Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

Tänne liittyneet kirjoittelevat tarinoita hahmoillaan. Tarinoista saa pituuden ja laadun mukaan kp:ita, joilla kehität hahmoasi ja joilla voit päästä toivomustesi mukaan johonkin ryhmään (esim. suositut, urheilijat yms.). Tarina voisi mieluusti olla vähintään kymmenen riviä pitkä, mutta muuten ei ole rajaa tarinan pituudelle.

Oikoluethan aina tarinasi ennen lähettämistä! Se vähentää kirjoitusvirheiden määrää.
Laita nimi-kohtaan nettinimesi ja tarinasi alkuun hahmosi nimi! :)

 

Puheenvuorot eri riveille, että tarina saa selvyyttä.
 

  • Jos puheenvuoro yleensä loppuisi pisteeseen, niin loppuun ei tule pistettä, vaan heittomerkkien jälkeen laitetaan pilkku. Pilkkua ei tule kysymys- tai huutomerkkien kanssa. Esimerkiksi:
     
  • "Hei Emily!" huusin ystävälleni.
  • "Hei Emily", sanoin ystävälleni.
  • "Oletko Emily?" kysyin tytöltä.
     
  • Jos haluat jonkun muun jatkavan tarinaasi, laita tarinan loppuun //-merkit ja sitten hahmon nimi, jonka haluat jatkavan.
     
  • Kirjoita mieluiten imperfektissä, eli menneessä muodossa.
  • Autohittaaminen, eli toisen kirjoittajan hahmon käyttäminen vakavammin on ehdottomasti kielletty, ja jos huomaat jonkun autohittaavan vakavammin, on siitä viipymättä ilmoitettava ylläpidolle!

Vakavaa autohittaamista on esimerkiksi: Toisen roolijan hahmon ja sinun hahmon välille esim. syntyvä rakkaus.

 

Muuta:

​Vuodenaika:​ Vuodenaika on sama (ainakin melkein) kuin pohjoisella pallonpuoliskolla, joten voit selvittää sen katsomalla ulos ikkunasta. Jos et kuitenkaan sitä kykene näkemään, vuodenaika on alkukevät.

 

 

 1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Silverglow

27.04.2019 10:11
ARVIOINTI

Annabelle Mason -- 3kp (annan nyt kp:t vaikka Bel taiskin kuolla? poistelen Belin ylipäätään pian)

James Wilson -- 12kp

Ellén Farley -- 28kp

Jennifer Narainsamy -- 18kp

Brandon Millers -- 6kp

Devereaux Sydney Forrest Chevalier -- 8kp

Shelly Carter -- 13kp

Ashley Green -- 8kp

Primrose Laurent -- 13kp

Elias Hale -- 9kp


Nimi: pixeli

14.04.2019 11:55
Devereaux Sydney Forrest Chevalier, -

Matkalla huoneeseeni katselin samalla ympärilleni, sillä uuden kouluni alue oli varsin kiehtova. Myös rakennus oli hieno. Etenin kaikessa rauhassa myös sisätiloissa ja annoin katseeni kierrellä. Otin jo avainkorttini valmiiksi esiin, vaikka jouduinkin hetken aikaa etsiskelemään huonettani. Avatessani oven huomasin, että huonetoverini olikin jo saapunut paikalle. Tervehdin häntä sisälle päästäyni ja suljin ove jäljestäni. Se että toinen oli tyttö sai minut hitusen jännittymään, mutta uskoin tulevani toimen hänen kanssaan, toivottavasti. Toinen sitten esittäytyi itse Shellyksi varmistaen minun nimeni, sekä sen että eihän minua vain haitannut hänen puolenvalintansa.
"Joo oon Sydney ja ei ollenkaan haittaa, eli ei tartte vaihtaa" jos toinen ei ollut vielä tervehdyksestä huomannut niin nyt viimeistään, ettei minun aksenttini ollut ihan originaali. Hymyilin tytölle ennekuin laskin laukun, sekä kitarareppuni alas. Ryhdyin järjestelemään vaatteitani ja samalla katsahdin toista.
"Ootsä muuten uus tääl koulus? Mietin vaa et voisitsä ehk näyttää mulle paikkoja" suoriuduin vaatteistani aika nopeasti ja seuraavaksi valmistelin vuoteeni, jonka jälkeen laitoin vielä applen läppärini pöydälle ja hyppäsin sitten itse istumaan sängylleni. Otin puhelimeni esiin ja tekstasin vastauksen äidilleni tämön kysyessä vointiani.

// shelly?

Nimi: Cecci

13.04.2019 20:03
Shelly Carter, -

Ashley lähti jättäen minut seisomaan rehtorin kanslian ovelle. Koputin varovasti oveen ja tomera ääni vastasi heti “sisään”. Avasin kanslian oven ja sipsutin arasti istumaan tuoliin rehtoria vastapäätä.

Viitisen minuuttia myöhemmin kävelin ulos kansliasta hypistellen uuden huoneeni avaimia. Nappasin tavarani ja aloin raahaamaan niitä käytävää pitkin miettien samalla, miksi rehtori oli laittanut minut samaan huoneeseen pojan kanssa. Kävelin painavien kantamuksieni kanssa asuinrakennukseen ja siellä toiseen kerrokseen, jossa seikkailin hetken, ennen kuin löysin oikean huoneen. Avasin oven avainkortilla ja työnsin sen auki. Huone näytti mukavalta ja koska missään ei vielä näkynyt kenenkään tavaroita, oletin ettei huonekaverini ollut vielä tullut. Aloin rauhassa tutkia huonetta, availlen kaappeja ja kurkistaen kylpyhuoneeseen. Lopulta asetin tavarani huoneen oikealle puolelle. Sillä oli sänky ja vaatekaappi, kuin myös kirjoituspöytä ja yöpöytä. Asettelin vaatteeni siististi vaatekaappiin ja yöpöydän laatikkoon taas laitoin kasan kirjoja ja kuulokkeet. Loput tavar sysäsin sängylle ja tyhjät kassit tungin vaatekaapin pohjalle. Asettelin loput tavarat työpöydälle ja vaatekaapin tyhjiin laatikoihin, sitten istuin sängylleni ja otin kännykän käsilaukustani. Olin saanut muutaman viestin äidiltä ja naputtelin nopeasti hänelle viestin, jossa kerroin kaiken olevan hyvin. Viestin lähettäminen onnistui hyvin, sillä olin matkalla koululle vaihtanut sim-korttini.

Asettelin vielä hygieniatarvikkeeni vessan pienehköön kaappiin ja juuri kun tulin takaisin virallisen huoneen puolelle, huoneen ovi avautui ja sisään asteli lainehtiva tukkainen poika, joka näytti olevan aikalailla ikäiseni.
“Moi!” hän tervehti kävellessään sisään kantamusten kanssa.
“Hei. Olen Shelly. Olet ilmeisesti huonekaverini. Sydney, mikäli en väärin muista? Toivottavasti sinua ei muuten haittaa, että valitsin huoneen tämän puolen! Voin nimittäin vaihtaa puolia jos haluat”, sanoin vaimeasti keräten kaiken rohkeuteni, sillä eniten maailmassa minua ahdistaa tuntemattomille-etenkin pojille-puhuminen. Jäin kiusaantuneena odottamaan pojan reaktiota.

//Sydney?

Nimi: Silverglow

12.04.2019 14:22
Elias Hale, -

Katselin muita Ellénin ja Jamesin huoneessa olijoita, Nolaa sekä uutta tuttavuuttamme Leslietä. Oli ollut hetken hiljaista. James oli kysynyt meiltä, mitä haluaisimme tehdä. Ruokailuun oli tunti. Noin. Pitäisi keksiä tekemistä kokonaiseksi tunniksi!
"No, jos vaikka... tuota... läksyjä?"
*Mitä?*
En voinut uskoa, että olin oikeasti ehdottanut sitä. Ensinnäkin, joululoman viimeiset päivät olivat käsillä, toisekseen, Nola oli eri luokka-asteella -- unohdetaan se, että tyttö antoi minulle tukiopetusta kemiassa -- ja kolmannekseen se, etteivät läksyt kiinnostaneet minua. Enkä minä yleensä ollut sitä vastuullista tyyppiä, joka teki läksyt silloin kun ne tulivat. Jos alkaisin oikeasti tekemään läksyjäni, edessäni olisi pian Mount Everestin kokoinen kasa rästiin jääneitä tehtäviä, läksyjä, projekteja... mitä vielä? Olisi kuitenkin ihan hyvä joskus sentään alkaa tekemään niitä, mikäli halusin selvitä kasiluokasta kohtuullisin arvosanoin. Vaikka olihan kokeisiin lipsahtanut muutamia kutosia, kenties vitosiakin, ei nelosta sentään vielä koskaan ollut merkitty kokeisiini. En todellakaan voinut kehua itseäni tähtioppilaaksi. Heh.
James katsoi minuun kulmat koholla, niin teki myös Nola ja Leslie. Hymyilin ja hieraisin niskaani.
"Mulla ainakin on pari rästiin jäänyttä tehtävää", kerroin.
"Ai pari?" James kyseenalaisti. "Millon oon nähnyt sun tekevän yhtään mitään koulun eteen? Sait viime kokeestakin jonkun kutosen."
"No se on hyvä mulle. Surullista mutta totta", totesin ja kohautin olkiani.
"No mulle se käy. Voin tehdä samalla omia läksyjäni. Ellén tulee kai huomenna takaisin, enkä halua viettää koko aikaa läksyjen parissa", James sanoi, vilkaisi työpöydällän olevia koulukirjoja ja irvisti. Lähdimme siis kirjastoon, kaikki neljä. Paitsi että Leslie oli uusi täällä, ja tyttö oli ilmeisestikin mennyt takaisin huoneeseensa, koska hänellä ei ollut läksyjä tehtävänä.

"No... mistä aloitetaan?" kysyin muilta, kun he olivat istuutuneet.
"Matikka? Äikkä? Yh... ruotsi?" James ehdotteli.
"Aloitetaan ruotsista, se on mun heikoin aine", kumpikin kääntyi katsomaan minua, "kemian lisäksi siis."
Nola hymyili pienesti ja kääntyi sitten matikankirjansa puoleen. Nolalla oli tietekin eri läksyt kuin meillä, joten rupesin tekemään Jamesin kanssa ruotsin läksyjä. Mietin tuskin mitään itse, kopsasin vain Jamesilta kaikkiin vastauksen. Paitsi osasin kyllä yksittäisiä sanoja. Olin sentään oppinut tunneilla jotain.
Ruotsin läksyjen jälkeen matikka, äidinkieli, espanja. Kaikki läksyt oli tehty yhdeksään mennessä, mutta olimme kyllä käyneet syömässä välissä.
James lähti omaa huonettaan kohti, joten jäin kävelemään Nolan kanssa käytäville, etsimään omaa huonettani.
"Harmi, että joululoma on kohta ohitse", haukottelin. Nola nyökkäsi.
"Tiedän, ett' on aika varhaista suunnitella kesää jo nyt, mutta haluatko sä tulla kesällä meille? Voit jäädä vaikka koko kesäksi, oon varma että äiti suostuu. Ja pääset muuallekin täältä", kysyin.
Tiesin Nolan taustasta. En tiedä miten. Kaipa se oli vain jotenkin kantautunut korviini, ehkä olin lukenut onnettomuudesta uutisista tai muuten vain kuullut siitä. Joka tapauksessa tiesin, että Nola asui sisäoppilaitoksella, koska tuon isä oli kuollut joskus, ja äidistä en sitten tiennyt mitään. Luultavasti kuollut myös.
"Ai teille? Kesälläkö?" Nola kysyi kääntyen kohti minua. Hymyilin.
"Niin. Koska en halua, että joudut viettämään koko kesän täällä. Joten vietetään se meillä. Sulle löytyy kyllä tilaa. Uidaan ja syödään jäätelöä... siitä tulis hauskaa! Joten suostutko sä?"
Katsoin Nolaan odottavasti. Tyttö katsoi minuun. Hymyilin ja katsoin suoraan tytön silmiin. Sitten Nola avasi suunsa:

