hieman. Hymyilin itsekseni ja turvavyövalon sammuessa kaivoin puhelimen taas esiin, sekä nappasin valkoiset nappikuulokkeet, jotka asetin korviini kytkien toisen pään kännykkääni. Laitoin musiikin soimaan kännykästä ja suljin silmäni. Toinen jalkani hytkyi musiikin tahdissa, mutta vähitellen aloin vaipua levolliseen uneen ja kun matkaa oli kulunut puolisen tuntia olin aivan unessa.

Havahduin muutaman tunnin jälkeen räpytellen silmiäni valoisassa koneessa. Ikkunasta tuleva valo osoitti suoraan silmiini, joten jouduin siristelemään niitä hetken, kunnes älysin laskea ikkunan “suojusta” hieman alemmas.Ulkona oli tosiaankin valoisaa ja silloin myös kuului kapteenin kuulutus, joka kertoi että olisimme perillä kolmen tunnin päästä.

Kolme ja puolituntia myöhemmin istuin taksissa kohti uutta koulua ja sisäoppilaitos kun oli, niin myös tavallaan uutta kotiani. Katselin taas ohikiitäviä maisemia, mutta nyt paljon kiinnostuneempana, koska nämä eivät olleet tutut Washington D.C:n maisemat, vaan Englannin uusia maisemia, joita en ollutkaan aikaisemmin nähnyt. Kaivoin pienen muistivihon käsilaukustani ja kynän, joka oli kiinni vihossa. Otin kynän käteen ja avasin vihon “ToDo-listan” kohdalta. Ruksasin heti matkustamisen pois ja tarkastelin seuraavia vaiheita.
“Avaimen hakeminen, samalla rehtorille puhuminen, kouluun tutustuminen”-vedin syvään henkeä-”ja sen oppilaisiin, etenkin huonekaveriin tutustuminen”, huokaisin hiljaa. Toivottavasti huonekaverini on tyttö, ajattelin hartaasti.

Vilkaisin puhelimeni kelloa, kun taxi kaartoi sisäoppilaitoksen pihaan. Puhelin kertoi kellon olevan neljän maissa. Kiitin taksikuskia kyydistä ja noukin matkatavarat auton takakontista. Sitten katsoin, kuinka taxi kaartoi pois pihasta ja jäin yksin seisomaan parkkipaikalle silmäillen uutta koulua.

//Joku? Jatkan varmaan itse tyyliin Ashleyllä, mutta joku muukin tosiaan voi jatkaa jos haluaa.

Nimi: Silverglow

21.03.2019 15:39
Ellén Farley, suositut

Lomamme Espanjassa oli mennyt mielestäni ihan liian nopeasti. Olimme tosin jääneet sinne hieman pidemmäksi aikaa kuin oletin. Mutta silti. Joulu oli ollut ja mennyt, ja uusi vuosi siinä samalla. En ollut saanut harmikseni viettää niitä ystävieni ja Jamesin kanssa, mutta vietin sen perheeni kanssa ja sain muutenkin soittaa muille videopuheluita, joten eiköhän se korvannut asian ainakin jotenkin.
Emma ja Mateo loikoilivat äidin ja isän parisängyllä ja leikkivät yhdessä, kun minä yritin pakata tavaroitani. Vain muutama asia puuttui vielä matkalaukustani, joten Emmankin olisi varmaan pian hyvä tulla pakkaamaan. Mateon ei sentään tarvinnut huolehtia siitä itse, sillä äiti ja isä olivat jo pakanneet tuon tavarat, ja ne olivat nyt pojan pienessä matkalaukussa, joka nojasi seinää vasten tuon sängyn vierellä.
"¿Mamá? ¿Cuándo va a comenzar Emma a empacar?" huusin kysymykseni äidille espanjaksi, vaikka olisin ihan hyvin voinut puhua äidille englantia.
"Ahora, supongo. Emma! Empieza a empacar, nos iremos pronto!" äiti huusi osoittaen yli puolet sanoistaan Emmalle.
"Pero quiero jugar con Mateo... está bien, voy a empezar", tyttö mutisi. Hymähdin, raahasin oman matkalaukkuni alakertaan ja hain myös Mateon matkalukun alas. Poika tuli itse perässä.