/Kolaaaaaa? :'3

Nimi: Silverglow

24.03.2019 18:35
Ellén Farley, suositut

Juttelimme Primin kanssa joululomasta, mitä kumpikin oli tehnyt tai mitä aikoi tehdä. Se tuntui siltä, miltä sen pitikin tuntua. Jutustelulta ystävän kanssa. Hyvä.
"Kuule, Prim", aloitin hetken hiljaisuuden, joka oli syntynyt kun lomakuulumiset oli kerrottu, jälkeen.
"Niin?" tyttö vastasi kääntäen katseensa jälleen minua kohti. Äännähdin ja nielaisin.
"Oon tosi pahoillani etten ehtinyt käydä sairaalassa", mumisin. Prim hätkähti, ja katsoi minuun hieman varautuen.
*Voi ei... teinkö jotain, joka pahoitti Primin mielen?*, mietin hätääntyneenä.
"Kun kuulemma sulla oli se joku kohtaus silloin tulipalon aikaan. Ja olit sairaalassa niin kauan ja mä vaan olin täällä ja kun kaikkea on tapahtunut ja et ollut täällä mun kaa ja ties mitä sattui sulle ja mä en edes tiedä sun diagnoosia tai onko sulla kaikki okei ja tuntuu tosi huonolta ystävältä tällä hetkellä joten kerrotko mitä ne sanoi sulle… ootko sä ihan kunnossa?" pälpätin ja hengitin syvään heti perään. Prim katsoi minuun tyynesti, vilkaisi maahan ja avasi suunsa:
"Ne totesivat epilepsian, sitten epäilivät diabetesta ja sitten... sitten... sitten ne totesivat ettei mulla ole diabetesta", Primrose kertoi. Jättikö tyttö tahallaan jotain kertomatta? Siltä se minusta vaikutti, mutta tässä asemassa minulla ei olisi kauheasti varaa kysyä mitään.
"Ikävää", mutisin ja halasin tyttöä. Hän hymyili minulle, kun irrottauduin.
"Sillä välin on oikeasti tapahtunut vaikka mitä! Ja jos sä haluat kuulla ne, etkä tiedä niistä vielä, niin ehkä mä voin kertoa, vai mitä sanot?" kysyin, odotin tytön vastausta ja kelasin jo mielessäni miten kertoisin yhtään mitään. Yhtään mistään.

//Prim? Sori tooosi lyhyt :dd

Nimi: Windy

24.03.2019 08:48
Primrose Laurent, oppilaskunta

Istuin kirjoituspöytäni ääressä ja tein läksyjä. Oikeasti siitä ei tullut mitään ja lähinnä piirsin englannin ja matikan vihkoni täyteen. Olin aina ollut keskivertoa parempi matikassa ja numeroni oli ollut 9 tai 10. Tänä vuonna en ollut pystynyt keskittymään kunnolla, kaikki asiat vain pyörivät päässä, eikä sinne mahtunut matikkaa.
Vilkaisin kelloa pöydälläni ja huomasin sen olevan puoli kolme.
*Okei, mä syön nopeesti, vaihan vaatteet ja tilaan taksin*, ajattelin ja aloin kaivaa kaapistani jotain jolla voisin mennä ihmisten keskelle.
Lopulta löysin siistit farkut ja löysän paidan, jonka hihat ylsivät juuri ja juuri kyynärpäideni yli. Vedin vaatteet päälleni ja pakkasin pieneen laukkuun puhelimen, lompakon ja sairaalapaperit. Iloitsin siitä, että tämä oli toisiksi viimeinen kerta, ennen kahden viikon taukoa.

Olin syönyt ja istuin taksissa takapenkillä. Selasin instagramia tykkäämättä yhdestäkään kuvasta.
En ollut julkaissut lokakuun jälkeen mitään, koska ei oikeastaan ollut mitään mitä laittaa. En halunnut edes kertoa syövästäni. Instagram täyttyi lomakuvista Thaimaassa, Alpeilla ja New Yorkissa. Minä vietin oman lomani sairaalan vuodeosastolla.
Siinä hetkessä kaikki tuntui pysähtyvän. Tuntui kuin olisi ollut aikaa maailman ääriin asti. Ajattelin Annabelleä ja tuntui hassulta, että olin tuntenut hänet kuukauden, alle ja hän oli ainoa ihminen opettajien, lääkärien ja perheeni lisäksi, joka tiesi edes syövästäni.
”Olisimme nyt perillä”, taksikuskin ääni etupenkiltä sai minut havahtumaan tähän maailmaan.
”Kiitos”, sanoin ja nousin pois. Taksikyydit sairaalalle maksettiin valtiolta.
Kävelin tottuneesti hissille ja painoin nappia 6. Olin ennen miettinyt mitä siellä oli, jos kerran 7 oli syöpä- ja veritautiosasto ja 5 oli sydänosasto (jossa oli muuten myös nuortenhuone).
6 oli osoittautunut päiväsairaalaksi. Eli siellä hoidettiin kaikki kemoterapiat ja sovitut lääkärikäynnit. Sinne ei ollut menemistä ilman lupaa.

Istuin punaiselle nahkasohvalle ja odotin omaa vuoroani.
”Laurent Primrose”, kuului ääni lasiovelta. Kävelin naisen luo ja lähdimme vapaan tuolin luo.
Huoneessa oli kuusi tuolia. Jokaisen vieressä oli tippateline, lääkärin apupöytä ja pieni pöytä täynnä lehtiä.
Istuin tuoliin ja vedin hihaa hiukan ylös, jotta lääkäri sai pistettyä kanyylin käteeni.
Sitten lääkäri otti sairaalapaperini, jotka olin nostanut pöydälle ja etsi annoskokomerkinnän. Hän lähti hakemaan oikeaa määrää sytostaatteja.
Sillä välin otin pöydältä lehden ja aloin lukea sitä.
Kun lääkäri palasi, hän ripusti pussin tippatelineeseen ja asetti letkun kanyyliini.
”Tämän kerran jälkeen sinulla on enää ensi tiistaina ja sitten sinulla onkin tauko”, sanoi hoitaja ja selasi papereitani.
”Lääkäri muuten pyysi sinua tänään verikokeeseen. Sovimme, että puolitoista tuntia riittää ja sitten voit mennä verikokeeseen. Tulosten pitäisi tulla silloin tiistaiksi”, hoitaja jatkoi ja laittoi paperini pöydälle.
”Okei”, sanoin.
”No olet siis kasilla. Oletko jo päässyt kouluun?” nainen kysyi.
”No osittain. Minulle on merkitty muutama tunti, joilta saan olla pois ja jos en pysty menemään tunnille saan olla pois lähettämällä viestin opettajalleni. Toisaalta meillä on ollut nyt joululoma”, vastasin.
”No ainakin saat levätä”, hoitaja sanoi.
Hänen puhelimensa piippasi ja hän kaivoi sen esiin lukeakseen viestin.

Olin päässyt saman tien labraan ja näytteen otossa meni vain hetki.
”Odota täällä vielä noin viisitoista minuuttia. Voit hakea kahvilasta sämpylän tällä lapulla”, miespuolinen lääkäri sanoi ja ojensi minulle lappusen.
”Kiitos”, sanoin vain ja lähdin.
Hain sämpylän kahvilasta ja jäin syömään sitä.

Nousin taksista ja lähdin huoneeseeni.
Ehdin olla siellä vain muutaman minuutin kun kuulin ovelta koputuksen. Avasin oven ja näin Ellénin.
”Hei”, sanoin.
”Hei”, hän vastasi.
”Tule sisään”, sanoin ja olin onnellinen, etten ollut ehtinyt purkaa laukkuani.
”Miten loma meni?” tyttö kysyi.
”Hyvin ja arvaa mitä”, sanoin.
”No?” Ellén selvästi kiinnostui.
”Tiedätkö sen kuudennen luokan Lucasin? Sen ruskeatukkaisen, aika pitkä”, selitin.
”Joo, se”, tyttö vastasi.
”Olin Belin kanssa tanssiaisissa, niin se pyys mua tanssimaan”, sanoin. Muuta en voinut tai kehdannut kertoa.
”Oikeesti?” Ellén kysyi silmät suurina.
”Joo”, vakuutin.
”Entäs sun loma?” kysyin.
”Hyvin, olin Espanjassa ja siellä oli melkeen 10 astetta. Ihan sika lämmin tähän aikaan vuodesta”, Ellén kertoi.
”Kiva, täällä oli jotain -5 astetta”, sanoin pieni kateellisuuden häivä äänessäni.

//Ellén?

Nimi: Cecci

22.03.2019 20:10
Ashley Green, -

“Juu nähään vaan, mä taidan mennä hakemaan sen avaimen nyt”, Brandon tokaisi ja lähti sitten. Itse lähdin takaisin huoneeseeni, jossa avasin tietokoneeltani wikipedian, koska en muita tietolähteitä jaksanut heti alkaa etsimään.

Tuntia myöhemmin esitelmäni oli valmis ja päätin lähteä taas kävelylle. Kävelin ulos huoneestani ja asuinrakennuksesta yleisesti. Ulkona oli edelleen melko kaunis sää ja lähdin kävelemään kohti koulun parkkipaikkaa, jossa kävelin siellä seisovan tytön luokse. Tyttö seisoi parkkipaikalla muutaman matkalaukun kanssa persikan värisessä toppatakissa lievästi meikattuna ja hänen hiuksensa roikkuivat auki aivan kiharina. En ollut nähnyt tyttöä ennen, joten päättelin hänen olevan uusi.
“Hei! Olen Ashley. Etsitkö jotain?” kysyin tytöltä ystävällisesti. Hän hätkähti hieman ja kääntyi minuun päin.
“En. En etsi mitään”, tyttö vingahti arasti. Hän näytti kokoavan itseään ja sanoi lopulta:
“Anteeks. Mä oon Shelly. Olen uus ja tulossa kahdeksannelle luokalle. Ja siis etsin Rehtorin kansliaa, tai ainakin aijon etsiä sitä”, hän naurahti hermostuneesti.
“Voin näyttää tietä. Tänne päin”, viitoin Shellylle hymyillen ystävällisesti ja hän lähti varoen perääni.
“Mäkin oon kasilla. Toivottavasti ollaan samalla luokalla!” kerroin iloisesti johdattaen Shellya kohti toista koulun rakennuksista, joissa rehtorin kanslia oli. Shelly hymyili minulle ja pysähdymmekin sitten koulurakennuksen ovelle. Avasin oven ja otin kantoon yhden Shellyn matkalaukuista. Johdatin hänet käytäviä pitkin rehtorin ovelle ja sanoin hyvästit sekä kehotin häntä tulemaan luokseni, jos hänellä on ongelmia tai jos hän vain haluaa hengailla. Sitten lähden takaisin ulos ja jatkan kävelyä, joka jäi äsken kesken. Siellä täällä oli oppilaita, mutta kasiluokkalisia en huomannut kauheasti. Huonoksi onnekseni kuitenkin huomasin Evelynyn, joka on tulossa suuntaani jonkun opettajan kanssa.
“Kuulin Evelynylta, että läikytit kuumaa juomaa hänen päälleen”, opettaja sanoi tuimasti ja vilkaisin raivostuneena virnuilevaa Evdlynya.
“Niin tin, mutta hän haukkui minua valehtelijaksi ja heitti jääpalalla”, puolustauduin kiukkuisesti.
“Sinä kuitenkin aloitit sen. Vai olenko väärässä`?” opettaja tiedusteli.
“Evelyn alkoi haukkumaan minua kun kuljin hänen ja hänen kavereidensa ohitse! Minulta meni hermot ja läikytin HAALEAA kaakaota hänen päälleen, jonka jälkeen lähdin ja hän heitti minua kuitenkin jääpalalla!” tiuskaisin.
“Vai niin. Pääset sitten varoituksella, mutta ensi kerralla annan jälki-istuntoa ja teidän opettajan asemassa käsken, että sovitte riitanne”, opettaja määräsi ja lähti sitten pois jättäen minut vastatusten virnuilevan Evelynyn kanssa.
“Ihan oikeasti? Kantelit minusta opettajalle ja syytit minua tapahtuneesta?!” sihisin tytölle, joka kohautti vain harteitaan.
“Ehkä”, hän naurahti.
“Ihan sama. Sinä olet kioroontunut käärme, enkä halua olla kanssasi missään tekemisissä!” huusin Evelynylle ja kävelin hänen ohitseen kihisten kiukusta. Hän huusi jotain perääni, mutta en jaksanut välittää.
“Hän on niin inhottava!” puhisen itsekseni ja potkaisen jääpalaa, joka liukuu vähän matkaa jäisellä polulla.

//Joku?

Nimi: Cecci

22.03.2019 19:34
Shelly Carter, -

“Tule jo kulta! Meidän pitää lähteä lentokentälle”, äiti huusi. Vilkaisin vielä kerran peiliin. Peilikuvassa näkyi kalpea teinityttö, jonka kasvoja reunustivat ruskeat kiharat. Huokaisin syvään ja nappasin sitten käsilaukkuni sipsuttaen ulos huoneestani ja leveitä portaita alakertaan.
“Oletko nyt aivan varma, että haluat siihen kouluun?” äiti kysyi lukitessaan ovea takanamme.
“Olen minä varma. Siitä tulee varmaan ihan hauskaa”, huokaisin hiljaa ja kävelin puutarha polkua pitkin ulos portissa ja valkoiseen autoon. Äiti tuli perässäni ja asettui etupenkille. Hän käynnisti auton ja lähdimme liikkeelle. Ajoimme hiljaisuudessa pihatietä pitkin, sitten tuttuja katuja hetken ja sitten olimme moottoritiellä. Katselin ohikiitäviä maisemia hieman haikeasti, mutta ennen kuin huomasinkaan olimme lentokentällä.

Tuntia myöhemmin istun koneessa kohti Englantia.
“Tästä se alkaa. Uusi alku”, mutisin itsekseni ottaen mukavamman asennon penkilläni. Avasin käsilaukkuni ja kaivoin sen sisällä sijaitsevasta sivutaskusta äidin ja isän hääkuvan. Nuori aviopari näytti kuvassa loisteliaalta. Työnsin kuvan äkkiä takaisin laukkuun, sillä tunsin itkun nousevan kurkkuun. Asetin laukun syliini ja kädet hellästi sen päälle. Sen jälkeen aloin tuijottaa ulos viereisestä ikkunasta. Ulkona oli alkanut tulla valoista ja olin siitä iloinen, sillä en pitänyt pimeässä lentämisestä. Kaivoin kännykän laukustani ja laitoin sen lentotilaan. Samassa kone lähti liikkeelle. Seitsemän tunnin päästä olen Englannissa ja samalla uudessa elämässäni. Kone oli saapunut kiitoradalle ja se alkoi kiihdyttämään nopeasti. Hetkeä myöhemmin kone nousi ilmaan ja vatsassani hypähti hieman. Hymyilin itsekseni ja turvavyövalon sammuessa kaivoin puhelimen taas esiin, sekä nappasin valkoiset nappikuulokkeet, jotka asetin korviini kytkien toisen pään kännykkääni. Laitoin musiikin soimaan kännykästä ja suljin silmäni. Toinen jalkani hytkyi musiikin tahdissa, mutta vähitellen aloin vaipua levolliseen uneen ja kun matkaa oli kulunut puolisen tuntia olin aivan unessa.

Havahduin muutaman tunnin jälkeen räpytellen silmiäni valoisassa koneessa. Ikkunasta tuleva valo osoitti suoraan silmiini, joten jouduin siristelemään niitä hetken, kunnes älysin laskea ikkunan “suojusta” hieman alemmas.Ulkona oli tosiaankin valoisaa ja silloin myös kuului kapteenin kuulutus, joka kertoi että olisimme perillä kolmen tunnin päästä.

Kolme ja puolituntia myöhemmin istuin taksissa kohti uutta koulua ja sisäoppilaitos kun oli, niin myös tavallaan uutta kotiani. Katselin taas ohikiitäviä maisemia, mutta nyt paljon kiinnostuneempana, koska nämä eivät olleet tutut Washington D.C:n maisemat, vaan Englannin uusia maisemia, joita en ollutkaan aikaisemmin nähnyt. Kaivoin pienen muistivihon käsilaukustani ja kynän, joka oli kiinni vihossa. Otin kynän käteen ja avasin vihon “ToDo-listan” kohdalta. Ruksasin heti matkustamisen pois ja tarkastelin seuraavia vaiheita.
“Avaimen hakeminen, samalla rehtorille puhuminen, kouluun tutustuminen”-vedin syvään henkeä-”ja sen oppilaisiin, etenkin huonekaveriin tutustuminen”, huokaisin hiljaa. Toivottavasti huonekaverini on tyttö, ajattelin hartaasti.

Vilkaisin puhelimeni kelloa, kun taxi kaartoi sisäoppilaitoksen pihaan. Puhelin kertoi kellon olevan neljän maissa. Kiitin taksikuskia kyydistä ja noukin matkatavarat auton takakontista. Sitten katsoin, kuinka taxi kaartoi pois pihasta ja jäin yksin seisomaan parkkipaikalle silmäillen uutta koulua.

//Joku? Jatkan varmaan itse tyyliin Ashleyllä, mutta joku muukin tosiaan voi jatkaa jos haluaa.

Nimi: Silverglow

21.03.2019 15:39
Ellén Farley, suositut

Lomamme Espanjassa oli mennyt mielestäni ihan liian nopeasti. Olimme tosin jääneet sinne hieman pidemmäksi aikaa kuin oletin. Mutta silti. Joulu oli ollut ja mennyt, ja uusi vuosi siinä samalla. En ollut saanut harmikseni viettää niitä ystävieni ja Jamesin kanssa, mutta vietin sen perheeni kanssa ja sain muutenkin soittaa muille videopuheluita, joten eiköhän se korvannut asian ainakin jotenkin.
Emma ja Mateo loikoilivat äidin ja isän parisängyllä ja leikkivät yhdessä, kun minä yritin pakata tavaroitani. Vain muutama asia puuttui vielä matkalaukustani, joten Emmankin olisi varmaan pian hyvä tulla pakkaamaan. Mateon ei sentään tarvinnut huolehtia siitä itse, sillä äiti ja isä olivat jo pakanneet tuon tavarat, ja ne olivat nyt pojan pienessä matkalaukussa, joka nojasi seinää vasten tuon sängyn vierellä.
"¿Mamá? ¿Cuándo va a comenzar Emma a empacar?" huusin kysymykseni äidille espanjaksi, vaikka olisin ihan hyvin voinut puhua äidille englantia.
"Ahora, supongo. Emma! Empieza a empacar, nos iremos pronto!" äiti huusi osoittaen yli puolet sanoistaan Emmalle.
"Pero quiero jugar con Mateo... está bien, voy a empezar", tyttö mutisi. Hymähdin, raahasin oman matkalaukkuni alakertaan ja hain myös Mateon matkalukun alas. Poika tuli itse perässä.

Kului ehkä muutamia tunteja, kunnes Emma oli alhaalla ja taksi oli saapunut. Nousimme sen kyytiin kantamuksinemme ja lähdimme kohti lentokenttää hyvästeltyämme isovanhempamme. Kävimme lentokentän tarkastuksissa ja nousimme lentokoneeseen. Se lennätti meidät takaisin Englantiin, josta vanhempani tilasivat taksin. Minut jätettiin sisäoppilaitoksen eteen ja kävelin kantamuksineni sisälle samalla, kun muu perheeni lähti jatkamaan matkaansa kohti kotiamme.

Kuljin käytäviä pitkin ja pian löysinkin takaisin minun ja Jamesin huoneen oven eteen ja avasin sen. James kirjoitti jotain työpöydällään mutta kuuli ilmeisesti oven avautuvan, sillä hän kääntyi minua kohti. Poika hymyili, jätti paperinsa ja tuli halaamaan minua. Irrotin otteeni matkalaukusta voidakseni vastata halaukseen.
"Millaista oli?" James kysyi irrottauduttuaan.
"Tosi kivaa", vastasin naurahtaen. "Mitä teet?"
"Koulutöitä, jotka jäi rästiin ennen joulua", James selitti. Seurasin poikaa tuon koulutehtävien luokse ja näin äidinkielen läksyt puoliksi valmiina. Nyökkäsin.
"Mä oon tehnyt noi jo. Tarvitsetko apua?" kysyin.
"En mä usko, mut kiitos silti", James sanoi, kääntyi läksypinonsa puoleen ja huokaisi. "Vieläkö sulla on läksyjä tehtävänä?"
"No ei kauheasti, varmaan jotain pientä", mutisin ja avasin reppuni. Vedin esille kaikki koulukirjat ja tarkistin yksi kerrallaan mahdolliset merkkaamani läksyt. Paljastui, että läksyä oli jäänyt tehtäväksi vain kahdesta aineesta; matikasta ja espanjasta. Matikka ei ehkä ollut niin helppoa, mutta espanjassa pärjäisin vaikka unissani.
"Vain matikasta ja espanjasta", totesin ja laskin kirjat omalle työpöydälleni. "En kyllä millään jaksaisi tehdä näitä nyt, mutta ehkä on parempi tehdä nyt, kun on aikaa."
Matikassa kysyin Jamesilta apua kerran jos toisenkin, koska se ei ole mikään lempi oppiaineeni, mutta kun viimein tajusin miten laskut piti laskea, osasin suurimmaksi osaksi tehdä ne itsekin. Espanjanläksyt tein viidessä minuutissa, ja sitten autoin Jamesia tuon läksyissä. Kesti ikuisuus, että saimme pojan läksypinon katoamaan. Sitten laitoimme reput valmiiksi ensimmäiselle koulupäivälle, ja ehdimme juuri ja juuri syödä ennen kuin ruokailuvuoromme loppui.
Myös Elias oli tullut syömään "myöhässä", joten poika suuntasi meidän pöytäämme ja rupesi juttelemaan kanssamme. Kyselin uudesta tytöstä, jonka pojat olivat esitelleet minulle, minkä jälkeen vielä Nolasta ja Primistä. Nolan kuulumisiksi he vastasivat: ihan hyvin, kai. Kumpikaan ei silti osannut sanoa mitään Primistä. Huokaisin.
"Anteeksi, mun täytyy mennä", pahoittelin, nousin ylös pöydästä ja vein astiani. Onneksi pojat jäivät pöytään, sillä halusin puhua Primille kahdestaan. Olin satavarma, että tyttö oli jo koulussa, joten enköhän voisi kysyä rehtorilta, missä päin.

Saatuani rehtorilta huoneen numeron suunnistin sitä kohti toivoen, että Primrose sattuisi olemaan paikalla. Päästyäni ovelle varmistin nimikyltistä, oliko huone oikea. Nimikyltissä luki Primrose Laurent, joten koputin oveen empimättä.
*Aion ainakin kysyä mitä Primille tapahtui, miten Primillä menee, ja mitä Prim on tehnyt. Ja milloin hän palasi. Ja pahoittelen varmasti myös sitä, että olen ollut huono ystävä ja jättänyt Primin ulkopuolelle*, mietin. Sitten ovi alkoi avautua, ja hengitin vielä syvään.

//Prim? :D jos oli muita suunnitelmia, niin voit tietty kirjoittaa niist eka x)

Nimi: pixeli

20.03.2019 22:48
Devereaux Sydney Forrest Chevalier

Ravistelin päätäni saadakseni hiukseni asettumaan hyvin ja kiinnitin toisen korvakoruistani peilin avulla korvaani. Olin valinnut asukseni vaaleat revityt farkut sekä harmaan T-paidan, jonka olin tunkenut puoliksi housuihin, olin valmis tutustumaan uuteen sisäoppilaitokseeni. Olisin mieluusti jäänyt vanhaan kouluuni, mutta vanhempani, enemmänkin äitini, oli päättänyt toisin. Hänen mielestään tämä uusi sisäoppilaitos oli lähempänä, joka itseasiassa oli ihan totta, mutta en silti olisi halunnut vaihtaa.
"Sydney! Bist du bereit? Wir müssen jetzt gehen!" Äitini huuteli.
"Jaja, ich komme!" Vastasin ja sammutettuani huoneeni valot lähdin alakertaan. Isä pörrötti hiuksiani ohimennen ja sanoi vieneensä tavarani jo autoon. Nyökkäsin ja vedin tennarit jalkaani.
"Kommst du mit oder nicht?" Kysyin pikkusiskoltani, joka tuli katselemaan lähtöäni. Hän mietti hetken ja veti sitten itsekkin kengät jalkaansa.
"Ich möchte deine neue Schule sehen also Ich komme" pikkusisko pyyhälsi ohitseni varaten auton etupenkin itselleen.
"Bis bald! Salut!" Huusin isälleni ennenkuin astuin autoon. Matka alkoi ja ryhdyin käymään läpi someja. Äiti laittoi jossain vaiheessa radion päälle ja pikkusiskoni kyseli kaikenlaista, johon vastailin melko yksitoikkoisesti.
"Alles in ordnung?" Äitini kysymys sai minut havahtumaan.
"Ja klar. Ich denke dass ich bin ein bisschen müde" totesin, jonka jälkeen syvennyin uudestaan puhelimeeni. Jossain vaiheessa painoin pääni ja suljin silmäni rauhoittuakseni hetken aikaa. Seuraavaksi havahduin hereille vasta meidän ollessamme perillä ja nousin hivene jännittyneenä autosta viileähköön ulkoilmaan.