Kului ehkä muutamia tunteja, kunnes Emma oli alhaalla ja taksi oli saapunut. Nousimme sen kyytiin kantamuksinemme ja lähdimme kohti lentokenttää hyvästeltyämme isovanhempamme. Kävimme lentokentän tarkastuksissa ja nousimme lentokoneeseen. Se lennätti meidät takaisin Englantiin, josta vanhempani tilasivat taksin. Minut jätettiin sisäoppilaitoksen eteen ja kävelin kantamuksineni sisälle samalla, kun muu perheeni lähti jatkamaan matkaansa kohti kotiamme.

Kuljin käytäviä pitkin ja pian löysinkin takaisin minun ja Jamesin huoneen oven eteen ja avasin sen. James kirjoitti jotain työpöydällään mutta kuuli ilmeisesti oven avautuvan, sillä hän kääntyi minua kohti. Poika hymyili, jätti paperinsa ja tuli halaamaan minua. Irrotin otteeni matkalaukusta voidakseni vastata halaukseen.
"Millaista oli?" James kysyi irrottauduttuaan.
"Tosi kivaa", vastasin naurahtaen. "Mitä teet?"
"Koulutöitä, jotka jäi rästiin ennen joulua", James selitti. Seurasin poikaa tuon koulutehtävien luokse ja näin äidinkielen läksyt puoliksi valmiina. Nyökkäsin.
"Mä oon tehnyt noi jo. Tarvitsetko apua?" kysyin.
"En mä usko, mut kiitos silti", James sanoi, kääntyi läksypinonsa puoleen ja huokaisi. "Vieläkö sulla on läksyjä tehtävänä?"
"No ei kauheasti, varmaan jotain pientä", mutisin ja avasin reppuni. Vedin esille kaikki koulukirjat ja tarkistin yksi kerrallaan mahdolliset merkkaamani läksyt. Paljastui, että läksyä oli jäänyt tehtäväksi vain kahdesta aineesta; matikasta ja espanjasta. Matikka ei ehkä ollut niin helppoa, mutta espanjassa pärjäisin vaikka unissani.
"Vain matikasta ja espanjasta", totesin ja laskin kirjat omalle työpöydälleni. "En kyllä millään jaksaisi tehdä näitä nyt, mutta ehkä on parempi tehdä nyt, kun on aikaa."
Matikassa kysyin Jamesilta apua kerran jos toisenkin, koska se ei ole mikään lempi oppiaineeni, mutta kun viimein tajusin miten laskut piti laskea, osasin suurimmaksi osaksi tehdä ne itsekin. Espanjanläksyt tein viidessä minuutissa, ja sitten autoin Jamesia tuon läksyissä. Kesti ikuisuus, että saimme pojan läksypinon katoamaan. Sitten laitoimme reput valmiiksi ensimmäiselle koulupäivälle, ja ehdimme juuri ja juuri syödä ennen kuin ruokailuvuoromme loppui.
Myös Elias oli tullut syömään "myöhässä", joten poika suuntasi meidän pöytäämme ja rupesi juttelemaan kanssamme. Kyselin uudesta tytöstä, jonka pojat olivat esitelleet minulle, minkä jälkeen vielä Nolasta ja Primistä. Nolan kuulumisiksi he vastasivat: ihan hyvin, kai. Kumpikaan ei silti osannut sanoa mitään Primistä. Huokaisin.
"Anteeksi, mun täytyy mennä", pahoittelin, nousin ylös pöydästä ja vein astiani. Onneksi pojat jäivät pöytään, sillä halusin puhua Primille kahdestaan. Olin satavarma, että tyttö oli jo koulussa, joten enköhän voisi kysyä rehtorilta, missä päin.

Saatuani rehtorilta huoneen numeron suunnistin sitä kohti toivoen, että Primrose sattuisi olemaan paikalla. Päästyäni ovelle varmistin nimikyltistä, oliko huone oikea. Nimikyltissä luki Primrose Laurent, joten koputin oveen empimättä.
*Aion ainakin kysyä mitä Primille tapahtui, miten Primillä menee, ja mitä Prim on tehnyt. Ja milloin hän palasi. Ja pahoittelen varmasti myös sitä, että olen ollut huono ystävä ja jättänyt Primin ulkopuolelle*, mietin. Sitten ovi alkoi avautua, ja hengitin vielä syvään.

//Prim? :D jos oli muita suunnitelmia, niin voit tietty kirjoittaa niist eka x)

©2019 Juuripolku - suntuubi.com