"Bis bald! Du kannst mich anrufen" vilkutin pikkusiskolleni ja äidilleni, jotka vilkuttivat takaisin ennekuin katosivat näkyvistäni. Huokaisin kevyesti ja katsahdin sitten saamaani karttaa. Rehtori oli ollut ihan mukava kaikkine niine kysymyksineen ja nyt odotin innolla huonekaverini tapaamista. Minut oli nimittäin laitettu samaan huoneeseen jonkun tytön kanssa. Siispä lähdin astelemaan asuntolarakennuksen sunnalle kantamuksineni.

Nimi: Windy

18.03.2019 18:50
Jennifer Narainsamy, -

Kävelin pihan poikki reppu selässäni. Olin tulossa rehtorin kansliasta ja minulle oli kerrottu, että huoneeni numero oli 1014.
Kävelin asuntolan ovesta sisään ja käännyin oikealle. Laskin numeroita mielessäni ja käännyin 1012. kohdalta seuraavalle ovelle, sillä huoneet oli järjestetty parillisiin ja parittomiin. Avasin oven avainkortilla, jonka olin saanut ja astuin sisään.
Katselin huoneessa ympärilleni, siellä näki, että vasemmanpuoleinen parvi oli varattu ja sen alla olevalle työpöydälle oli aseteltu siististi muutamia koulukirjoja ja kynäpurkki. Pöydän vieressä oli leveä kirjahylly ja siihen oli laitettu joitain valokuvia ja kirjoja.
Päättelin, että toinen sänky olisi minun ja avasin reppuni. Otin esille ensiksi parhaat päivänsä nähneen tietokoneeni, joka oli ollut kummallakin veljelläni. Sitten kaivoin penaalin, muutamia kirjoja ja valokuvia. Asettelin kaiken siististi työpöydälle tai hyllyyn.
Lopuksi kaivoin vielä vaatteeni ja hygieniatarvikkeeni ja laitoin ne lipastoon, joka oli ikkunan alla, keskellä huonetta.
Vein hygieniatarvikkeeni vessaan, jossa oli suihku, vessanpönttö ja lavuaari. Sitten vein reppuni työtuolini selkänojaan roikkumaan. Lopulta otin koneeni ja kapusin sen kanssa parvelle. Kiipesin vielä nopeasti alas ja laitoin puhelimeni laturiin.

Istuin kone sylissäni sängyllä ja katselin maalaustarvikkeita netistä. Useimmat maksoivat kymmeniä euroja ja olin saanut luvan käyttää 100€. Mietin pitkään otanko värilajitelman ja pensselisetin lisäksi viisi pientä kanvastaulua vai kolme isoa. Päädyin lopulta kahteen pieneen ja kahteen isoon. Laitoin äidille sähköpostilla tilaukseni ja pyysin häntä postittamaan tuotteet minulle, kun ne saapuisivat.

Kuulin koulun kellojen soivan ja tulin alas koneen kanssa. Laitoin koneen pöydälleni, kun sisään astui aika pitkä, lähes mustahiuksinen tyttö.
”Hei, oletko sinä Sandra Miles?” kysyin.
”Joo, sä oot sit varmaan Jennifer”, Sandra arvasi.
”Joo”, vastasin.
”No tota mä oon siis vitosella ja tota”, Sandra sanoi.
”No sen mä tiesin”, sanoin takaisin.
”No, Jennifer”.
”Voit sanoo ihan Jen”, keskeytin nopeasti.
”Okei, Jen. Näytähän lukujärjestystäs”, tyttö pyysi ja kaivoi esille omansa. Kaivoin omani kansiosta, jonka olin saanut sihteeriltä. Se oli musta ja siinä oli kuminauhakiinnitys.
”Hei meillä on samat matikan ja englannin tunnit”, Sandra hihkaisi tutkittuaan lukujärjestystä hetken.
”Ja ussan”, lisäsin.
”Sinne ei kannata mennä, herra Lane tappaa oppilaat tylsyydellään”, Sandra sanoi ja laittoi lukujärjestyksen pois.
”Okei muutamia selviytymissääntöjä. Ruokalassa on tietyt pöydät. Vaikka vitoset saa tulla ennen kutosia, niin kutoset on varannu tietyt pöydät. Sitten on oppilaskunnan-, urheilullisten-, draamakerholaisten-, hippien-, nörttien- ja luontointoilijoiden pöydät. Ja pahin, junioriplastiikkien pöytä. Sinne ei saa mennä ilman kirkallista kutsua tai johtajan, Karenin henkilökohtaista pyyntöä. Karen on vitosella, hänen isänsä on suuren autofirman johtaja ja kukaan ei puhu hänelle, jos hän ei niin halua. Junioriplastiikkien viha on painajainen, joten kaikki haluavat pitää hyvät välit. Keskiviikkona on pinkki päivä, muuten ei saa pukea pinkkiä.
Ainiin, junioriplastiikit ovat vasta alkua, odotahan kymmenettä luokkaa. Siellä vartovat plastiikit.
Junioriplastiikkeihin kuuluu Karen Millers, Regina Allison, Emma Smith ja Lily Tanner”, Sandra selitti.
”Okei, toivottavasti en sitten törmää heihin”, sanoin ja mietin miten kukaan jaksoi heitä.

Nimi: Kyurai

18.03.2019 12:21
Brandon Millers, -

"Juu nähdään vaan, mä taidan mennä hakemaan sen avaimen nyt," tokaisin Ashleylle hymyillen. Katsoin tätä vielä hetken verran, kunnes älysin viimein kääntyä. Olipa kiusallista. Kävelin nopeasti poispäin kohti parakin ovea heiluttaessani Ashleylle hyvästit. Siistin vielä vähän hiuksiani ennen kuin ne ehtivät norua kasvoilleni.
"Noniin, tästä se lähtee," sanoin itselleni kohentaakseni oloani. Painoin ovenkahvan itsevarmana alas, ja kävelin takaisin sisään. Noin vartin odoteltuani sain viimein huoneeni avaimen. Nyökkäsin rehtorille hiljaa lähtiessäni. Hiirenhiljaisella käytävällä ei näkynyt yhtään oppilasta.
*Kaippa kaikki ovat ulkona,* tuumin itsekseni. Kokomattolattia rahisi tennareideni pohjien alla pitäen inhottavaa ääntä. Peitin korvani hupulla, kuitenkin varmistaen ettei huppu tule kasvoilleni. Kaikista asioista kamalinta olisi, jos näyttäisin ihan karmealta ja joku kävelisi vastaan. En halua edes ajatella sitä.
Viimein huoneeseeni päästyäni rojahdin suoraan uudelle sängylleni.
Käännyttyäni selälleni vilkuilin korkealle nousevaa, vaaleanharmaaksi maalattua kattoa kohden. Aivan katonrajaan asti ylettyvä vaatekaappi näytti upouudelta. Ilmassa saatoin haistaa voimakkaan ilmanraikastimen tuoksun. Se muistutti epämääräisesti jonkinlaista hedelmäistä tuoksua, ehkä mangoa.Verhojen käpi itsepäisesti tunkevat valonsäteet piirtelivät suoria viivoja kattoon, tekemättä minkäänlaista selkeää kuviota. Seurailin niiden liikettä silmilläni, kunnes silmäni sulkeutuivat kuin itsestään. Vielä hetken verran kuuntelin lintujen sirkutusta ikkunan läpi, jalkojen kopinaa käytävällä ja tuulen huminaa kun ilmaa ryöppysi kunnolla ulko-ovista sisään.

Olin varmaan uneksinut jo muutamia tunteja, sillä ulkona oli alkanut jo hämärtää. Nousin ylös sängyltäni ilmeisesti liian nopeasti, koska pääni alkoi tuntua siltä kuin sitä porattaisiin. Älähdin hiljaa, nostaen kämmeneni otsalle.
*Eihän se auttanut pätkän vertaa, * tuumin ärtyneenä. Avasin oven hiljaa, ja lähdin lenkille. Täytyyhän minun pysyä kunnossa talvellakin, ei kesä riitä harjoitteluun. Nostin rivakasti kävelytahtini kevyeksi hölkäksi kulkiessani ympäri kampusta. Portit koulullemme olivat jo suljettu, joten päätin tutkia aluetta paremmin pimeyden vallitessa. Erotin etupihalla luonnottoman suuren tammen, jonka juuret kiemurtelivat kivipolkujen reunoilla. Ne näyttivät kuunvalossa lähes taianomaisilta, kasvaessaan kiviä myöden. Ihailin näkyä hetken, ja hymyilin. Hymyilin ensimmäistä kertaa tosissani koko ajastani täällä. Olin juuri laskeutunut puunjuurelle, kun huomasin ihmisen varjon.

//Jatkan itse, mutta joku muukin voi ^^
Sori kun lyhyt (taas), mut mul on ollu kiireitä >~<



Nimi: Windy

17.03.2019 17:11
Jennifer Narainsamy, -

Istuin autossa takapenkillä ja yritin antaa äidilleni reittiohjeita, mutta äiti oli aina ajatuksen edellä. Laitoin puhelimen pois, vaikka äiti itse oli pyytänyt minua antamaan reittiohjeita.
”Voitko ottaa kartan auki?” äiti kysyi swahiliksi. Puhuin usein äidin kanssa swahilia, sillä äitini oli Keniasta ja puhui huonoa englantia.
”Miksi? Etkö osaa ajaa koululle?” kysyin takaisin.
”Osaan osaan, mutta joskus on parempi varmistaa. En ole aiemmin käynyt täällä päin”, äiti vastasi.
”Okei”, huokaisin ja laitoin koulun osoitteen mapsiin.
”No odotatko innolla kouluun pääsyä?” äiti kysyi pitäen katseen tiellä.
”No miten sen nyt ottaa. Onhan se sinänsä kiva päästä uuteen kouluun, mutta eipä sinänsä. En odota”, pohdin. Olin vaihtanut koulua muutaman kerran ja käynyt kolmannen ja neljännen luokan kotikoulua. En ollut sopeutunut kouluun, en puhunut erityisen hyvin englantia ja minua kiusattiin välillä äitini takia. Toivoin, että yläasteella minut otettaisiin paremmin mukaan.

Saavuimme koulun pihaan ja äiti varmisti vielä, että kaikki oli mukana ja lähdin koulurakennusta kohti.
Kävelin ovista sisään ja lähdin suunnistamaan rehtorin kansliaa kohti.
Koulun käytävät olivat lähes autiot ja näin käytävillä vain muutamia oppilaita kirjoineen. Sivuutin heidät ja etsin portaat, jotta pääsin toiseen kerrokseen.

Avasin kanslian oven varovasti ja menin odottamaan sohvalle. Kanslia oli aika pieni ja siellä oli kaksi ovea ja sohva, kirjahylly, sekä naulakko. Toisen oven vieressä oli kyltti, jossa luki ”Sihteeri” ja toisen oven vieressä luki ”Rehtori”.
Päätin koputtaa sihteeri-oveen ja keräsin rohkeutta, kun kanslian ovi aukaistiin. Sisään astui arviolta minun ikäiseni tyttö, jolla oli mukanaan reppu ja kansio. Tytöllä oli pitkät vaaleat hiukset ja päällään pinkki minitoppi, pinkki minihame ja pinkit tennarit. Hänen pitkät hiuksensa olivat auki ja liehuivat perässä, kun hän käveli suoraan sihteeri-ovesta sisään.
Päätin odottaa vielä hetken ennen kuin menin sisään.
Sisällä oli kaksi työpöytää vastakkain ja niiden välissä sermi. Huoneen nurkassa oli printteri ja hylly, jonka osa lokeroista oli lukittu. Äskeinen tyttö seisoi juttelemassa toiselle sihteereistä ja näytti, kuin he olisivat kiistelleet. Kuulin sivusta vain lausahdukset taas, liian usein ja etkö tiedä kuka isäni on.
Menin toisen sihteerin luo ja selitin olevani uusi. Sihteeri ohjasi minut rehtorin puheille.

”Olet siis uusi”, rehtori sanoi.
”Minä olen herra Burns”, hän jatkoi.
”Hei, Jennifer Narainsamy”, sanoin ja herra Burns nousi kättelemään.
”Istu vain, meidän täytyy täyttää muutama paperi”, hän sanoi ja osoitti tuolia pöytänsä edessä.
”Eli koko nimesi?” rehtori aloitti.
”Jennifer Ileana Narainsamy”, sanoin,
”Voisitko tavata sukunimesi”, rehtori pyysi.
”N-a-r-a-i-n-s-a-m-y”, tavasin.
”Noin, entäs ikäsi ja syntymäaikasi?” herra Burns kysyi.
”Olen 11 ja synnyin 3.12.2007”, sanoin.
”Selvä. Sitten asuinpaikka”.
”Sunningdale Avenue 3, Fleetwood, Iso-Britannia”, vastasin. Osasin tämän kaavan ulkoa, sillä olin käynyt sen monia kertoja aiemminkin.
”Vanhempien puhelinnumerot”, hän jatkoi.
Aloin kyllästyä, mutta latelin molemmat numerot. Sen jälkeen vielä vanhat koulut ja synnyinmaa.
”Noin, nyt on kaikki tiedot. Tässä on koulun kartta, lukujärjestys ja huoneen avain. Jaat huoneesi Sandra Milesin kanssa, hänkin on viidennellä.

Nimi: Silverglow

17.03.2019 12:20
Ellén Farley, suositut

Avasin silmäni, mutten jaksanut nousta ylös, joten käännyin selälteni sängyssä, avasin viereisen ikkunan verhot ja nautin auringonpaisteesta.
Vedin paksun peiton lähemmäs naamaani ja suljin taas silmäni. Olin sellainen vilukissa, etten pärjännyt ohuella peitolla edes Espanjassa. En todellakaan olisi noussut sängystä vielä ikuisuuteen, ellei Emma olisi paukauttanut ovea auki niin, että jysähti.
"Herätys, unikeko!" Emma naurahti.
"Olen jo hereillä", mutisin ja nostin käteni ja yritin vilkuttaa pikkusiskolleni.
"Oli jo aikakin! Kello on kohta ykstoista, ja Mateo ja mä halutaan jo kaupungille mut äiti ja iskä ei päästä meitä ilman sua. En muka osaa tarpeeksi hyvin espanjaa ja kuulemma oon liian nuori", Emma valitti.
"Menkää äidin ja isän kaa", jatkoin, nousin istumaan ja hieroin silmiäni. "Mulla kestää varmaan puoli tuntia, että pääsen syömään aamupalaa."
"Mutta kun niiden piti mennä jonnekin varastolle auttamaan isovanhempia jonkun kantamisessa, eikä ne jaksa tulla", Emma kertoi. "Tule nyt, me odotetaan niin kauan kuin tarvitsee!"
"No hyvä on, mutta mee nyt Mateon kanssa alakertaan ja oo sen kaa, niin tuun kohta", sanoin tytölle, joka nyökkäsi ja poistui huoneesta.

Aamutoimissani oli mennyt tunti, jos laskettiin mukaan aamupala. Emma ja Mateo odottelivat olohuoneessa kärsimättöminä, kun vein astiani tiskipöydälle. Sitten kävelin heidän luokseen.
"Okei, mä oon valmis. Mitä te haluatte tehdä?"
"Mä haluan jäätelöä! Ja mennä rannalle!" Emma innostui kertomaan.
"Mennään ostamaan nyt jäätelöä, katsotaan sitten rannalle menoa. En nimittäin ole varma, uskaltaako äiti ja isä jättää Mateon ja sut rannalle mun valvontaan. Varsinkaan kun itsekin uin", vastasin. Emma nyökkäsi vähän harmistuneena, mutta nosti Mateon vaivalloisesti syliinsä ja kantoi pojan eteiseen. Mateo nauroi.

Kun kaikki me olimme saaneet kengät jalkaan ja Mateolle söpön sinisen lippiksen päähän, otin rahaa mukaan ja lähdimme kaupungille. Lähimmälle jäätelökioskille oli matkaa vain viisi minuuttia. Tunsimme seudut jo melko hyvin Emman kanssa, mutta Mateosta piti pitää huolta erityisesti nyt, kun alue oli pojalle vieras.
Kun saavuimme mukavan jäätelönmyyjän luokse, nostin Mateon syliini ja annoin pojan tutkailla jäätelömakuja.
"Mikä tuo maku on?" poika kysyi ja osoitti kädellään suklaajäätelöpalloa, jonka vieressä luki isoin mustin kirjaimin helado de chocolate.
"Se on suklaajäätelöä. Haluatko sinä sitä?" vastasin. Poika mietti hetken. Sitten hän nyökkäsi.
"Joo."
Minä halusin ihan perus vaniljajäätelön, Emma otti mangojäätelön ja Mateo valitsi suklaajäätelön.
Maksoin myyjälle kahdesta tötteröstä ja yhdestä kupista, koska Mateon oli helpompaa syödä lusikalla. Myyjä otti rahat vastaan ja antoi meille jäätelömme. Hän kiitti meitä käynnistä ja hymyili ystävällisesti. Sitten johdatin poppoon viereiselle penkille ja pidin Mateon jäätelöä tiukasti kädessäni, kunnes poika oli asettautunut hyvin. Sitten istuin itsekin tuon viereen ja annoin jäätelön. Söimme kaikki jäätelömme loppuun aika hitaasti.
Kun Mateo ja Emma olivat syöneet jäätelönsä, pyyhin nenäliinalla Mateon suupieliä. Emmallakin oli vähän jäätelöä, mutta tyttö pyyhki ne kädellään pois. Sitten jäin miettimään, mitä tekisimme seuraavaksi.
"Mitäs sanoisitte, jos menisimme hetkeksi sisälle ja katsoisimme vaikka telkkaria, ja kun äiti ja isä ovat tulleet, menisimme yhdessä rannalle?" ehdotin.
"Minulle käy, mutta jäätkö sinäkin katsomaan telkkaria, vai menetkö ylös?" Emma huomautti.
"Jos haluatte että jään, niin eiköhän se sovi", vastasin. "Mitä sanot, Mateo?"
"Sopii!" poika hihkaisi.
Lähdin pikkusisarusteni kanssa kohti isovanhempiemme taloa, ja käynnistin heille sitten telkkarin. Valitsin jonkun Mateolle sopivan ohjelman ja istuin sohvalle pojan viereen. Kaivoin kuitenkin kännykkäni esille.
Selasin läpi somejani. Mitään mielenkiintoista ei ollut tapahtunut, joten kävin nopeasti viemässä puhelimen yläkertaan. Samassa huomasin, että James soitti minulle videopuhelua.
Kannoin läppärin mahdollisimman nopeasti alakertaan ja asetuin mukavasti sohvalle. Vastasin puheluun napin painalluksella ja kuuntelin mitä Jamesillä oli sanottavanaan. Poika oli huoneessamme Eliaksen ja Nolan kanssa, ja siellä näytti olevan myös joku uusi tuttavuus. Pian meidät esiteltiin toisillemme, ja sitten juttelimme siihen asti, että vanhempani tulivat kotiin. Jouduin lopettamaan puhelun melkein heti sen jälkeen, koska Emma halusi rannalle.
"Äiti! Mennään rannalle, por favor!" Emma huusi heti kun äitimme Michelle pääsi olohuoneeseen.
"Hyvä on, Emma. Käy laittamassa uimapuku päälle, niin mennään", äiti vastasi. Yksi äidin parhaimmista puolista oli se, ettei tuo väsynyt juuri koskaan olemaan meidän kanssamme.
"Tuletko sinäkin?" Kesti hetken, ennen kuin tajusin, että äiti puhui minulle.
"Aah... joo, tulen mä. Tuun ihan pian", sanoin ja lähdin yläkertaan.
Puin uimapuvun päälle mukavan kesämekon ja nappasin aurinkolasit mukaan. Sivelin portaita kävellessä aurinkorasvaa iholleni, ja huomasin, että Emma oli jo alhaalla.
"Mennään!" tyttö hihkui. Äiti kantoi Mateota, jolla oli päällään kellukkeet ja oma pikkuinen uimapukunsa. Hymyilin.
"Joo", vastasin, ja lähdimme kaikki yhdessä ovesta kohti rantaa.

//jatkan taas ite

Nimi: Silverglow

17.03.2019 12:11
James Wilson, -

Elias ja Nola olivat tuppautuneet huoneeseeni ja tunkeneet mukaan jonkun uuden tuttavuuden, jonka nimi oli ilmeisestikin Leslie. Tyttö oli esitellyt itsensä ja minäkin vastaavasti itseni.
"Eli... mitä te yleensä teette, kun olette keskenään, eikä ole koulua?" Leslie kysyi.
"No yleensä me joko ollaan ulkona, tai sitten jutellaan sisällä vähän kaikesta. Mutta mitä sä haluaisit tehdä?" kysyin.
"En tiedä. Puhuminen käy", Leslie mutisi ja kohautti olkiaan.
"Okei... no, me ei tiedetä vielä susta paljoakaan, joten ehkä voit kertoa jotain itsestäsi?" ehdotin.
Elias kääntyi minuun päin ja viittoili minulle kummallisesti. Ehkei hän olisi halunnut minun kysyvän sitä.
"No... Oon siis kahdeksannella luokalla ja neljätoista. Mun perheeseen kuuluu äiti, isä, isoveli Noel ja pikkusisko Claire. Noel on myös täällä sisäoppilaitoksessa ysillä. Maaliskuussa meidän perheeseen pitäs syntyy vielä vauva. Lisäksi meillä on kaks koiraa, mäyräkoira Martha ja saksanpaimenkoira Olga. Noelilla on myös kuningasboa Rochelle, ja se on mukana täällä. Ja se ei siis oo vaarallinen. Iskä on lääkäri ja äiti on käsityöfirman johtaja. Äiti on ranskalainen ja oon asunu kaks vuotta Ranskassa, joten saatan välillä vahingossa puhua ranskaa. Claire on tosiaan ykstoista, ja se alottaa täällä seuraavana lukuvuonna. Ja mä oon täällä siis ihan ensimmäistä vuotta”, Leslie pälätti. Nyökkäsin tytölle, kun tuo lopetti äkisti ja katsoi sitten muita huoneessa olijoita. Eliasta ja Nolaa siis.
"Mäkin olen täällä ensimmäistä vuottani", muistin todeta. "Olin aikaisemmin toisessa koulussa, mutta kesällä mun vanhemmat päättivät, että haluaa mun opiskelevan täällä. Ja hyvä niin, koska muuten en ois nyt tässä."
"Joko tiedätte tarpeeksi toisistanne?" Elias kysyi. En vastannut.
"Missä sä asut, Leslie?" kysyin ja käännyin tytön puoleen. "Täällä koulussa siis. Mikä on sun huoneen numero?"
"Mun huoneen numero on 304. Se on ilmeisestikin aika lähellä Eliasta ja Nolaa, jos oikein ymmärsin", Leslie kertoi. Nyökkäsin. Eliaksen huoneen numero oli tietääkseni 307. En ollut juurikaan siellä käydessäni kiinnittänyt huomiota numeroon. Olin vain seurannut Eliasta.
Mutta emme kyllä kovin usein Eliaksen huoneessa käyneetkään, koska siellä asui pojan lisäksi myös Katherine. Enkä minä oikein välittänyt nähdä häntä. Tuskin Eliaskaan. Joten yleensä vietimme aikamme minun ja Ellénin huoneessa.
Siitä tulikin mieleeni, että voisin soittaa Ellénille videopuhelun, ja tyttö voisi tutustua Leslieen.
"Hei käykö teille, jos soitetaan Ellénille? Voitte tutustua nyt jo", ehdotin muille, nostin läppärini pöydältä syliini ja avasin sen. Soitin videopuhelulla tytölle, koska kukaan ei vastustanut ideaa. Ellén vastasi hetken kuluttua.
"Moi! Sori että kesti, piti käydä hakemassa läppäri ylhäältä, kun Emma ja Mateo haluaa että katotaan telkkaria yhdes- hei Emma, lopeta!" Ellén huudahti ja työnsi juuri ja juuri näkyvissä olevan nuoren tytön naaman pois. "Sori, nää on vähän innostuneita... Emma, kato telkkaria Mateon kanssa!"
Naurahdin.
"Onko huono hetki?" kysyin.
"Ei ei, puhutaan vaan. Mites siellä?" tyttö vastasi, ja luovutti yrityksistään työntää Emmaa pois, joten Emma katseli nyt meitä iloisena ja hymyili niin, että hampaat näkyi.
"Moi!" tyttö tervehti.
"Moi", vastasin. Silloin Ellén taisi taas kyllästyä pikkusiskoonsa ja työnsi tytön pois näkyvistä ja kääntyi sohvalla niin, että sai ilmeisestikin jaloilla estettyä tytön reitin.
"Niin... eli miten siellä menee?" tuo kysyi uudelleen, kun oli asettunut hyvin.
"Ihan hyvin. Muuten, me tutustuttiin yhteen tyyppiin. Tuu esittelee itsesi", kerroin ja nostin katseeni Leslieen. Leslie käveli huoneen poikki luokseni ja asettauduimme lattialle niin, että kaikki mahtuivat läppärini luokse.
"Moi! Mä oon Leslie, kahdeksannella ja neljätoista. Oon uus täällä ja... moi", Leslie esitteli.
"Moi! Varmaan tiedät, mä oon Ellén, ja kanssa kahdeksannella", Ellén vastasi hymyillen. Leslie nyökkäsi.

Juttelimme niitä näitä varmaan puolisen tuntia, ennen kuin Ellén ilmoitti että tuon vanhemmat tulivat kotiin.
"Odottakaa hetki... ¡Papá! ¡Emma quiere ir a la playa!" tyttö huusi taakseensa sohvalta.
"¡Espera un minuto, Ellén!" kuului vastaus. Ellén huokaisi.
"Emma haluaa siis mennä rannalle", tuo mutisi. "No niin mäkin, mutta haluan puhua myös teille. Voinko soittaa illemmalla?"
"Totta kai", myönnyin. Ellén lopetti puhelun hetken kuluttua ja minäkin suljin läppärin. Asetin sen pöydälle ja käännyin muita kohti.
"No mitä tehdään?" kysyin.
Kello oli vasta vähän, päivälliseenkin olisi aikaa vielä noin tunti. Se tarkoitti siis sitä, että pitäisi keksiä vielä hetkeksi jotain tekemistä.

//Kola? Leslie?

Nimi: Windy

10.03.2019 12:18
Annabelle Mason, -

En ollut Primille oikeastaan vihainen, mutta hän oli pettänyt minut, joten olin sinänsä suuttunut. Edessä oli joka tapauksessa loma ja kaikkea, joten päätin lähteä kotiin.
Pakkasin reppuuni muutamia vaatekertoja ja koneen. Otin vielä viimehetkellä mukaan puhelimeni, lompakkoni ja avaimeni. Päätin ostaa bussilipun vasta asemalta.
Kävin ilmoittamassa asiasta nopeasti rehtorille ja lähdin kohti Fleetwoodin bussiasemaa.
Matkalla kaivoin puhelimen repusta ja laitoin vanhemmilleni viestin, että olen tulossa kotiin.
Kävelin suojatiellä ja tungin puhelinta taskuuni, kun suoraan oikean jalkani vierestä kuului kirskuntaa. Käänsin pääni katsoakseni mitä tapahtui, mutta liian myöhään. Ehdin nähdä kun valkea perheauto ajoi suoraan päälleni ja sitten kaikki sumeni.
Seuraavaksi kuulin sireenien äänen ja tunsin kuinka joku nosti minut paareille. Sitten minut kannettiin ambulanssiin, joka lähti kohti sairaalaa.
Kuulin ensihoitajien kysymykset ja osasin vastata niihin, mutta en pystynyt tekemään minkään näköisiä ruumiintoimintoja, edes avaamaan silmiäni.

Ambulanssin päästessä sairaalalle tunsin, että minut kannettiin sisään ja hälisevä hoitohenkilökunta yritti löytää vapaata tehohoitopaikkaa. Lopulta hälinä rauhoittui ja minut kannettiin jonnekin rauhalliseen huoneeseen. Huoneessa kuului rauhoittava humina ja suljin ajatukseni täysin.

//RIP Annabelle

Nimi: Silverglow

07.03.2019 12:05
ARVIOINTI!!!

Ellén Farley - 53kp

Pira Nola Valentine - 20kp

Elias Hale - 39kp

Primrose Laurent - 15kp

Ashley Green - 32kp

Brandon Millers - 18kp

Annabelle Mason - 5kp

Leslie Castellan - 24kp

Nimi: Silverglow

05.03.2019 17:41
Elias Hale, -

”Äh, sori. En osaa oikein hillitä itteeni kun pääsen vauhtiin. Sori”, Leslie mutisi pitkän selostuksensa jälkeen. Tyttö näytti olevan aidosti pahoillaan, ja katseli meitä vähän odottavaisen näköisenä. Luultavasti tyttö odotti, että sanoisimme jotain myöskin. Esittelisimme itsemme tai jotain. Nola oli painautunut kiinni minuun, mutta tiesin, ettei tyttö siltikään tekisi "aloitetta" itse. Kaipa minun olisi siis särjettävä kiusallinen hiljaisuus ja kertoa jotain itsestäni.
"No... mä olen kahdeksannella luokalla kanssa, ja mä oon viisitoista. Ja... asun mun vanhempien luona... mulla on isosisko, mutta se on jo täysikäinen ja asuu toisessa kaupungissa", kerroin pieniä taukoja välissä pitäen. Tilanne oli muuttunut nopeasti todella kiusaantuneeksi.
"Entä Nola?" Leslie kysyi hiljaa, tuskin itsekään kuulin.
Vilkaisin tyttöä vieressäni ja näin, kuinka tyttö käänsi katseensa minuun. Hymyilin ja tein pienen nyökkäyksen tapaisen eleen Leslietä kohti merkiksi siitä, että kehotin tyttöä kertomaan itsestään. Nola silmäili meitä kumpaakin vuoron perään hetken ajan. En ollut todellakaan varma siitä, suostuisiko tyttö kertomaan mitään itsestään. Kun hetkeen ei tapahtunut mitään, vilkaisin taas Leslietä ja toivoin tytön pelastavan tilanteen sanomalla jotain. Siinähän tyttö oli hyvä.
Mietin jotain sopivaa sanottavaa, joka voisi ehkä keventää tunnelmaa, mutta koska en mitään järkevää keksinyt, kuulin itseni sanovan:
"Onko teillä nälkä? Mentäiskö syömään jotain?"
Nola nyökkäsi ja Leslie katseli meitä hieman epävarmana. Tyttö ei kieltäytynytkään, joten nousin vain ylös tuolilta ja odotin tyttöjä.
Tunsin, kuinka jännittyneisyys välillämme purkautui ehkä hieman kävellessämme kohti ruokalaa minä ja Nola edellä, Leslie ihan vähän jäljessä. Ruokalaan päästessämme otimme kaikki hiljaa ruokamme ja kävelimme sitten pöytään. En enää kestänyt sitä hiljaisuutta. Jotain oli pakko tehdä.
"Okei. Öö… ollaan oltu aika hiljaisia, joten ehkä me voidaan nyt puhua jostakin?" ehdotin. Nola ei sanonut mitään, Lesliekin näytti vähän epävarmalta.
"Ehkä voidaan esitellä sut myös Jamesille", ehdotin Leslielle helpottuneena siitä, että keksin jotain sanottavaa. Toivon mukaan poika onnistuisi pelastamaan meidät tältä kammottavalta hiljaisuudelta.
Molemmat tytöt nyökkäsivät, ja syötyämme lähdimme heti kohti pojan huonetta. James avasi nopeasti, vilkaisi Leslietä ja jäi ovensuuhun odottamaan, että avaisimme suumme. Nola oli jättäytynyt taakseni.
"Moi!" tervehdin hymyillen vähän epävarmasti. "Tässä on Leslie, me juuri tutustuttiin siihen." Vedin Nolan kädestä vierelleni, ja James katsoi häntä ja sitten taas Leslietä.
"Moi, mä oon James. Tiedät sen tosin varmaan jo. Ootko säkin kahdeksannella?" James aloitti. Oli niin ihanaa, kun poika ei yrittänyt saada sanoja ulos vaan puhui nopeasti ja oikeasti. Ehkä me aloitimme Leslien kanssa vain väärällä jalalla.
"Joo, olen mä. Mun isoveli Noel on tosin yhdeksännellä. Se myös asuu sen kuningasboa Rochellen kanssa ja... ai anteeksi… olen siis Leslie, oon neljätoista. Kahdeksannella."
Vilkaisin Jamesiin ja jäin tarkastelemaan tuon ilmettä. Jes, Jamesia ei näyttänyt haittaavan tytön puheliaisuus, joka ei kyllä ollut kovinkaan paljoa tullut esille äskettäin. Poika kutsui meidät sisälle, ja menin vaistomaisesti istumaan Jamesin vierelle Jamesin sängylle.
Näin, että Leslie vilkuili huonetta ja varmaankin ihmetteli, miksi toinen sängyistä oli selkeästi ollut käytössä, mutta kukaan ei ollut siellä ja tavaroitakaan ei ollut.
"Täällä asuu myös Ellén", James kertoi huomattuaan saman asian. "Mutta Ellén on nyt espanjassa perheensä kanssa."
Leslie nyökkäsi ja asettui varovasti Ellénin sängylle. Nola tuli minun viereeni, ja kiersin toisen käteni tytön ympärille. Istuimme hetken hiljaa, kunnes James avasi taa suunsa:

//Leslie? Nola? Toivottavasti en hitannu liikaa xdd

Nimi: Koirafani

05.03.2019 15:48
Leslie Castellan, -

”Ei tietenkään haittaa, musta on aina tosi kivaa tutustua uusiin ihmisiin. Oot varmaan tajunnu sen jo”, naurahdin pirteästi. Elias nyökkäsi myöskin himan hymähtäen ja lähti johdattamaan minua erään melko lähellä sijaitsevan oven luokse. Poika koputti oveen ja hetken kuluttua tyttö avasi oven. Kyseinen tyttö oli melko pienikokoinen ja tällä oli verenpunainen tukka. Tytöllä oli silmälasit ja kummallisen vaaleat silmät. Hän vilkaisi hieman epävarmana minua, mutta nähdessään Eliaksen tuo rentoutui melko suuresti.
”Moi Nola. Tässä on Leslie. Me tutustuttiin just äsken ja ajattelin esitellä teidät toisillenne. Leslie, tässä on Nola”, Elias sanoi reippaasti, ja ehdin jo hetken ajan ihmetellä miksi hän puhui niin lyhyesti, kun tajusin, että minä itse olin varsinainen pälpättäjä, enkä lainkaan niin ”vähäpuheinen” kuin muut.
Hymyilin kuitenkin iloisesti Nolalle ja heilautin kättäni.
”Moi!” tervehdin reippaasti.
”Joo, ehkä me mennään vaikka oleskelutilaan”, Elias ehdotti hieman vaivaantuneesti kun kukaan meistä ei tehnyt mitään ja kaikki vain seisoivat paikoillaan. Nola ei selvästikään aikonut päästää meitä huoneeseensa. Nola nyökkäsi ja sulki oven perässään. En halunnut sanoa oikeastaan mitään, sillä pelkäsin menettäväni orastavan ystävyyden rippeetkin, sillä Nola vaikutti melko ujolta. Siispä tilanne oli aika vaivautunut ja hiljainen.
”Öö, kuka se James on? Ja entä se öh, Ellako se oli?” kysyin hiljaisesti ja hieman pidättyväisesti. Elias naurahti.
”Ei Ella vaan Ellèn. Ja ne on siis meidän kavereita”, poika selitti.
”Okei. Pitäiskö meidän kertoo vähän itestämme? Tai et tutustuttais paremmin”, ehdotin. Nola näytti aika levottomalta ja varautuneelta, ja hakeutui selvästi lähelle Eliasta. Minä olin siis hermostuttava. Mahtavaa. Istuuduimme nojatuoleille ja päätin aloittaa.
”No, jos mä kerron itsestäni. Oon siis kahdeksannella luokalla ja neljätoista. Mun perheeseen kuuluu äiti, isä, isoveli Noel ja pikkusisko Claire. Noel on myös täällä sisäoppilaitoksessa ysillä. Maaliskuussa meidän perheeseen pitäs syntyy vielä vauva. Lisäksi meillä on kaks koiraa, mäyräkoira Martha ja saksanpaimenkoira Olga. Noelilla on myös kuningasboa Rochelle, ja se on mukana täällä. Ja se ei siis oo vaarallinen. Iskä on lääkäri ja äiti on käsityöfirman johtaja. Äiti on ranskalainen ja ola sumu kaks vuotta Ranskassa, joten saatan välillä vahingossa puhua ranskaa”, selitin. Sitten huomasin Nolan ja Eliaksen kummalliset ilmeet ja tajusin taas puhuneeni liikaa.
”Äh, sori. En osaa oikein hillitä itteeni kun pääsen vauhtiin. Sori”, mutisin vaivautuneesti ja loin pahoittelevan katseen erityisesti Nolalle, joka oli painautunut kiinni Eliakseen ja näytti vähän epäileväiseltä. Minusta alkoi hieman tuntua siltä, ettei Nolasta koskaan voisi tulla hyvää ystävää minulle. Olimme liian erilaiset persoonat. Varsin usein alkava ystävyys koitui minun liiallisen intoni ja puheliaisuuteni kohtaloksi. Jopa Elias, joka oli ottanut minut hyvin vastaan tuntui nyt käytöksensä puolesta kallistuvan hieman Nolan kannalle, ja ehkä huomaamattaan poika tuntui suojelevan Nolaa, kaipa sitten minulta ja suurilta sanoiltani. Säkin mielessäni itseäni liiallisesta onnistumisesta ja vauhkoontumisesta, mutta pidin viileän kohteliaan kuoren kasassa, jotta en olisi näyttänyt ihan ääliöltä. Odotin että Elias tai Nola sanoisi jotain, tai esimerkiksi häipyisi paikalta. Toisaalta en kuitenkaan tiennyt oikeasti mitä kaksikko minusta ajatteli, ja saattoivathan he esimerkiksi pitää minua hieman hupsuja, mutta silti mukavana. No, en tuppautuisi heidän seuraansa myöhemmin, kunhan he nyt vain tekisivät minulle selväksi mitä ajattelivat.

//Nola? Elias? Sori jos hittasin ihan liikaa.. :p

Nimi: Silverglow

03.03.2019 16:20
Elias Hale, -

"Moi! Oon Leslie, kahdeksannella luokalla ja uus täällä, tulin siis ihan vast äsken ja kävin kattomassa huoneeni ja silleen. Koulu on vielä aika vieras paikka, eikä mulla oo oikeestaan ketään kavereita, jos veljeä ei lasketa. Jotenki sä vaan vaikutit sellaselta johon olis kiva tutustuu, nii tulin sitte tähän. Mikä sun nimi on, jos saan kysyy?" luokseni tullut sinisilmäinen ja vaaleatukkainen tyttö pälätti.
Olin hetken hiljaa, ja kelasin mielessäni kaiken Leslien - tyttö oli sanonut sen olevan hänen nimensä - sanoman. Sitten avasin suuni:
"Mun nimi on Elias. Oon kanssa kahdeksannella luokalla, kuten varmaan tajusit. Oot siis uusi?"
"Joo. Tulin ihan vasta äsken", Leslie kertoi.
"Ja puhuit jotain veljestä?"
"Joo. Mulla on isoveli, Noel. Tunnetko?" tyttö kysyi.
Mietin hetken. Olin joskus kuullut nimen Noel, mutten ollut yhtään varma milloin.
"No... en oikeastaan. Mitä luokkaa se käy?"
"Yhdeksännettä luokkaa. Kenen kanssa sä muuten asut, vai asutko yksin?" Leslie jatkoi.
Tyttö vaikutti päällepäin mukavalta, ehkä vähän puheliaalta, mutta silti mukavalta. Nyt olimme vain tulleet aiheeseen, joka ei ollut mikään lemppareistani.
"Yhden Katherinen kanssa. Se on ihan idiootti. Tiedäthän, sellainen ärsyttävä tyyppi, joka välittää vaan itsestään", kerroin.
"Ai... ikävää, että jotkut ovat sellaisia. Onko loma mennyt hyvin?"
"Vastahan loma alkoi, mutta joo... onhan se. Entä itselläsi?"
"No... ei mitään ihmeempiä. Kaikki on vierasta ja totuteltavaa on paljon, mutta enköhän mä pärjää. Mikä on sun huoneen numero?"
"307, kuinka niin?"
"Mulla on ihan lähellä. Huone numero 304. Kiva!"
"Jep", totesin. "Mitä ajattelit muuten tehdä just nyt? Mun paras kaveri on varmaan huoneessaan nukkumassa ja Nola taas jossain. Ja Ellén on espanjassa. Voin ehkä näyttää paikkoja."
"Kiitos kovasti, se olisi mukavaa", Leslie sanoi ja hymyili. Nousin ylös ja Leslie teki samoin. Lähdimme kävelemään ympäri koulua, ja esittelin samalla kaiken, mikä sattui eteen. Kesti jonkin aikaa, kunnes olimme kiertäneet ainakin melkein koko koulun, ja seisoimme nyt Leslien huoneen edessä. Minun huoneeni oli ihan vieressä, ja Nolan huonekin oli ihan lähellä. En ollut nähnyt tyttöä koko päivänä, mutta sen korjaisin pian. Voisin myös esitellä Leslien Nolalle, vaikka en ollutkaan yhtään varma, pitäisikö Nola Leslien kaltaisista ihmisistä. Mutta ehkä tyttö oli muuttunut, tai siis... hänhän tykkäsi minusta ja oli kaveri myös Jamesin ja Ellénin kanssa - ainakin luulin niin.
"Kuule, haittaako, jos esittelisin sut muutamalle mun ystävälle?" kysyin tytöltä. Tarkoitin Jamesia ja Nolaa. Odotin tytön vastausta, koska olisi epäkohteliasta jättää hänet niin vain yksin käytävälle, mutta halusin mennä Nolan luokse. Toivoin, ettei tyttöä haittaisi.

//Leslie? Sori jos hittasin liikaa xdd ja sorppa jos lyhyt

Nimi: Koirafani

03.03.2019 15:56
Leslie Castellan, -

"Kohta ollaan perillä. Onhan Rochellella kaikki hyvin? Leslie laita ne tavarat reppuun, et ehdi kohta enää pakata", isä höpisi istuessaan taksin etupenkillä. Taksin takapenkillä istuimme minä ja Noel, ja välissämme penkillä oli melko suuri kuljetuslaatikko, jossa Noelin Rochelle-käärme oleili. Olisimme kyllä osanneet Noelin kanssa itsekin sisäoppilaitokselle, mutta koska Rochellen terraario oli aika iso, oli isä tullut auttamaan sen kanssa. Käärme itse makoili tyytyväisenä kuljetuskopissa. Se ei kyllä mikään pikkueläin ollut, mutta Noel oli saanut luvan käärmeen kouluuntuomiseen, sillä oli luvannut sen pysyvän huoneessaan.
"Joo, Rochelle vaikuttaa tyytyväiseltä", Noel mutisi ja silitti kuningasboan päätä hellästi.
Olin kerännyt ympärilleni taksiin ajomatkan ajaksi kaikenlaista tekemistä; oli kirja, puhelin ja langattomat kuulokkeet ja tietenkin aika tuhottomasti vihkoja ja kyniä, piirustustarvikkeita siis. Nyt otin hieman vastahakoisesti reppuni jalkotilasta, ja sujautin ensin kirjan sinne. Tartuin luonnoslehtiöön, johon olin juuri ollut piirtämässä pilakuvaa Noelista (tietenkin salaa) ja suljin sen. Nopeasti katosivat myös kynät ja kumit reppuun, sekä tietysti loput vihot, joilla kaikilla oli erilainen käyttötarkoitus. Yksi vihko oli nimenomaan karikatyyreille omistettu, ja toiseen olin maalannut akvarelleillä. Hiilipiirroksillekin oli varattu oma vihkosensa. Kuulokkeet ja puhelimen jätin kuitenkin vielä pakkaamatta, sillä halusin kuunnella vielä musiikkia. Spotifysta soi tällä hetkelle You raise me up; yksi lempibiiseistäni. En yleensä tarkemmin miettinyt laulun sanomaa, vaan menin mukaan melodiaan ja hyräilin mukana. Joskus tuli sanojakin kuitenkin mietittyä.
Havahduin biisistä tönäisyyn. Noel virnuili vieressäni ja ehdin silmäkulmastani nähdä pojan käden vilahtavan takaisin taskuun.
"Cesser!" ärähdin vahingossa ranskaksi. Olin viime vuosien aikana tottunut ranskan kielen puhumiseen, joten kieli tuli vähän kuin automaattisesti.
"Lopetan, lopetan. Mut sitä mä vaan et ollaan perillä", Noel hymyili hammashymyä. Tuo hymy koitui usein tyttöjen lankeamukseksi, mutta minuun se ei tepsinyt. Mulkaisin Noelia kerran ja sadattelin ranskaksi kipeää kättäni. Sujautin kuulokkeet ja kännykän reppuun ja hyppäsin ulos taksista. Isä oli jo kuljettajan kanssa saanut matkatavaramme ulos takaboksista, ja nappasin omat matkalaukkuni, jotka olivat iiiiiissoja ja painavia. Isä jutteli hetken taksikuskin kanssa, ja otti sitten Rochellen terraarion syliinsä.
"Mennään nopeasti", isä vain sanoi ja ymmärsin että taksimaksut raksuttivat koko ajan eteenpäin; isä ajaisi vielä takaisin kotiin taksilla. Sisäoppilaitos oli siis aivan todella hieno - sarkasmilla - parakeista koostuva rakennus, mikä johtui jokin aika sitten sattuneesta tulipalosta. Yhtäkkiä minua alkoi pelotta aika lailla sisäoppilaitokseen meneminen. Purin jännitystä kysymällä tyhmän kysymyksen.
"Kenen kanssa sä nukut?" kysyin Noelilta, vaikka tiesin, että Rochellen terraario veisi sen verran tilaa ettei huoneeseen mahtuisi ketään muuta.
"En kenenkään. Kyl sä tiiät ton terraarion", Noel vastasi rentoa sävyä ääneensä tavoitellen, vaikka kuulin kyllä että häntäkin jännitti. Varsin lohduttavaa. Yhtäkkiä tuntui mukavalta, että Noel oli siinä vieressä, valmiina kokemaan saman kuin minäkin. Vedin matkalaukkujen kahvat esiin niin että sain vedettyä niitä perässäni ja sanoin:
"Mennääs sitten."
Noel lähti kulkemaan samaan aikaan kuin minäkin ja kantoi erityisen varovasti Rochellea. Harvapa tiesi, että veljeni kuljetti kopassaan puolentoista metrin mittaista elukkaa. Tultuamme pääovista sisään melko pelkistettyyn tilaan, kaivoin puhelimestani esiin sähköpostiviestin, jossa kerrottiin koulusta, aikatauluista, lukujärjestyksestä, ja tietysti huoneestani. Isä ja Noel lähtivät viemään Rochellen terraariota pojan huoneeseen. Sanoin heille pärjääväni yksin.
Sähköpostiviesti kertoi, että huoneeni numero oli 304, ja tunnistaisin sen myös nimestäni, joka lukisi ovessa. Päätin etsiä ensin huoneeni ja tutustua päiväohjelmaani. Nyt oli loma, joten hetkeen vielä ei tarvitsisi tunneille mennä, ja minulla olisi hyvin aikaa tutustua kouluun. Työnsin kännykän taskuuni ja lähdin etsimään huonetta.

Viisitoista minuuttia harhailtuani alkoi vihdoin näyttää lupaavalta. Oviin ilmestyi tuttuja lukuja, ensin 300, sitten 301, 302, 303 ja lopulta 304. Huoneen numeron alapuolella luki siistillä kaunolla Leslie C. Hienoa. Kokeilin ovenkahvaa, ja se painui alas loksahtaen kevyesti. Hymyilin innoissani ja työnsin oven auki astuen samalla huoneeseen.
Huone oli varsin tilava. Oikeanpuolimmaisella seinustalla oli suuri kaappi, johon voisin laittaa vaatteeni. Vasemmalla seinällä oli sänky ja sen vieressä pikkuinen yöpöytä. Oikealla seinustalla oli lisäksi ovi, ja selvitin pienen tutkimisen perusteella, että siitä pääsi kylpyhuoneeseen. Mukava pikkuinen kylpyamme näytti varsin houkuttelevalta. Päätin tutustua huoneeseen myöhemmin lisää, ja lähteä heti katselemaan koulua, ja jos mahdollista, voisin vielä järjestää itselleni oppaan, ja mahdollisen ensimmäisen ystäväni täältä. Jätin tavarani huoneeseen ja otin vain puhelimen mukaan; saamastani sähköpostiviestistä saisin tarpeellisia tietoja jos jostakin syystä eksyisin koulussa. Huoneeni numeron muistaisin kyllä.
Nappasin oven vierestä lokerosta avainkortin. Kortteja oli yhteensä viisi, mutta työnsin nyt vain yhden taskuuni. Korttien lokeross näkyi ohjeet oven sulkemiseksi ja avaamiseksi. Noudatin ohjeita sulkiessani oven ja kun vielä vilautin avainkorttia lukijaan, kuului napsahdus ja toivoin oven olevan kiinni. Lähdin kulkemaan käytävää pitkin ja pian saavuin aikaisemmin ohittamani oleskeluhuoneen luokse. Sohvilla makoili rennosti muutamia oppilaita lometunnelmissa. Katselin kutakin oppilasta tarkasti. Yhdellä sohvalla oli tyttöporukka, joka kikatti jollekin hauskalle jutulle. Kaikki tytöt olivat viimeisen päälle tällättyjä ja näyttivät melko pintapuolisilta, joten en halunnut tehdä tarkemmin tuttavuutta. Tyttöjen lisäksi oleskelutilassa oli vain yksi poika, joka näytti vähän ilkikuriselta katsellessaan minua. Pojan hiukset olivat pähkinänruskeat ja silmät hieman kummallisen väriset. Olisin tulkinnut ne siniharmaiksi.
Astelin reippaasti lähemmäs ja istuin nojatuolille poikaa vastapäätä.
"Moi! Oon Leslie, kahdeksannella luokalla ja uus täällä, tulin siis ihan vast äsken ja kävin kattomassa huoneeni ja silleen. Koulu on vielä aika vieras paikka, eikä mulla oo oikeestaan ketään kavereita, jos veljeä ei lasketa. Jotenki sä vaan vaikutit sellaselta johon olis kiva tutustuu, nii tulin sitte tähän. Mikä sun nimi on, jos saan kysyy?" aloitin keskustelun, vaikka olisin ihan hyvin voinut puhua tunnin tauotta ja kuuntelematta lainkaan poikaa. Satuin vain olemaan vähän sellainen. Puhe tuli suusta ja jos tulppaa ei löytynyt pölötin aika pitkään. Olin kyllä oppinut hillitsemään itseäni, mutta aina uuden ihmisen tavatessani en voinut välillä vastustaa kiusausta kysyä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mutta hei. Nyt olin sentään kysynyt vain nimeä ja kertonut vähän itsestäni. Se ei kai ollut liiallista pölötystä.
Virnistin vielä sanojeni päätteeksi pojalle toverillisesri, vaikka emme siis olleet tunteneet lainkaan kauaa, ja odotin että tuo jatkaisi keskustelua, tai vaihtoehtoisesti lähtisi nopeasti pois paikalta kun tajuaisi että olin pahimman luokan hullu.

//Elias?

Nimi: Cecci

25.02.2019 14:00
Ashley Green, -

“No jos sä haluat kuulla, niin-ÄÄ!” aloitin kertomaan, mutta lauseeni jäi kesken, kun äkkiä liukastuin jäällä. Brandon napasi nopeasti kiinni takistani ja onnistui kuin onnistuikin pitämää minut pystyssä.
“Hei, onks sulla kaikki ok?” poika kysyi huolestuneena, kun veti minut kunnolla pystyyn.
“Joo. Kiitti”, huokaisin väläyttäen Brandonille kiitollisen hymyn.
“Mutta kuten olin sanomassa, sen idiootin nimi on Evelyn. Me tutustuttiin kaks vuotta sitten, kun tulin tänne. Meistä tuli heti ystävät ja meillä oli super kivaa, mut sitten ku tultiin nyt syksyllä tänne, joku sano sille, että olisin suudellut sen poikaystävää, niin se alko raivota, vaikken oikeasti ollu tehny mitään, eikä se vieläkään usko, etten tehnyt mitään”, jatkan nopeasti.
“Okei”, Brandon sanoo hieman kiusaantuneena. Jatkoimme kävelyä hiljaisuudessa. Kevyt lumisade oli kaunista ja lintujen sirkutus piristi kummasti. Katselin kaunista maisemaa vieno hymy huulillani.

Olimme saapuneet takaisin parakeille ja pysähdyimme tarkkailen ohikulkevia oppilaita.
“Minulla ainakin oli hauskaa, mutta mun pitää nyt mennä viimeistelemään yks esitelmä, eli ellet sä halua tulla mukaan, niin me nähdään sit varmaan myöhemmin?” sanon ja otan askeleen kohti parakkia, jossa huoneeni sijaitsee ja odotan Brandonin vastaavan jotain.

//Brandon? Sori kun tuli vähän lyhkänen. (:

Nimi: Kyurai

24.02.2019 21:05
Brandon Millers, -

Kuuntelin kiinnostuneena vaaleahiuksisen tytön selitystä. Hänen puhuessaan perheestään vilkuilin ympärilläni kohoavia puita ja niiden varjostamia parakkeja.
*Täällä on varmaan melko kaunista keväisin..*
Ajattelin hymyillen palaten aiheeseen. Yhtäkkiä Ashley huokasi epätoivoisesti katsoen kohti kolmikkoa, jotka vaikuttivat täältä katsottuna ylimielisiltä. Hämmennyin vähän, mutta päätin kysyä tältä mikä oli vialla.

"Mitä?"
"Yksi noista tytöistä tuolla on aivan idiootti. Ei sillä, että ne jotka sen kanssa on nii ei olis, mut kuitenki," tuo totesi ärsyyntyneenä.
"No, voidaan jo kävellä takas. Ollaan tultu kuitenki jo jonkin matkaa," totesin kääntyessämme polulla takaisin suuntaan mistä tulimme.

Hetken kuljettuamme aloin jo erottaa häilyvästi parakit ja joitain oppilaita.
"Mutta hei, kerro mulle jotain itestäs," Ashley tokaisi minulle iloisesti.
"No, ei oo paljoa mitään kerrottavaa, tulen itse Walesista, josta tulin tänne opiskelupaikan perässä muutama päivä sitten. En tunne täältä muita kuin sut, ja sit yhden kissan jonka näin ojassa kun olin taksin kyydissä. Tykkään uida, mutta tälleen talvisin ei oikein löydy ulkoaltaita tai rantoja.." Lopetin viimein selostukseni ja katsoin tätä päin.

"No, jos sua ei haittaa, niin millä tavalla sä tunnet sen "Idiootin"?"
kysyn tältä pikaisesti.
"Ei haittaa, jos et haluu puhuu siitä." sanon vielä, ja jään odottamaan vastausta.
"No jos sä haluat kuulla, niin–ÄÄ!" Ashley kiljaisi liukastuen jäällä.

Salamannopeasti nappasin hänen takistaan kiinni ettei hän ehtisi kaatua. Päätin kuitenkin varmistaa että hän oli kunnossa.
"Hei, onks sulla kaikki ok?" kysyin hädissäni nostaen Ashleyn jaloilleen.

Nimi: Cecci

24.02.2019 20:10
Ashley Green, -

Kävelin Brandon perässäni jäistä polkua pitkin, kun hän rikkoi hiljaisuuden:
"Ootko ollut jo kauan tässä koulussa?.. Eihän se mulle kuulu, mutta kunhan kysyn," hän sanoi hieman hermostuneena, kuten ilmeisen usein.
"Oon ollu täällä kaksi vuotta", kerroin hymyillen ja hidastin tahtiani niin, että kävelin rinnatusten pojan kanssa.
"Perheeni asuu toisella puolella Englantia, enkä nää heitä kovin usein. Isoveljeni taas asuu Suomessa, joten häntä en ainakaan nää usein. Ja siis mun pikkusisko vois jo tulla tänne, mutta ei halua, joten hän asuu edelleen kotona", selitin vielä, jottemme vajoaisi hiljaisuuteen.
"Ok. Miksi sä halusit tulla tänne? Siis jos haluat kertoa", Brandon tiedusteli taas hieman hermostuneen oloisena.
"No siis, äiti ja isä riiteli aika paljon sillon kaks vuotta sitten ja Gisa -hän on siis mun pikkusisko- kävi pahasti hermoille ja meidän piti jakaa huone, joten sitten kun löysin tän paikan ja se vaikutti kivalta niin kysyin äidiltä ja isältä, että voinko tulla tänne. Äiti ja isä ois kyllä halunnu että jään kotiin, tai että ainakin etsisin koulun lähempää kotia, mutta lopulta ne suostu ja sitten muutin tänne", vastasin iloisesti puhuen huomattavan nopeasti. Samassa huomasin kolme hahmoa, jotka kävelivät hieman kauempana samassa polulla minun ja Brandonin kanssa.
"Voi ei", huokaisin, sillä kaukaakan en voinut erehtyä Evelynya profiilista.
"Mitä?" Brandon ihmetteli.
"Yksi noista tytöistä tuolla on aivan idiootti. Ei sillä että ne jotka on sen kanssa ei olis, mut kuitenki", huokaisin ärsyyntyneesti.
"No voidaan kävellä jo takas päin. Ollaan tultu kuitenki jo hyvä matka", Brandon totesi ja niin me käännyimme takaisin kohti parakkeja, jotka olivat kadonneet näkyvistä.
"Mutta hei, kerro mulle jotain itestäs", sanoin Brandonille, kun kävelimme jäistä polkua takaisin tulosuuntaan.

//Brandon?

Nimi: Kyurai

23.02.2019 22:45
Brandon Millers, -

"Aa, joo! Etsin mun reppua, kun jätin sen varmaan tänne jonnekkin. Ja siis on täällä varmaan useampikin kasiluokka,"
Ashley vastasi vilkuillen ympärilleen. Reppunsa huomatessaan tämä juoksee hakrmaan sen ja nappaa mukaansa.
"Oli hauska tavata, mutta nyt mun pitää mennä...Toivottavasti törmätään taas,"
tyttö tokaisee vielä lähtiessään.
"Ömm, juu..Moi!" huikkaan tämän perään pikaisesti. *Wow, puhuin jollekkin enkä edes karannut paikalta,* tuumin itsekseni ja päätän jatkaa matkaani. Katselen ympärilläni olevien luokkien ovia, mutta kymmenisen minuuttia haahuiltuani ymmärrän parakkirn olevan erittäin tylsää katsottavaa. Astun raikkaaseen ulkoilmaan ja vedän vaalean huppuni korvilleni. Etsin nopeasti nappikuulokkeeni taskujeni pohjalta napauttaen ne puhelimeeni kiinni. Laitan tyytyväisenä musiikin hiljaiselle soimaan ja jään nojaamaan parakin seinään. Vajottuani ajatuksiini huomaan sivusilmällä Ashleyn kävelevän luokseni. Otan kuulokkeeni pois kääntyen katsomaan tätä kohti.
"Moi, haluaisitko tehdä jotain? Voisin esitellä paikkoja tai jotain..?" Ashley ehdottaa hieman hermostuneen oloisesti.
"Ai, moi. Olisihan se ihan kivaa, en oikein tunne tätä paikkaa vielä.." vastaan tälle. "Kävin kyllä jo noi parakit läpi... mutta en mä osaa kulkee täällä vielä," tokaisen vielä hiljaa. Siirtelen painoani jalalta toiselle kunnes Ashley nyökkää. Hymyilen tälle ja lähden kävelemään jäistä kivipolkua hänen perässään.
*Ajatella, että jotkut voi olla mukavia.. En tiiä että mikä ton päässä viiraa kun se haluaa olla mun kanssa tekemisissä..*
Mietin itsekseni.
"Ootko ollut jo kauan tässä koulussa?.. Eihän se mulle kuulu, mutta kunhan kysyn," kysyn Ashleyltä käveltyämme jonkin matkaa.

//Ashley?

©2019 Juuripolku - suntuubi.com